miniät että miksi teillä oma äiti saa tehdä vaikka mitä, tuoda tavaroita, huonekaluja, verhoja, vauvanvaatteita, antaa neuvoja, ja ne on kaikki hyviä ?
mutta miehen äiti kun vaan soittaa niin kaikki on huonosti, soittaa vaan tarkistussoittoja, kantaa vanhaa roinaa, kyllä me itsekin oltais saatu, heitin roskiin, ei välitä lapsnlapsesta kun ymmästää pysyä pois ?
taitaa vaan olla niin , kun elämää ja tätä palstaa seuraa että äitien ja vaimojen äidit ovat ihania , lämpimiä, osaaottavia, mutta miesten ja isien äidit epäluuloisia, kyttääviä, sairasmielisiä !
jonkun ajatusmaailma on pielessä ...
mutta miehen äiti kun vaan soittaa niin kaikki on huonosti, soittaa vaan tarkistussoittoja, kantaa vanhaa roinaa, kyllä me itsekin oltais saatu, heitin roskiin, ei välitä lapsnlapsesta kun ymmästää pysyä pois ?
taitaa vaan olla niin , kun elämää ja tätä palstaa seuraa että äitien ja vaimojen äidit ovat ihania , lämpimiä, osaaottavia, mutta miesten ja isien äidit epäluuloisia, kyttääviä, sairasmielisiä !
jonkun ajatusmaailma on pielessä ...
Vastaukset 22
Vanhimmat
lopputulokseen olen tullut. Olet oikeassa. Asenteista se kiinni on, ei mistään muusta.
Tältä palstalta saa myös valitettavasti sen käsityksen, että suurin osa miniöistä on nirppanokkaisia kitisijöitä, jotka eivät ole vielä kasvaneet edes aikuiseksi. Silti ollaan suuna päänä arvostelemassa, monesti asioista, joista itsellä ei vielä ole edes kokemusta.
Naiselle kun se mies on se tuki ja turva,olkapää johon nojata,niin "pojan" mamma siinä hääräämässä antaa vaikutelmaa ettei puoliso ole mies, varsinkin kun monet mammat ei ole oppineet kohtelemaan aikuisia poikiaan miehinä,vaan puhutaan kuin pikku-lapselle.
Eiköhän miniöille riitä omat lapset ilman että miehestäkin sellainen tehdään.
Nyt en halua yleistää,suurin osa miesten äideistä on kunnon anoppeja ja toivoisin että minullakin olisi sellainen.
Voi kuule. Meillä ei kyllä oman äitini sovi puuttua elämääni yhtään enempään kuin anopinkaan.
Sitäpaitsi, oletko ajatellut, että mitä jos tyttö- ja poikalapsia todella kohdellaan erilailla? Kun sitten isoksi kasvetaan, tuntuu tyttöjen mielestä kamalalta vahtaamiselta se, mitä pojat pitävät normaalina huolenpitona.
Täysin samaa mieltä.Ei puutu meilläkään.
lisäksi puolisoiden vanhemmilla on erilaiset roolit.Miehen vanhempien kuuluu kasvattaa pojastaan rakastava puoliso ja vastuuntuntoinen perheenisä ja irtautua pojastan,mikä on elämän luonnollinen kiertokulku ja eikös ne myötäjäiset ole olleet enemmänkin tyttären vanhempien asia...
Ajatelkaapa hyvät anopit, miten ihanaa elämänne olisikaan ilman miniöitä. Saisitte pitää pojan ihan kokonaan itsellänne. Koska anoppien itsekkyydellä ja omistushalulla ei näytä olevan mitään äärtä ja rajaa, tuskin edes pojan onneton elämä haittaisi teidän omaa onneanne, koska olisitte poikanne ainoa nainen.
