Alkaa olla neljä kuukautta siitä, kun ensimmäisen kerran kuulin miehen eroaikeista. Sain selville uskottomuuden, joka musersi täydellisesti. Itken, vannon haluani jatkaa 22-vuotista liittoamme, lamaannun kauhusta ja pelosta. Kotia ja kolmea lasta sekä koiraakin olisi huollettava. Rippijuhlaa tulossa, miten ihmeessä sellaisetkin jaksan järjestää? Tilanne kotona on kaoottinen, pelottaa niin minua kuin lähimpiä ihmisiäkin. Raivonpuuskassa mies on valmis eroamaan hetipaikalla.
Miehen persoonallisuus on muuttunut. Hän on kylmä, vihainen, työntää luotaan, lyö raivostuneena, pakenee kanssakäymistä. Vika on kuulemma siinä ettei ole keskusteltu, mutta keskustelua yrittäessäni vastaus on "niin joo" "varmaan" "mähän olen aina ollut sun mielestä kusipää". Kuinka aikuinen ihminen voi kadottaa kaikki aikuistaitonsa kertaheitolla? Kuinka voi kadottaa arvot, joiden perusteella on yhdessä puurrettu talo ja lapsille harrastuksia? Mihin häviää aikuisen miehen vastuu siitä elämästä, jonka on rakentanut muttei valmiiksi?
Entä sitten minä? Miten ihmisarvon voi saavuttaa uudestaan? Miten julkinen häpeä tuttujen ja sukulaisten edessä on kestettävissä? Miten lamaannuksen keskellä käy lasten? Kysymyksiä on pää täynnä, onko ketään, jolla olisi vastauksia?
Miehen persoonallisuus on muuttunut. Hän on kylmä, vihainen, työntää luotaan, lyö raivostuneena, pakenee kanssakäymistä. Vika on kuulemma siinä ettei ole keskusteltu, mutta keskustelua yrittäessäni vastaus on "niin joo" "varmaan" "mähän olen aina ollut sun mielestä kusipää". Kuinka aikuinen ihminen voi kadottaa kaikki aikuistaitonsa kertaheitolla? Kuinka voi kadottaa arvot, joiden perusteella on yhdessä puurrettu talo ja lapsille harrastuksia? Mihin häviää aikuisen miehen vastuu siitä elämästä, jonka on rakentanut muttei valmiiksi?
Entä sitten minä? Miten ihmisarvon voi saavuttaa uudestaan? Miten julkinen häpeä tuttujen ja sukulaisten edessä on kestettävissä? Miten lamaannuksen keskellä käy lasten? Kysymyksiä on pää täynnä, onko ketään, jolla olisi vastauksia?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olisiko mahdollista, että miehelläsi on paha kehitysvaihekriisi (ikään, ammattiin, persoonallisuuten kohdistuva), jota hän ei tiedosta eikä osaa käsitellä oikealla tavalla. Niinpä hän pakenee itseään sekä sinua uskottomuuteen ja itselleen vieraisiin käyttäytymismalleihin.
Itselläni oli aika vaikea sellainen ikään ja menetettyihin asiohin liittyvä ja toivun siitä tavallaan vieläkin.
Tai sitten miehesi on edesvastuuton ja typerä vesipää, joka haluaa laittaa kaiken saavutetun paskaksi lyhyessä ajassa...paha sanoa mutta homma on jumissa niin kauan kunnes istutte alas ja puhutte toisillenne! Ja lapsienne kanssa!
Rippijuhlat ovat toissijaisia!
Voimia ja jaksamista sinulle!
Olisin mielelläni kuullut enemmän kertomastasi kriisistä, josta olet toipumassa. Ihan vaaan tutkiakseni, löydänkö mieheni tilanteesta samanlaisia piirteitä. Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten itse tunnistit tilanteen ja miten pääsit toipumisen tielle.
Tiedän tismalleen, mitä tarkoitat epätodellisella tunteella! Järkytys on niin suuri, että tuntuu kuin kaikki tapahtuisi jollekin toiselle.
Ihan ensimmäiseksi sanoisin sinulle, että ero ei todellakaan ole mikään julkinen häpeä. Tulet saamaan tuttaviltasi ja sukulaistasi ksolti tukea ja apua. Kukaan läheisesi ei oikeasti ajattele, että sinulla olisi jotain hävettävää.
