Kertokaahan, mistä löytäisi sellaisen todella halvan sähkökitara vahvistin efektilaite paketin, tarkoitus olisi aloittaa taas soittaminen.
Historia on, että olen soittanut akustista 10 vuotiaasta 14 vuotiaaksi, ja siitä siirtynyt bassoon, jota soitin tuonne parikymppiseksi, ja nyt 10 vuoden luovan tauon jälkeen haluttaisi alkaa taas rämpyttelemään.
Historia on, että olen soittanut akustista 10 vuotiaasta 14 vuotiaaksi, ja siitä siirtynyt bassoon, jota soitin tuonne parikymppiseksi, ja nyt 10 vuoden luovan tauon jälkeen haluttaisi alkaa taas rämpyttelemään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja hevosella pääsee
Kiitos!!!!
Tuo oli juuri se tieto mitä kaipasinkin.
Olipa hyvä että jaksoit vaivautua ja kirjoittaa nuo ohjeet.
Aika monta kitaraa ole ostanut eri puolilta Helsinkiä. Divareissa, esim. Iso-Roballa, on pääosin käytettyjä, huoltamattomia ja ylihinnoiteltuja kitaroita. Mechelininkadulla oli aikoinaan montakin soitinkauppaa mutta en tiedä onko niitä enää siellä. Sitten siinä kulman takana Caloniuksen kadulla on Huttusen Soitinliike, mutta siellä roikuu etupäässä merkkiskittoja = kalliita instrumentteja. Fredalla on Aron Soitin josta olen löytänyt monta hyvää & halpaa. Pohjoisrannassa on Kitarapaja josta myös voi löytää sopivan satsin. Ja sitten vielä Kaisaniemenkadulla on parikin kauppaa jossa tosin myydään vain uusia kitaroita.
Siis kokemukseni mukaan divareista ei löydä mitään kunnollista. Käytetty kannattaa ostaa sellaisesta soitinliikkeestä joka huoltaa ja korjaa kitarat ennenkuin ne ripustetaan myytäviksi. Ja missään nimessä ei kannata ostaa postimyynnistä, paitsi jos haluaa vain koristeen seinälleen.
Tiedätkö mitään merkkejä, mitä kannattaisi ostaa, ja mitä taas kannattaa jättää hyllyyn.
Korkealla hinnalla saa tietysti hyviä, mutta kun ei ole tarkoitus ammatikseen soitella niin halvempi vaihtoehto näin lähdössä on se oikea, ja silloin kasvaa riski, että sortuu ostamaan jonkun aivan "suden".
Merkkikitaroista, Fender Gibson Rickenbacker... tehdään eri puolilla maailmaa satoja kopioita joilla riittää nimiä. Joita on siis turha ryhtyä luettelemaan.
Yleensä osto-ohjeissa puhutaan enimmäkseen mikrofoneista ja muuta teknistä juttua, mutta unohdetaan kuinka läheinen (intiimi) kitaristin ja kitaran suhde on.
Minun mielestäni kitaran valinnassa tärkeimpiä juttuja on, että pitää kitaran ulkonäöstä, että kitara tuntuu hyvältä sylissä, että kaula sopii hyvin käteen.
Jätkä nussii kitaraa!!!
http://www.rockinger.com/PublishedFiles/gfx/en.gif
http://www.musik-produktiv.de/home/sprachwechsel2.asp/sid/!18121995/sprache/fi/referrer/http://www.musik-produktiv.de/home/home01g.asp/sid/!18121995
http://www.thomann.de/thoiw3_index.html
http://www.levytukku.fi/
http://www.musamaailma.fi/
http://www.aronsoitin.fi/
on halpoja kitara paketteja.. ostin ekan sähkökitaran sieltä ja vielä pelaa...ja mako alle 200€ sis. vahvistimen, kitaran, kielet, 5 plekua, kassin ja soikan..