Eikö se nyt ole ihan keskivertojärjellä ajateltavissa, miksi äidit ja tyttäret ovat läheisempiä kuin anopit ja miniät. Normaaliperheissä kasvaneilla tyttärillä on parinkolmenkymmenen vuoden historia äitinsä kanssa ja tottakai maailmankatsomus, elämän arvot, kodinhoitotavat jne ovat muodostuneet samanlaisiksi. Anoppi ja miniä heitetään yhteen ja on täysin sattumaa, onko heillä mitään yhteistä vai ei. Poika on voinut valita vaimokseen suoranaisen äitinsä vastakohdan ja se tarkoittaa, ettei äidin ja vaimon elämässä löydy yhteisiä tekijöitä. Minkä ihmeen takia anopin pitää tyrkyttää neuvoja, jos miniä ei niitä halua? Ehkä miniä kantaa päävastuun kodista ja lapsista ja hoitaa ne omalla tyylillään.
Huolehdin tällä hetkellä kodistamme ja lapsistamme, vaikka minulla on omakin ura, mutta mieheni työ vie hänen elämästään erittäin paljon aikaa. Yritän selvitä kodinhoidosta mahdollisimman helpolla, koska joudun tekemään sen käytännössä yksin. En halua lapsilleni kirpparilta ostettuja vaatteita, joita pitää korjata. En halua "tuliaisina" kasvien taimia, en verkolla saatuja perkaamattomia kaloja, en sankollista puhdistamattomia marjoja jne. Jos mieheni haluaa korjata kirpparilta ostettuja vaatteita, hoitaa kasvimaata, siivota kaloja ja marjoja, hän voi sen vapaasti tehdä. Anopillani ja apellani ei ole mielestäni väärä elämäntyyli, mutta se ei sovi tällä hetkellä itselleni. Olen sanonut anopilleni ystävällisesti, että hän on meille tervetullut, mutta älä tuo mitään ruokaa tullessasi, älä osta käytettyjä vaatteita jne. Anoppi ei usko minua, koska hänellä on mielestään oikeus tuoda poikansa huusholliin mitä haluaa. Hän ei siis tule kylään, vaan jakamaan neuvojaan ja yrittää saada meidät muuttamaan elämäntyyliämme. Hänellä on mielestäni oikeus työllistää poikansa, muttei minua.
Ei tarvinne sanoa, että oma äitini ymmärtää tilanteeni täysin ja myös uskoo, jos pyydän toimimaan jollain tietyllä tavalla. Mielestäni anopin ja miniän suhde on parhaimmillaan kahden hyvän kaverin suhde ja erittäin harvoin sen läheisempi. Hyvät kaverit eivät puutu toistensa elämään, vaan hyväksyvät toistensa elämän tyylin ja tietyn etäisyyden, jotta suhde pysyy hyvänä. Aika harvoin - joskus kyllä - anoppi ja miniä ovat niin samanlaisia, että heidän suhdettaan voi verrata hyvien ystävien tai erittäin läheisten sukulaisten suhteeseen.
Minusta sanoit asian hyvin ytimekkäästi.
Meillä ei omat vanhempani sotkeudu siihen, miten mieheni hoitaa työnsä insinöörinä, joten miehen vanhempien ei pitäisi sotkeutua siihen, miten minä hoidan kodin.
Lapsen syntymän jälkeen (tyttö 6kk), olen tavannut anopin kaksi kertaa päivävierailulla ja nyt hän on haukkunut pojalleen sitä, kuinka huonosti tyttöä kasvatan ja viime viikolla haukkui minut puhelimessa, kun soittelin hänelle kuulumisia. Aika rankkaa tekstiä naiselta, jolla ei ole meidän arjesta mitään käsitystä. Mieheni on 16h 7päivää viikossa töissä, joten hänkään ei paljon arjestamme tiedä. Että anopin kannattaisi ihan itse mennä peilin eteen ja miettiä, miksi miniä ei hänestä pidä... Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
lasta jos vaan 2 kertaa päivävierailulla puoleen vuoteen...
meinaatko että pojan ja hänen lasten kanssa ei saa olla yhteydessä , mutta tyttären lapsia ja perhettä saa tavata niin paljon kuin ehtii ?
hullua tämä elämä on, sääliksi käy teitäkin jos poikalapsia vaan saatte.
eikä anopin tehtävä ole enää aikuista poikaa kasvattaa, se työ on tehty nuorempana jo.
minulla tulee olemaan hauskaa, kun tiedän että minua pyydetään hoitamaan lasta silloin kun vanhemmat haluaa "tuulettua", arvatkaapas hoidanko silloinkaan, kun en muutenkaan kelpaa ?!!!
enkä kanna kirppari enkä muitakaan vaatteita , enkä anna neuvojani, yritän olla niin hiljaa ja loitolla kuin mahdollista, että miniä on tyytyväinen sitten
Tuo kaksi kertaa on ollut ihan anopin oma valinta. Ei me väkisin kylään tuppauduta ja anoppi ei itse pyynnöistä huolimatta kylään tule. Mutta haukkuu kyllä selän takana...
