kotiinsa käymään ? kyseessä uusi "tapaus".
eikä edes varsinainen miniä vaan avomalli.
jos poika tulee käymään jotain asiaa varten, niin jo
eteisessä tullessaan soi puhelin, että tule jo takaisin.
tulisi itse mukaan jos niin pelkää jotain , onko vaan lapsellinen ?
eikä edes varsinainen miniä vaan avomalli.
jos poika tulee käymään jotain asiaa varten, niin jo
eteisessä tullessaan soi puhelin, että tule jo takaisin.
tulisi itse mukaan jos niin pelkää jotain , onko vaan lapsellinen ?
Vastaukset 76
Vanhimmat
Taitaa olla tosi lapsellinen tyttö! Kysyähän ehkä kannattaisi pojalta.
vastaus oli lyhyen välttelevä, sil on jotain asiaa.
mutta kun tämä tapahtui monta kertaa niin nyt ei poika enää tule.
olen kuullut muiltakin että joskus uusilla
tyttöystävillä on tarve omia poika täysin itselleen, vaihe kuulemma on kestänyt n 2 - 3 kk, sen jälkeen suhteet on palautuneet.
meillä on aikaa kulunut jo se 3 kk.
kohta pitäisi kai tapahtua käänne sitten.
Aika hassulta kuulostaa! Itse en anoppilaan mielelläni mene, mutta eipä olisi tullut mieleenikään estää miestäni käymään vanhempiensa luona... Voisiko miniä olla sairaan mustasukkainen eli ei luottaisi siihen, missä poikasi sanoo olevansa. Olen tuollaisista kyttääjistäkin kuullut...
Monta kertaa?päivässä?viikossa? Kuukaudessa?
Omia poika?
Omituista.Eikö tuo ymmärrä että poika kuuluu äidilleen
siellä outoilee. voisi joskus olla asiallinen , kuten ekat kommentit onkin.
ei käynyt kuin pari - kolme kertaa tämän n 3 kk aikana, joka kerta soitto heti perään.
eikä matkakaan ole pitkä, en halua poikaa omia , on hän jo minun hoivissani ollut n 20 v. mutta en myöskään ymmärrä ettei kotona saa lainkaan käydä.
Pari- kolmekertaa ei ole monta kertaa,kuten ensimmäisessä tekstissä kirjoitit,Sori.
Varmaan on kokelas vaan niin rakastunut ja ikävöi:)
lopputulos on kokonaan poispysyminen entisestä kodista.
näin nyt on käynyt, ainakin toistaiseksi, ja ainoa aaia jota tässä pelkään on se että poika kyllästyy aikaa myöten näin kovaan vahtimiseen.
toivottavasti heillä menee hyvin.
ei tosiaan uskallaedes soittaa kun ei tiedä miniäehdokkaan "tuulesta"
vahtii,ja onkin saanut pojan puolelleen,ettei uskalla paljonkaan kotonaan käydä,muutakuin varkain, anoppina en ymmärrä miniän käytöstä alkuunkaan,itsekäs luonne haluaa hallita kaiken.
itsekäs luonne haluaa hallita kaiken,
kolmesta miniästä yksi on alusta alkaen ollut juuri tälläinen, aluksi ajattelin, että tyttö on vaan mustasukkainen, mutta nyt kun juuri erosivat niin näkyy, että maat ja mannut ei riitä...
samanlainen tapaus minun pojallani. N, ensihuuma alkaa olla ohi, ja poika katselee jo uutta tilalle.
Ei kannata ottaa noita tapauksia niin kauhean vakavasti. Yleensä normaali ihminen asian tiedostaa ajan mittaan ja siihen se satu sitten loppuukin.
Ihmeen itseriittoisia miniät kyllä ovat, aivankuin ei tilalle löytyisi uutta kokelasta (:
ja on todella tyytyväisiä, kun saavat poikansa eroamaan. Niin, toivat sairaalasta nyytin kotiinsa, ja vannoivat, että sinä et sitten koskaan jätä minua, jos minä voin siihen jotenkin vaikuttaa. Tieädtkö poikani, kaikki naiset on pahasta, en minä toki, pusi pusi, ja hali, hali, mutta ne muut, joihin sinä katseesi luot. Kats sinä vain minua, kunnes kuolen, käsi kädessäsi, sillä toki asut minun kanssani yöt ja päivät, kun olen vanha ja raihnainen, ja itket poismenoani yksin, käytävän toisella puolella, ilman pahaa vaimoa vierellä.
Tuo äidinrakkaus on niin upeeta. Hoivavietti ulottuu vain omaan poikaan. Miniä "estää" (niin pojallahan ei ole omaa tahtoa, eihän poika voisi mitenkään itse haluta olla poissa äitinsä luota, sehän olisi epänormaalia, johan sitä naapuritkin kummeksuisivat) poikaansa tekemästä sitä, mitä tämän kuuluisi kaiken järjen mukaan tehdä: vierailla oman pikku äitsikän luona, jota oma pikku äitsikkä voi passata ja paijata, mihin oma vaimo ei pysty, jotta vauvuus vain jatkuisi ja lapsi pysyisi lapsen tasolla. Sitä se äidinrakkaus ja omistavuus teettää.
Tajuatteko kuinka mahdottoman sairaita te olette? Mieheni veljen on oma äiti kietonut pauloihinsa, ja siihen ei edes oma isä uskalla mennä väliin. Haluaisi kaikki lapset omia takaisin, me muut, jotka ovat onnistuneet, niin aivan, onnistuneet, löytämään puolison. Eikö se ole poikienne tehtävä, rakastua ja elää omaa elämää vaimonsa kanssa? Mutta ei teidän mielestä ilmeisesti? Laissa on sukurutsaus kielletty.
Kuka nyt haluaisi aikuisen pojan jalkoihinsa pyörimään. Huh, on sinullakin luulot.
Asia nyt vain on niin, että jos suhde ei poikaa tyydytä, niin on vapaus vaihtaa parempaan. Nykyään sitä harrastetaankin aika paljon, joten lienee aivan normaalia toimintaa.
Minulla ei ole mitään ongelmia anoppini kanssa, niin kauan kuin hän ja miehensä ymmärtävät pysyä erossa meistä. Eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita pojastaan, joten turha alkaa näytellä kiinnostunutta nytkään, onneksi eivät siinä mielessä ole normaaleja appivanhempia. Se tästä vielä puuttuisi, että firmassa auttamisen lisäksi pitäisi vielä kestää ainaisia kyläilysoittoja, niitä ei onneksi tule, koska anopille on yksi ja sama, mitä poikansa tekevät.
Anoppi ja appi hankkivat lapset siitä syystä, että olisi joku, joka jäisi auttamaan heitä vanhuuden päivinä. Nyt se rooli on pedattu mieheni veljelle. Tällä olisi kaikki mahdollisuudet muuttaa vaikka ulkomaille, tai pääkaupunkiseudulle paremman tienestin perässä, kuten tosin meillä muillakin lapsilla, mutta hän ei edes mieti sitä vaihtoehtoa.
Siinä mielessä vastauksesi viestiini oli hieman liioiteltu, eli ei kolahtanut omaan nilkkaan. Puolustan vain muita miniöitä, jotka joutuvat kestämään anopin tungettelevia soittoja ja epäilyksiä, osaako nainen hoitaa kotinsa kunnolla. Veljeni vaimo joutuu kestämään aika paljon äidiltäni, samalla kun veljeni liehuu maailmalla ja jättää vaimonsa yksin kestämään kaiken.
Puhuin ed. viestissäni anoppini suhteesta mieheni veljeen, jota tämä ei kannusta seurustelemaan, ei puhu, olisiko aika vakiintua, koska hän haluaa pitää poikansa ilmaisena työvoimana firmassa, aivan samoin kuin minun mieheni. Ei anoppikaan ollut tyytyväinen, kun muutimme yhteen, mutta me emme kysyneetkään lupaa häneltä. Syynä ei ollut se, että ei olisi tykännyt minusta, vaan se, että poika lakkas maksamasta vuokraa äidin ja isin asunnosta. Katsos, kun raha on aina määrännyt tässä perheessä, lapset ovat tehneet töitä äidin ja isin puolesta ilman palkkaa, vuosikaudet. Mieheni veli voisi varmaan 5 vuoden päästä hankkia kaverin, kun äiti ja isi ovat eläkkeellä, se ei enää sitten haittaisi asiaa.
