Rakastan avomiestäni. Tunnen sen joka hetki sydämessäni, hän on läsnä ajatuksissani, vaikka olisikin muualla. En ole koskaan rakastanut ketään näin, ja ajatus siitä, etten enää voisi suudella häntä, halata häntä, jakaa elämääni hänen kanssaan, on kauhea.
Mutta samalla mieleeni on viime aikoina hiipinyt epäilys... Jospa emme olekaan niin yhteensopivia. Haluanko tosiaan viettää hänen kanssaan koko loppuelämäni? Mitä menetän jos teen sen - ja mitä menetän, jos en?
Meillä on hyvin samanlainen huumorintaju ja olemme molemmat leikkimielisiä, iloisia ihmisiä. Pidin hänestä ensi näkemältä, mutta jo silloin aistin, että olemme todennäköisesti liian erilaisia, että ihastuisimme. Toisin kävi.
Perhetaustamme ovat hyvin erilaiset, minä hyvätuloisesta keskiluokkaisesta suvusta, hän rikkoutuneesta työläisperheestä. Minä arvostan sivistystä, kielitaitoa, taidetta. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Voimme pelleillä yhdessä, mutta monimutkaisempaa, esim. sanallista huumoria vierailla kielillä hän ei ymmärrä. En myöskään voi jakaa hänen kanssaan perustavanlaatuisia onnenkokemuksia, joita saan esim. taiteesta tai luonnosta.
Hän ymmärtää vain rahan ja ostamisen päälle, ei arvosta mitään syvempää. Minä taas en pidä tavaroiden haalimista niin tärkeänä - olen aina voinut saada kohtuuden rajoissa kaiken haluamani, joten tavaralla statyssymbolina ei ole minulle merkitystä. Hän ystävineen sen sijaan yrittää ostaa ympärilleen sitä hyvinvointia, jota heillä ei luonnostaan ole.
Ehkä aluksi ihastuin hänen libidoonsa, joka oli silloin yhtä voimakas kuin minun... Nyt hän haluaa seksiä huomattavasti harvemmin kuin minä. Sekin painaa vaa'assa eroamisen puolella.
Rakastan häntä. Hän rakastaa minua. Mutta tiedän, ettei hän koskaan voi ymmärtää syvimpiä, tärkeimpiä ajatuksiani. Eikä edes halua. Voiko elämänsä jakaa ihmisen kanssa, jos tietää, että tietyllä tasolla suhde jää aina pinnalliseksi? Ettei toinen ikinä lue minun mielikirjaani, ei halua viettää vapaa-aikaansa edes joskus siellä, missä minä? Onko parempi kärsiä nyt hetki eron tuskaa ja olla onneton - vai olenko sitten onneton koko loppuelämäni, jos jätän hänet?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Viime suhteessa mulla oli ihan sama tilanne...hiljnsin äänen ja jatkoin elämöääni...sit meillä meni poikki...
Ohjeex voin sanoo et anna ajan näyttää...!!Mailaa jos kiinnostaa!!!
[email protected]
tehdä asioista turhan monimutkaisia....
Kyllä se pitäis riittää kun pyykkää ja laittaa ruokaa, kun mies tulee kotiin niin pitää soittaa alasti mandoliinia pöydällä hernekeitto valmiina. Naisten pitäis osata nauttia elämän pienistä iloista, niinkun esim. siitä että muistaa puristaa tissistä ennenkun alkaa runnoa sisään ja muistaa murahtaa lempeästi ennenkuin nukahtaa laukeamisen jälkeen.
...niistä elämän pienistä iloista, mutta mitäs jos sen suurempaa ei ole. Kaikki on vain lääppimistä...
Vai ei lue edes mielikirjaa! Itse olen ainakin huomannut, pitkä seurustelusuhde takana, että mitä enemmän olet kumppanisi kanssa sitä enemmän rupeaa kiinnostamaan toisen "mielihalut/kiinnostukset". Ex miehen kautta sain monia ihania mielenkiintoisia asioita/kirjoja/musiikkia jne maailmaani. Toinen asia tietenkin on että jos toista ei ne yhtään kiinnosta niin heippa. Mutta silti vähän kummallista toi........
