Raidat (taas)

Jos laittaa tummiin (värjätyt) hiuksiin raidat ja ne jää liian keltaisiksi, voiko siihen päälle tällätä jonkin esim. tuhkanvaalean sävyn? Värihän ei vaalenna väriä, joten eikös tällöin tumman pitäisi pysyä tummana ja ainoastaan raidoitettujen osioiden vaalentua? Vai käyttäisinkö vain hopeashampoota, olisko siitä mitään hyötyä?
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuule taitais olla viisainta poiketa ammattilaisen juttusilla, ne tietää mitä voi tehdä.

Äänestä
  • Kun raidat ovat siis muuten aivan loistavasti onnistuneet, haluaisin niitä siis vain hiukan vaaleammiksi. Uskoisin sen kyllä onnistuvan ihan kotikonstein, enkä siksi meinaa mihinkään kampaajalle mennä. Lähinnä kyselin vain että kumpi olisi toimivampi konsti, tuo värin laittaminen vai hopeashampoo?

    Äänestä

väri ei siis vaalenna väriä, eli myöskään se keltainen raitakohta ei vaalene värillä. Sävy saattaa hiukan tuhkasävyllä himmetä, mutta tuskin paljoakaan.

Äänestä
  • Noinhan se varmaan on. Mutta nyt olen kuitenkin käyttänyt kolmeen kertaan Cutrinin Catch the color-hopeashampoota, ja keltaisuus on vähentynyt huomattavasti! =o) Eli ei tarvitsekaan vaalennella lisää, ei kotona eikä kampaajalla. Hyvä näin, koska en halua rasittaa hiuksiani yhtään enempää kuin on pakko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie28 kirjoitti:

Jos laittaa tummiin (värjätyt) hiuksiin raidat ja ne jää liian keltaisiksi, voiko siihen päälle tällätä jonkin esim. tuhkanvaalean sävyn? Värihän ei vaalenna väriä, joten eikös tällöin tumman pitäisi pysyä tummana ja ainoastaan raidoitettujen osioiden vaalentua? Vai käyttäisinkö vain hopeashampoota, olisko siitä mitään hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu