Vuosikaudet on puolison kanssa mennyt huonosti. Lapset ovat pitäneet yhdessä. Parannusta ei ole tullut vaikka on puhuttu paljonkin. Ongelmana tunteiden sammuminen. Ei uskottomuutta eikä muitakaan ristiriitoja. Tuntuu toivottomalta, vaikka tuntuu pahalta ajatus erostakin (lasten takia).
Onko tunteiden puuttuminen "riittävä" syy eroon, vai pitäisikö tyytyä lasten takia unohtamaan omat tuntemuksensa? Olis mahtavaa kokea suurta rakkautta joskus, tai tehdä se edes teoriassa mahdolliseksi. Tällä menolla epäilen, että meistä tulee katkeria vanhuksia kun lapset ei enää tarvi meitä niin kuin nyt.
Onko tunteiden puuttuminen "riittävä" syy eroon, vai pitäisikö tyytyä lasten takia unohtamaan omat tuntemuksensa? Olis mahtavaa kokea suurta rakkautta joskus, tai tehdä se edes teoriassa mahdolliseksi. Tällä menolla epäilen, että meistä tulee katkeria vanhuksia kun lapset ei enää tarvi meitä niin kuin nyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tehkää mitä haluatte, mutta älkää sotkeko siihen muita.
Millaisen taakan annat lapsillesi, parisuhteesi ylläpitämisen!? Ei tervettä, ei ollenkaan. Toisaalta on kaikenmoisia avioliittoneuvojia ja terapeutteja, jotkut ovat jopa rakastuneet uudelleen. Kannattaa varmaankin kokeilla ennen kuin tekee mitään peruuttamatonta...
Parisuhde ei voi vuosien päästä olla enää jatkuvasti kiihkeä. Oikealla hoidolla siitä saa varmasti oikein miellyttävän ja tyydyttävän, mutta mitään ei saa ilmaiseksi.
Etkö tunne yhteenkuuluvuutta, kumppanuutta, kiintymystä, turvallisuutta, ystävyyttä? Sitten suuri kysymys: miksi et, tai mitä tunnet?
Toisaalta. Joskus täytyy uskaltaa. Missä haluaisit olla viiden vuoden päästä? Entä kymmenen? Puolen vuoden? Huomenna, tänä iltana? Milloin uskoisit olevasi onnellinen?
Voisitko olla onnellinen asuessasi yksin, ilman sitä suurta rakkautta? Onko vaimosi sinulle vain tapa, korvike jostain paremmasta?
Tämä on sinun ainutlaatuinen elämäsi. Olet vastuussa siitä. Kysymykset ovat vain sinua itseäsi varten, ei tarvi täällä vastailla :).
Mutta älä joudu koskaan sanomaan, että "olimme yhdessä vain lasten takia".
Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos ollaan yhdessä vain lasten takia. Parisuhde on kahden aikuisen välinen asia. Lasten tehtävä ei ole pitää parisuhdetta yllä. Aikuiset (enkä tarkoita tässä ikävuosia, vaan henkistä kypsyyttä) ihmiset voivat ja pystyvät saamaan asiansa ja suhteensa kuntoon, jos vain niin haluavat. Terapiassa käynti ei ole huono ajatus ollenkaan, totta on, että sieltä voi löytyä eväät myös siihen uudelleenrakastumiseen. lapset taas eivät voi ehkä koskaan käsittää, miksi perhe rikotaan. Lapsille on aina parempi, jos on ehjä koti, jossa on molemmat vanhemmat, ellei se tarkoita sitä, että vanhemmat käyttäytyvät toisiaan kohtaan väkivaltaisesti ja käyttävät ongelmiensa puristuksessa liikaa alkoholia, saatika huumeita. Asiassa on myös sellainen puoli, että lapset oppivat, että ongelmat selvitetään sillä, että annetaan periksi ja eikä yritetä selvittää asiaa. Eroaminen Suomessa on niin tavattoman yleistä nykyään, minusta ihmisiltä puuttuu vain tahtoa ja sisua hoitaa suhdettaan.
Mutta järkevämpää minusta on hyväksyä se tosiasia, että parisuhde elää jaksoissa, välillä menee paremmin ja välillä huonommin. ihmisiähän ne molemmat osapuolet siinä vain ovat. Missään ei sanota, että parisuhteen pitää olla aina kiihkeä. Jostain kumman syystä ihmiset vain luulevat niin.
Ei pidä olla parisuhteessa vain lasten takia. Minun vanhempani nimittäin olivat. Parempi olisi ollut jos olisivat tajunneet ajoissa erota. Ei se tee lapsille hyvää sekään, että vanhemmat elävät yhdessä väkisin, kyllä lapsi sen vaistoaa.
Miksi sitten lähes jokainen lapsi, jonka vanhemmat ovat eronneet, toivoo jopa aikuisikään saakka, että isi ja äiti palaisivat yhteen?
vanhempiensa huonon suhteen kokenut toivoi että vanhemmat eroaisivat?
Toi sun väittämäsi ei pidä paikkaansa. Voi olla että joku noin naivisti toivoo, mutta minä en ole moisesta koskaan kuullut. Sen sijaan olen usean ystäväni kautta seurannut heidän perheidensä hajoamista. Ei ole mennyt kovinkaan kauaa, kun koko perhe on hyväksynyt ja ymmärtänyt asian olevan parempi niin. Alku on aina hankalaa, jopa silloin kun vanhempien suhde on ollut niin huono, että se on jo vaikuttanut kodin ilmapiiriin. Erot täytyy käsitellä, lastenkin kanssa.
ollut kunnossa oikeastaan koskaan? Ei olla nähty toisen huonoja puolia, ollaan aivan liian erilaisia, kehitytään vielä eri suuntiin ja halutaan erilaisia asioita, niitä isoja asioita? Jos on tehnyt virheen alun alkaenkin, ja yrittänyt vain tulla sen kanssa toimeen. Ja voimat alkavat loppumaan, ei jaksa enää olla jotain muuta mitä on. Ei jaksa enää joustaa aivan joka asiassa, tietää että elämä voisi olla helpompaa ja mukavampaakin hetken päästä, kun erokriisistä olisi selvinnyt...?
Lapsille voi olla jopa helpottavaa päästä painostavasta kodista eroon. Lapsille on hyvä myös näyttää, että huonosta on päästävä myös irti, jos sitä suhdetta ei saada toimimaan. Huonoon kotiin ei tarvita väkivaltaa, huumeita tai alkoholia. Riittää kaksi toisilleen väärää ihmistä.
En sanonut sitä kyllä vanhemmilleni, mutta salaa sitä toivoin. Ei siinä mitään väkivaltaa ollut, mutta muuta riitelyä ja sellaista kylmäkiskoista suhtautumista toisiinsa. Tietysti koki vielä syyllisyyttä, kun sai tietää, että lasten takiahan sitä vaan oli "pakko" olla yhdessä ja elämänsä siinä pilata. Toivottavasti ihmiset eivät enään noin ajattelisi.
ei olis lapsia, päätös olisi helppo