Päätätkö näiden kirjoitusten perusteella ja omassa miniää vastaan suunnatussa kostonhimossasi, miten toimit tulevien lastenlasten kanssa? En ole koskaan erityisemmin pitänyt anopistani, en ole pyytänyt häneltä apua vaatteiden tai lastenhoidon muodossa. Toisaalta olen antanut miehelleni vapaat kädet pitää yhteyttä vanhempiinsa. Jos olet aidosti kiinnostunut lastenlapsista, pystyt kyllä luomaan suhteen heihin ilman miniääkin. Miniä ei vain välttämättä halua olla se henkilö, joka on yhteyshenkilö lasten ja anopin välillä.
Miksi muuten oletat, että vain miniäsi haluaa tuulettua ja sen takia "joutuisit" hoitamaan lastenlastasi? Voisiko asiaa katsoa vaikkapa sellaiselta positiiviselta näkökannalta, että poikasi haluaa pitää parisuhteensa koossa ja tarjota vaimolleen illan ilman lastenhoitovelvoitteita? Ehkäpä hän haluaa vielä samalla tarjota sinulle mahdollisuuden olla rauhassa lapsenlapsen kanssa. Ainakin meillä on mahdollisuus myös palkata illaksi lastenhoitaja, mutta joskus pyydän minun vanhempiani ja mieheni omia vanhempiaan olemaan lastenlasten kanssa, koska ajattelemme sen olevan heille mieluista ja tiedän sen olevankin. Edes tuollaisen kaltaisesi katkeran anopin kirjoitukset eivät muuta käsitystäni siitä, että normaali äiti päästää irti pojastaan ja huolimatta miniänsä persoonasta luo suhteen poikansa lapsiin.
Kohtelepa miniää yhtä hyvin kuin tytärtäsi niin ehkä hän alkaa kohdella sinua yhtä lämpimästi kuin omaa äitiään...
Jos minä kantaisin meidän roinat anoppini keittiöön ja vieläpä neuvoilla varustettuina, siitäkös elämä syntyisi. Jakelisinpa vielä ohjeita, miten anoppi voi pitää ukkonsa tyytyväisenä.
Yhtään sen kummempaa syytä en keksi myöskään sille, että anoppini tekisi saman meille.
Anoppini on vanhempi, mutta ei missään nimessä viisaampi. Minulla ei ole anopiltani mitään opittavaa tai mitään sellaista saatavaa, että voisin pitää häntä muuta kuin pakollisena avioliiton mukanaan tuomana sivuilmiönä. Jokainen hetki, jonka olen viettänyt anoppini seurassa, on ollut hukkaan heitettyä aikaa.
Miksi ottaisin sellaiselta henkilöltä vastaan yhtään mitään?
Äidistäni on sen sijaan tullut vuosien mittaan ystäväni. Myös mieheni viihtyy vanhempieni seurassa ja käy lomillaan vanhempieni luona myös ilman minua. Äitini ei koskaan "saisi tehdä vaikka mitä", mutta eipä hän koskaan teekään. Mikä tässä nyt niin kummallista on?
ajattelee nykynaisten itsekkyyttä. anoppi-ikäisillä on vielä toisista välittämisen taito. ennen välitettiin naapurin lapsistakin, nykyinkin se olisi
hyvä taito ja lapsille hyväksi. ei kaikkea pidä ottaa "vahtimisena". aito välittäminen voi tuntua ahdistavalta sellaiselle joka ei siihen kykene.
sääliksi käy nykyihmisiä, vanhat ihmiset jätetään yksin, samoin lapset toisten hoidettaviksi. ja vain siksi että MINÄ ITSE saan mennä kuten MINULLE sopii.
vähemmän itsekkyyttä hyvät miniät ja muut nuoret naiset, teidän kuuluu olla nöyriä ja kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Laitoksissa on yksinäisiä vanhuksia, siellä olette aikanaan itsekin, jos pysytte elämänmenoinenne hengissä niin kauan...
