Sekavaa tekstiä tulossa mutta koittakaa kestää. Ja pliiis lukekaa fiksut ihmiset tämä loppuun asti ja sanokaa ny jotain!! tarvii helppiä.
Olen ollut on/off suhteessa nyt kaksi vuotta. Ajattelin aina että vika on siinä että mies on ailahtelevainen eikä tiedä mitä haluaa, että hän on tässä se sairas. Mutta entäpä jos vika onkin minussa..
Tällainen olen: mustis, jos mies katselee pornoa tai tekee yksin. mustis jos hän on kiinnostunut muista kuin minusta, eteenkin jos on kyse eksistä. näytän mustikseni happamuutena ja keskusteluna. sanon suoraan että pahalta tuntuu. en huuda enkä mitään.
jankkaan. jos jokin asia menee vänkään, niin jankkaan niin kauan kun saan vastauksen, tai että mieleni kohentuu.
mietin liikaa ja haluan keskustella liikaa asioista. teen pienistäkin jutuista ongelmia, jotka pitää selvittää ja parantaa.
muistutan entisistä virheisät joskus.. niistä tulee vieläkin riitaa, jos hän on esim. tehnyt jotain loukkaavaa joihin liittyy jokin muu nainen. pettänyt hän ei ole silti koskaan.
olen epävarma. pelkään mieheni lähtemistä baariin ja muihin juhliin, koska pelkään että hän löytää sieltä jonkun muun, ja pettää tai ihastuu. sanon näistä ja kyselen häneltä asioita kuten: aiotko ottaa minuun yhteyttä illan aikana, aiotko jutella kellekään, ymym.
haluan tosi paljon seksiä. luulen että tämä ahdistaa jonkin verran häntä.
näitten asioitten ohella olen kuitenkin kaunis, mukava ja höpö tyttö, jonka kanssa hän viihtyy ja jota rakastaa. mutta onko meidän suhteen toimimattomuus nyt kiinni siitä että hän ei osaa sitoutua vai siitä että olen todella rasittava kumppani?? hän on aivan toinen ääripää, ei puhu mitään ym. ja olen hänen eka pitkä suhde, muita hän ei ole kestänyt ennen ollenkaan.
olemme jo lähemmäs 30 vuotias pari, ja tällainen on/off alkaa rasittaa. ihan kamala tykkääminen puolin ja toisin, vetovoima kohdallaan ja suudelmat tuntuu taivaalliselta, arki yhdessä huisin mukavaa, mutta mitä perkelettä se on näin vaikeaa!!
Olenko aivan väärässä suhteessa ja jos olen niin miksi me yhä kiinnymme toisiimme niin vahvasti ja apua!!! olen hukassa.
Olen ollut on/off suhteessa nyt kaksi vuotta. Ajattelin aina että vika on siinä että mies on ailahtelevainen eikä tiedä mitä haluaa, että hän on tässä se sairas. Mutta entäpä jos vika onkin minussa..
Tällainen olen: mustis, jos mies katselee pornoa tai tekee yksin. mustis jos hän on kiinnostunut muista kuin minusta, eteenkin jos on kyse eksistä. näytän mustikseni happamuutena ja keskusteluna. sanon suoraan että pahalta tuntuu. en huuda enkä mitään.
jankkaan. jos jokin asia menee vänkään, niin jankkaan niin kauan kun saan vastauksen, tai että mieleni kohentuu.
mietin liikaa ja haluan keskustella liikaa asioista. teen pienistäkin jutuista ongelmia, jotka pitää selvittää ja parantaa.
muistutan entisistä virheisät joskus.. niistä tulee vieläkin riitaa, jos hän on esim. tehnyt jotain loukkaavaa joihin liittyy jokin muu nainen. pettänyt hän ei ole silti koskaan.
olen epävarma. pelkään mieheni lähtemistä baariin ja muihin juhliin, koska pelkään että hän löytää sieltä jonkun muun, ja pettää tai ihastuu. sanon näistä ja kyselen häneltä asioita kuten: aiotko ottaa minuun yhteyttä illan aikana, aiotko jutella kellekään, ymym.
haluan tosi paljon seksiä. luulen että tämä ahdistaa jonkin verran häntä.
näitten asioitten ohella olen kuitenkin kaunis, mukava ja höpö tyttö, jonka kanssa hän viihtyy ja jota rakastaa. mutta onko meidän suhteen toimimattomuus nyt kiinni siitä että hän ei osaa sitoutua vai siitä että olen todella rasittava kumppani?? hän on aivan toinen ääripää, ei puhu mitään ym. ja olen hänen eka pitkä suhde, muita hän ei ole kestänyt ennen ollenkaan.
olemme jo lähemmäs 30 vuotias pari, ja tällainen on/off alkaa rasittaa. ihan kamala tykkääminen puolin ja toisin, vetovoima kohdallaan ja suudelmat tuntuu taivaalliselta, arki yhdessä huisin mukavaa, mutta mitä perkelettä se on näin vaikeaa!!
Olenko aivan väärässä suhteessa ja jos olen niin miksi me yhä kiinnymme toisiimme niin vahvasti ja apua!!! olen hukassa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
teist on tullut tuon kahden vuoden aikana vain riippuvaisia toisistanne,ei toi mitään rakkautta ooo,sitten ku jompi kumpi kohtaa toisen niin suhde menee kerta heitol OFF.
ja ps: sitoutumiskammoisia ihmisiä ei ole olemassa,tommoset pellet ne vaan alintajunaisesti tietää ettet sie oo se oikea jacoba..
Sinulla on hyvät mahdollisuudet parantaa suhdettanne.
Myönsithän jo heikot kohtasi.
Tiedostat tunteesi ja kuinka niihin nyt reagoit.
Tunteitasi et pysty muuttamaan.
Mustasukkaisuutesi syntyy jostakin?
Ja epävarmuutesi.
Mikään ei synny tyhjästä.
Ehkä entisessä elämässäsi jokin on aiheuttanut
riittämättömyyden tunteita? Lapsuudessa tai
aikaisemmissa suhteissasi?
Tiedosta että menettämisen mahdollisuus on aina olemassa tavalla tai toisella.
Et voi mitenkään estää sitä jos toinen lähtee
luotasi. Hyväksy se.
Sinäkin saatat tavata toisen miehen ja päätä pahkaa rakastua?
Jos niin tulee tapahtumaan ajattele silloin että se oli tarkoituskin.
Olette molemmat vapaita suihteessanne.
Ja omasta tahdostanne siinä.
Voit muuttaa tapaasi suihtautua asioihin et sitä että
asioita tapahtuu.
KIITOS! Erittäin hyvin sanottu. Pidän sanojasi vaalien mielessä.
Jos käyttäydyt usein noin kuin kirjoitat niin kyllä minäkin olisin joka toinen viikko kamoja pakkaamassa ;)
Kokeileppas muuttaa käytöstäsi. Esimerkiksi kun miehesi on menossa yksin baariin, ei sinun kannata tentata mitään. Voit vaikka laittaa kesken illan positiivisen muistutusviestin eli jotain jota ei voi tulkita kuin hyvin päin ja joka saa miehen hyvälle tuulelle ja muistamaan sinut.
Samankaltasissa tilanteissa käyttäydyin ennen hyvin samoin kun sä. Suhteet oli semmosta jahkailua yleensä miesten puolelta, minä kun oon/olin melko takertuva ja olisin jaksanu yrittää lähes taukoomatta melkein iäisyyden. Tai toisaalta kyllä usein kiukuspäissäni toitotin lopullista eroa, mutten sitä kumminkaan seuraavana päivänä enää halunnut. Joka tapauksessa, nyt myöhemmin ymmärrän, että vaikka kuinka jostakusta pidän, ei mun kannata sellaseen on-off-touhuun sekaantua, kun kerran itse haluan asioiden (=suhteiden) olevan tarkasti määriteltyjä, vain kahden ihmisen välisiä, tasavertaisia ja reippaasti kunnioitusta sisältäviä. Semmoset huithapelit, jotka musta pitää, mutteivät tarpeeksi osatakseen tehdä seurustelua koskevan päätöksen, eivät mulle enää kelpaa. En mä enää jaksa itteäni nöyryyttää ja olla semmonen pompoteltava pallo, josta välillä tykätään, välillä ei. Pitää tykätä tarpeeks ja koko ajan, niin kun minäkin teen. Pitää saada samaa tavaraa kun antaakin. Oman mielentyyneyden ja -terveyden kannalta paras on tehdä selkeä ratkasu: olla selkeästi sinkku tai selkeästi varattu (lukuunottamatta tietysti suhteen alkuvaihetta, jolloin asiat on aika avoinna). Ei pidä tyytyä ja kaivata, kun on mahdollista olla täysin tyytyväinen ja tyydytetty.
Huomautan vielä, että lähestulkoon jokainen kuvaamasi piirre sopii myös muhun. Siksi voisin kuvitella, että esittämäni määrätietoisuuden tavottelu sopisi myös sulle.
Kuvittele, että tilanne olisi toisin päin. Miehesi olisi kauhean mustis ja sinä joutuisit seurustelemaan hänen kanssaan. Miten innostunut sitoutumaan sinä olisit?
Olet jo huomannut omat vikasi mutta mikset päästä niistä irti?! Sinä olet ainoa joka pystyy sen tekemään. Tsemppiä!