Eräät anopit täällä palstalla loukkaavat miniöitä, syyttävät heitä vaikka mistä, siitä että miniät estävät vierailut kotona. Minä en ole hankkinut lasta, jotta voisin omistaa hänet ja voisin motkottaa hänen päätöksistään, ja minusta eroaminen ei ole normaalia, eikä anopin äitinä pitäisi ainakaan puhua eroamisen puolesta, anopin ei pitäisi ottaa mitään kantaa poikansa suhteeseen. Haluaisitteko, että oma anoppinne huomauttiaisi teille jotain omasta suhteestanne, miesvalinnastanne? Olisiko tämä teidän mielestänne vain normaalia? Laitatteko vahingon kiertämään?
Vaikka anoppissani on vaikka mitä vikoja, niin ainakin hän on ymmärtänyt, ettei puutu meidän suhteeseemme, ei sabotoi, eikä kälätä. Muuten vain on rasittava. Minä olen naimisissa, ja minun mieheni ei vieraile äitinsä luona ilman minua, enkä minäkään juokse oman äitini luona ilman miestäni. Tämä on mielestäni normaalia.
täynnä katkeruutta ja vihaa, ylimielisyyttä ja kateutta rivien välissä.
Enpä haluaisi sinun elämääsi elää, muistaakseni olet täällä vuodatellut noita firma-asioitasi ennenkin, eikös nyt jo pikkuhiljaa ala helpottamaan.
Minun ei tarvitse suhteita sotkea, pojallani on omatkin aivot millä ajatella. Totesin vain, että nykyään vaihdetaan jos ei olla tyytyväisiä, siis mies itse. Turha syytellä kaikista ongelmista anoppeja, ei ne miniätkään aina niin täydellisiä ole, kuin itse kuvittelevat olevansa.
Kesänjatkot vain sinne firmalaan.
No, jopas luit minut väärin. Minkähän takia anoppina löysit näin monta vikaa minussa miniänä, anopissani ei ole mielestäsi mitään vikaa, hänen tavassaan tehdä asioita? Mutta kuten olen usein nähnyt täällä, ihmiset ymmärtävät vain niitä, jotka ovat samassa tilanteessa. Anoppi ei ymmärrä miniää, vaikka saisi tämän puheen kirjoitettuna eteensä. Vaikka miniä ei edes puhuisi tuosta anopista, henkilökohtaisesti.
En minäkään haluaisi elää sinun elämääsi, miniänä on ihan tarpeeksi raskasta, siksi en aio lapsia hankkiakaan, anoppius tässä vielä puuttuisi. Hauku vielä itsekkääksikin, tosin ei se minua hetkauta, en aio hankkia lapsia, vaikka kuinka mutisisit. Kuule, kukaan mieheni sisaruksista ei myöskään aio hankkia lapsia, hm. mistäköhän syystä? Johtuisiko siitä perhemallista, ja ylitsevuotavasta äidin rakkaudesta, joka aina seurasi kodista töihin, kälätyksen muodossa?
Niin, ja koska viestini kertovat minun ja mieheni elämästä, en voi olla mainitsematta sanaa "anopin firma", koska se kuuluu elämäämme, tykkään siitä itse tai en. Minä kirjoitan ja puhun firmasta niin usein kuin haluan ja kuin minun tarvitsee, koska kirjoitan mieluummin tänne, kuin huudan anopilleni, niin kuin hän on tehnyt. Ja kirjoitan samoista asioista samasta firmasta, koska siellä ei mikään muutu. Sinä saat kirjoittaa tänne pojastasi, en minä sitä kiellä.
Jos sinä tai muutkaan anopit, ette näytä ymmärtävän meitä miniöitä, niin miksi minunkaan pitäisi ymmärtää teitä ja kunnioittaa teitä? Teillä ennen kaikkea pitäisi sitä ymmärrystä olla, teillä kun sitä kehuttua elämänkokemusta on kertynyt yllinkyllin, tai sitten vain enemmän kokemusta pinttyyntyneiden tapojen vaalimisessa.
En minäkään ollut tällainen, ennen kuin anoppiin tutustuin, vaikka ette sitä kyllä takuulla usko. En ole missään nimessä kateellinen anopilleni, ennemminkin vahingoniloinen. Enkä tarvitse myöskään heidän rahojaan, tosin, ei se mikään menestyvä firma olekaan. Jos olisi, niin minunkaan ei tarvitsisi tänne kirjoitella, koska meidän ei silloin täytyisi auttaa siellä. Yleensä pikkufirmoilla on alkuvaikeutensa, tämä kulkee kriisistä kriisiin. Luuli pääsevänsä helpommalla elämässä kun perusti oman firman, mutta kiveen karahti.
Katkerakaan en mielestäni ole, vihainen toki, ja syystä, kun aikuiset ihmiset kuten anoppi ja appi eivät edes liki 60-vuoden iässä ole oppineet tekemään töitä itse. Eivät käytä hyväkseen edes työkkärin työllistämistukia, jotta saisivat apua ja tarjoaisivat työpaikan jollekin muullekin, mutta kuten olen aiemmin täällä kirjoittanut, he ovat liian laiskoja siihen. Helpompaa on valita perheenjäsenen numero. Mistäköhän joutui, että suhteemme ensimmäiset pari vuotta anoppi soitteli melkeinpä joka ainoa päivä, mieheni työpaikallekin, myöhään illalla, ja patisti oikeisiin töihin tämän työurakan päätyttyä? Oliskohan yrittänyt hajottaa suhdetta? Loppui vasta naimisiin mentyämme, taisi tajuta, että turha yrittää, minä en sinulle periksi anna.
Vielä ongelmien sysäämisestä anopin vastuulle. Avioliitossamme ei ole mitään vikaa, joten se niistä ongelmista. Jos anoppi soittelee meille, niin se ei kyllä ole minun vikani vaan anopin vika, joka ei tajua lopettaa näitä soittoja ? Jos joku häiritsee sinua työpaikallasi, soittelee ja haukkuu, niin onko se sinun vikasi?
Kun miniä puhuu omasta anopistaan, niin kaikki muut anopit ottavat sen heti henkilökohtaisena loukkauksena.
tee mitään muutakaan ikävää paitsi on rasittava.
ja sillä perusteella sinä olet valinnut lapsettomuuden, hohhoijaa ...
mahtaa olla tosi rasittava !
myönnät sentään että ei kaikki anopit ole edes rasittavia...
En ole valinnut lapsettomuutta, juuri anopin takia. Kun tapasin mieheni, päätimme, että meidän ei tarvitse tehdä lapsia, vaikka muu suku sikiääkin. Katsos, kun tässä 2 hengen perheessä päätökset tehdään yhdessä, ja minä en ole lapsia oikeastaan koskaan halunnutkaan. Se, että on kohtu, ei merkitse, että pitäisi automaattisesti hankkia lapsia. Minulla on kokemusta kahdesta anopista, omastani ja äidistä anoppina, joten nämä kaksi ovat rasittavia. Ja suurin osa tällä palstalla kirjoittavista.
Lapsettomuus ei tee ihmisestä huonompaa, eikä lapsien hankinta ihmisestä yhtään sen parempaa.
ainoastaan itsekkäämmäksi. lapset hoitava äiti joutuu unohtamaan itsensä ...
"Lapset hoitava äiti joutuu unohtamaan itsensä". Ahaa. No, mutta tästähän ne kaikki anoppien ongelmat johtuvatkin.
Anoppi näköjään tykkää johtaa keskustelun pois alkuperäisestä aiheesta, pojastaan ei äiti löydä mitään kritisoitavaa, mutta miniöistä kyllä. Jos olet se kirjoittaja, joka laukoi minulle "totuuksia" aiemmin, kerron oman tulkintani viestistä. Tiedätkö, jos neuvoit aiemmin poikaasi aina vain etsimään parempaa, koska eroaminen on normaalia, poika on pian yksin. Mutta sentään äidin kanssa.
On aivan naurettavaa leimata minut miniänä jotenkin itsekkääksi, jos en tee lapsia. Sanoin edellisessä viestissäni, että lapsettomuus ei tee minusta huonompaa, eikä äitiys ihmisestä sen parempaa. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, kunnes toisin todistetaan. Ja korostan vielä kerran: kunnes toisin todistetaan. Se, että minun anoppini on synnyttänyt muutaman lapsen, ei tee hänestä parempaa ihmistä, ei ainakaan, kun tiedän, millä metodeilla hän on lapsensa kasvattanut.
Minä en ole itsekäs, vaikka minä ja mieheni emme todellakaan aio hankkia lasta. Lapsen voi hankkia monesta syystä, vääriäkin syitä löytyy. Kuinkahan moni hankkii lapsen vahingossa, pitääkseen suhteen tuoreena, pitääkseen miehen, on se sitten vaikka oma poika, luonaan? Kuinkahan moni äiti, anoppi tälläkin hetkellä tällä palstalla miettii enemmän lastaan, poikaansa kuin hei, sitä toista, mikä sen nimi nyt oli, ai niin, sitä mun tytärtä, tai hei, omaa puolisoa?
