Itseäni on jo mietittänyt pitkään onko "normaalia" olla yksinäinen mutta silti onnellinen? Välillä tunnen oloni erittäin yksinäiseksi, mutta kumminkin kaipaan aina seuraa sillon tällöin, mutta en todellakaan joka päivä, tai edes aina vkloppuisin. Jotenkin vain viihdyn yksikseni todella paljon, mutta tunnen tästä jostain syystä huonoa omaatuntoa. Ihan kun olisi huono asia että viihtyy itsekseen, tiedän että se ei ole, mutta aina kun kuulen kuinka kaverit on ollut isolla porukalla ulkona yms. tulee heti todella huono mieli, ei siksi että edes itse haluaisin vaan koska jotenkin tuntuu että niin KUULUISI tehdä.
En todellakaan tarvitse joka päivälle kauheata ohjelmaa, viihdyn arkena ihan tv:tä katsellen, piirtäen, lukien jne. mutta tykkään myös käydä baareissa ja tanssimassa ym. "normaalia".
Tiedän että osa syytä on myös että monet ystävistäni on erilaisia, he tykkäävät juhlia joka vkloppu tai harrastaa jotain mitä minä en tekisi. Mutta silti jotenkin tunnen oloni tylsäksi ihmiseksi, vaikka tiedän että en ole. Silloin kun olen kavereiden kanssa minusta pidetään ja itse pidän heidän seurassa olemisesta. Silti poden ihan masennusta välillä siitä että tuntuu että minulla ei ole ystäviä, enkä edes pakosti kaipaa niitä enempää...
Joten sanokaa mielipiteenne, olenko ihan outo? :)
En todellakaan tarvitse joka päivälle kauheata ohjelmaa, viihdyn arkena ihan tv:tä katsellen, piirtäen, lukien jne. mutta tykkään myös käydä baareissa ja tanssimassa ym. "normaalia".
Tiedän että osa syytä on myös että monet ystävistäni on erilaisia, he tykkäävät juhlia joka vkloppu tai harrastaa jotain mitä minä en tekisi. Mutta silti jotenkin tunnen oloni tylsäksi ihmiseksi, vaikka tiedän että en ole. Silloin kun olen kavereiden kanssa minusta pidetään ja itse pidän heidän seurassa olemisesta. Silti poden ihan masennusta välillä siitä että tuntuu että minulla ei ole ystäviä, enkä edes pakosti kaipaa niitä enempää...
Joten sanokaa mielipiteenne, olenko ihan outo? :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä väliä onko vai eikö ole normaalia, mä ainakin nautin yksinäisyydestä koska yksinäni teen mitä huvittaa ja se on onnellista se. Ystävät ja muu mielekäs seura vaihtuu joka vuosi lähinnä olosuhdesyistä, sitten on jotain satunnaisia tuttuja, ja tarjolla olis paljonkin sellaista seuraa jollaista en halua. Ja mieluummin yksin kuin huonossa seurassa :)
Joskus yläasteella tunsin jonkinlaista "häpeää" siitä että viihdyin yksin, kohtalo on kuitenkin heittänyt tielleni tuttavia jotka hyväksyvät sen tosiseikan etten heidän seurassaan jokaista vapaahetkeä vietä. Nyt kun parinkymmenen vuoden takaisia aikoja muistelee, leikin silloinkin mieluiten yksin.
Toistaiseksi osaan kyllä oleskella muidenkin seurassa, toivottavasti totaalista erakoitumista ei sentään pääse tapahtumaan. Toivottavasti teillekään ei käy niin. :)
kirjaimet näppikseltäni..