Klassinen tarina:
Tapasin mielestäni maailman ihanimman ja huomaavaisimman miehen ja hän oli kaikkea sitä mitä olin mieheltä odottanutkin. Seurallinen, sosiaalinen ja hyvätapainen, komeakin jopa. Elämää nähnyt ja hyvin toimeentuleva mies.
Muutama kuukausi seurusteltiin kunnes muutin hänen luokseen. Ihanaa yhteiseloa kesti parisen vkoa, kun hän paiskasi minut rivelistä seinälle, koska en kuulemma ymmärtänyt pitää suutani kiinni kun hän niin halusi. Tuosta jäi pienet mustelmat kehoon.
Tämä oli alkuvirsi tulevalle.....
Seuraava kaksi vuotta oli täynnä pelkoa, kauhua, kipua ja kyyneleitä. Sairaalasta tuli toinen kotini.
Laskemattomat kerrat yritin jättää tuon miehen, mutta aina palasin hänen syliinsä haluten uskoa hänen muuttumiseensa ja terapiaan menemiseensä. Paskat. Kaksi viikkoa oli aina se kriittinen piste "onnellista" yhdessäoloa, sitten alkoi sekä henkinen että fyysinen hakkaaminen. Myös väkisinmakaamiset. Sekä selvinpäin että kännissä. Syytä hakkaamisille ei yleensä ollut, pelkkä puhumattomuuteni (yritin välttää riitoja) riitti syyksi tai väärä pukeutuminen jne....
Viimeiset yhdessäolon hetket olivat ikimuistoiset, mies yritti tappaa minut. Onnekseni kylässä olleet sukulaiseni elvyttivät minut ja kiitos heidän olen tässä kertomassa pienen otteen elävästä elämästä. Mies hakkasi paljain nyrkein kasvoni niin tohjoiksi että meinasin tukehtua verenvuotooni, vartaloni sai myös osansa... Toivuin vammoistani lähes puolisen vuotta ja mies selvisi kuin koira veräjästä.
Manipuloinnin mestarina mies sai minut uskomaan, että vahingoittaisi läheisimpiäni jos veisin asian eteenpäin, ja suhteillaan alamaailmaan mies pitäisi huolen ettei minulla tulisi koskaan olemaaa "tervettä" elämää.....
Asiaan liittyen meillä on yhteinen lapsi, johon mies ei saanut huoltajuutta(onnekseni) mutta tapaamiset oli hoidettava paperilla sovittujen aikataulujen mukaisesti. En olisi halunnut olla miehen kanssa missään tekemisissä.... Lapseni turvallisuuden vuoksi menin tapaamisiin mukaan, jotka tapahtuivat valvotuissa oloissa siihen määrätyssä paikassa. Sitten tapahtui se, mitä olin pelännyt eromme jälkeen, mies yritti uudelleen tappaa minut, tällä kertaa ampumalla... Ehdin näkemään että miehellä oli kakskakkonen kädessä ja ottamaan piipusta kiinni ennenkuin se laukesi...Onnekseni kattoon. Mies otettiin paikan päällä kiinni, lapsemme nähden ja toimitettiin hoitoon ja istumaan rangaistustaan.
Hänen on todettu olevan narsistinen psykopaatti.
Tapasin mielestäni maailman ihanimman ja huomaavaisimman miehen ja hän oli kaikkea sitä mitä olin mieheltä odottanutkin. Seurallinen, sosiaalinen ja hyvätapainen, komeakin jopa. Elämää nähnyt ja hyvin toimeentuleva mies.
Muutama kuukausi seurusteltiin kunnes muutin hänen luokseen. Ihanaa yhteiseloa kesti parisen vkoa, kun hän paiskasi minut rivelistä seinälle, koska en kuulemma ymmärtänyt pitää suutani kiinni kun hän niin halusi. Tuosta jäi pienet mustelmat kehoon.
Tämä oli alkuvirsi tulevalle.....
Seuraava kaksi vuotta oli täynnä pelkoa, kauhua, kipua ja kyyneleitä. Sairaalasta tuli toinen kotini.
Laskemattomat kerrat yritin jättää tuon miehen, mutta aina palasin hänen syliinsä haluten uskoa hänen muuttumiseensa ja terapiaan menemiseensä. Paskat. Kaksi viikkoa oli aina se kriittinen piste "onnellista" yhdessäoloa, sitten alkoi sekä henkinen että fyysinen hakkaaminen. Myös väkisinmakaamiset. Sekä selvinpäin että kännissä. Syytä hakkaamisille ei yleensä ollut, pelkkä puhumattomuuteni (yritin välttää riitoja) riitti syyksi tai väärä pukeutuminen jne....
Viimeiset yhdessäolon hetket olivat ikimuistoiset, mies yritti tappaa minut. Onnekseni kylässä olleet sukulaiseni elvyttivät minut ja kiitos heidän olen tässä kertomassa pienen otteen elävästä elämästä. Mies hakkasi paljain nyrkein kasvoni niin tohjoiksi että meinasin tukehtua verenvuotooni, vartaloni sai myös osansa... Toivuin vammoistani lähes puolisen vuotta ja mies selvisi kuin koira veräjästä.
Manipuloinnin mestarina mies sai minut uskomaan, että vahingoittaisi läheisimpiäni jos veisin asian eteenpäin, ja suhteillaan alamaailmaan mies pitäisi huolen ettei minulla tulisi koskaan olemaaa "tervettä" elämää.....
Asiaan liittyen meillä on yhteinen lapsi, johon mies ei saanut huoltajuutta(onnekseni) mutta tapaamiset oli hoidettava paperilla sovittujen aikataulujen mukaisesti. En olisi halunnut olla miehen kanssa missään tekemisissä.... Lapseni turvallisuuden vuoksi menin tapaamisiin mukaan, jotka tapahtuivat valvotuissa oloissa siihen määrätyssä paikassa. Sitten tapahtui se, mitä olin pelännyt eromme jälkeen, mies yritti uudelleen tappaa minut, tällä kertaa ampumalla... Ehdin näkemään että miehellä oli kakskakkonen kädessä ja ottamaan piipusta kiinni ennenkuin se laukesi...Onnekseni kattoon. Mies otettiin paikan päällä kiinni, lapsemme nähden ja toimitettiin hoitoon ja istumaan rangaistustaan.
Hänen on todettu olevan narsistinen psykopaatti.
Vastaukset 27
Vanhimmat
psykopaatit eivät jää kiinni. Näin tuhoutuu monen äidin ja lapsen oikeus elää turvallista ja hyvää elämää.
Itse selvisimme psykon kynsistä lasten kanssa, jälkeenpäin ymmärsin sen olevan suoranainen ihme, että perheestämme ei tullut yksi surullisen kuuluisa "keltaisten lööppien" kassamangneetti lisää tässä perheväkivallan luvatussa maassa.
Me jotka olemme selviytyneet, olemme velvollisetkin kertomaan selviytymisestä, uuden alun mahdollisuudesta muillekkin.
Psykojen tunnistaminen ja oman toiminnan välttämättömyys voi pelastaa monen viattoman elämän.
Hyvää elämää meille kaikille.
Outoa kun täällä on lähes päivittäin kirjoituksia, joissa naiset kertovat toinen toistaan karmeampia kokemuksistaan psykopaattimiehen uhrina. Enää en oikein jaksa edes sääliä teitä.
Miten on mahdollista, että te ette tunnista psykoppaattia kun sellaisen kohtaatte? Itse tunnistan psykopaatit todella helposti, minun ei tarvitse viettää kuin muutama minuutti sellaisen seurassa ja olen varma millaisen olennon kanssa olen tekemisissä.
Jostain merkillisestä syystä naiset pitävät psykopaatteja ihanina, romanttisina ja valloittavina unelmamiehinä, mutta minä (itsekin mies) haistan heidän lipevän valheellisuutensa ja pinnan alla uinuvan aggressiivisuutensa jo kaukaa. Psykopaattien seurassa minulle tulee aina erittäin epävarma ja varautunut olo. Heissä on jotain sellaista, mikä ahdistaa suunnattomasti ja estää minua tuntemasta oloani luonnollisen rauhalliseksi.
Uskokaa kun joku vilpittömästi varoittaa teitä. Jos joku mies tuntuu suorastaan liian hyvältä, se ON yleensä sitä. Täydellisiä unelmamiehiä on vain Harlekiini-romaaneissa.