Mihesi käytös johtuu hänen tavastaan tehdä eroa. Hänen on helpompi ajatella sinusta kylmästi. Hänen on helpompi erota, kun hän ajattelee, että sinussa ei ole hänelle rakastettavaa. Jokaisesta 22v kestäneestä liitosta voi valikoida hetkiä, pitempiäkin ajan jaksoja, joita muistelemalla ero tuntuu järkevältä ratkaisulta. Niitä muistoja miehesi kaivaa nyt mielensä sopukoista, jotta voisi itselleen perustella tekevänsä oikein.
Sinun täytyy nyt vain itkusi itkeä ja jatkaa elämässä eteenpäin. Elämä on
Tehkää miehesi kanssa itselleene selviksi, että ikinä ette lapsille puhu mitään pahaa toisillenne lapsista. Se on muuten yllättävän helppoa. Jokaisella on pitkäaiakisesta puolisostan paljon hyviä muistoja. Ne muistot kannattaa säästää lasten kanssa jaettaviksi.
Anna miehesi mennä, miksi pitelet ja yrität
kulissin turvin selvitä rippi-ym. kekkereistä?
Totuus tekee kipeää...
Tuttua. Miehelläsi on luultavasti vain niin paha olla ja kehen muuhun hän sen purkaisi.
Toinen nainen ei sellaista katselisi ja sinä olet valmis silti jatkamaan hänen kanssaan niin sinuun voi purkaa.
Vaihdappa taktiikkaa. Ilmoita miehellesi että enään et jaksa tuollaista ja että parasta on että hän menee sinusta niin kauas kuin pippuri kasvaa. Sovitte lasten tapaamiset ja pidät huolen että hän todella joutuu elämään arkea lasten kanssa ja tajuaa että sinä olet nyt vapaa.
Se toimi meillä.
Joka tapauksessa, älä huoli mitä muut ajattelevat. Kyllä ihmiset tajuavat miten raskasta sinulla nyt on.
Tärkein asia on nyt tukea lapsia ja älä mustamaalaa miestäsi heille. Anna heidän nauttia isän seurasta.
Tämä on todella raskasta aikaa sinulle mutta aikaamyöten helpottaa.
kirjoitit asiaa ..ystäväni kokeili tota ja se tepsi.
mies on vaimonsa ja lastensa luona ONNELLISIA KOKO PERHE.
NIM. VALA MYÖTÄ JA VASTOIN KÄYMISISSÄ
Kumpa voisinkin sinua jotenkin lohduttaa, olen kokenut saman järkytyksen ( avioliittoa takana 35 v. 15.7.). Samat ärhentelyt sain kokea puolen vuoden ajan. Ehkäpä omatunto kuitenkin hieman soimasi. Asiaa on puitu yli kaksi vuotta, mutta edelleen olemme yhdessä. Välillä minulla on vaikeaa, enkä koskaan voi asiaa täysin unohtaa, elän puoliteholla. Meillä oli tilanne se, että vietimme tyttären häitä. Isä talutti liikuttuneena tyttären alttarille ja muutaman päivän päästä oli jo leskirouvan kainalossa.Jotenkin tämä ajanmukaan on ensisijaista. kohtakin tuntuu niin kornilta. Mikään ei todella liikuta kuin hetken. Itse olen jäänyt tähän. Muuten juuri pettämisen alkaessa olimme muuttaneet uuteen unelmataloomme ja kaiken piti olla OK. Leskirouva ei ottanut miestäni,ei rakastanut, halusi vain seksiä. Lähetti minulle viestin, että ei tässä iässä enää kannata olla niin ehdoton tilapäisten seksisuhteiden takia kuin nuorempana.Itse olen täysin eri mieltä. Voi olla että vielä loppuelämän elän yksin, mutta olen ajatellut, etä en ainakaan sen onnellisempi olisi yksinkään. Enää tässä iässä ei voi kovin uutta tulevaisuutta ajatella.Sinulle toivon vomia, jos voit, puhu asiasta. Minä olen pitänyt lapsia lukuunottamatta kaiken sisälläni. Se on ollut tosi raskasta. Harkitse, älä tee hätiköityjä ratkaisuja. Keskustelu ulkopuolisen avulla ja mies
mukana ( meillä ei kuulemma tarvetta )voi selvittää asioita. Elämä on täysin haurasta ja arvaamatonta, sen olen ainakin karvaasti saanut kokea. Nyt tuntuu siltä, että jos tuntee hetken onnellisuutta, voi pelätä jotain kauheaa nurkan takana olevan tulossa. Mutta nautin edes niistä pinistä onnen pisaroista. Meitä on monta samassa veneessä. Tuntuu, että uskollisuutta ei ole kuin perheissä, joissa on vahvat uskonnolliset periaatteet. Voimia, elämä voittaa kuitenkin.
Täällä sama juttu. Vielä reilun 5 kuukauden jälkeenkin tuntuu epätodelliselta, että mies voi tuosta vain 15 yhteisen vuoden jälkeen yhtäkkiä ihastua pikkujouluissa työkaveriinsa ja jättää kaiken entisen. Ja kuitenkin näyttää siltä ettei hän vieläkään tiedä mitä haluaa! Uusi nainen ihan selvästi vetelee naruista (psykiatrinen sairaanhoitaja)... Hän on luvannut laittaa mieheni ykköseksi kaikkien edelle! (Naisella 2 lasta 2:lle miehelle) Meidän kolme omaa pientä lasta (7v, 5v ja 4v) tässä sotkussa ei paljoa miehelle paina. Alan jo vihata pelkkää sanaa parisuhde, sillä niin monta kertaa olen saanut kuulla sen toisen naisen suusta ja nykyisin myös mieheni suusta kuinka parisuhdetta ei ylläpidetä lasten vuoksi. Ei tietenkään, mutta järjetöntä heittää ihan hyvä liitto pois hetken huuman vuoksi. Sanon, että ihan hyvä koska läheisyyttä ja kumppanuutta oli loppuun saakka, ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmaa, rasitteena pienet lapset, minun opiskelu, keskeneräinen remontti, työt... Miehellä ei enään ollut ilmeisesti kivaa. Miehen isä teki saman tempun aikoinaan mieheni ollessa 7v. ja nykyään on alkoholisoitunut reppana... Mikä se on, että omasta pahasta olosta syytetään heti vaimoa ja perhettä, ei tutkailla sitää omaa sisintä, että mikä mättää? Miksi naisen pitää olla se vahva ja jaksaa? Miksi mies on valmis uhraamaan omat lapsensakin omassa pahassa olossaan?
No, minä olen päättänyt jatkaa elämääni. Erilleen muutimme 3 kk sitten. Uusi asunto on naapuripaikkakunnalta ja lähempää työpaikkaani ostettuna, remontti meneillään ja muutto kuunvaihteessa edessä. Kunhan tästä kesästä selviän ja eron virallisesti astuessa voimaan lokakuussa, uskon olevani jo vahvoilla. Nyt vain välillä tuntuu niin pahalta ja epätodelliselta...
Mitä tarkoitit julkisella häpeällä ?
Ehkä hän kuvittelee muiden luulevan, että siinä josta toinen haluaa erota, täytyy olla jokin suuri vika? Erot ovat niin yleisiä, että ei sellaisesta tarvi hävetä, ehkä 70-vuotta sitten asiat olivat toisin?
ymmärrän täysin tunteesi ja olotilasi. Olen itse samassa tilanteessa, mies haluaa 15 yhteisen vuoden jälkeen erota. Ei kuulema ole onnellinen parisuhteessamme. Koskaan ei ole alkanut kanssani asioista keskustelemaan. Talo on ostettu ja yhä laittamisen alla. Pieniä lapsia on kaksi. Töitä on molemmilla paljon ja riitojakin on välillä, kuten jokaikisessä parisuhteessa. Mutta paljon on hyvää, paljon on ollut rakkautta, seksi sujuu loistavasti, hyviä yhteisiä perheen keskeisiä hetkiä on ollut valtavasti.
Nyt mies haluaa laittaa koko elämänsä uusiksi. Hakee tukea ja ymmärrystä netistä, minun kanssani ei kuulema pysty puhumaan. Minua hirvittää ajatus, että hän kenties kuuntelee näiltä palstoilta tulevia ohjeita siitä, mitä pitäisi tehdä. En tarkoita sitä, etteikö täällä voisi keskustella, mutta täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa, eivätkä sellaiset ihmiset ole mielestäni kykeneviä antamaan neuvoja täysin tuntemattomien toisten parisuhteiden osalta. Puhumattakaan niistä, joilla on jotain ongelmia oman psyykensä kanssa. Keskustella saa ja pitääkin, jos se oloa helpottaa. Mutta oikeaa apua pitää hakea ammatti-ihmiseltä, joka on yhteyksissä molempien parisuhteeseen kuuluvien kanssa. Parisuhde kun, kas vain, on kahden kauppa. Ei sen osalta voi tehdä eikä antaa neuvoja kun kuulee vain toista osapuolta. Ja jos jollakulla on se sisällään asuva "pieni psykiatri" ajottain niin voimakas, että on pakko mennä antamaan jotain neuvoja, niin ainoa mitä mielestäni kannattaa neuvoa, on se, että menkää ammattiauttajan puheille.
Omasta mielestäni voin täysin 100 % puhtainsydämin sanoa, että olen yrittänyt auttaa, tukea ja keskustella hänen kanssaan asioista. Nytkin olen ehdottanut terapiaan menoa. En pysty ymmärtämään, että noin vain heitetään kaikki 15 vuotta hukkaan, kaikki se mitä on saavutettu ,eikä olla edes valmiita yrittämään hakemaan apua siihen.
Häpeää tunnen minäkin. Ja vihaa ja katkeruutta. Kaikki ystäväni (eronneita osa heistäkin) jostain kumman syystä hokevat minulle koko ajan, että älä ala vihata ja älä ole katkera. Miksi ihmeessa???? Ihmisille on luoto monenlaisia tunteita koettavaksi. Minusta ne pitää saada tuntea läpi. Ei niitä pidä padota sisällensä. Olen vihainen, olen surullinen ja helvetti soikoon olen katkera.
Tiedän toki, että elämä jatkuu eronkin jälkeen. Mutta epäilen suuresti olevani enää koskaan kokonainen ihminen. Millä oikeudella mies tuhoaa minun ja lasten elämän, rikkoo perheen ja halveksii kaikkea sitä, mitä on 15 vuoden aikana ollut?
Jollei mies lähde kanssani yhdessä terapiaan, olen päättänyt olla suostumatta eroon. En yksinkertaisesesti suostu sopimaan mistään asioista mitään. Minulla on siihen mielestäni täysi oikeus. Ihan samalla tavalla kuin hänellä on mielestään oikeus erota.
"Ja jos jollakulla on se sisällään asuva "pieni psykiatri" ajottain niin voimakas, että on pakko mennä antamaan jotain neuvoja, niin ainoa mitä mielestäni kannattaa neuvoa, on se, että menkää ammattiauttajan puheille."
Olet oikeassa. Palstojen tehtävä on toimia vertaistukena. Ammattineuvoja ei kukaan ole kykenevä antamaan.
Minä oli sinusta pari vuotta nuorempi, kun mies sekosi ja halusi eron.
Sain osakseni hirveää kohtelua. Vielä enemmän olin ihmeissäni, kun hain perheelle apua.
Vuonna 1998 maailma oli melko paljon eri mallilla kuin se on nykyään.
Ostin sunnuntaina uusimman Eeva-lehden. Minun ikäpolven missi tilittää siellä avioeroaan.
Nelikymppinen suomalainen mies on reppana.
Vielä surkeampi reppana on nainen, joka iskee kyntensä identiteettikriisiä läpikäyvään mieheen.
Suomalainen nainen on vahva. Hän menee vaikka läpi harmaan kiven.
Viha, raivo ja katkeruus ovat täysin normaalia tunteita ja ne tunteet on erittäin terveellistä käydä läpi.
Ohjeita olen saanut monenlaisia, mutta olen kuunnellut sydämeni ääntä.
Hankin aikoinaan itselleni tieten tahtoen kaksi lähestymiskieltoa peräperään exän uudelta naisystävältä.
Avioeroa jarrutin kaikin konstein. Exäni kertoi, että juristit olivat nimenneet tapauksemme Suomen harvinaisimmaksi avioerotapaukseksi.
Nimeä ei ole pakko pistään mihinkään paperiin.
Juritien ja käräjäoikeuden paperit voi kääntää lähettäjälle avaamattomina takaisin. Niin minä tein.
Ehkä exäni on nyt onnellinen. Tiedä häntä.
Käy jatkuvasti terapiassa ja syö masennuslääkkeitä. Odottaa eläkepäätöstä.
Minä en tarvitse terapiaa. Yhtään mielialapilleriä en ole laittanut suuhuni. Voin erittäin hyvin.
Väitän olevani Suomen tervepäisin ihminen.
Totuus ei pala tulessakaan.
Jos olisin pappi tai tuomari, en vihkisi yhtään uudelleen avioituvaa paria.
Yksin on ihan hyvä elää. Rahasta on tiukkaa, mutta en kadehdi rikkaita. Eipä tarvitse lukea aamun lehdestä, että joku tohelo on ajanut 17-metriä pitkän huvipurteni karille.
Köyhän on hyvä nukkua yöunensa puhtaalla omatunnolla. Ei ole mitään kaduttavaa.
Luulisin, että tätä palstaa luetaan paljon.
Siunausta ja voimaa avioeron kanssa kamppaileville.
Suomen kirkon sielunhoito on retuperällä. Niin sain tietää pari viikkoa sitten Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa. Ohjelmassa haastateltiin kolmea pappia. Yksi naispappi virastaan luopuneena burnoutin takia.
Psykoterapeuttini suositteli minulle aikoinaan hakeutumista diakonikoulutukseen. Itse suunnittelin ennen exän sekoamista teologian opintoja.
Ehkä parhaiten olen voinut tehdä tätä työtä maallikkona näillä anonyymeillä nettipalstoilla.
Joku parantaja sanoi minulle aikoinaan, että minulla on joku erikoistehtävä. Sain erikoishoitoa ja olen siitä aikoinaan kirjoitellut Ellien palstoilla.
Jostakin olen saanut voimaa selvitä päivästä päivään.
Hakeutukaa ihmiset sanan äärelle. Sieltä minä sain suurimman lohdun ja avun.
Riittää, kun istuu hiljaa kirkonpenkissä. Kaunis musiikki hoitaa parhaiten.
Miksi te suomalaiset miehet kohtelette nelikymppistä naista niin huonosti.
Siinä iässä nainen itsenäistyy. Löytää oman vahvuutensa. Lapset ovat jo hyvässä iässä.
Onko liian vahva nainen liian pelottava elämänkumppani? Ei me olla liian täydellisiä.
Ihan tavallisia oman tahtomme omaavia ihmisiä.
Puhua voi myös yleisen nettisivun avulla.
Siksi minäkin kirjoitan näille sivuille. Puhekyvytön mies tietääkseni lukee näitä juttujani. Ehkä koko nettimaailma siinä sivussa.
Niin on moni Elli sanonut. Kertonut tykkäävänsä jutuistani ja seuraavansa mielenkiinnolla tarinaamme.
Tämän kirjoittamisen välillä aikuinen tytär soitti ulkomailta. Kuulin heti äänestä, että hän on flunssassa. Teen paljon puhelintyötä. Äänestä heti voi päätellä ihmisen kunnon. Takavuosina näin ihmisten energiakentät. Mutta nämä jutut ovat Ellien Kristallipallopalstan heinää.
Tulkaa sinne toipumaan. Inke ja moni muu auttaa paremmin. Minä yritän pysyä jalat maassa. En enää hurahda henkimaaiman asioihin. Olen muutenkin liian herkkä ihminen. Se nähtiin viime sunnuntaina "Elämässä tärkein" v. 1959 amerikkalaisen elokuvan katsomisessa. En halua, että kukaan nyyhkii arkkuni ääressä eikä elävässä elämässä.
Voin nykyään erittäin hyvin. Tämän hyvinvoinnin haluan siirtää jokaiselle lukijalle.
Nähkää valoa tunnelin päässä. Uskokaa huomiseen.
Aurinko paistaa jokaiseen risukasaan.
Lapset kasvavat, pärjäävät koulussa ja sitten maailmalla. Ehkä olen vieläkin vahvempi kuin Niskavuoren vanha emäntä. Istuinhan minäkin aikoinaan Rauhalan mökin kiikkutuolissa Raamattu sylissä. Vain rystykävelykeppi puuttui kädestäni. Ehkä saman asian ajaa tämä siunattu netti, joka vie elämässäni tuhottoman paljon aikaa.
koiranputki pukkaa kasvamaan haudaltasi samoin kuin meillä miehilläkin, sitten kun saat sen oman kahden neliömetrin tontin.
Et ole ihmistä kummempi, kenties vain luulet itsestäsi hiukan meitä muita enemmän...
En tarkoita tätä provoksi,
vaan lopullisen totuuden
ja sarkasmin hengessä
kirjoitetuksi heitoksi
Sarkasmi on katoava laji - valitettavasti...
Kiitos sinulle todella hienosta viestistäsi. On todella hienoa, että käsittelet asioita noin avoimesti ja näkee, että olet asioita joutunut pohtimaan.
Kaikki suomalaiset 40-kymppiset miehet eivät ehkä ole reppanoita, mutta jonkilaista kriisi-kautta aika usealla siinä iässä on havaittavissa. Ehkä se on tämä nykyajan kiire ja tehokkuusvaatimus, kaikkea pitää saada olla tehdä ja nähdä ja heti kaikki tänne nyt, niin työelämässä kuin perhe-elämässäkin. Tunnen myös paljon ihan tasapainoisia järkeviä suomalaisia miehiä, jotka osaavat kantaa vastuunsa uupumatta sen alla, tai jos ovat uupuneet, ovat uskaltaneet siitä kertoa ja hakea apua, osaavat kohdata vahvan 40-kymppisen naisen siten, että ovat ylpeitä siitä, että heillä on sellainen vaimo. Kyllä meissä naisissakin nykypäivänä riittää jos jonkinlaista surkimusta. Tiedän toki, etten itsekään ole täydellinen, kukaan ei ole. Mutta olen aina ollut valmis keskustelemaan asioista ja yrittänyt parantaa asioita, joissa olen tiedostanut omaavani puutteita. Mutta miten voisin niitä parantaa, jos niistä ei kerrota minulle ja itse en niitä satu huomaamaan?
Jotekin tuntuu, että olen näine ajatuksine jotenkin vanhanaikainen. Media toitottaa ja uhraa valtavat määrät palstatilaa esim. sille, kuinka hienoa on salarakkaat ja se ei ole mies/nainen eikä mikään, jos ei ole salarakasta. Se, että yrität parhaasi hoitamalla parisuhteesi, perheesi, oman hyvinvointisi ja ystävyyssuhteesi, työsi, ym. kaiken "normaalin" ei nykyaikana tunnu olevan oikein minkään arvoista. Taviksetkin tahtovat tosi-tv:seen..... heh;-)
Se, että näitä palstoja on, on ihan hyvä asia. Monille näistä on varmaankin apua, kun on mahdollisuus anonymisti keskustella ongelmistaan. Mutta riski siihen, että vieraantuu todellisesta elämästä on valtavan suuri. Kaikilla ei ole kykyä suhtautua terveen kriittisesti siihen, mitä ohjeita täältä saa omalle elämälleen. Todellinen elämä on tässä ja nyt, se mitä on siinä jokaisen lähellä, ihmiset, rakkaat esineet, työ, harrastukset, yms.
Sanan äärelle en ihan heti koe hakeutuvani. Ehkäpä siksi, että mielestäni suomalainen luterilainen kirkko (johon kuulun) on mielestäni vain yksi Oy Ab muiden joukossa. Toki siellä tehdään paljon hyvääkin työtä varmaankin, sitä en kiellä.
Astrologia ja ennustajat ovat alkaneet tämän kriisin myötä kiinnostamaan enemmän. olen joskus siellä Ellien kristallipalstallakin vieraillut, tosin osallistumatta keskusteluun, vain lueskellen tekstejä. Nykyään palsta on tehty niin vaikeakäyttöiseksi, että enää en siellä viihdy.
Arvostan suuresti tukeasi. Tämä on sitä hyvää keskustelua.
"Jotekin tuntuu, että olen näine ajatuksine jotenkin vanhanaikainen. Media toitottaa ja uhraa valtavat määrät palstatilaa esim. sille, kuinka hienoa on salarakkaat ja se ei ole mies/nainen eikä mikään, jos ei ole salarakasta. Se, että yrität parhaasi hoitamalla parisuhteesi, perheesi, oman hyvinvointisi ja ystävyyssuhteesi, työsi, ym. kaiken "normaalin" ei nykyaikana tunnu olevan oikein minkään arvoista. Taviksetkin tahtovat tosi-tv:seen..... heh;-) "
Miksi ihmiset uskovat lehtien salarakas ym. juttuihin. Ne on tehty ihan provokatiivisesta näkökulmasta, eikä totuutta ole kuin 10%: kyseiset henkilöt ovat olemassa, ovat EHKÄ joskus puhuneet keskenään, tai suostuneet kyseiseen artikkeliin rahasta. Kuka OIKEASTI kertoisi juorulehdistölle miltä tuntuu ja miten asiat ovat menneet.
nimimerkki tuntee erittäin läheisesti yhden mediauhrin, joka oli lähellä romahtaa kaikesta paskasta mitä kirjoitettiin. Miten se lähti käyntiin? Ensin otettiin yhteyttä, kyseltiin asioita. Lehdestä sai lukea että oli hieman taiteilijan tulkintaa käytetty. Toinen lehti soitti ja kysyi pitääkö paikkansa, ystävä siihen että ei todellakaan paitsi eräältä osin. Lehdestä sai taas lukea ihan muusta kuin omasta elämästään. Lehdet vääristelevät tarkoituksella sanottuja lauseita, antavat lauseille toisen sisällön, liittävät sellaisia kuvia jotka tukevat valheellista tekstiä. Kolmas lehti soitti ja kysyi miten hän haluaa oikaista asian... ja hän oikaisi, joka sitten tietenkin tuotiin lehdessä taas esiin aivan väärin. Lehti nro 1 ja 2 soitteli vuorotellen mutta kieltäytyi sanomasta mitään. Kohu hiljeni. Lehti nro 4 (yleisesti luotettavampana pidetty naistenlehti) otti yhteyttä, pyysi haastattelua. Ystävä suostui mutta kesken haastattelun ilmoitti luopuvansa koska kysymykset olivat niin asenteellisia, viittasivat julkisuudessa tuotuihin valheisiin. Lehti julkaisi hyvin lyhyen "ei suostu kommentoimaan" jutun sillä painotuksella kuin se olisi totta ja suuri salaisuus... Pian oli naapurit, tuttavat, ystävät kimpussa. Ystävästäni oli muodostettu tositeeveehenkilö, oikeat nimi ja kasvot, mutta ihan jonkun toisen elämä. Kohu laantui aikanaan, eikä kommentteja ole tippunut eikä paparazzeja ihme kyllä nurkissa juossut.
Siksi olisi suotavaa, koska itse tiedän tuosta jotain, että ette hyvät ihmiset tuomitsisi lehtijuttujen perusteella ketään.
Siksi toisekseen, älkää eläkö omaa elämäänne sen mukaan mitä lehdissä kirjoitetaan. Tai älkää kuvitelko olevanne epänormaaleja koska teillä eletään toisin. Yksi on trendit ja sisustus. Lehtien mukaan joku on trendikästä, ja sinä ryntäät hankkimaan, koska niin kuuluu olla. Tai pahoittelet vieraillesi että kotinne ei ole muodikas. Tai kuvitelko että "kaikki muut" elävät siten, tai että joku lehdessä esiin tuotu ilmiö olisi yleistä ja tämän päivän moraali metsässä. Moraali varmasti meneekin metsään jos ihmiset uskovat lehtijuttuja.
Sinulla on toisenlaiset käsitykset asioista. Jne. Lehdet tuovat "yleisinä ilmiöinä" esiin joitakin hyvin harvinaisia ilmiöitä. Että ovat "lisääntyneet, tai yleisiä, tai nykkyään, tai ihan vaan kertovat että tällästäkin on , ja sitten ihmiset kuvittelevat että se on yleistä. Esimerkkinä tuo narsismi asia. Lehti kirjoittaa neutraalin artikkelin narsismista. Sen jälkeen jokainen näkee ympärillään vain narsisteja, ja kertovat että tutkimusten mukaan heitä on paljon.... pliis. Laittakaa jarrua noihin lehtijuttuihin niin että ettet takertuisi niihin kuin jumalan sanaan.
Itse en enää yli vuoteen ole "lukenut" kuin kolme iltapäivälehteä yhteensä. Niissä ei ollut mitään mikä olisi jäänyt mieleen, tai mikä olisi kiinnostanut, koska luottamus artikkeleihin taustoihin on nolla. En tiennyt lukiessani minkä päivän lehtiä olivat ja päätin etten edes tarkista. Päiväys olisi voinut olla mikä tahansa.
Pisti silmään tämä kirjoitus. Sinä elät
täyttä rohkeaa elämää nyt kirjoittamasi perusteella.
En ole muuta väittänytkään.
pisaroista kasvaa lopulta se valtamerikin.
Eli elämällä täyttä, itsensä kanssa sovun ja tasapainon saavuttanutta elämää pärjää hyvin tässä kyynisessä ja vinoutuneessa yhteiskunnassa.
Sarkasmi onkin hyve, nykypäivän realiteettien sekä tietynlaisen moraalittomuuden puuttumisen vastakohtana sille, että suvaitsisimme itsemme ja pärjäisimme tässä verkottuneessa ihannemallien ja luonneanalyytikkojen maassa.
Joka lööppi kun työtää kaikenlaisia parisuhde neuvoja, analyyseja, ym.*naurattaa*
Uskomalla siihen, että kaikella on jokin tarkoitus, selviän itse tästäkin päivästä ja siksipä en välitä enää tietää onko Matti vai Mervi toistaan pahempi..