Ainakin olet varma rakkaudestanne. Se on jo paljon. Varmaan jokainen miettii jossain vaiheessa suhdetta perusteita, joille suhdetta rakennetaan. Oman tuttavapiirini valossa perusta voi olla hyvinkin erilainen. On liittoja, joiden kestämiseen kukaan ei aluksi uskonut, mutta lopulta ne ovatkin kestäneet pisimpään. Ehkä suurin merkitys onkin sillä, että kumppanille ei ole asetettu suuria toiveita ja että on osattu erilaisuudesta huolimatta nauttia yhteisestä arjesta. Kuulostaa tylsältä ja kaikelta muulta kuin syvälliseltä sielujen kumppanuudelta...
Sinun pitää varmaan miettiä, mitä haluat suhteelta ja mitä se sinulle merkitsee. Onko ainoa tapa sinulle elää yhdessä se, että jaat kaiken juuri miehesi kanssa? Vai voisiko arki miehesi kanssa olla hieman erilaista kuin suunnittelit ja voisitko tyydyttää kulttuuri tms tarpeet esim. ystävien kanssa? Erilaisuus voi hankaloittaa elämää, mutta voittehan yrittää keksiä jotain, mikä kiinnostaisi molempia. Täysin samanlaista puolisoa tuskin voit koskaan löytääkään ja vaikka löytäisitkin, saattaisit nähdä elämän turhan kapeasti.
En osaa enkä uskalla vastata kysymykseesi selvästi, sillä olen pyöritellyt näitä samoja kysymyksiä vuosia. Vaikka toista rakastaa, voi olo olla aika yksinäinen ja myös turhautunut.
"Rakastan häntä mutta ..." JUST. Rakastat vain itseäsi, siltä vaikuttaa. Tai oikeastaan juuri sitä et tee, et rakasta itseäsi, et edes pidä itsestäsi. Sinulla on niin huono itsetunto, että et kestä kumppanisi erilaisuutta.
Etkö osaa keskustella hänen kanssaan muusta kuin itsestäsi tai omista kiinnostuksistasi? On helpompi syyttää toista tyhmäksi kuin tajuta oma rajoittuneisuus. Pyrit nostamaan itseäsi painamalla kumppaniasi alaspäin - säälittävää.
Ja miksi olitkaan valinnut hänet? "Libidon vuoksi". Osaat ihan kokonaisen sivistyssanan... Kumma juttu kun sivistyssanakirjassa ei opeteta hienojen sanojen käyttötapoja. Niitä käytetään hyvän tavan mukaisesti vain silloin, kun suomenkielistä sanaa ei ole. Tai silloin, kun halutaan tehdä vaikutus. Anteeksi vain, mutta tuo jälkimmäinen käyttö on tökeröä ja huvittavaa - ja ilmeistä tapauksessasi.
Etkö ymmärrä, että selittelet kovasti itseäsi varten tällaista aivan yksinkertaista asiaa? Joko rakastat häntä ja hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on - tai sitten et rakasta, halusit vain seksikumppanin. Sellaista se elämä on.
Mutta ei, sinä kerrot täällä julkisesti olevasi älykkö, joka rakastaa tyhmää ihmistä ja mietit, onko arvollesi sopivaa alentua hänen seuraansa. Taitaa olla niin, että sinulla on älykkyyteesi liittyvän alemmuuskompleksin lisäksi myös moraalisia estoja, joita yrität torjua tällä tavalla.
Muista, ettei varallisuus eikä esimerkiksi koulutus takaa kenenkään älykkyysosamäärää. Niin kuin rikkaat ihmiset, myös yliopistotkin ovat yliarvostettuja. Todellisuudessa suuri osa akateemisesta maailmasta on sitä, että tyhmät ihmiset opettelevat ulkoa kirjoja. Harva pystyy itsenäiseen ajatteluun, niin kuin sinäkään et.
Se on fakta, sisäpiirin tietoa. Lue vaikka maisterinplanttujen opinnäytteitä huviksesi - valitettavasti ei juurikaan lähdekritiikkiä, ei omaa ajattelua. Moni ammattikoulun käynyt on fiksumpi. Tunnen molempia, olen tätä fiksumpana pidettyä akateemista sakkia vaikka tiedän, ettei se ole totta todellisessa elämässä kuin harvoissa tapauksissa.
Voisit vaikka kaikessa sivistyksessäsi miettiä, mikä olikaan Sokrateen käsitys viisaudesta. Kysy vaikka insinööri-isältäsi tai sairaanhoitaja-äidiltäsi, jos ja kun sinulla ei ole aavistustakaan. Tuskin heilläkään. Nimittäin jos haluaisit oikeasti esittää olevasi viisas, tekisit kuten Sokrates jo aikoinaan. Siinä neuvo ensi kertaa varten.
