Onko täällä ketään joka olisi palannut exänsä kanssa yhteen parin vuoden eron jälkeen? Erosimme koska hän petti minua, emme olleet minkäänlaisissa väleissä vuoteen kunnes aloimme pikkuhiljaa kaverustua uudelleen. Päädyimme läheisiksi ystäviksi ilman seksuaalista jännitettä, ja kävi niin että exäni tunnusti viikko sitten rakastavansa minua edelleen, tai oikeammin rakastuneensa minuun uudelleen vuosi sitten kun aloimme pikkuhiljaa palata väleihin. En voi kieltää etteikö minullakin olisi melko syviäkin tunteita häntä kohtaan, mutta vähän epäilyttää kun hän on kerran jo pistänyt elämäni palasiksi. Aiempi pettäminen ja siihen johtaneet syyt on selvitetty moneenkin otteeseen tän vuoden aikana, että periaatteessa voisimme ehkä aloittaa puhtaalta pöydältä... mutta kannattaako se? Toisaalta molemmat on kaks vuotta viisaampia ja vanhempia ja muutkin aiemmin suhdetta hiertäneet asiat on myös juteltu läpi tän ystävyyden aikana. Uskon häntä kyllä kun hän sanoo rakastavansa ja periaatteessa menneet loukkaukset on jo menneitä enkä ole ajatellut niitä pitkään aikaan, mutta minua vain... pelottaa.
Exän kanssa yhteen?
pohtiva
131299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä ja eksäni palattiin vuoden jälkeen yhteen.Mulla oli suhteita tuossa yksi välissä.
Lopetimme suhteen koska hän ei puhunut eikä avautunut minulle.
Mietin monta kertaa että jatkaakko vuoden jälkeen uudestaan.
Nyt kun olemme tuon jälkeen olleet eksän kanssa yhdessä 2v voin sanoa että tein oikean ratkasun.
Olemme viisastuneet ja puhumme asioista ja kakin puolin menee paremmin. Tunneme toisemme ja halumme ja olemme ottaneet neuvoista vaarin!
Kirjoituksesi toi lohtua omaan tilanteeseeni. Olemme juuri eronneet poikaystäväni kanssa monen vuoden seurustelun jälkeen. Vaikka hän oli se, joka suhteen lopulta päätti, itsekin uskon, että tämä oli ehkä paras ratkaisu tällä hetkellä. Mutta ehkä tämä ei vain ollut meille vielä oikea aika...
Vuosia sitten erosin aviomiehestäni kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen. Vuoden verran olimme erossa ja koko ajan olimme ystäviä. Sitten palasimme yhteen ja elämä tuntui ihanalta. Olimme niin rakastuneita, kaikki asiat mitkä olivat hiertäneet suhdettamme aiemmin olivat kadonneet. Luulin ja uskoin vakaasti, että molemmat olimme kasvaneet. Kului puoli vuotta ja sama perhehelvetti oli jälleen valloillaan. Puhuimme, puhuimme, lupasimme toisillemme että tästä selviydytään yhdessä. Mutta erohan siitä tuli. Olin todella helpottunut ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun kun jätin hänet. Nykyisin ystävyys on kadonnut, jopa ystävällisyys. Emme voi sietää toisiamme. Että niinkin voi käydä.
Tosin tunnen pariskunnan joka palasi yhteen eron jälkeen ja ovat olleet vuosia tyytyväisiä ratkaisuun.
Olemme kaikki yksilöitä, jokainen kokee asiat omalla tavallaan, pitää vain kuunnella itseään ja rohkeasti tehdä päätös sen hetkisen tunnetilan mukaan. Parempi katsoa kuin katua..
Minulla päättyi myös pitkä suhde juuri, mutta ei toki rakkauden puutteeseen tai riitoihin tai mihinkään.. Rakkautta riitti ja suhde toimi loistavasti ja se oli upeaa, kaikin puolin ihanaa, vaikka riitojakin välillä oli. Mutta totesimme vain, että vielä ei ollut meidän aikamme.. Emme tiedä, mikä tähän eroon lopulta ajoi, mutta vaikeaa tämä on ollut. Rakastan häntä edelleen, ja toivon, että vielä jonain päivänä saan elää koko loppuelämäni hänen kanssaan. Se on suurin haaveeni, mutta sen aika ei vain ole vielä.. =(
Tämä ero on nyt meille molemmille hyväksi. Nyt saamme selville, mitä todella merkitsemme toisillemme ja mitä suhteemme merkitsee ja onko se tarpeeksi vahva. Jos kuulumme yhteen, tulemme vielä varmasti olemaan yhdessä. Se auttaa minua jaksamaan eteenpäin.