Omassa elämässä kun on tapahtumia ihan riittämiin...
-tehtyä kun ei saa tekemättömäksi-
eräs linkki:
http://koti.mbnet.fi/neptunia/hn2.htm
Jos sarkasmia ei olisi, elämäni kuulostaisi pateettiselta
Ilmoitus työpaikkani seinällä-
"valo tunnelin päässä on päätetty sammuttaa kustannussyistä"-
T. Nainen 40 vuotias. Kivun ja tuskan kautta eron läpikäynyt.
Nöyrtynyt, työtön, rahaton ja erittäin onnellinen.
Suosittelen "keskusteluja Jumalan kanssa"
Siis tämä ei ole sen alkuperäisen tässä keskustelussa esiintyneen N45:n kommentti. Maailma on sanoja ja nimiä täynnä, luulisi niistä löytyvän ihan omakin?
Kyllä, sorry vaan, minut tunnetaan N45:na monessakin chatissa ja keskustelupalstalla. Jos et pysy aiheessa älä kirjoita.
Olen syntynyt väärien tähtien alla ja vääräksi henkilöksi. Selittänee kaiken epäonnen?
Rapu-sarkasmi osuu kuin nappi otsaan. Leijona saattaa osua asian ytimeen, mutta ei ehkä aivan... Oinaan sanoja voi lainata ajatuskuplaani. Valtaosa ihmisistä taitaa olla kaloja?
Tarja Halonen on viisas nainen. Harmi, ettemme kaikki ole hänen lapsiaan.
Oman tähtimerkkini sarkasmi on jo niin monimutkaista, että tarvitaan toinen elämä sen selvittämiseksi.
"Ehkä exäni on nyt onnellinen. Tiedä häntä.
Käy jatkuvasti terapiassa ja syö masennuslääkkeitä. Odottaa eläkepäätöstä.
Minä en tarvitse terapiaa. Yhtään mielialapilleriä en ole laittanut suuhuni. Voin erittäin hyvin.
Väitän olevani Suomen tervepäisin ihminen."
ja
"Minä en tarvitse terapiaa. Yhtään mielialapilleriä en ole laittanut suuhuni. Voin erittäin hyvin.
Väitän olevani Suomen tervepäisin ihminen."
mutta kuitenkin
"Psykoterapeuttini suositteli minulle aikoinaan..."
Suosittelen kirjallisuutta avuksi tunteiden
käsittelyyn.
Usko että jälkikäteen kiität tästä kokemukseta vielä.
Kiitos kaikille nopeille vastaajille. Olo on todella niin hirveä, että päädyin nappaamaan aika annoksen sekalaisia lääkkeitä ja vaivuin tiedottomaksi koko päiväksi. Tarkoitus oli kyllä alun perin lopettaa kaikki, mutta sisu ei siihen riittänyt.
Tässä unenomaisesa tilassa en kykene ajattelemaan lapsia. Luulen, että löydän vielä sen sisunkin. On aika luovuttaa ja myöntää epäonnistuneensa elämässä. Mitään ei ole jljellä.
Älä luovuta, et sinä ole mitään epäonnistunut. Tunteet vain menevät vuoristorataa, toisena päivänä tuntuu, että kaikki on loppu ja toisena viha ja raivo saa sellaiset mitat, että voisi hakata päätä seinään.
Pidä itsesi vain kylmän viileän rauhallisena. Älä suostu mihinkään neuvotteluihin puolisosi kanssa, sano vain, että kun kerran olet yksipuolisesti eroamassa niin neuvottele keskenäsi.
Pidä lapsista huolta. Tiedän, että se on rankkaa. Pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta. Ja hae itsellesikin apua, vaikkapa lähimmältä terveysasemalta.
Itselläkin aika ajoin on tehnyt mieli luovuttaa, mutta tämäkään tilanne siis paha olo yms ei jatku ikuisesti. Pimeyden jälkeen alkaa valo pilkottaa ja eräänä päivänä paistaa aurinko jälleen!
Jonain päivänä tulevaisuudessa voit olla onnellisempi kuin aikaisemmin. Jos nyt luovuttaisit, menettäisit vielä monia mahdollisuuksia elämässä. Luultavasti suunta ei ainakaan ole huonompi, tiedä mitä mukavia asioita, ihmisiä vielä elämässäsi kohtaat!!! Voimia, et tosiaankaan ole yksin asiasi kanssa. Saat vihata, olla katkera aikansa, sitten taas eteenpäin tunteissa... Love, Marjaana