Oon niin kyllästyny elämääni. Töissä raatanu tähän saakka kesää ja ihmissuhteet sillä tasolla että minä aina olen se joka ottaa yhteyttä. Enää kun en niin paljoa ota, niin se tosin taitaa olla oikea ratkaisu. No on mulla muutama kaveri joista olen kiitollinen, mutta en jaksa puhua mitään, eikä hymyilytä kovin helposti. Kyllä mä saatan naureskella ilkeille jutuille. Koko ajan melkein on semmonen olo et olen vaivaksi ja et mun pitäis olla ihanempi ihminen ja kiittää enemmän toisia siitä et saan olla heidän kanssa. Mut ääni ei kuitenkaan niinku kanna tai kun sanon jotain sellasta ni se kuullostaa tosi latteelta. Voi olla et en kuitenkaan ole kauhean onnellinen.
Oikeastaan johtuu siitä kun jouduin muuttaan toiselle paikkakunnalle ja paras kaveri rupes seurusteleen. Sit koin kovan pettymyksen yhden uuden kaverin kanssa kun paljastukin ettei sitä oikeasti kiinnosta tai se ei välitä vaikka kuolisin. Tai niin ainakin koin. Sit jouduin katkaseen välini yhden jätkän kanssa josta todella joskus luulin et meijät "oltais tarkotettu yhteen". Sit oon vahingos joutunut muutamiin yhden illan suhteisiin, kun todella luulin et niistä olis voinu jotain kehkeytyäkin. Sit ihastuin yhden aika kivan jätkän kaveriin ja kun sit vähän niinku vihjasin siitä ni se aika kiva jätkä pisti välit poikki. Ja ei se aika kiva kuitenkaan musta ollutkaan edes kovin kiinnostunu, koska ei paljoo yhteyttä pitäny aikasemminkaan.
Että tällasta. Kai tästä silti pikkuhiljaa taas mennään ylöspäin. Koska ainakin jotain haluan vielä elämässäni ja uskon et sellasta voi saavuttaa, vaikka se usko kyl välil on aika heikol tasol. Haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen, mut silti aika paljon viime aikoina on tuntunu et itse olen ihan idiootti kun ketään ei kauheesti kiinnosta. Tai siis ehkä vaan asetan toisille jotain vaatimuksia huomaamattani ja jos ne ei tee niin ni aattelen et en itse ole tarpeeksi hyvä kun en saa heissä mitään värähdyksiä aikaiseksi. Niin EHKÄ se voi olla niin. Ehkä mul voi olla väärä uskomus asioista, kun kyllähän toi vähän epärealistiselta kuullostaa et voisin ny niin kauheesti toisten mielialoihin vaikuttaa. Tosiasias kun asun yksin eikä ole mitään todella läheisiä ystäviä ni en mä kyllä voi olla kenenkään huonon olon syy kovin mahtipointisesti. Pitäisi varmaan enemmän sit miettiä kenen kanssa kannattaa jatkaa seurustelua jos ei saa vastakaikua riittävästi, ni ei tarvi ajatella et aiheuttaa huonoo oloo kenessäkään. Pelkään vaan vähän et jos teenki virhetulkintoja ja pian kaikki ihmissuhteeni on katki... Ja pelkään et musta ei tykätäkään tarpeeks ja et jos teenki jotain ns.väärin ja näin itse aiheutan sen ettei musta tykätäkään. Et en ole tarpeeks hyvä ihminen sellasena kun olen eli aika usein olen viimeaikoina ollut mm. väsynyt...
Oikeastaan johtuu siitä kun jouduin muuttaan toiselle paikkakunnalle ja paras kaveri rupes seurusteleen. Sit koin kovan pettymyksen yhden uuden kaverin kanssa kun paljastukin ettei sitä oikeasti kiinnosta tai se ei välitä vaikka kuolisin. Tai niin ainakin koin. Sit jouduin katkaseen välini yhden jätkän kanssa josta todella joskus luulin et meijät "oltais tarkotettu yhteen". Sit oon vahingos joutunut muutamiin yhden illan suhteisiin, kun todella luulin et niistä olis voinu jotain kehkeytyäkin. Sit ihastuin yhden aika kivan jätkän kaveriin ja kun sit vähän niinku vihjasin siitä ni se aika kiva jätkä pisti välit poikki. Ja ei se aika kiva kuitenkaan musta ollutkaan edes kovin kiinnostunu, koska ei paljoo yhteyttä pitäny aikasemminkaan.
Että tällasta. Kai tästä silti pikkuhiljaa taas mennään ylöspäin. Koska ainakin jotain haluan vielä elämässäni ja uskon et sellasta voi saavuttaa, vaikka se usko kyl välil on aika heikol tasol. Haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen, mut silti aika paljon viime aikoina on tuntunu et itse olen ihan idiootti kun ketään ei kauheesti kiinnosta. Tai siis ehkä vaan asetan toisille jotain vaatimuksia huomaamattani ja jos ne ei tee niin ni aattelen et en itse ole tarpeeksi hyvä kun en saa heissä mitään värähdyksiä aikaiseksi. Niin EHKÄ se voi olla niin. Ehkä mul voi olla väärä uskomus asioista, kun kyllähän toi vähän epärealistiselta kuullostaa et voisin ny niin kauheesti toisten mielialoihin vaikuttaa. Tosiasias kun asun yksin eikä ole mitään todella läheisiä ystäviä ni en mä kyllä voi olla kenenkään huonon olon syy kovin mahtipointisesti. Pitäisi varmaan enemmän sit miettiä kenen kanssa kannattaa jatkaa seurustelua jos ei saa vastakaikua riittävästi, ni ei tarvi ajatella et aiheuttaa huonoo oloo kenessäkään. Pelkään vaan vähän et jos teenki virhetulkintoja ja pian kaikki ihmissuhteeni on katki... Ja pelkään et musta ei tykätäkään tarpeeks ja et jos teenki jotain ns.väärin ja näin itse aiheutan sen ettei musta tykätäkään. Et en ole tarpeeks hyvä ihminen sellasena kun olen eli aika usein olen viimeaikoina ollut mm. väsynyt...
Vastaukset 4
Vanhimmat
saat parempaa laatua ;)
Ilmankos jos sä kerran olet sellainen että et jaksa puhua oikein mitään. Sua huvittaa vain ne ilkeät jutut toisista, et hymyile kovinkaan usein... Jos sä olet itse ilkeä, epäsosiaalinen ja idiootti, niin tottakai ne mielummin välttelee kuin haluaa olla sun seurassa.
Koitahan valaa vähän positiivistakin uskoa itseesi, ettet täysin masentuisi. Söpö nimimerkki muuten, sulla :)
Tuo kiitos vaan vastauksista. Luin nyt ton juttuni ja aikalai masentuneeltahan toi vaikutti. Varmaan burn out kun sosiaalialal olen töis ollu... Kyl normaalisti olenkin hyvin iloinen ja hyväntahtoinen, mut kai se yksinäisyys väkisinkin painaa välil maahan. Ja sit ku tavottelee jotain hienompaa niin kovasti ja huomaa kaikki "virheensä" eikä jaksa väsyneenä tsempata enää vaan tekee samat "virheet" uudestaan ja uudestaan. Ja tällei nuorena kun ei toistaseks pääse asettuun aloilleen vaan joutuu asuun toisten nurkis ym.