On ihanaa kuulla, että muillakin on käynyt samoin! Toivon, että minullekin käy vielä jonain päivänä noin onnellisesti, että saan tämän Suuren Rakkauteni omakseni jälleen. Ja seuraavalla kerralla koko loppuelämäksi..
Näin toivoo myös tämä entinen miesystäväni.. =)
Onnea teille! Hyvä, että olette oppineet virheistänne! Toivon, että minullekin vielä käy noin.. Erosta on nyt vasta tosin kolme kuukautta..
Mutta hyvää joulun odotusta kaikille!
teidät sitten erotti???
Minun masennukseni kai.. Masennuin yllättäen. Syitä oli useita. Olin vuoden sisällä kestänyt niin paljon tuskaa.. Parin läheisen kuolema.. Keskenmeno.. Iso leikkaus.. Paljon tapahtui pienen ajan sisällä. Pääni ei kestänyt sitä enää. Ahdistuin. Oli paha olla. Ja luulin, että paha olo johtui siitä, etten olisi enää rakastanut poikaystävääni.. Se pelotti ja ahdisti vielä lisää! Halusin kovasti kuitenkin rakastaa.. Menin lopulta psykologille ja vihdoin ymmärsin, mistä masennus johtui. En vain osannut ennen kohdistaa sitä oikein. Tosin minun oli edelleen vaikea hallita masennuspuuskiani, jolloin itkin ihan hysteerisesti ja olin onneton. Poikaystävänikin kärsi. Hän teki parhaansa seistessään rinnallani, mutta minä vain itkin päivät pitkät.. Se oli hänellekin kovin vaikeaa aikaa.. Mut hän oli koko ajan kovin ihana! Lopulta päätimme erota.. Molempien suruksi, mutta myös parhaaksi.
Nyt olen jo selvinnyt pahimmasta ja rakastan edelleen.. Tämä mies ei vain enää taida rakastaa.. Se oli hänelle liian kova paikka.. Mutta uskon, että se rakkaus on hänen sydämessään edelleen. Jossain pelon ja epävarmuuden alla.. Mutta siellä kuitenkin. Ja toivon, että rakkautemme on tarpeeksi vahva, ja voittaa nämä vaikeat ajat. Ja että vielä jonain päivänä voimme aloittaa alusta ja puhtaalta pöydältä.. Sitä toivon, ja siihen uskon..
Hyvää joulun odotusta =)
Sinun tilanteensi on kuin minun elämästäni (mulla erosta on 2 kk). Erona tilanteissamme on se, että olen se vastapuoli. Tässä hetkessä on vaikea olla, kun rakkaus ei vain häviä nappia painamalla. Tuskaa ei lievitä se, että tiedämme että tämän hetken tilanne on välttämätöntä meille molemmille. Aika tosiaan näyttää mitä on tulossa - tällä hetkellä minäkin toivon, että paluu olisi joskus mahdollista (se ei olisi paluuta vanhaan, se olisi uuden aloittamista). Mutta nyt on mentävä näillä, vaikka voimat ovat välillä aivan lopussa.
On vaikeaa kuolla, että voi syntyä uudelleen.
Ei se toisella kertaa enää ole samanlaista, vaikka minäkin kaipasin puolisoani ja hän minua. Ei olisi edes pitänyt odottaa häntä. Edelleenkin olemme kuitenkin hyviä ystäviä.
Aikoinaan pysyimme hyvinä ystävinä silloisen exäni kanssa. Joskus saatoimme jopa yöpyä toistemme luona, ilman seksiä kuitenkin. Erosta oli kulunut yli vuoden, kun tunnustin, että en olisi halunnut meidän eroavan. Kerroin, että rakastin häntä edelleen ja halusin vielä yrittää hänen kanssaan. Aluksi vähän arkailimme yrittämistä, mutta lopulta päätimme. Kaikki menikin hyvin ja reilun vuoden kuluttua uudesta alusta menimme naimisiin. Toiseen hääpäivään mennessä eropaperit olivat jo vetämässä.
