Moi!
Olen ollut jo muutaman vuoden yh-äiti/sinkku.Pienin 5 vuotias ja 2 isompaa murrosikäisiä. Olen viime päivinä miettinyt et mistä johtuu että olen edelleen sinkku. Tutustun helposti miehiin, meillä on kivaa yhdessä ym. Jos natsaa niin suhde kestää n.2-3 viikkoa ja sit miehen puolelta se loppuu. En pidä itseäni kamalana harakkana vaan nättinä, huumorintajuisena, joustavan ym...Kaatuuko kaikki noihin mun lapsien olemassa oloon vai enkö vaan ole löytänyt sitä herra oikeaa.???
Kokemuksia olisi kiva kuulla muilta samassa tilanteissa olevilta tai sellasilta joilla on ollut sama ongelma.
Olen ollut jo muutaman vuoden yh-äiti/sinkku.Pienin 5 vuotias ja 2 isompaa murrosikäisiä. Olen viime päivinä miettinyt et mistä johtuu että olen edelleen sinkku. Tutustun helposti miehiin, meillä on kivaa yhdessä ym. Jos natsaa niin suhde kestää n.2-3 viikkoa ja sit miehen puolelta se loppuu. En pidä itseäni kamalana harakkana vaan nättinä, huumorintajuisena, joustavan ym...Kaatuuko kaikki noihin mun lapsien olemassa oloon vai enkö vaan ole löytänyt sitä herra oikeaa.???
Kokemuksia olisi kiva kuulla muilta samassa tilanteissa olevilta tai sellasilta joilla on ollut sama ongelma.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lapset eivät haittaa tippaakaan kun löytyy se sinuille sopiva! Älä ole yhtään huolissasi, kyllä rakkautta riittää toki sinullekin.
Yh-äitien kannattaa kyllä katsoa tarkkaan ketä kotiinsa kelpuuttaa, sillä kaikenlaista retkua pyörii siinä ympärillä ja se on lapsille aivan kamala helvetti jos mamma retkahtaa johonkin skitsoon, juoppoon tai pedofiiliin.
Yh äiti ei voi ajatella vain itseään ja tunteitaan kun on noi lapset, toisin kuin lapseton sinkku.
Yh-äidin täytyy aina muistaa vastuu ja siksi juuri tästä syystä lusmu-miehet siitä viereltä liukenee kun heistä ei ole siihen vastuuseen.
no , eipä nuo suhteet nykyään tuon enempää tunnu kestävän vaikkei olisi lapsiakaan. Nopeasti edetään ja erotaan.
huomannut olen,että nyt kun on lapset, asioita peilaa eri tavalla, mikä lienee hyvinkin normaalia, joskus jopa toivottavaa.
Tätä ettei tunnu uutta kumppania löytyvän, olen ajatellut vain väliaikaisena tilanteena, joka perustuu siihen,että nyt on niin paljon lapsien kanssa tekemistä, ettei tähän uusi ihmissuhde sovi. Kenties aika jonka haluaisin käyttää seurusteluun olisi lapsilta pois, kenties antaisin liikaa huomiota miehelle, ehkä lapseni siitä tavalla tai toisella kärsisivät, jos äiti tästä yks'kaks hullaantuisi johonkin mieheen.
Varmaan seurustelu on erilaista lapsettoman kanssa, taatusti. Todennäköisesti mieheltä vaatii enemmän kypsyyttä hypätä valmiiseen systeemiin kuin alkaa luoda sitä itse. Sehän on jotain samaa kuin karuselliin vauhdissa hyppääminen; tarkka ja taitava pitää olla, että siihen pääsee, eikä vain satuta itseään. Yleensä vauhtia pitää hiljentää aika tavalla,ennen kuin kyytiin voi hypätä, vaikka poishyppääminen onnistuukin kovemmassakin vauhdissa..
Meillä siis ilmeisesti oma karuselli pyörii niin lujaa, ettei tällä hetkellä kukaan mies rohkene kyytiin edes yrittää huolimatta siitä, miten paljon kaipaan aikuista miestä elämääni. Ehkä joku rohkea tähän hyppää vauhdissa, tai sitten on tarkoitus että ensin pitää mennä kovaa ja korkealla, ennen kuin on määrä hiljentää ja ottaa uusi kyytiläinen.