Itse opin tunnistamaan psykon kokemukseni perusteella. Yksi syy miksi kirjoitan kommentteja, on yksinkertaisesti tälläinen. Tahdon oman kokemuksen olevan hyvä esimerkki psykon uhrina olemisesta, kenties juuri nyt joku miettii työssään tai parisuhteessaan, jotain outoa tässä jutussa on jne.
En minä sääliä tarvitsekkaan, enkä usko yhdenkään toisenkaan uhrin sellaista kaipaavan. Eiköhän jokaisen, joka näistä traumoista eheytyessään oivaltanut, että sekin on läheisriippuvuutta jos kiitosta ja sääliä kaipaa. Ja se juurihan saattoi olla yksi syy, että suostui elämään helvetissä tovin aikaa.
Niin, erosta sen seitsemän vuotta ja muutamaa kokemusta rikkaampana, minäkin voin sanoa että enää ei psykot huijaa. Samat tunteet kuin sinulla,heissä on jotain joka saa aikaan "varoituskellojen soimisen". Ikäänkuin koko keho viestii, varo varo...
Historiasta voidaan todella oppia, ennen minäkin sanoin:" Miten Saksalaiset saattoivat olla niin sokeita, etteivät Eetusta erottaneet sitä sairasta toimintaa, miten sattoivatkin mennä mukaan ja tuhota niin paljon..."
Toivottavasti meille kaikille kehittyisi valmius erottaa sellainen pahuus, ei sitä tiedä koskaan kuinka meille läheinen ihminen voi joutua seuraavaksi uhriksi.
Voi kunpa minäkin olisin silloin nuorena tyttönä ymmärtänyt, mutta kun olin saanut elää turvallisen ja väkivallattoman elämän ensin. Ei ollut mihin verrata jne.
Toivon, että jatkat edelleen valistamista miten tunnistat ja elävät esimerkit kiinnostavat varmasti jokaista joka tahtoo ymmärryksensä kasvavan.
Kaikkea hyvää, jatketaan tunnistamista :))
Kun anoppi on narsistinen psykopaatti, joka tässä vuosien ajan aina vain pahemmin tullut esiin, voiko tuollaiseen edes varautua? Käy vaahto suusta lentäen, huutaen, suoraan päälle Ja nyt pikkuhiljaa alkaa miehessäkin esiintyä samoja piirteitä, tosin itsehillintä vielä jokseenkin pitää, näyttää siltä että kulkee suvussa.
Ei kaikkea voi ennakoida, ikävä kyllä.
Mutta tässä on vain selviydyttävä....?
Koska valittaakaan ei sovi, tyhmä kun en huomannut jo ensitapaamisella, puuttui ihmistuntemus liian vähäisten kokemusten vuoksi, joten on se mahdollista ettei tunnista...
Tämähän on ihan selvää : miesnarsistit jotka olet tunnistanut eivät voisi vähempää välittää sinusta, siksi heille ei ole lainkaan tärkeää yrittää hurmata sinua. Kun narsisti laittaa parhaan hurmausesityksensä päälle, siihen putoat sinäkin.
Mietipä kuinka monta naisnarsistia olet tunnistanut? Sitten sellaista naisnarsistia, jonka kanssa olet ollut vaikka treffeillä? Ja niin eteenpäin. Mitä enemmän hyötyä sinusta on (vaikka kuvitteellista) narskulle, sitä vaikeampi häntä on tunnistaa, koska sitä tehokkaammin hän peittää aikeensa.
Narskun tunnistaa todellakin helposti, kun häntä seuraa vähän sivusta, tilanteen ulkopuolelta ja tavallaan "silmäkulmasta".
Siksipä kaikessa ihastuksen huumassakin olisi hyvä kyetä välillä irtautumaan ikäänkuin itsensä ulkopuolelle ja miettimään mahdollisimman puolueettomasti, miltä tilanne näyttäisi ulkopuolisen silmin tarkasteltuna. Kuten aiemminkin kirjoitin, jos se vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se EI ole totta.
Toinen hyvä keino on järjestää tilanne, jossa miehen on pakko näyttää heikkoutensa, herkkyytensä ja tarvitsevuutensa. Narsisti ei siitä testistä selviä. Mielettömän ihastuneena ei ehkä ole mukavaa nähdä idealisoimaansa kumppania heikkona, mutta usein se olisi terveellistä.
on irrottautua tilanteesta ja katsoa sitä kauempaa jos tietoa ei ole.