Ne ongelmat, jotka meillä olivat, eivät hävinneet minnekään. Se vain tuntui siltä, kun emme asuneet yhdessä. Yhteen muuttamisen jälkeen ongelmat palasivat taas jonkin ajan kuluttua. On niin helppo unohtaa arjen ongelmat silloin, kun aloittaa exän kanssa uudestaan. Olo on todella rakastunut ja tuntuu, että näinhän se jatkuu. Mutta kun se ei aina jatku.
Minulla on sellainen käsitys, että uudelleen lämmitetyt suhteet päättyvät useimmiten eroon. Näin ovat päättyneet ainakin kaikki ne, jotka minä tiedän. Suhde on jo kertalleen todettu huonoksi. Miten se uusi kerta muuttaisi tilannetta?
Jos olette varmoja, että pystytte ratkaisemaan aikaisemmat ongelmat, niin kokeilkaa. Älkää kuitenkaan luulko, että ongelmat olisivat johonkin kadonneet.
Niin, ei meillä mitään harhakuvia ole siitä etteikö niitä kiviä ja karikkoja olisi silti edessä vaikka olemme jutelleetkin paljon ja molemmilla on syviä tunteita toisiaan kohtaan. Mutta toisaalta niitä on edessä jokaisessa suhteessa, tämän nyt voisi kuvitella olevan siinä mielessä erilaista että tiedämme jo valmiiksi suurin piirtein ne asiat mitkä voivat aiheuttaa skismaa... ja ehkä sen myötä osaisimme suhtautua niihin asioihin toisin. Mene ja tiedä. Mitään päätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty suuntaan eikä toiseen.
Semmoinen kysymys tuli mieleen että erosiko se toinen ero millään lailla ensimmäisestä? Siis omana suruprosessinaan? Oliko se yhtä helvettiä tunnepuolella kuin se ensimmäinen kertakin (oletan että sekin oli rankka kokemus?) vai oliko se yhtään helpompaa?
Minä vekslasin kolmeen kertaan.Ja voin vakuuttaa, että kolmas kerta se vasta helppo olikin. Eli- kerta kerralta helpompaa.
Enkä suosittele kellekään "uusinta kierrosta".Hukkaan heitettyä aikaa, kun silläkin aikaa ennättäis löytää monta uutta tuttavuutta.
Nyt olis kuitenkin paras jättää näin, kun vielä voitte olla edes ystäviä. Seuraavan eron jälkeen enää tuskin haluat tuntea koko tyyppiä.
Mutta ei tule olemaankaan sellaista suhdetta , jossa ei joskus sähikäiset lentele. Eikä tätä elämää kukaan varmaan tarkoittanutkaan helpoks. Jos ei ole koskaan vastoinkäymisiä, ei saa nauttia onnistumisestakaan.
Minulle ainakin toinen ero oli vaikeampi. Oli helpompaa myöntää, että suhteesta ei sittenkään ei tullut mitään, mutta asiaa pahensi se, että tunsin itseni suunnattoman typeräksi, kun yritin uudelleen. Tutut ja kaverit nimittäin kertoivat, että uudelleen lämmittely ei onnistu.
Jokaisessa suhteessa on ongelmia, se on totta. Kertaalleen päättynyt suhde eroaa muista kuitenkin siten, että ne ongelmat on jo todettu liian suuriksi selvittää. Minä uskon uudelleen lämmitetyn suhteen toimivuuteen ainoastaan silloin, kun joku asia on radikaalisti muuttunut. Esimerkiksi kotona makaava laiskuri on mennyt töihin tai jotain vastaavaa. Ilman isoa muutosta, suhde ei pelaa. Onhan se jo kertaalleen nähty.
Muutoksesta voisi sanoa että suuria muutoksia on tapahtunut. Lähinnä tosin minulle, suhteemme loppuaikoina kärsin masennuksesta. Tätä nykyä sitä ongelmaa ei enää ole ja olen täysin eri ihminen kuin viimeisen avoliittovuoden aikana.
Jaa-a, miettimistä riittää...