En usko teesiisi, että lapset hoitava äiti joutuu unohtamaan itsensä. Kukaan ei pysty siihen, mutta kuvitellaanpa hypoteettinen tilanne: jos näin huonosti pääsee käymään, että äiti elää vain lapsilleen, ajattelee vain lapsia, ja unohtaa itsensä, mitä tästä yhtälöstä syntyykään? Äiti, joka pystyy ajattelemaan vain lapsiaan, ei näe ketään muita kuin lapsensa. Useimmat tyttäret pystyvät hoitamaan itse asiansa, mutta pojista on enemmän huolia. Poikia, Heitä täytyy valvoa enemmän.
Eli jos väittämäsi olisi totta, ja tämä äiti, otetaan nyt vaikka sinä, kun sinä tämän esimerkin kerran esille nostit, ajattelisit enemmän vain tätä lasta, esim. poikaasi, tästä äidistä, sinusta, tulisi ajan mittaan aika poikakeskeinen, suojeleva äitiemo, joka keskittyisi vain suojelemaan perheensä mukamas heikointa linkkiä kehdosta koulutielle ja sieltä aikuisikään asti, ja siitä eteenpäinkin vielä. Tämä äiti kirjoittelisi palstoille ja julistaisi pyyteetöntä filosofiaansa, jossa tarinan konna olisi aina se toinen nainen. Koskaan ei syy olisi siinä kunnon naisessa, Äidissä. Tämä seuraava kuvaisi tämän äidin elämää.
Uskon, että jos tämä äiti on "joutunut" unohtamaan itsensä lapsia tehdessään ja heitä hoitaessaan, tulee päivä, mikä herättää tämän äidin horrosunestaan. Se on päivä, kun poika pahaa aavistamattomana tuo näytille tyttöystävänsä, josta myöhemmin tulee jopa, pahus vieköön, vaimo, äidin vastaanhangoittelusta huolimatta. Se entinen äiti ei enää suostu unohtamaan, vaan muistaa, muistaa kaikki ne hyvät teot, jotka hän on pojan hyväksi tehnyt, ja nyt tämä nainen, tämä toinen nainen kehtaa marssia vain sisään ja uljastella kuin jokin mikäkin lutka, mittailee siinä mielessään seiniä ja miettii, mihin piironkin siirtäisi. Ja kehtaa vielä soittaakin, kun poikakulta on vain käymässä rakkaan äidin luona. Tsh.
Mielestäni on todella vaarallista, jos äiti näkee itsensä vain äidin roolissa lopun elämäänsä. Koska tämän äidin pitäisi olla myös nainen, ja ennenkaikkea puoliso, siis jollekin muulle kuin omalle pojalleen. Jos sinä äitinä olet unohtanut itsesi, kenen kanssa miehesi on ollut naimisissa kaikki nämä vuodet? Pelkän äidin? Entä kun jäätte eläkkeelle, miten vietätte näitä päiviä, selaamalla kuva-albumeita, noista onnellisista päivistä, kun et tiennyt kuka oikeastaan olet, äiti vai puoliso? Sinusta tuli tämän teesisi johdosta onneton äiti, mutta oikea anoppi.
Ihmiset tekevät omat ratkaisunsa, minä en tee lapsia, sinä teit. Ne, jotka tekivät jotain väärin äidin urallaan, niistä me puhumme tällä palstalla. Näitä huonoja äitejä kutsutaan myös toisella nimellä: anopit. Mihin se kaikki rakkaus, välittäminen ja hellyys hupeni, kun miniän nähdessään tämä nimenomainen anoppi tuntee vain vihaa, katkeruutta, ylimielisyyttä ja omistuksenhalua?
Heräsi muutamia kysymyksiä...
Mistä olet tullut siihen johtopäätökseen, ettei miniä anna poikansa tulla käymään? Anteeksi vain, mutta eihän puhelimella soittaminen välttämättä sitä tarkoita, että miniä kieltää poikansa vierailut. Tosiaan, jos on tuore suhde kyseessä, niin varmaan vain on niin rakastunut että erossaolo tuntuu kamalalta. Mene ja tiedä.
Siis oletko varmasti ymmärtänyt oikein: miniä todellakin puhelimessa pyytää, että tule jo takaisin?? Vai luuletkohan vain niin?
Ja anteeksi taas, mutta minusta tuntuu, että sinä itse olet mustasukkainen pojastasi. Miksi sinua niin häiritsee miniän puhelinsoitto pojallesi?
Mitä muuten tuo lauseesi "tulisi itse mukaan jos niin pelkää jotain, ---", tarkoittaa? Mitä ihmettä hän sitten pelkäisi?
Itse olen huomannut tällaisen asian: mieheni on luvannut tulla esim. klo 17. No, meillä on ehkä sovittuna joku meno siihen aikaan. Odotamme lapsen kanssa lähtövalmiina. Miestä ei kuulu ei näy. Soitan hänelle. Ja kappas, hän onkin kotona käymässä. Unohti vain ilmoittaa meille. No, tietenkin soitan juuri silloin, kun hän on vanhempiensa eteiseen päässyt. Enhän edes tiedä, että hän on siellä. Eli, nytkö minunkin anoppini ajattelee, että minä (miniä) olen lapsellinen, mustasukkainen ja vaikka sun mitä. Voi ei! (Toivottavasti ei!)
Mielestäni puhelinsoitto ei tarkoita sitä, etteikö miniä antaisi miehensä käydä vanhempiensa luona. Ja eiköhän se ole päivänselvää, että lapset käyvät joskus vanhempiensa luona? Miten kukaan mies nyt NIIN nössö olisi, että antaisi vaimonsa/tyttöystävänsä siitäkin päättää?
Vai onkohan poikasi sitten aikaisemmin käynyt teillä useammin ja nyt rakastuneensa ei enää ehdikään? Niin siinä käy. Ja se on tietenkin vain miniän vika...
Voisitkohan sinä anoppina olla onnellinen siitä, että poikasi on löytänyt itsellensä jonkun mukavan, rakkaan "avomallin"? Eivätkö esim. puhelinsoitot kerro juuri siitä, että tämä "tapaus" tykkää pojastasi?
Se on hyvä että luit, koska muuten ei olisi mitään mieltä kommentoida.
tarpeellinen kommentti.
Taidat olla pilkunn***ija elämässäs muutenkin
Eikös se ole sama kuka pojallesi soittaa?
Esim. itselleni yleensä on yhdentekevää toisten puhelut,enkä jää miettimään saati kuvittelemaan mitä puhelimen toisessa päässä ajatellaan vaikkapa minusta kun en voi tietää kuka edes soittaa ja kun puhelu ei edes ole minulle...
Ja ehkä tiedät syyn miksi tämä tyttöystävä ei käy teillä usein. Oletko omalla käytökselläsi voinut vaikuttaa asiaan?
täällä tunnistamatta kertoakaan, mutta tiedän että poika joutuu selostamaan , miksi ei tule heti takasin, kuulu kyselevän että mikä siellä nyt sitten on jne .
pojalta varovasti myös kysyin niin hän vaan sanoi että se nyt on semmoinen, tarttis vaan olla vieressä koko ajan.
kai hän ajan myötä tasoittuu, oma vikaani ei voi olla tämä asia. suhde on vielä uusi ja tyttö vasta 18
eikä tämä nyt siitä soittelemisesta kiinni ole, vaan siitä että ei sitä hetkeä voi olla äidin luona käymässä, kyse oli vielä tavaroidensa hakemisesta :)
kyllä se siitä rauhoittuu varmaan, alkaa kaivata vähän omaakin aikaa ...
Olethan jo vanhempi aikuinen ihminen. Mikä kiire sinulla on tuomita joku nuori, sanoit tytön olevan vasta 18? Eikö sinulla ole varaa antaa hänen olla vähän höpsökin siinä iässä? Ja luota poikasi valintaan, muuten alat rasittaa häntäkin epäilyilläsi.
ihmettelen.
toiseksi pelkään että poika kyllästyy alituiseen vahtimiseen ja palaa kotiin, jota en enää halua enkä toivo.
puhelinsoitot ei minua häiritse, vaan se vahtiminen.
hyvä kun on löytänyt jonkun joka välittää, toivottavasti saa myös pitää, usein jompaa kumpaa alkaa kyllästyttää ja silloin vaihdetaan kumppania, joka ei useimmiten ole mikään ratkaisu.
kyllä minulla on vanhempana naisena kärsivällisyyttä ja aikaa, kuolemaani asti.
kunhan nyt kysyin että onko muillakin suhteen alku tällaista.
ilmeisesti ei, ja mitä ilmeisimmin olen todella hirveä ja itsekäs anoppikokelas, teidän "viisaita" mielipiteitänne kun lueskelee...
ei suhde saa mikään vankilakaan olla. Näin kävi omalle pojallenikin.