Tiedä häntä.. en uskalla ajatella sitä seikkaa, että tunnen nyt olevani nainen parhaassa iässä, nyt minulla olisi annettavaa myös miehelle, eikä vain lapsilleni. Ehkä tämä yksinolo on varjelukseksi, vaikka tuntuukin hetkittäin hätävarjelun liiottelulta.
Aivan mainio kommentti tuo karuselli juttu! Wau! Ei mitään lisättävää. Hienoa tekstiä, hienoa ajatuksenkulkua!
Mun vanhemmat erosivat kun olin kahdeksan. Jäin äidille, isää tapasin harvoin. Äiti ei koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Se oli aina joko töissä tai kotona, tai mun harrastuksissa. Silloin en pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä.
Murrosiässä kaverini äiti joka oli myös eronnut, muutti miesystävänsä kanssa yhteen. Silloin aloin ensimmäistä kertaa miettimään näitä asioita. Että miksi mun äiti on yksin ja kaverin äidillä on mies.
Muutin kotoa lukion jälkeen kaverin kanssa yhteen. pari vuotta sen jälkeen kun oltiin äidin kanssa asovittu että menen siellä käymään, kävin siis muutenkin usein, niin äiti kysyi haluaisinko tavata erään miehen. Kysyi todella varovaisesti ja silloin aloin epäillä että mitä on tapahtunut, ja mikä ihmeen mies se on. Ei tehnyt mieli edes mennä, mutta menin kuitenkin. Sepä osoittautui vain mutsin miesystäväksi. Tapaaminen meni ok.
Myöhemmin juttelin äidin kanssa kaksistaan, ja ihmettelin että oliko se pitänyt miestä piilossa jo vuosia. Ei ollut. Äiti kertoi ettei ollut suostunut tapaamaan ketään miehiä isän jälkeen, koska halusi hoitaa minut niin hyvin kuin mahdollista. Enkä sitä väitä etteikö olisi hoitanutkin.
Olen nyt 28 ja on tullut elämässä ongelmia miesten kanssa. Eihän siinä mitään että joku seurustelu loppuu, koska jotkut vaan ei ole tarkoitettu kestämään. Mutta tämän viimisen kanssa olin 3vuotta avoliitossa ja kihloissa, ja kun meille alkoi tulla jatkuvia riitoja se käski mun mennä terapiaan. Minähän menin vaikka en sellaseen uskonut, mutta piruuttani.
Terapiassa tuli esiin tuo isän ja miehen "puute" elämässäni. Aluksi herkesin syyttämään mutsia kun oli eronnut. Kun pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen ettei ero ollut (ehkä) mutsin syy, niin syytin sitä siitä ettei sillä ollut ketään muutakaan miestä. Taisin soittaa sille ja möykätä tuosta aiheesta, että miksi sen piti ottaa mies liian myöhään eikä silloin kun minä olisin "tarvinnut" miestä perheeseen. Kaikista noista kiukutteluista pääsin vähitellen. Suhde avomieheeni kaatui terapiasta huolimatta, mutta mutsi on joskus jälkeenpäin pohtinut että olisko sen sittenkin pitänyt olla kiinnostunut miehistä vaikka minä olin pieni.
Ei mulla mikään surkea lapsuus ole ollut, eikä tää sinkkuelämäkään niin huonoa ole. Mutsi teki parhaansa ja hyvää se sillä tarkoitii, ja sitäpaitsi kukaan ei voi ainakaan totena väittää että miehen roolin ja olemassa olon puute olisi syypää mun sinkkuuteeni.
Se mitä tuosta voisi ehkä epätoivoisena nähdä, että juttelee lasten kanssa miten he kokevat asian. Vaikka lapset miestä taloon haluaisi, niin eihän miestä vain sen takia hankita kuin koiraa. Mutta jos joku sopivan äijä siihen olisi tuppautumassa, niin voisi avoimemmin suhtautua mieheen eikä heti työntää pois, ja vaatia mieheltä sopeutumista toisten perhe-elämän rytmiin. Mistä mäkään tiedän miten olisin alaikäisenä suhtautunut mutsin miesystäviin. Ehkä loukkaantunut? Luultavasti en.
Parisuhde kuulema (terapeutti kertoi ;) ) on sitä että molemmat / kaikki osapuolet ottavat toisensa huomioon ja pyrkivät sellaisiin järjestelyihin mikä on kaikkien etu. Joustavuutta vaaditaan ja ymmärtämystä. Tällä teoriapohjalla on hyvä metsästää terasseilta miehiä :)
Olen havainnut että yh t hakevat elättäjää ja vai hyötyä itselleen monessa muodossa kun sensijaan kaikessa hyvässä lapset menevät aina sen miehen ohi ja mies jää rannalle ruikuttamaan.
Siksi tein aikoinaan ratkaisun ja jätin koko konkkaronkan rannalle ruikuttamaan heh.
Sellainen yh saattaa olla kymmenenkin kertaa eronnut oikein horottaja ja aina vaan parempaa hakemassa äääh
Hyvässä lyukyssä pennut ovat vielä ahdsl vai mitä molopäitä kiukuttelyuineen, biologinen isä hyppää aina nurkissa jne
ei kiitos
oikeitakin sinkkuja riittää.
.. niitä harvoja jotka ajattelee noin. Yksinhuoltajuus on nykyisin aika yleistä ja heissä/meissäkin on moneksi, sekä miehiä että naisiakin. Itse aikoinaan ollesani yksinhuoltaja en onneksi törmännyt kaltaisiisi , vaan pääasiassa sain osakseni arvostavaa kohtelua. Nääs niin makaat kuin petaat.Otinkin miehekseni toisen yh:n, jonka kanssa ollaan onnellisesti naimisissa. Tällä hetkellä elän elämäni parasta parisuhdetta ilman että riistän ketään tai että kokisin että minua riistetään. joten eiköhän anneta kuitenkin kaikkien kukien kukkia :-).
Kuulostaa kuin olisit kirjoittanut yhdestä huonosta suhteesta naiseen ja hän sattui olemaan yksinhuoltaja...
Oli miten oli, onneksi et enää halua tavata yksinhuoltajia sillä minusta olisi kamalaa törmätä sinunlaiseen mieheen joka yleistää montaa tuhatta naista noin yksipuolisesti.
Sama kun sanoisin, että kaikki miehet hakkaa...
Reilu 2v yh:n elämää takana ja 3 suhteen yritystä.
Kaikki suhteet kariutuneet siihen että minä kyllästyn. Kaikki olisivat olleet kunnollisia perheenisä-tyyppejä ja lapset tykkäsivät.
Siitä olen ollut tarkka etten kenenkään varoilla ala elämään. Itse olen maksanut omat ja lasten kulut sekä tasavertaisesti maksanut ravintolareissuilla.
Vähän alkanut pelottamaan että kelpaakohan mulle enää kukaan kun tämä yksinolokin maistuu niin pelottavan makealle.
Eronnut olen itsekin seitsemän vuotta sitten. Siksi on ollut luonnollista tavata yh-naisia.
En tapaa heitä siksi että vuosikausia ruotisin pieleen mennyttä avioliittoani ja sitä mikä olisi muutettavsissa minussa ja suhteissani. Ei. Olen avoin ja elämänmyönteinen ihminen. En mainosta siviilisäätyäni mutta en myöskään peittele.
Tapaan naisen (jotenkin jossain aina syntyy joku kontakti - tai ei niitä niin monia ole ollut jos totta puhutaan). Jos mielenkiinto osoittautuu molemminpuoliseksi, tapaamme uudelleen. Ja uudelleen. Yleensä mukavien asioiden merkeissä. Koska on mukavaa tehdä mukavia asioita yhdessä jonkun kanssa. Niitä voi tehdä kaverinkin kanssa. Silti jos ilmassa on jotain muutakin, se tekee asioista mukavampia.
Jossain vaiheessa selviää että olen eronnut, yhteishuoltolapset ja sellaista. Siinä vaiheessa joku nainen antaa tulla tuutin täydeltä. Aloittaa kelaamisen lapsista, huolloista, elareista, kyselee ja vertailee omaan elämäänsä, kyselee minusta ja eks vaimostani ja vertailee sitä omaan eks liittoonsa tai suhteeseensa. Kyselee miksi menin naimisiin, miksi teimme lapsia, mikä oli elämäntilanteemme, miksi erosimme, mikä erossa johtui minusta. Yritän vaihtaa puheenaihetta - ei onnistu. Vihajisen aika suoraan, että olen nuo asiat elämässäni setvinyt ja elämä jatkuu ja haluaisin nauttia siitä ilman noisen asioiden setvimistä. Ei onnistu. Siinä sitten lärpätellään aiheesta joka ei vähäisessäkään määrin enää kiinnosta. Ei ole väliä onko nainen itse sinkku, eronnut äsken, eronnut vuosia sitten, ollut ikänsä yh. Voi olla varma että aikani on rajallista sen jälkeen, eli tapaamme enää kerran ilmoittakseni että minulla ei aika riitä hänelle. Ymmärrän, että toisilla on tarve puhua, mutta minä en enää jaksa olla samanlaulun kuuntelija.
On toinenkin tie. Se kestää 2-3 kuukautta, mutta lopputulos on sama. Tuossa 2-3 kuukaudessa nainen on antanut itsestään mahdollisimman valoisan ja mukavan vaikutelman. Ei huolet paina. Ero ei rassaa ja lapset on ihania. Olisi kiinnostunut tapaamaan minun lapseni... (ensimmäinen varoitus). Ennen pitkää ollaan samassa tilanteessa kuin lyhyt suhde eli se päättyy ruotimiseen.
Kolmas vaihtoehto on, että olkoon nainen yh tai ei, häntä ei tuon taivaallista kiinnosta lapset, todellisesta elämästä puhuminen (sillä vaikka olisi yh, sitä ei tarvitse mainostaa, eikä sitä kyllä pidä piilotellakaan, sulkea pois.). Ennen pitkää koko yhteistoiminta alkaa maistua pinnalliselta. Naista (kuten useita naisia) tuntuu kiinnostavan oma ulkonäkö, minun pitäisi olla kehumassa tai arvostelemassa (eivät luota itseensä?). Ja kun minusta ei siihen ole. Olkoon pullukka pallukka tai luuviulu, tärkeintä on jokin aivan muu. Haluan myös muutakin kuin ravintoloissa syömistä, teatteria, harrastuksia. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää kahdenkeskistä aikaa, koska nainen haluaa olla kook ajan menossa "kotielämän vastapainoksi". Seurapoikaa minusta ei saa kuin hetkeksi.
Mitäkö haluan naiselta. Sit', että on kypsä ihmisenä. Täydellistä naista ei olekaan, enkä sellaista haekaan. Jotenkin vain tuntuu siltä että törmään jatkuvasti murrosikäisiin, joilla on aivan liian iso numero ikänsä kohdalla.
Onnittelut sinulle, aloittaja, jos katsot että sinussa ei ole mitään näistä ja olet kaikin puolin mukava ja tasapainoinen ihminen. Sehän ei tarkoita että kemiat kohtaa kenen kanssa tahansa, eikä ehkä minukaan.
ps. Se miksi en tapaile lapsettomia naisia johtuu pitkälle siitä, että lapsettomat naiset kaikkoavat jossain vaiheessa kun kuulevat lapsistani. heistä tulee "ystäviä". Arvostan ystävyyttä, mutta en epärehellisyyttä.
kirsikkana kakun päällä: viihdyn hyvin yksinkin.
tutustunut moniin kymmeniin yksinhuoltajiin, sillä muutoin kirjoituksesi oli paha yleistys. En löytänyt itseäni mainitsemistasi vaihtoehdoista ja siksi loukkaannuin kun kirjoitit vain rumaa yksinhuoltajista.
Olen suhteessa mieheen jolla ei ole lapsia. Ja olen erittäin onnellinen. Pystyn hoitamaan lapseni ja seurustelemaan. Seksuaalisuuteni ja naiseuteni on huipussaan ja todella nautin elämästäni. Minulla ei ole mitään valittamista menneestä ja siksi nautinkin täysillä miestuttavuudestani, enkä voisi kuvitellakaan kaatavani hänen niskaansa mitään pahaa.
Hän on ihana mies, toivottavasti meillä on pitkä yhteinen tie.