Kiusaaminen

Työpaikkakiusaaminen on aihe josta visusti on pyritty vaikenemaan. Kukaan ei halua kantaa vastuuta siitä eikä katso totuutta silmiin. Yleensä ryhmässä tehdään päätökset siitä kuka ei kuulu joukkoon ja pyritään hankaloittamaan tämän henkilön keskittymistä työstä suoriutumiseen, tavalla tai toisella. Pahinta kiusaamista on se että selvitetää kiusatun menneisyys ja taustat ja käytetään näitä täsmä-aseina kiusattua kohtaan. Painostetaan ja hiostetaan kunnes kiusatun henkinen kantti murtuu totaalisesti. Kukaan ei pysty yksin taistelemaan tätä taistelua, vaikka pelisilmää löytyisikin yllin kyllin. Eikä kenenkään velvollisuus ole kestää yhtään sen enempää kuin on tarkoitus...
Kiusaamisen ydin on kateus ja pelko. Kiusatun kohdalla pahinta on se ettei tiedä mitä itse elämältään haluaa ja minne on menossa, tämä aiheuttaa epävarmuutta ja tilaisuutta kiusaajille ottaa tilanne haltuun. Kiusatuksi joutuminen voi olla kova paikka, mutta se voi olla myös äärimmäisen opettavainen ja antava tilanne. Kiusatun vaihtoehdot ovat: yrittää taistella sitä vastaan mitä ei koskaan voi muuttaa tai sulkea silmänsä, kääntää selkänsä ja etsiä elämälle muutakin sisältöä kuin työ!
3597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuri tuo porukkahenki tekee elämän helvetiksi.
Siinä ei auta kuin lähteä työpaikasta.
Pahinta mitä voi olla kun mennään henkilökohtaisuuksiin alistamalla ja nimittelemällä, sekä levittelemällä perättömiä juoruja.
En koskaan voi unohtaa sitä, varsinkaan kun eivät kiusaajat ole tulleet pyytämään anteeksi.
Muista eräänkin sairasleikkaamon juoru-ukon.
Voihan vitsit mikä äijä.
Osastolta osastoille juoksenteli päivät pitkät kertoen perättömiä juttujaan. Hän tuli oikein taukotupaan juoruamaan minusta ja vieläpä minun kuullen.
Entäs se ns. "kuuman osaston " silloinen luottamusmies. Katse oli jo murhaava ja entä ne henkilökohtaiset vuosikymmeniä kestäneet halpamaiset nimittelyt.
Siihen voisi lisätä silloisen pääluottamusmiehen, joka minusta teki lopullisesti syyllisen.
Kun puutuin selvään työteon häirintään, niin hän tekikin minusta syyllisen joukkohengen voimin.
Hän kehtasi tulla sanomaan että itse lähdin.
Kuka sellaisessa työpaikkahelvetissä jaksaa olla? Jos jotenkuten jaksaakin, niin se ei liene itse tarkoitus jos vaarana on menettää terveys.
Itse pääluottamusmies kehui saaneensa ylennyksen "uuusiin suuriin saappaisiin". Kun onnistuu savustamaan työtoverin ulos niin ylennyskin on varma.
Eikö luottamusmiesten tulisi olla työtovereiden tasapuolisena ja kannustavana tukijana ja ongelmatilanteiden selvittäjänä yhdessä työnantajan kanssa?

Äänestä

Yllättävän harva pystyy, vaikka haluaisikin, vaihtamaan työpaikkaa, jos on ehtinyt jo rakentaa elämäänsä osittainkin työpaikkansa varaan. Tämänhän varmaan kiusaajatkin hyvin tiedostavat. On niin kiva ahdistaa työkaveri nurkkaan, kun tietää, ettei toinen pääse pälkähästä kovin helposti, jos ollenkaan. Vaatii aikamoista henkistä kanttia lähteä työpaikastaan ja ottaa tietoinen riski siitä, että välttämättä sen kummempaa työpaikkaa ei löydykään positiivisesta asenteesta huolimatta.Suomihan on pullollaan työyhteisöjä, joissa voidaan huonosti. Ota niistä nyt sitten etukäteen jotenkin selvää, mihin kannattaisi päänsä pistää, ettei se mikä oli hyvin vaikeaa, muuttuisikin helvetilliseksi.

Äänestä
  • Niin, mietityttää että millainen persoona ja asenne pitäisi omata jotta pystyisi väistämään tulilinjan joko itse kiusaajana tai kiusattuna. Mikä on keskitie?? Onko mahdollista murtaa historia ja se ettei se toistaisi itseään. Niin kauan kun ei ole ehtinyt rakentamaan elämäänsä työpaikan varaan on tilaa liikkua ja pystyy vaikuttamaan, mutta entä jos tuo liitto ei koskaan murru ja kyseessä onkin päättymätön tarina. Menet minne tahansa olet joko työyhteisön tai oman itsesi vanki. Vaikean muuttuminen helvetilliseksi käy äärettömän helposti kun avustajia on riittävästi. Kenet tahansa voidaan tuhota, mutta sitä tuhoamista pitää osata ensin itse pelätä jotta se onnistuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaavamaisuus kirjoitti:

Työpaikkakiusaaminen on aihe josta visusti on pyritty vaikenemaan. Kukaan ei halua kantaa vastuuta siitä eikä katso totuutta silmiin. Yleensä ryhmässä tehdään päätökset siitä kuka ei kuulu joukkoon ja pyritään hankaloittamaan tämän henkilön keskittymistä työstä suoriutumiseen, tavalla tai toisella. Pahinta kiusaamista on se että selvitetää kiusatun menneisyys ja taustat ja käytetään näitä täsmä-aseina kiusattua kohtaan. Painostetaan ja hiostetaan kunnes kiusatun henkinen kantti murtuu totaalisesti. Kukaan ei pysty yksin taistelemaan tätä taistelua, vaikka pelisilmää löytyisikin yllin kyllin. Eikä kenenkään velvollisuus ole kestää yhtään sen enempää kuin on tarkoitus...
Kiusaamisen ydin on kateus ja pelko. Kiusatun kohdalla pahinta on se ettei tiedä mitä itse elämältään haluaa ja minne on menossa, tämä aiheuttaa epävarmuutta ja tilaisuutta kiusaajille ottaa tilanne haltuun. Kiusatuksi joutuminen voi olla kova paikka, mutta se voi olla myös äärimmäisen opettavainen ja antava tilanne. Kiusatun vaihtoehdot ovat: yrittää taistella sitä vastaan mitä ei koskaan voi muuttaa tai sulkea silmänsä, kääntää selkänsä ja etsiä elämälle muutakin sisältöä kuin työ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu