Kyselyä

Ihan pieni kysely moku suhteissa eläville:
Oletteko läytäneet kumppaninne kotimaassa vai ulkomailla?
Seurasitko kumppaniasi ulkomaille, tuliko hän Suomeen, vai asuitteko jo valmiiksi samassa maassa?
Millainen oli suhteenne alku?
141265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kumpainenkin. Mies muualta tullut aikoja sitten ja nainen suomesta. Alku ainakin on kovin hankalaa...tai alun yli on jo päästy =D

Äänestä
  • Suomessa tavattiin, asuttiin molemmat tuolloin ulkomailla (eri Euroopan maissa)ja oltiin molemmat taalla vain lomalla, miehella kyllakin muuttoaie Suomeen, joten paatin minakin muuttaa miehen takia Suomeen. Nyt ollaan taalla asuttu jo 4 vuotta. Tarkoituksena olisi muuttaa miehen kotimaahan heti kun mahdollista (noin vuoden paasta, silla olen nyt raskaana ja haluan synnyttaa Suomessa). Naiden 4 vuoden aikana on ollut myota- ja vaistoinkaymisia ja suhde on ollut kovalla koetuksella, mutta kertaakaan en ole harkinnut eroa tai epaillyt etteiko han olisi se oikea minulle. Niin ja mieheni on lansi-afrikasta.

    Äänestä

Suomesta bongasin. Kaveripohjalta aloitettiin ja vasta monen vuoden päästä alettiin suhteeseen.

Äänestä

Ulkomailla tavattiin, hän oli ystäväni ystävä ja yhteisissä illanistujaisissa kohdattiin. Tutustuimme, välillemme kehittyi vahva kaverisuhde ja mailailtiin aika-aloin. Kolme vuotta myöhemmin puhkesi suhde ja neljä vuotta myöhemmin avioliitto. Asumme nyt Suomessa.

Äänestä
  • ollan tavattu. hän oli työmatkalla täällä. muutti sitten takiani kokonaan tänne. kuusi vuotta tulee täyteen! mies on länsi-afrikasta!

    Äänestä

  • ;;)) kirjoitti:

    ollan tavattu. hän oli työmatkalla täällä. muutti sitten takiani kokonaan tänne. kuusi vuotta tulee täyteen! mies on länsi-afrikasta!

    "muutti sitten takiani kokonaan tänne. mies on länsi-afrikasta."

    -Kuinka jaloa. Onpa sinulla uhrautuvainen mies. ;)

    Äänestä

Minä olin lomamatkalla ja mies paikallisia. Muutin töihin mieheni asuinmaahan hetkeksi ja sinä aikana suhteemme kehittyi pienestä ihastuksesta vakavammaksi suhteeksi. Myöhemmin muutimme yhdessä Suomeen.

Äänestä

Suomessa tavattiin käytiin matkalla hänen maassaan Bangladeshissa (esitteli minut sukulaisilleen kuten itse olin tehnyt jo aiemmin)
Nyt asumme Suomessa ja joskus on pientä myrskyä mutta yleensä aika leppeää.
Suhteen alku oli varsin romanttinen kuten varmaan kaikilla muillakin pareilla, toisen kuorsaaminen ei häirinnyt ja muutenkin oli varsin herttaista.

Varsinaisen kuhertelu vaiheen jälkeen tuli oikein rämäkät tappelut, joihin itse kumppanini provosoin nähdäkseni kuinka paha voi hän olla suuttuessaan, molemmat siinä nujuttiin millon mistäkin. Pieniä naarmuja oli tuohon aikaan molemmilla (meillä on kummallakin herkät ihot, joten pieni kynsäisykin näkyi tai pikku moksusta tuli kunnon mustelma niin kuin, vaikka veljen kanssa tapellessa, sääntönä olivain ettei kasvoihin saanut lyödä eikä käyttää esineitä). Riidan jälkeen kuitenkin sovittiin asia puhumalla. Mustasukkaisuusdraamoja ei ole ollut ainakaan miehen puolelta, tottakai haluamme molemmat tietää, missä kumppani viipottaa mutta mitään syytä kytätä toista puskissa ei ole kummallekaan ilmaantunut;D

Nyt on mennyt tasaisesti eikä tarvitse arvuutella millainen kumppani olisi todella suuttuessaan. En enää provosoi häntä ja puhumme asioista enemmän kuin suhteen alussa.