Meidät piti "unohtaa" ja ottaa uusiksi vanhemmiksi tytön vanhemmat, niin oli hyvä. Kestihän sitä aikansa, vaan ei loputtomiin.
Poikasi ajattelee myös omilla aivoillaan, kyllä se siitä. Tuosta asiasta olen eri mieltä, etteikö vaihtaminen kannata, meidän tapuksessamme kannatti, saimme todella miellyttävän miniäkokelaan, ja poika on onnellisempi kuin koskaan.
"saimme todella miellyttävän miniäkokelaan, ja poika on onnellisempi kuin koskaan."
näinkö se menee? Kun vanhemmat ovat tyytyväisiä, on poikakin onnellinen. Yäk, en ymmärrä tollasia nössöpoikia, jotka vaan tahtoo miellyttää vanhempiaan.
Ettei vaan ollut äidillä näppinsä pelissä ex-tytön ja pojan eroon? häpeäisit.
ei niihin eroihin tarvitse äidin näppejään työntää, kuten sanoin, pojalla on omatkin aivot.
Hetken kesti, mutta tajusi tuo vaihtaa parempaan. Hulluhan se on, joka huonossa suhteessa elää. Kyllä poika osansa sai tytön ilkeydestä, osaa nyt nauttia hyvästä suhteesta kun on sen kääntöpuolen jo nähnyt.
Sanotaanpa näin, että kun poika on onnellinen, ovat myös vanhemmat onnellisia.
Ex-tyttökaveri oli ilkä ja kylmä ympäristölleen ja siitä saivat osansa minun lisäksi kyllä myös appi ja anoppi. Eivät kumminkaan sanoneet mitään. Sanoivat sitten jälkeenpäin että olivat tyytyväisiä kun meillä meni poikki (niin sanoi kyllä kaikki kaverinikin.)
Mites meni ensitapaaminen? Jos siitä on jäänyt traumoja.
Mutta onhan tässä maailmassa kaikenlaista tossunkuluttajaa.
enkä usko mitään traumoja jääneen, tosi hiljainen tyttö, en minäkään paljoa osannut keskustella sitten. eli ei mitään pahaa, ei neuvoja, ei kysymyksiä, ihan monta kertaa on ollut ennen yhteenmuuttoa . ja olen antanut olla rauhassa.
ehkä hän siitä tottuu aikanaan, ajattelin vaan että jos toisilla samantapaisia kokemuksia, jos vaikka kuuluu "kehitykseen" :)
tapauksessa "kehitys" menee toiseen suuntaan, eli pahenee. Jos ei edes alussa yhtään vaivaudu yrittämään, niin jatkossa vielä vähemmän. Kokemusta löytyy.
Ihmettelin ensin miniän käytöstä, mutta kuullessani iän en enää... Olisi eri asia jos kolmekymppinen soittelisi poikaystävän perään, mutta 18 vuotiaalta uudelta tyttöystävältä tuollainen on mielestäni aivan normaalia. Jos itselläni ei ole sillä aikaa mitään tekemistä, kun poikaystäväni on jossain niin varmasti kyllä itsekin soittelisin ja kyselisin milloin tulee takasin jne... Tämä koska rakastan ja haluan olla hänen kanssaan mahd. paljon. :)
Ei kyse ei varmasti ole mistään tahallisesta "Et saa käydä äitiäsi katsomassa." -ilkeilystä vaan pelkästään ikään liittyvästä epävarmuudesta ja tuoreeseen suhteeseen liittyvästä käytöksestä. Mielestäni ei "kehityksen" välttämättä tarvitse mennä väärään suuntaan tässä tapauksessa, mutta aika näyttää.
Miniäsi on aikuisempi kuin 18-v iästään pystyisi päättelemään, aikuisempi kuin minä olin tuon ikäisenä. Näkee jo noin nuorena anopin läpi ja soittelee miehelleen, ja patistaa kotiin. Hyvä juttu, ei anna latistaa itseään, ehkä siksi hän ei viihdykään luonasi.
Tosin miniä, - hän ei muuten ole mikään avomalli!- ziisus, , ei olekaan sinun kaverisi, eikä muuten tarvitsekaan olla. Tuntuu siltä, että sabotoit poikasi suhdetta tietoisesti. Kuuntelet vieressä, kuka soittaa, mitä sanoo, ja kyselet pojaltasi puhelun jälkeen, että hm, taasko se soitteli sieltä, eikö voisi jo vähän rauhoittua. Ja tietenkin poikasi myötäilee sinua, kun haluaa pipariasi.
Eikö ole vain luonnollista, että miniä soittelee pojallesi? Ja hän saa kai soittaa, vaikka poikasi vieraileekin luonasi samalla aikaa? Yritti vain ehkä puhelullaan viestiä, ettei toinen viivy liian pitkää, ei varmaan ole ensimmäinen kerta, kun kotiintulo venyy. Pari kertaa olen itsekin joutunut soittamaan, kun miestä ei vaan kuulu kotiin anopin firmasta, kun haluaa auttaa, ja anoppi käyttää tätä luonteenpiirrettä häikäilemättä hyväkseen.
Minkä takia muuten haluat, että poikasi tulee käymään luonasi? Onko teillä jotain niin tärkeää asiaa, ettei sitä puhelimessa voi jutella? Mitä kumman kriisejä täytyy aina kehittää lastensa päänmenoksi, että ne vaan pysyisivät vierellä? Tuntuu, ettet arvosta tätä miniää, etkä tule arvostamaan muitakaan. Haluat ilmeisesti, että poikasi on tuki ja turva vain sinulle.
Ilmeisesti asutte suhteellisen lähellä toisianne. Itse tapaan äitiäni n. kolmen kuukauden välein, voi mennä pitempikin aika kun tapaamme, soitamme kerran viikossa. Mieheni tapaa vanhempiaan yksin vain näiden firmassa, kun hänellä on aikaa työltään auttaa heitä. Ei tulisi mieleenikään, että anoppi kutsuisi mieheni kylään ilman minua, ja mieheni ei menisikään. Tästä on aivan turha vihastua, hyväksyt joko molemmat tai et kumpaakaan. Muunlainen taktiikka pyrkii vain hajottamaan ja hallitsemaan, ja tätä harrastat nyt itse, haet oikeutusta palstalta.
Minulle ei tosin tulisi mieleenikään haukkua miestäni äidilleni, tosin ei ole haukuttavaakaan, kuten sinun poikasi haukkuu tyttöystäväänsä sinulle, että siellä se taas soittelee ja käskee kotiin. Mälsää kun ei saa edes äidin kanssa olla rauhassa. Ei miniäsi tarvitse totttu sinuun, eikä taloosi, ei se ole hänen talonsa, vielä vasta perinnön jälkeen, mitä siitä muuten tuumaat? Jonkun kanssa poikasi aikoo viettää loppuelämänsä, haluatko sen olevan sinä vai joku toinen, joka oikeasti välittää hänestä, eikä hauku tämän naisvalintaa? Avomalli? Huh huh.
kun olet noin katkera ja ymmärtämätön.
uskotko eläväsi miehesi kanssa ikuisesti VAIN kahden. oi ja voi sinun maailmankuvaasi.
avominiä on tietenkin sellainen jota ei ole vihitty avioliittoon, etkö edes sitä ymmärrä ...
Vielä täydennyksenä kirjoitukseesi sanoisin, että eikö niitä lapsia kasvateta selviämään elämässä eikä siksi, että he pyörisivät ikuisesti vanhempiensa helmoissa. Lukuisia ovat ne parit, jotka kärsivät puolisonsa liian tiiviistä suhteesta omiin vanhempiinsa. Sitten on víelä vanhempia, jotka oikein suosivat lastensa roikkumista luonaan ja nuoren parisuhteen jäämistä torsoksi. Eikö jo raamatussakin sanota, että hyljätköön mies äitinsä muodostaakseen vaimonsa kanssa perheen.
Lapsia pitäisi kannustaa itsenäistymään, mutta se ei tietysti onnisty vanhemmilta, jotka elävät omaa elämäänsä lastensa kautta.
Sanot minua katkeraksi ja ymmärtämättömäksi, kun tuen miniää ja hylkään anopin mielipiteet. Puutun tähän myöhemmin. Kommentoin ensin tuota avominiätermiäsi, minä kutsun ihmistä miniäksi, jos minä haluan kutsua ihmistä miniäksi, sanot sinä tai kuka muu mitä tahansa, vaikka tämä ei olisi naimisissa, tyttöystävä ei ole tarpeeksi vahva termi, aika laimea ilmaisu, ja alusta asti minut otetiin miniänä vastaan anoppilassa, vaikka olin "vain" kihloissa.