Ihan totta, arvioipa nyt omaa kirjoitustasi uudelleen. MIKSI sinun tarvitsee uskotella itsellesi, että olet niin sivistynyt ja taiteellinen ihminen? Että kumppanisi on niin paljon sinua tyhmempi?
Alemmuuskompleksi, joka sinua vaivaa, on ilmeisen paha. En voi käsittää kuinka pystyisitkään elämään elämääsi tunnistamatta itsessäsi sitä. Myönnä pois, tarvitset hivelyä. Sitä, että ihmiset lukevat kirjoituksesti ja ajattelevat: voi älykästä tyttörukkaa!
Harrastat oikein lukemista ja taiteita...
Voi tyttörukkaa. Totuus on se, että et ole onnellinen kumppanisi kanssa, koska et saanutkaan vierellesi itsesi kopiota. Ihmistä, joka lukee kiiltäväpaperisesta lehdestä, minkälainen ihmisen, kodin, puolison, uran pitää olla.
Olisit ylpeä siitä, että miehesi ei ole kuten sinä: ei elä toisten odotusten mukaan vaan uskaltaa olla oma itsensä. Olet varmaan niitä ihmisiä, jotka eivät myönnä katsovansa televisiostakaan muuta kuin uutiset - nekin hyvin harvoin vai mitä? Niinpä.
Haluaisinpa todella nähdä sen sinun luonnollisen hyvinvointisi, joita työläisillä ei ole. Voi hyvä isä miltä sinä lapsirakas kuulostat! Aivottomien perintörikkaiden isin ja äidin porvarillinen aivopesu on ollut kohdallasi turhankin tehokasta. Niin, kenen sanoitkaan olevan kiinnostunut vain rahasta?
Mieti nyt noita omia asenteitasi. Hanki lopultakin omat kannuksesi, oma elämäsi omilla ansioillasi. Siis aikuistu ja luota itseesi. Et välttämättä ole tyhmä, mutta kirjoituksesi antaa sinusta valitettavasti todella yksinkertaisen kuvan. Toivomme varmasti kaikki sinun vuoksesi, ettei se ole totta.
Jos todella rakastat kumppaniasi niin jo hänen vuokseen lopetat itsesi jalustalle nostamisen. Vaikka et olisikaan yhtä sivistynyt kuin annat ymmärtää, sinunkin täytyy tietää mitä se oikea Viisas on sanonut itsensä ylentämisestä.
Kylläpäs oli ryöpytys.. hienoa analysointia noinkin lyhyestä tekstistä (pieni piikki sallittakoon).
Voit olla tietysti oikeassa, mutta omasta tekstistäsi kyllä kuultaa katkeruus. Ehkä juttusi kohde olikin aivan joku toinen? Itse ainakin tunnen muutamia henkilöitä, joille tekstisi voisin lähettää...
...juuri kirjoittajan kaltaiset ihmiset niin paljon tässä maailmassa että!
En tietenkään ole henkilökohtaisella tasolla katkera, koska ei minulla ole mitään syytä tuntea niin. Pidän omasta elämästäni paljon, enkä ole itsekään mistään katuojasta lähtöisin tms.
Olen vain suorasanainen ja verbaalinen ihminen.
En todella käsitä sitä, minkä vuoksi jotkut jäykkäniskaiset ihmiset pitävät itseään niin äärettömän paljon älykkäämpinä kuin kaikki muita heidän ympärillään. Säälittää vain tuo hänen kumppanininsa. Joko persoonana yhdentekevä mutta hyvää tekevän elimen omistaja tai aivoton juntti, joka pilaa "älykön" mainetta olemassaolollaan ja tunteillaan.
Kirjoittajan olettama asenteellinen ja yhteiskuntaluokkiin voimakkaasti jakava "työläis-keskiluokka (sic!) -malli" on kyllä typerä. Toivon aina, ettei tällaista tarvitsisi enää aikuisten ihmisten suusta kuulla.
Muuten olen sitä mieltä, että nyky-Suomessa kirjoittajan halveksimat työläiset ovat nimenomaan sitä hyvinvoivaa keskiluokkaa minne hän itsensä asetti. Ja hän sanoo vielä arvostavansa henkisiä arvoja... Niin juuri.
Toivottavasti onnistuin ravistelemaan edes yhtä ihmistä, edes hetken. Pissa on tärkeä aine, mutta päässä se on kyllä tarpeetonta. Että tervetuloa vain maailmaan hänellekin! Ja kiitos kommentistasi.