Kyse ei olekaan siis siitä, että anopit ovat elämässään niin tylsistyneitä ja tuntevat itsensä turhiksi, että toisen perheen asiat on sotkettava vaikka väkisin, että saisi elämään vähän draamaa. Ei se ole välittämistä, että tarkoituksella pahoitetaan miniän mieli ja yritetään vähän sotkea oman pojan avioliittoa. Oletteko anopit ajatelleet, että kyllä miniästä voisi saada kaverin, jos kohtelisitte heitä niin kuin muitakin ihmisiä.
Välittävä ihminen antaa apua silloin, kun sitä pyydetään - ei tyrkytä. Ja ei teidän tarvitse lapsenvahtina olla, jos se on noin vastenmielistä. Sanokaa miniälle suoraan, että ette halua lapsia hoitaa - kyllä se miniän äiti hoitaa ihan hyvää tahtoaan - ja saa siitä varmasti paljon myös itselleen.
Vai välittää anoppi naapurin lapsistakin,mikä vitsi!
Ei välitä kuin omasta kullanmurustaan ja tuo milloin mitäkin roinaa vain siksi että saa tekosyyn tulla nuuskimaan nurkkia ja vahtimaan ettei miniä kohtele äidin pikku kultaa huonosti.
Keskittyisivät hoitamaan omaa parisuhdettaan,niin ei tarvitsisi yksin vanhuuttaan viettää vanhainkodissa.
Ja se kunnioitus,sen pitää olla molemminpuolista,ei se ikää katso.
Lapset on lainaa,parisuhde on ikuinen ja sen eteen on parin tehtävä töitä ja anoppia siinä vähiten kaivataan
Välittäminen ei ole tuppautumista,ei tavaroiden tyrkyttämistä ei puuttumista ja jatkuvaa soittelua,utelua.Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Välittämisen kuulee puheesta,näkee ilmeistä,ja viisas ihminen kohtelee ihmisiä tasavertaisina.
naapurin lapsista, hän se enempi lasten kanssa elääkin.
ja jos kuvittelette miehenne kanssa vanhainkodissa yhdessä elävänne, ilman lapsianne katsomassa, miniöistä nyt puhumattakaan, niin olette super väärässä.
totuus on että naisleskiä on todella paljon, miehet vaan kuolevat nuorempina, sekin tietysti anopin vika :)
puhuin vain omasta anopistani.Olen lapsirakas ihminen mutten silti rakenna vanhuuttani lasteni varaan.Valinta on heidän tulevatko vai ei mutta pakottaa ei kukaan voi.
Niin,kaikkihan tässä maailmassa on naisten syytä, nuorten ja vähän varttuneempien
Kaikkea sitä kuulee.
Ei se ikä aina tuo automaattisesti viisautta tullessaan, usko tai älä.
Pitkästä aikaa raapustan tänne mielipiteeni minäkin, olenhan miniä.
Kysymykseesi vastaan rehellisesti, että ei meillä omakaan äitini saa tehdä "vaikka mitä". Oma äitini on hyvin hienotunteinen ja tahdikas, viisas ihminen. Hän ei koskaan tuppaudu eikä tunge eikä änge omia mielipiteitään, tavaroitaan tms. kotiimme. Hän soittaa aina kun on tulossa ja kyselee, että sopiiko meille tulla. Hän tiedustelee, onko jotain, jota tarvitsemme ja voisiko hän sen ostaa. Häneltä saa apua, jos tarvitsee - väkisin hän ei sitä tunge eikä tyrkytä. Hän ei koskaan puutu esimerkiksi sisustukseen, lapsenhoitoon tms. perheellemme kuuluvaan asiaan. Äitini kanssa voi suoraan ja avoimesti keskustella asioista. Hän on kasvattanut minut, lapsensa, tyylillään, ja olen itsekin aikalailla hänen kaltaisensa.