Kyllä, todella uskon eläväni mieheni kanssa ikuisesti vain kahden. Vaikka en kyllä todellakaan ymmärrä, miten sait tällaisen tulkinnan repäistyä irti viestistäni. Mutta onnittelen sinua, että näet totuuden myös rivien välistä, tunteeni lujuuden miestäni kohtaan. Meidän väliimme ei tule kukaan, ei edes anoppi, ehkä oma anoppi ja appi (ou jeees...) tulee kotiisi ja sänkyysi, taidat tarvita itse hoitoa, kun ei kerran anoppia saa koskaan arvostella. Mutta jatkan arvostelua, enkä alistu, kuten sinä olet tehnyt. Sinulla on ollut ehkä montakin anoppia, taidat olla eronnut useasti. Miltä tuntuu kun vedetään piikki hatusta? Etsit itsellesi ehkä sitä oikeaa anoppia, me muut taas olemme löytäneet sen oikean puolison, emmekä palvo tämän äitiä.
Tunnetko muuten bologiaa? Jos tunnet, niin kaipa ymmärrät, että anoppini todennäköisesti kuolee minua aikaisemmin, kuten oma äitini. Tämähän on luonnonlaki. Onnettomuuksille emme tosin voi mitään. Aiomme pysyä naimisissa, sillä meillä on vankka liitto, emmekä aio hankkia lasta, enkä aio todellakaan pyytää anoppia muuttamaan meidän luoksemme. Taitaa tulla järkytyksenä sinulle, voi voi. Eli siinä mielessä, kyllä, lisään vielä, uskon eläväni mieheni kanssa kahden, ikuisesti, kuolemaamme saakka, ja sen jälkeenkin.
Sinun avo-, ja avioliittomääritelmääsi kuuluu ilmeisesti kuusi ihmistä, sinä, sinun egosi, sinun alter egosi, idisi, miehesi ja tämän äiti. Aika tunkua suhteessa, ei taida toimia.
Katkeruudesta vielä. Katkera ihminen kokee muun maailman olevan jotain velkaa hänelle, että hän ei ole saanut kaikkea. Minulla on aviomies, ja onnellinen avioliitto, hyvä työpaikka, joten miksi kutsut minua katkeraksi? Koska uskallan sanoa tälle anopille vastaan täällä palstalla? Katkera ihminen pitää sanansa sisällään, minä en. Ymmärrän niitä ihmisiä, jotka ansaitsevat tulal ymmärretyksi, sukulaisuussuhde ei pelkästään riitä minulle. Jos ihminen käyttäytyy epärealistisesti, en ymmärrä häntä.
Milloinkohan tajuat, että anoppia ei tarvitse kuulla joka asiassa, ja että häntä on oikeus ojentaa, jos siltä tuntuu? Oma anoppi ei peittele mielipiteitään, minä osaan käyttäytyä paremmin. Koska en ole katkera, ja koska ymmärrän ymmärtää itseäni paremmin. Katkera myrkyttää muut ihmiset ympärillään, sinä olet katkera.
ole yhtään anoppia, ei nyt eikä ole ollut koskaan.
ja vain yksi mies :)
eli olet siinäkin väärässä , hih .
ja mitäs sinä siellä anoppilassa olet tehnyt, onkos ollut pakko mennä, olisit pysynyt pois.
se kaksin eläminen tuli tietysti sinun itsekkyydestäsi mieleen, kun haluat täydellisen eron tehdä anoppiisi. itsekäs ihminen siis.
ja vielä kaikkivoipa ja sitkeä , et edes kuole, kun jumala ei huoli ja piru ei pidä kiirettä kun tietää omansa saavansa kuitenkin...
kaikesta parasta on että sinunlaisesi itsekkyysihme ei lisäänny, ei tule lisää nestepäitä sinun osaltasi.
Siinä taas yksi maalla huutaa kun merellä tyrskyää. Jos ei itselläsi ole ollut edes anoppia, miten ihmeessä sinulla voisi olla minkäänlaista asiantuntemusta arvostella ihmisiä, joilla on ongelmia anoppisuhteessa? Vähän niinkuin naimaton avioliittoneuvoja vain sillä erotuksella, ettei sinulla ole edes koulutusta anoppisuhteisiin kuten naimattomilla parisuhdeneuvojilla on. Minäkin muuten pystyisin antamaan neuvoja muun muassa luonnonmukaisesta maanviljelystä tai ainakin vaatimaan luomuvihanneksia paitsi että oma itsekritiikki estää sen, koska en ole koskaan mitään viljellyt.
että minä olen anoppi
Viestistäsi oikein paistaa läpi pahanilkisyys, mutta yritän nyt selittää kuitenkin taas uudemman kerran. Huokaista täytyy. Huah, kuten viestissäni sanoin, kun heitin kommentin useista anopeistasi, miltä tuntuu kun vetää piikin hatusta? Etkö ymmärrä kielemme sanontoja, vai oletko yksinkertaisesti tyhmä? Koska sinulla ei ole myöskään anoppia, se jo takaa, ettet tiedä mitä puhut täällä palstalla.
Ja muuten, minulla ei ole mitään ongelmia oman anoppini kanssa anoppilassa, tämän kodissa, eikä minun tarvitse pysyä siellä poissa, minut ja mieheni kutsutaan sinne yhdessä jouluna ja juhannuksena, ja muutenkin. En ole sanonut haluavani tehdä täydellistä eroa anoppiini, hän on kuitenkin mieheni äiti, käsität minut tahallaan väärin. Kuten olen useasti, painstakingly often, toistanut, minulla on oikeus olla eri mieltä anopin kanssa, mutta ymmärrän olla sanomatta sitä hänelle suoraan, koska ymmärrän käyttäytyä häntä paremmin. Mitä itsekästä on siinä, että elän omassa kodissani erossa anopista? En todellakaan ymmärrä tätä logiikkaasi. En ole itsekäs, kaikkea muuta. Koetan ymmärtää sinuakin, vaikeaa se on, mahdotonta.
Niin, sanot minua kaikkivoivaksi ja sitkeäksi. Kiitos, mutta en allekirjoita ensimmäistä väitettä, en ole jumala. Mutta uskon elämään kuoleman jälkeen, ja me kaikki kuolemme jonakin päivänä. Piruun en usko, sinä tosin tulisit toimeen hänen kanssasi loistavasti.
Jotenkin ajatusmaailmasi tuntuu olevan peräisin keskiajalta. "Piru minut perii, jos uskallan omia ajatuksiani kirjoittaa muistiin". Huu, scary. En aio hankkia lapsia, koska siihen on omat syynsä, ja ne taas eivät kuulu sinulle. En ole mielestäni myöskään nestepää.
Voit hankkia lapsia jos haluat, sinusta tulee loistava anoppi ja äiti.
Sinä purat pahaa oloasi netissä, koska et ole voinut purkaa sitä anoppiisi, koska häntä ei omien sanojesi mukaan ole. Mutta kysehän oli nyt tuosta alkuperäisestä anopista, viestiketjun aloittajsta, jonka kirjoituksia alunperin kommentoin. Tästä anopista et ole sanonut mitään, vain hyökännyt toisten miniöiden kimppuun kuin raivo hiiri.
Jos sinulla ei ole lapsia, jotka elävät suhteessa, et ole oikeasti anoppi. Jos sinä olet todella anoppi, to the devil to us all.
...kirjoittamasi tekstit ovat todella mietittyjä ja perusteltuja. Harva tällä palstalla pystyy omia tuntojaan kirjoittamaan niin ymmärrettävästi ja selkeästi.
Näköjään nyt vain "joku" aivan kiusallaan yrittää provosoida. Aika pitkään jo tätä palstaa seuranneena kehottaisin Sinua jättämään tuollaiset ala-arvoiset kommentit omaan arvoonsa. Sanotaanko vaikka näin, että "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhallista vaatia".... Toiset ihmiset eivät vain käsitä, vaikka rautalangasta vääntäisi.
Minä päätin itse tietyssä vaiheessa jättää kaikkiin "yllytysviesteihin" vastailun sikseen. Antaa olla. Joidenkin päämäärä tällä palstalla on vain haastaa riitaa ja piikitellä toista. Loppuisikohan se, jos ei ota mitään kantaa?
Minä olen lukenut tekstejäsi mielenkiinnolla ja mielelläni.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Miniän ja anopin ei todellakaan tarvitse olla "kavereita" keskenään, kunhan käytös on asiallista silloin kun on pakko olla tekemisissä. Ja asia voi hyvinkin olla niin, että anoppi itse käyttäytyy niin sanoin kuvaamattoman huonosti, ettei miniän todellakaan tee mieli käydä kylässä. Olen kuullut (ja myös itse saanut osani) surullisen monta kertaa anoppien huonosta käytöksestä. Eikä tunnu aikuisia naisia yhtään hävettävän!
