Miehelläni ja minulla menee arkielämässä suht hyvin, ei suurempia ongelmia. Nyt on tapahtunut pari kertaa seuraavaa : mies juo, uhoaa ja joskus lyö. Hän ei kuulemma muista siitä mitään mutta minulle riittää se että minä muistan.Aina hän lupaa olla ottamatta kirkasta mutta siihen hän ei pysty. Lapsia meillä ei ole. Siskoni tietää asiasta ja hän sanoi minulle että minun tulee ajatella itseäni ja turvallisuuttani ja hakea avioeroa. Se on kyllä käynyt mielessä monta kertaa, mutta aina ajattelen että se on viimeinen keino. Parisuhdeterapia ei auta. Olen vielä nuori ( 21-vuotias ), mutta en tiedä tulenko toimeen ilman miestäni. Minulla on kyllä tukea antava perhe. Pyydän teiltä neuvoja ja kertomuksia kokemuksistanne, myös avioerosta.
mitä teen
rebekkak85
5706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedät vastauksen itsekin, hyvä aloittaja. Ainoa järkevä teko on lähteä tuosta liitosta ja vieläpä mahdollisimman nopeasti.
Todennäköisesti et usko tällaisia neuvoja, vaan jäät väkivaltaisen miehesi luo. Aika yleisesti odotat n. kaksi vuotta ja tulet hakatuksi useita kertoja, ennenkuin uskot, ettei miehesi siitä muutu ja sisäistät, että pelon vallassa on kauheaa elää.
Pahin vaihtoehto on se, että teette yhteisen lapsen, ehkä nimenomaan tämän väkivaltaisen siippasi toivomuksesta, hän kun oikeasti pelkää, että jätät hänet ja on valmis keksimään vaikka mitä syitä, ettet jättäisi. Tuo lapsenteko on yleisin veruke miehelle. Voi olla, että hän saa sinut uskomaan, että lapsi muka muuttaa kaiken.
Parempi ja toivottava tapa, sinun terveyttäsi ja hyvinvointiasi ajatellen, on lähteä heti.
Sinä olet nuori vielä eikä teillä ole lapsia. Miksi ihmeessä jäisitkään väkivaltaiseen suhteeseen?
tuli paha mieli. Syyna se etta olen koko pienen ikani joutunut katselemaan kun isani hakkaa aitia. Olen traumatisoitunut, en pysty katsomaan verta tai ruhjeita. Minulla on muitakin ongelmia. Olen niin monta kertaa yrittanyt ymparipuhua aitiani jattamaan isani, tuloksetta, joten olen siihen niin vasynyt etten jaksa enaa ymparipuhua ketaan. Kerron vaan kokemuksesta etta vakivalta pahenee vuosien myota ja muuttuu aina vaan raaemmaksi eika koskaan lopu itsellaan. Vakivalta lannistaa ihmisen taysin ja vie itsetunnon. kaikkein eniten siita kuitenkin karsivat tulevat lapset jotka eivat tule saamaan minkaanlaista perusturvallisuutta, vaikka itse olisit miten hyva aiti tahansa. Vakivalta jattaa lapsiin sellaiset tunne-elaman haavat ja ongelmat ettei niita voi mikaan korjata.
ensin alkuun sinulle, alkuperäinen kirjoittaja:
LÄHDE!!!!! Eikai tarvitse edes selittää, miksi. Ja voi juma, olet vastuuton jos vielä lapsen teet sen miehen kanssa. Se on pahinta mitä omalle lapsellesi voit tehdä.
Sitten; Olen kokenut sen, isäni oli psykopaatti. Sairas paskiainen, kiduttaja. Muistan kaiken mitä tapahtui, minäkin pelkään verta ja en kestä ruhjeita. Henkisistä syvistä haavoista puhumattakaan. Se että näin isäni hakkaavan, kuristavan, telkeävän pakkaseen alusvaatteet päällä, repivän tukasta alas portaat, yrittävän hukuttaa niin lumeen/järveen/saaviin, juoksuttavan auton perässä köydessä. Olen nähnyt kun isä pitelee käsiasetta äidin ohimolla ja sanoo kaiken olevan ohi pian ja sitten on meidän lasten vuoro, ja olen nähnyt kun äiti yritti tappaa itsensä, ensin kuoli henkinen äiti sitten melkein ruumiskin. Onneksi sain äidin pois, olin jo 17v, oli minun kohdallani myöhäistä. Nyt kaikki on ok, muilla. Minun painajaiseni ja paskaoloni ei häviä, nyt vasta tajuan kaiken, nyt vasta se iskee kun olen työelämässä, ihmissuhteessa,paineessa, aikuinen. Elämä on raadollista, mutta jos voit pelastaa itsesi ja syntymättömän lapsesi, TEE SE JO TÄNÄÄN. Kukaan muu ei sitä voi tehdä, vain sinä. Ja tarinani on vaiettu, mutta pelottavan tosi. Se on se pahin kauhuelokuva tai painajainen jonka voi nähdä, jota ei voi kukaan muu voi edes uskoa todeksi. Minä tiedän, ja itken.
puolentoista vuoden helvetin kokeneena sanon:
USKO JO, ettei hän muutu, kuin pahempaan. Käräjilläkin on käyty, vaan eipä mennyt kauaa, kun taas kävi käsiksi. kirkkaat eivät merkitse mitään, luulin niin itsekin. Sama juttu olutta juodessa myöhemmin, lopulta myös selvinpäin. Sori! Taistelen erosurua vastaan ja ikävä on rakasta, mutta tiedän, että en saa antaa periksi. Kyseessä on terveyteni ja henkeni. Olen evakossa vasta neljättä päivää. Mies soittaa välillä ja lupaa muuttua, en usko enää. Pelkään häntä jo liikaa, enemmän kuin rakastan.
Kirjoittele; [email protected]
Herran jestas nainen, sinähän yrittämällä yrität lasta tämän miehen kanssa?
Nyt järki käteen, lapsi tuosta nyt enää puuttuu.
Turhaa mies viinaa syyttää, hän lyö kyllä vielä selvinpäinkin, kokemusta on. Enkä ole ainoa.
Mutta olen elossa, älysin lähteä ajoissa.