Ei enää kaivella menneitä vaan on aloitettu puhtaalta pöydältä. Molemmilla on omat menot ja kaverit mutta illaksi palataan kotiin ja ollaan kahdestaan huomioidaan toisemme eritavoin eikä motkoteta, siitä kuka huomioi eniten, yhteistä aikaa toki saisi olla enemmän;D

Äänestä
  • "sääntönä olivain ettei kasvoihin saanut lyödä eikä käyttää esineitä"

    Onko suomimiehille samat säännöt? :D

    Äänestä

  • tfhsh kirjoitti:

    "sääntönä olivain ettei kasvoihin saanut lyödä eikä käyttää esineitä"

    Onko suomimiehille samat säännöt? :D

    Tottakai, kuten olen aiemmin sanonut en juurikaan tee poikkeusta ulkomaalaisen kanssa. Tosin eihän suomalaiset edes hakkaa;D

    Äänestä

..tavattiin kolmannessa maassa, jossa olin reissulla ja hän opiskeli. Asuin jo hänen kotimaassaan ja sinne luultavasti asetummekin. Suhteen alku etäsuhdetta.

Äänestä

Olimme molemmat muuttaneet Lontooseen opiskelun perässä, josta houkuttelin silloisen tyttöystäväni mukaani Suomeen.

Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan käytännön pakottamista syistä ollutkaan. Tai no, jos olisin muuttanut kotivävyksi Japaniin tai olisimme aloittaneet kaurapuurodietin jossain muualla.

Suhteen alkuhan oli ensin kuin maanpäällisessä paratiisissa, sitten helvetissä ja nyt se on vuosien saatossa seestynyt mukavaksi arjeksi.

Äänestä

Mies oli tullut Suomeen opiskelemaan jatkotutkintoaan. Minä vielä väänsin ensimmäistä tutkintoani, kun satuimme tapaamaan opiskeluelämän tuoksinassa. Suhteen alku oli aika varovainen, mutta hitaastihan hyvä tulee :) Asuimme välillä tovin myös Turkissa, mutta nyt taas Suomessa. Miehelleni on alasta johtuen (joka ei siis ole ravintoala tms. :D ) helpompi löytää tutkintoaan edes jotenkin vastaavia töitä Suomesta kuin minun Turkista. Ehkä joskus vielä lähdemme Turkkiin pidemmäksikin aikaa, mutta kyllä Suomi varmaan silti tulee aina olemaan pääasiallinen kotimme.

Äänestä

Suomessa tapasimme kun vaimoni oli tullut tänne töiden takia käymään. Alussa oli hankaluuksia kommunikoinnissa kun hän ei puhunut kovinkaan hyvää englantia, mutta nykyään englanti sujuu oikein hyvin ja suomikin jotenkuten. Kotikieli onkin finglish, paljolti englantia mutta suomalaisilla substantiiveilla ja muutenkin sopivasti sotkien :) Vaimo on opiskellut Suomea, mutta töiltä ei tällä hetkellä oikein tahdo olla aikaa opiskeluun. Hän kuitenkin oppii suomea kotona minulta sekä töissä, ettei se suomen opiskelu sentään ihan täysin hunningolla ole onneksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alissa kirjoitti:

Ihan pieni kysely moku suhteissa eläville:
Oletteko läytäneet kumppaninne kotimaassa vai ulkomailla?
Seurasitko kumppaniasi ulkomaille, tuliko hän Suomeen, vai asuitteko jo valmiiksi samassa maassa?
Millainen oli suhteenne alku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu