Huomasin että palstalle on eksynyt joku keskenkasvuinen tai pahimmassa tapauksessa aikuinen mies (yksinäinen ja säälittävä tumputtaja joka tapauksessa), joka kirjoittelee tänne asiattomuuksia. Nyt on kuule kaverit valehdellut sulle, koska selväähän on, että naista et ole koskaan koskenutkaan.
Henkilökohtaisesti sekä miehen että naisen genitaalialueen eritteisiin tutustuneena täytyy todeta, että niiden ominaishajussa ei juurikaan eroa ole (likaisena ei kumpikaan tuoksu erityisen hyvälle, puhtaana ei millekään). Aivan kuten eri ihmisten hikikin haisee kutakuinkin samalta.
Jos henkilö ei huolehdi hygieniastaan, niin selväähän on, että jossain vaiheessa alkaa tuoksahtaa. Kummallista kuitenkin on, että luulet kaikkien naisten kulkevan kaupungilla päiväkausia käymättä suihkussa, vieläpä kun yleisesti ottaen naiset haisevat puhtaammalle ja paremmalle, ja vaihtavat vaatteensa päivittäin. Ja sinun on syytä
mennä lääkäriin kun selvästi haiset sillille, koska mistään muualta et ole moista voinut saada päähäsi kun haistelemalla itseäsi.
Taidat olla melkomoinen visvakullinen silli. Tekisit jotain hyödyllistä sen sijaan että kirjoittelet tänne. Mene vaikka suihkuun, tai vedä itsesi jojoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Laitapahan linkkiä mukaan.
Löysin jo.
Sehän voi hyvinkin tykätä siitä sillistään.