Mielestäni on aika sairasta, jos pojan täytyy olla "naimisissa" äitinsä kanssa ja käydä jatkuvasti kylässä. Kai sen nyt järkikin sanoo, että lapsistaan täytyy osata irtautua! Enkä tarkoita sitä, ettei vanhempien luona voisi käydä kylässä toisinaan, mutta rajansa kaikella.
Mielestäni on täysin normaalia (varsinkin jos suhde on alkuvaiheessa ja muutenkin) soitella siipalleen, että koska tulee kotiin. Anopit eivät yleensä taida paljon käyttää aivojaan. Kun elää onnellisessa parisuhteessa ei siihen paljon anopit väliin mahdu, eikä pidäkään mahtua. Suhde on tuhoon tuomittu, jos anoppi varjostaa elämää. Ja noista puheluista vielä... voihan miniä soitella kultaansa esim. syömään tai jos heillä on joku sovittu meno tms. oli syy mikä hyvänsä asia ei kuulu anopille laisinkaan ja jos äidit rakastaisivat poikiaan aidosti olisivat he onnellisia poikiensa puolesta kun se oikea on löytynyt rinnalle. Mutta ilmiselvästi kyseessä vain ja ainoastaan itsekkyys ja omistushalu. Miniät älkää antako anoppien pilata elämäänne ja parisuhdettanne!
Minusta tuntuu, että joku muu kuin edellisen viestin kirjoittaja on hoidon tarpeessa. Etkö itse käsitä yksinkertaista asiaa? Minä ainakin henkilökohtaisesti liputan ko. kirjoittajan puolesta, hänellä on selvästi järki päässä ja parisuhde kohdallaan. Ja mitä ihmeen merkitystä on sillä onko oma puoliso: tyttö-/poikaystävä, avopuoliso vai aviopuoliso?Tärkeintä on että rakastaa toista ihmistä koko sydämestään! Vai mitä mieltä olet tästä? Varmaan, että tärkeintä että kaikki rakastavat anoppia ja palvovat maata hänen jalkojensa alla?
Zissus, ämmä käy 3 viikon välein äitin luona, et oo itsenäistyny ja mamalle pitää soittaa kerran viikossa. Mitkä ihme säännöt sulla on: just kolmen viikon välein, just kerran viikossa, oikeen kalenterissa. se antaa sulle turvaa niinko? Kun tietää, että menee mutsilleen sillon ja sillon kun napanuora alkaa kiristää ja tulee ahistava olo.
Mä oon käyny mutsilla sillon tällöin, ei oo sääntöjä, viimeksi kävin pari kuukautta sitten, en ees muista millon oon soittanut.
Mun äijäkaveri menee porukoilleen millon lystää, vitsit mun ei tarvii olla siellä vahtimassa ja kuuntelemass niiden tyhmii juttui sen mutsin kanssa. Sen mutsi on sen asia. Se ei vaikuta meidän suhteeseen tippaakaan.
Mä en oo mustis sen mutsista, poikakaveri saa pitää sen omanaan, mä oon itteni ja tiedän että oon eka sen sydämessä.
Mun ei tarvii tehdä mitään taulukoita ja sääntöjä mistään porukoilla käymisistä. Ja sanon että MÄ on tuhat kertaa itsenäisempi kun sinä vellilelli mutseinesi.
Mua ärsyttää kun sä neuvot ja elvistelet muitten olemisia, vaikka itte oot ihan nahka.
Tuntuu olevan liikkeellä tällä palstalla, ettette lue viestejämme kunnolla. Kirjoitin näkeväni äitiäni n. kerran kolmessa kuukaudessa, joskus menee kauemminkin, en puhunut kolmesta viikosta. Vuoden aikana tapaamme ehkä 4 -5 kertaa, ja luvussa on joulut ja muut pyhät mukana, jos emme ole anoppilassa sinä vuonna. Mieheni tapaa vanhempiaan keskimäärin 2 kertaa kuukaudessa, mutta tämä vaihtelee suuresti, juuri fiman muka- työkiireiden. Matkaa anoppilaan on 15 km, kun äitini asuu 150 km päässä.
Ja kyllä, merkkaan kalenteriini, milloin menemme äitini luo, koska pääsemme mieheni kanssa käymään siellä aika harvoin, niitä vierailuja oikein odottaa, ja tapaan yleensä kummityttönikin silloin, ja vien molemmille jotain tuliaisia. Olemme yötä ja kuulen, mitä lähisukulaisille kuuluu ja muille ystäville. Kaikkea ei ehdi puhelimessa kertoa, ja meillä on tapana jutella niitä näitä tiettynä päivänä kerran viikossa. Tätä minun ei tarvitse merkata kalenteriini, se on muistissa, ja aika on sovittu sen mukaan, kun kummallakaan ei ole muita menoja. Tämä on meidän tapamme, ja toimii. Ei ainakaan tarvitse sanoa tökerösti, että sori, toinen puhelu, tai nyt ei oikein ehdi, tai että perunat kiehuu yli.
En ole tyrkyttänyt mielipiteitäni, en ole pakottanut muita olemaan samaa mieltä, siihen en edes pysty ja pyrikään. Kommentoin vain kaikkein räikeimpiä esimerkkejä, enkä elvistele muiden olemisia, elvistely tarkoittaa sitä, että kehuskelee ja brassailee, minä teen aivan päinvastoin. Mutta kukin elää loppujen lopuksi omaa elämäänsä, ja tekee asiat omalla tyylillään, eikä kenenkään tarvitse kuulla toisten neuvoja, jos ne sotivat omaa käsitystä vastaan.
Ymmärrät varmaan pointtin, kunhan vanhenet muutamalla vuodella ja selviät tuosta parinkympin kriisistä.
Sen sama kolmen viikon tai kolmen kuukauden. Miks just kolmen? Onks se joku maaginen luku.
Oot sitten kalenteri-tyypejä. Sori, sun kans kai turha kinata.
Mitä ukkos tykkää kalenteristas, kai siellä hälle joku tila on?
Mä en merkkaa millon ollaan ukon kanssa sillai.
Mä en laita mitää kalenteriin, mulla on päässä tärkeimmät duunimenot.
Kotijutskat ei oo kalenterissa. Vitsit että mä sanoisin mun äijälle, että hopla, et meekään mutsilles, menos ei ollu mun kalenterissa.
Tai et mä sanosin äijälle, nyt lähdet mun mutsille, kun mun kalenteriin on merkitty silleen.
Jestas sä viet kummitytölle tuliaisia, pitäskö mun merkitä se plussaksi sulle. No, hyvä, oot tosi hyvä, sä viet tuliaisia.
Ai nii, sun puhelut ei ollutkaa kalenterissa, van ne on tiettyinä päivinä. Mut tiettyinä silleen tiettyinä.
Tietysti sä et oo äitilles läheinen, et ainakaan sun puolelta, sä oot tarkka kaikesta, ettei aineskaan mikään napanuora näkyisi muille, sä oot vaan sivistyneesti kiinnostunut sun sukulaisista, etkä ole riippuvainen, kun se vasta olis tyhmää aineskaan myöntää.
Jotenkin sun kirjoitus vaikuttaa jäkätiltä tai räpätykseltä. En tiedä miksi.
Joo, parinkympin kriisi, sehän se on mutta ei kriisi mistään äijäkaverin mutsin tapaamisesta.
3 viikolla ja kolmella kuukaudella on hiukan verran eroa, ja edelleen, puhuin paikoin yli kolmesta kuukaudesta, keskiarvoltaan vierailut osuu vuodessa näin, synttärit ja pyhät kun osuvat aika hyvin tähän aikahaarukkaan. Niin, ja numeroilla on muutenkin aika paljon merkitystä, esim., onko kirjoittaja kaksikymppinen, vai kolmekymppinen, ja minä kuulun siihen jälkimmäiseen kategoriaan, minulla ei ole mitään kriisiä, mainitsin sinulla olevan sellaisen, kun täytyy täällä toisten kimppuun käydä.
Mitä muuten teet anoppipalstalla ylipäätään, kun sinulla ei ole mitään sanottavaa anopeista? Et muuta tee kuin haukut täällä miniää? Ai niin, aivan, ah my little grey cells, non, sitähän ne anopit normaalisti tekee, olet sittenkin löytänyt oikean kutsumuksesi, olet miniänä saavuttanut toisen bonustason, miniäisyyden JA anoppiuden samassa paketissa. Onnittelut. Siitä plussaa sinulle.:)
Puhut ja puhkut, näet vikaa vain muissa, sekin täsmää anoppiuteen. Et laita mitään kalenteriin, niin höh, oh my god, mitä väliä sinulle on, milloin viimeksi tapasit muita kuin työkaverit ja miehesi, anteeksi, "äijäkaverisi". Kun et edes muista milloin viimeksi soitit äidillesi.