Anoppini sen sijaan tulee (tuli!) omia aikojaan milloin vain kuin omaan kotiinsa, ostelee omituisia tavaroita ja olettaa, että tietenkin käytämme hänen valitsemiaan kuppeja ja kippoja jne. Hän käyttäytyy kuin omistaisi poikansa perheen kodin ja puuttuu kaikkiin asioihin, häslää selän takana omiansa. Joskus esim. ehdotin, että kävisimmekö yhdessä ostamassa lapsellemme jotain vaatteita, että saisimme mieluisia ja sopivan kokoisia - ei sopinut anopille. Niinpä hän monesti ostelee vääränkokoisia ja tarpeettomia vaatekappaleita tytöllemme. Monesti ne päätyvät sitten sinne "hyllyn perälle"....
Olen itsekin monta kertaa miettinyt, että miksi asiat ovat näin, niinkuin kirjoitit. Oma äitini ja anoppini ovat vain aivan kuin eri planeetalta - en ole koskaan tottunut anoppini tyyliseen käytökseen. Ehkäpä siksi se kaikkine vivahteineen on tuntunut alusta lähtien todella karmealle.
Ei siinä kenenkään ajatusmaailma nyt niin pielessä ole - täysin erilaisia ihmisiä taustoiltaan vain on joutunut tekemisiin keskenään. Törmäyksiä tulee.
Sekin täytyy muistaa, että tänne palstalle kirjoittelevat yleensä juuri nämä ääritapaukset, joilla se anoppi-miniä -suhde on aivan vinksallaan. Kyllä tänne Suomen maahan mahtuu kasapäin niitä aivan normaaleja, terveitä anoppi-miniä -suhteita!
Oma äitini ei ole enää elossa. Äitini ei ole koskaan kävellyt ylitseni kasvattajana. Äitini saattoi jopa sanoa lapsille "Menepäs kysymään äidiltäsi ja isältäsi, saako sinulle antaa sitä ja tätä". Tai "Jos et usko äitiäsi on mummokin vihainen". Kyläily omassa lapsuudenkodissa omien lasten kanssa oli helppoa ja mukavaa.
Toista on anoppilassa. Hermot menee jo päivän kyläreissulla. Anoppi ja katsovat asiakseen käännyttää lapsenlapset äitiä ja isää vastaan. Kun äiti ja isä kieltävät isovanhempien kuullen lapsilta jotakin, ovat isovanhemmat kilvan sallimassa sitä ja tätä. "Kyllä minä annan, vaikka äitisi kieltää". tai "Tyhmiä nuo vanhempasi, kun eivät anna sitä ja tätä." Tämäkö on järkevää käytöstä isovanhemmilta? Lapsille tuputetaan salaa välipaloja ja makeaa. Kun selkäsi käännät, anoppi ja appi ovat jo tekemässä älyttömyyksiä lapsesi kanssa.
Anoppi ja appi haluavat tietää elämästämme kaiken ja enemmän. Meidän pitäisi kertoa heille juurta jaksain lomasuunnitelmamme, kuka meillä käy kylässä, missä me käymme kylässä, mitä teemme viikonloppuisin, mitä isompia hankintoja olemme tekemässä. Tiedonjano on loputon. Turhaan urkkivat, kerromme sitä vähemmän, mitä enemmän urkkivat.
En halua kotiini anopin tuomia tavaroita, verhoja, huonekaluja, vauvanvaatteita ja neuvoja. Hankimme tarvittavan tavaran itse ja pyydämme anopilta neuvoja, jos tarvitsemme niitä. Vielä en ole tarvinnut!
Siksi, että oman äidin kanssa on tottunut elämään jo muutamia kymmeniä vuosiä, hänet tuntee. Anoppia ei ole tuntenut kuin hetken, on vaikeampi ottaa haukkuja vastaan "tuntemattomalta". Ja sitäpaitsi, sanoisin, että yleensä se syy on siinä että kun sen anopin poika ei puutu asiaan. Se potuttaa. Miehen pitäisi hoidella asiat äitinsä kanssa, näin kuitenkin harvoin tapahtuu ja sitten ollaankin ilmiriidassa; anoppi vs. miniä.
Te anopit voisitte alkaa keskustelemaan kaikista asioista ensin poikanne kanssa. Jookosta. Jättäkää miniät rauhaan.
Aamen, näin on!