Milloin kalenterin käyttö ja tarkkuus muuttui laittomaksi tai arveluttavaksi? Tämä taatusti tulee järkytyksenä sinulle, mutta meillä kotona on enemmän kuin yksi kalenteri, ja pidätä hengitystä, myös mieheni laittaa kalenteriin ylös tärkeimmät tiedot. Ihmisaivojen kyky tallentaa kaikki tärkeät tiedot on kuitenkin aika rajattu, joten siksi keksittiin kalenteri, tietokone ja internet. Mutta hei, pidä sinä toki kaikki tietosi ja mielipiteesi vain omassa päässäsi? Suosittelen sitä lämpimästi.
Jos tekstistäsi "oot", "sori", "mä", "mutsilles", voi mitään päätellä, niin ainakin sen, että tuntuu aivoistasi ne tärkeimmät asiat tihkuneen ulos jo aikakauan sitten, kun jotkin välikirjaimet suodattuu tasaisin väliajoin pois, melkeinpä joka 3. kirjain, ellei useammin.
Niin, minun ei tarvitse nähdä äitiäni joka päivä, eikä joka kuukausi, eikä joka toinenkaan kuukausi, eikä joka kolmaskaan kuukausi, eikä se että emme näe, tarkoita ettemme ole läheisiä? Katsos kun puhelin on keksitty, ja kalenterit. Ja minä satun asumaan 150 km päässä (iik, taas uusi numero sinulle), äidistäni, ja olen vieläpä naimisissa, ja mieheni on minulle läheisin ihminen. Arvotan tätä suhdetta enemmän kuin läheisyyttä äitiini. Ja sinä tuskin olet oikea ihminen puhumaan läheisyydestä äitiin, kun et edes soita äidillesi tai et edes muista milloin soitit viimeksi.
Vielä loppukaneetti. Minulla ei ole mitään kriisiä anopin ja apen tapaamisesta, minun ei vain tarvise tavata heitä koko ajan, samoin, kun ei äitiänikään. Katsos, kun meillä kaikilla on omat elämämme, mutta jotkut vaan tuppaavat silti ärsyttämään ja esittämään omia, huonosti artikuloituja, perusteettomia, mielipiteitään asioista, jotka eivät kuulu heille. Kirjakielen käyttö on joissakin tilanteissa hyväksi, paitsi silloin kun osapuoli ei ymmärrä sitä. Mutta se ei taas ole minun vikani.
Minkä ihmeen takia kirjoittelet tänne anoppi palstalle, kun viestisi ei aiheeseen liity? Ja minkä takia otat stressin toisen ihmisen tavoista toimia? Jokainen taaplaa tyylillään. Voisit käyttää aikaasi paremmin. Käy vaikka ostamassa kalenteri, ilmoittaudu kielikoulutukseen ja merkkaile kalenteriisi, koska ko. koulutusta on. Ja jos/kun aikuistut joskus saatat oppia arvostamaan perhesuhteita.
Sun puhesuoni puhkesi vallan yli äyräitten..
Mä pidän duunissa kalenteria, ja olen tosi tarkka. Vapaa-aikana ja MIEHENI kanssa ollessa ei ole sääntöjä mennään niinkun sillä hetkellä on fiilikset. Mutsilleen eli ANOPILLENI se voi mennä niin useesti kun haluttaa. En mä oo häkinvartija niin kuin sä vaikutat kauheasta puheripulistas päätellen. Näin oletan.
Mitä mun kielioppi sulle kuuluu? Mä oon oikeutettu kirjotamaan tälle palstalle on mullakin anoppi ja se saa olla rauhassa ja mun äitikin saa olla semmonen kun on. En mee sinne sukulaisii tapaamaan moneksi päiväksi sen hoteisiin itteeni passauttamaan ja pidä haloota jostain yhdestä lahjasta.
Mä arvostan perhesuhteita ja sen takii en oo äitini vaivoina kun harvoin.
Mä en mee kielikouluun.
Mä saan tänne kirjotaa, et voi määräillä tätä palstaa.
Miksi sä saat mäkättää siitä,miks muut kirjoittaa tänne ja haukut niiden tyyliä, ja kehotat poistumaan palstalta? Teet itte ihan samaa?
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa anopistasi, ei negatiivista, ei positiivista, sillä sitä vartenhan tämä palsta on, niin mitä teet täällä? Tämäkään vuodatuksesi ei vastannut kysymykseeni.
Milloin oikein luovut tuosta kovisasenteesta? Ja toinen huomio: Jos ihminen ei välitä itsestään, mitä tekee milloin tekee, eikä myöskään välitä äijäkaverinsa menemisistä ja tulemisista, eikä siitä viihtyykö tämä äitinsä luona ja kuinka usein, kyseessä tuskin on vakava suhde. Koska tämä suhde on sinulle yhdentekevää, (puhut miehestäsi äijäkaverina) sinulla ei ole myöskään oikeaa anoppia, oikeaa ongelmaa, mitä purkaisit täällä.
Jos välittäisit miehestäsi, välittäisit siitä kuinka kauan hän on poissa luotasi teidän yhteisellä vapaa-ajalla. Unohda nyt jo ne kalenterit, sinulla on vakavampiakin ongelmia. Opi kiinnittymään johonkin toiseen ihmiseen. Ei elämä ole vain duunia, kaljanjuomista paikallisessa baarissa, ja tyttö- ja äijäkavereiden kanssa hengailua.
Mulla on pelkkää hyvää sanaa anopistani. Ei oo tapeltu ikinä, ja se pitää musta vaikka mun kuteet on no, aika huomiooherättävät. siis goottityyli, vaikka kaverini pukeutuu tavallisesti.
Mä en juo muuta kun limskaa josta mä tykkään valtavasti, mutta harrastan myös ikivanhaa (tai näköstä) tavaraa ja sen mukaan on kotitavaratkin.
Mä elän erikoisesti mun tavalla en niin, kun valtaväestö..
Mun anoppi eitarvii olla best frend mulle koska se on vanha, mutta voin silti pitää siitä.
Kaikista eniten tässä maailmassa rakastan poikakaveria. Rakastan enemmin kuin itteeni koska mulla on ollut paska lapsuus ja sen takia en nipota, jos poikakaveri on mutsinsa luona, niillä on hyvä suhde. Äijäfrendi eli mieheni (ootko tyytyväinen tohon sanaan ) on mulle kaikki, se on pelastanut mun hengen.
Mä vihaan kelloja muuta typerää tavaraa mitä tänne on keksitty ihmisten pään menoksi, liikun auringon mukaan talvella meen talvilepoon, kesällä oon vilkas elän luontoa kunnoittaen mitä ei voi sanoa sinusta. Duunin hoidan tasan hyvin ja itteni elätän en käytä muiden ihmisten varoja hyväkseni, en oo ikinä saanu mitään sosiaalirahoja elän tosi nuukasti. Tässä sulle selitys, jota ei ois tarvinnu kyllä mun tehdä mutta armossani tein että saat siitä mielenrauhan. En oo tyhmä pakkaus.
Ne määräilee ukkojaan mitä saa ja mitä ei. Sitten ne vahtii niitten mutsia. Siinä seliseli sulle.
Kysymyksen asettelusi on todella omituinen. Oma teini-ikäisenikin kykenee omaan ajatteluun. Voisin kuvitella, että halutessaan hän käy vanhemmillaan tyttöystävänsä mielihaluista huolimatta. Jos taas hän ei tyttöystävänsä painostuksesta huolimatta niin tee, se merkinnee sitä, että tyttöystävä on tärkeämpi. Omaan ajatteluun kykenevä ihminen kyllä perustelee toisin ajattelevalle omat halunsa siten, että molemmat asian hyväksyvät.
Mielestäni on ihan normaalia, että kahdensantoistavuotiaat ovat erittäin voimakkaasti ihastuneita toisiinsa. Silloin soitellaan ja ikävöidään ilman että toista yritetään patistaa kotiin. Jos anoppi kuvittelee, että miniä voisi näin vaikuttaa poikansa kotona käymättömyyteen, se kertoo myös siitä, että anoppi yrittää vaikuttaa muihin ihmisiin. Miksi muuten anoppi kuvittelisi, että pojan kotona käymättömyyden syy on miniä. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Jos on opettanut poikansa seuraamaan kuin lammas ja olemaan muiden johdateltavana, niin tottakai ihastumisvaiheessa tyttöystävän mielipide merkitsee enemmän kuin äidin.
Ei kai kenenkään aikuisen ihmisen käyttäytymisen syy voi olla, ettei toinen ihminen anna lupaa muunlaiseen käytökseen. Ja jos näin todella on, kasvatus on mennyt pahasti pieleen, mutta sen korjaaminen on myöhäistä.
Kuulostaisi siltä, että olet hieman mustasukkainen, kun pojallasi on elämässään ensimmäinen vakavampi suhde (päättelin iästä). Se on ihan luonnollista. Olethan ollut "ainoa nainen" poikasi elämässä tähän asti. Toivottavasti tunne menee pian ohi, kun huomaat, että ei uusi miniäkokelas paikkaasi voi mitenkään viedä. Pojallasi on sen verran suuri sydän, että mahdutte siihen varmasti molemmat ja molemmilla on siellä oma paikka.
Miniäkokelaasi on sen verran nuori, että tällainen käytös on hänelle ihan luonnollista. Älä ole liian tuomitseva. Kyllä hän siitä kasvaa ja "viisastuu", kun ikää tulee lisää. Poikasi on hänet valinnut ja varmasti toivoisi, että te kaikki tulisitte toimeen keskenänne.
Itse olen miniä ja tulen loistavasti toimeen anoppini kanssa. Hän ei tule kuitenkaan lainkaan toimeen toisen miniänsä kanssa ja he (anoppini ja tämä hänen toinen miniä) aina purkavat tunteitaan minulle. Lisäksi joudun jatkuvasti seuraamaan, kuinka äitini ja hänen miniänsä "kinaavat". Ei heillä huonot välit ole, mutta ei erityisen hyvätkään. Tämä on opettanut minua ajattelemaan enemmän asioita myös anopin kannalta. Sanoit, että sinulla ei koskaan ole ollut anoppia. Yritä kuitenkin asettaa itsesi miniän asemaan ja mieti millaista käytöstä hän toivoisi anopiltaan. Hän on vielä kovin nuori, joten mielestäni sinun tulisi näyttää mallia. Sinun tulisi yrittää lähestyä häntä, ei hänen sinua.
Onnea teille ja hyvää kesän jatkoa!
Kirjoitit "Toivottavasti tunne menee pian ohi, kun huomaat, että ei uusi miniäkokelas paikkaasi voi mitenkään viedä." Mielestäni miniän pitää viedä anopin paikka ainakin siinä mielessä, että parisuhteessa puolison pitäisi olla aina ykkönen. Ykkösenä olemisen pitää näkyä myös käytännön tasolla siten, että vanhemmilla käydään tasan tarkkaan niin usein kuin halutaan ja soitetaan niin usein kuin halutaan, mutta kaikkien asioiden kertominen kumman tahansa vanhemmille on kyllä lapsellista.
Vanhempien ei pitäisi elää aikuisten lastensa varassa ja näiden elämää vaan muistaa, että parisuhteessa elävät ihmiset rakentavat näköisensä elämän, omanlaisensa huushollin, kasvattavat lapsia omalla tavallaan jne. Jokaisen äidin pitäisi valmistautua siihen, että lapset lentävät pesästä ja omassa elämässä on sen verran sisältöä, että tyttöystävän soitellessa pojalle oma sielunelämä ei häiriinny.
porukkaa, keski-iän kriisissä olevia akkoja kaikki.
jutut on toinen toistaan kamalampia, kukaan ei ymmärrä ketään paitsi itseään.
alkuperäinen kirjoittaja ei kai menettänyt sielunrauhaansa puhelinsoitosta, vaan kyseli onko muilla niin ettei puolisolla ole lainkaan omaa elämää...niin ymmärsin
Olen kanssasi monelta kohtaa samaa mieltä. Tyttöystävän/vaimon kanssahan se elämä tietenkin jaetaan. Mutta tarkoitin lähinnä sitä, että ei se rakkaus, mitä poika tuntee äitiään kohtaan häviä tai pienene mitenkään, vaikka poika löytääkin elämänsä naisen. Ei äiti ja miniä kilpaile samasta asemasta. Ei ainakaan pitäisi kilpailla. Äiti on aina äiti ja yksi elämän tärkeimmistä henkilöistä jokaiselle. Tyttöystävä/vaimo on pojan elämänkumppani ja varmasti tärkeimpiä ellei tärkein.
Mulla on neljän pitkän suhteen aikana ollut yksi anoppi ns. normaali. Varminta on tavata pakollisissa häissä ja hautajaisissa. Muuten pitää käsivarren päässä. Mielipahaa tulee vaan ihmisistä jotka arvostelevat, haukkuvat, tietävät kaiken.. Eipä ainakaan sitä miten ihmisten kanssa ollaan.
Mä olen heidän poikansa kanssa, en heidän. Pojan voin valita, anoppia en. Sama pätee joihinkin sukulaisiin, kaverit voi valita, sukuaan ei. Sen voi valita onko tekemisissä ja miten vai ei. Piste!
Kyllä olisin aika hiljaa ihmissuhteiden neuvojana, jos olisin ollut neljästi pitkässä suhteessa.
Tietääkin erilaisista anopeista ja parisuhteista ihan pirusti.. Nosta sä sitä omaa häntääs vaan. Ja kirjoittele kultahäät-palstalle vaan. Sen semmoiset osaa. Muu on kuulopuhetta.
suhdetta (: eikä yksikään alttarille asti. Eiköhän olisi pitää neuvot ominaan, kun olet noin hyvin onnistunut.
Eikä sinulla ole edes yhtään anoppia ollut, olet miniä vasta papin aamenen jälkeen.
ole ollut naimisissa? ? ?
tietenkin, kun kerran sanoit että on ollut 4 anoppia .
Ei muuta voi sanoa
Ongelmia ja vikaa.. Eipä näytä teidänkään tulevat välit ruusuiselta kun heti ongelmia vatvotaan.. Pitääkö sitä heti olla naimisissa koko prkleen suvun kanssa ja kaveerata jonkun anopin kanssa.. Ehkä tällä tytöllä on ollut ed. anoppi pahansisuinen tyttöä kohtaan.. Tai poikas on epäluotettava häntäheikki tai tyttö on sairaan mustis..
Älä puutu asioihin.. Kaipa sä ilman poikaas esim. intti-ajankin pärjäät/pärjäsit. Ja 20v. sulla on ollut aikaa opettaa poikaa ns. normaaliin ihmis-suhteisiin, nyt vaan joudut katsoa kun kasvatus kantaa hedelmää. Tsemppiä joo!
voi pyhä yksinkertaisuus sentään että täällä on tyhmää porukkaa, kärkkäästi moititaan äitejä ja anoppeja vaikka itse ei ole elämästä vielä mittän tajua, tai ehkäpä juuri siksi - kasvakaa aikuisiksi
kyllä siperia opettaa, varsinkin niitä jotka ovat kärkkäimmästä päästä. Korville tulee niin että ropisee.
Täytyy myöntää, että on tytöillä mahtava itsetunto, kun luulevat olevansa vallan korvaamattomia.
Että miniä pelkää, että anoppi omii pojan. Poika eikä anoppi ei voi millään nähdä, että heidän suhteensa olisi miehen ja naisen välinen suhde, mutta miniä silmät kiiluen näkee anopissa _toisen naisen_, joka uhkaa viedä hänen miehensä. Miniän täytyy saada omistaa koko mies. Lyönpä vetoa että kyseinen miniä on sairaan mustasukkainen myös poikasi suhteista muihin naisiin (työ ja/tai opiskelukaverit).
jopa pojan isoäidistä :) eno taas kelpaa kyllä, kun on MIES ...
näin se menee, kummallista järjenjuoksua vaan on, eihän kukaan uhkaa heidän suhdettaan , ei anoppi, anopin äiti, ei veljesten vaimotkaan .
on. Säälittävää, että ihmisellä voi olla noinkin huono itsetunto. Hankala elämä elettävänä.
Jos miniä on kerran soittanut pojallesi juuri silloin, kun poikasi on ollut luonasi, on kyseessä pelkkä sattuma.
Jos kertoja on kaksi, vieläkin voi mennä sattuman piikkiin.
Jos kertoja on useampia, niin kuinka usein se poika siellä äiteensä luona ravaa? Avomallihan on vasta uusi tapaus.
Kun tulee noin viideskymmenes soitto miniältä samassa kuussa, tajuat varmaan itsekin sanoa pojallesi, että pojan täytyy ymmärtää, ettei asu enää äitinsä luona.
Mutta älä hätäile. Jos miniä on vähänkään fiksu, häviää kuvioista nopeasti. Ja poikasi saa vielä vähän aikaa kasvaa isommaksi ennen kuin rupeaa aikuisten leikkeihin.