Niin kävi mullekin. Hankin kyllä oman asunnon itselleni ja lapsille kun mitta tuli täyteen, mutta vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, mistä oli kysymys kun satuin oikeille sivuille netissä.
Sitä kun aina haluaisi uskoa sen mitä näkee ja kuulee. Varsinkin kun on jo jotain huonoja kokemuksia takana.
Enää ei muakaan narsistit tai muut luonnehäiriöiset naruta. Se vaan piti oppia kantapään kautta.
itse ihan luonnostasi niin fiksu, että "haistat" nämä luonnehäiriöiset vai onko suakin kokemus opettanut, niin kuin meitä monia muitakin??
Siskoni joutui psykopaattimiehen uhriksi (siis ihan sanan pahimmassa merkityksessä; hänet tapettiin) parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen olen oppinut suhtautumaan kaikkiin narsistisia taipumuksia ilmentäviin ihmisiin varauksella.
Nykyään tunnistaminen on jo ihan vaistonvaraista. Kun kohtaan psykopaatin, minulle tulee automaattisesti ahdistunut ja levoton olo, aivan kuin olisin nähnyt aaveen ja haluan poistua paikalta mahdollisimman nopeasti. Joskus saan samoja fiiliksiä jopa näiden nettikirjoitusten lukemisesta. Olen tunnistavinani psykopaatteja muutamien nimimerkkien takaa.
Vähän ontuu tuo sun teoriasi. Itse koen alkuun lähes kaikkien ihmisten seurassa olevani epävarma ja varautunut. Olen sisäänpäin kääntynyt, viihdyn yleensä yksin ja ahdistun/hermostun/panikoin nopeasti ihmisjoukossa.
Se vaan on niin, että ihmiset nopeasti vaistoaa jonkun hermostuneisuuden ja se tarttuu muihinkin. En koe olevani psykopaatti tai narsisti(vaikka saatan tällä palstalla kirjoitetun perusteella ollakin).
Olen kuitenkin hyväkäytöksinen ja osaan hurmata naiset tällä. Olen romantikko ja valloittavakin. Olen monelle naiselle unelma, koska saan suurta mielihyvää siitä, että nainen tykkää olla seurassani. Sillä sitten on myös kääntöpuolensakin. Olen mieleltäni valitettavasti hyvin ailahteleva ja räiskyvä. Olen levoton sielu joka ei koskaan osaa asettua.
Olen minä tullut toimeen vaikka minkälaisten paranoidien skitsofreenikkojen, sosiaalisista peloista kärsivien, aspergerien ja paniikkihäiriöisten kanssa ilman että heidän hermostuneisuutensa olisi tarttunut minuun. Minua hermostuttavat vain aggressiiviset ihmiset: Joko avoimen aggressiiviset sosiopaatit tai piiloaggressiiviset psykopaatit.
Psykopaattien piiloaggressiivisuus on se, mikä heissä vetoaa naisiin muka itsevarmuutena ja miehekkyytenä ja täsmälleen sama piirre hermostuttaa minua. Jotkut naiset yhdistävät jopa sosiopaattien avoimen aggressiivisuuden miehekkyyteen, mistä todistaa murhamiesten suuri suosio naisten keskuudessa.
Aidosti itsevarmat ja miehekkäät miehet, joilla on herkkyyttä ja laaja tunneskaala, eivät aiheuta minussa puistatusta.
miksi yleistät kaikkiin muihinkin omat henkilökohtaiset kokemuksesi?
Olenko muka sanonut, että kaikkien pitäisi tuntea samalla tavalla kuin minä? Olen vain kertonut millaisia fiiliksiä minulle tulee psykopaattien seurassa. Tuskin suuri osa ihmisistä huomaa yhtään mitään tai sitten kokee psykoseuran hyvinkin puoleensavetävänä.
Psykopaatithan ovat usein ihailtuja ja luontaisia johtajia, joiden huomiosta ja seurasta kilpailevat niin naiset kuin miehetkin. Usein ulkopuolisille tulee täytenä yllätyksenä millaisessa helvetissä psykopaattien läheiset joutuvat elämään ja on tyypillistä, että psykopaattiin saatetaan näissä asioissa luottaa enemmän kuin uhriin, koska he ovat niin taitavia manipuoloimaan ja esiintymään edukseen.
...ja kehoitat samalla muitakin tarkkailemaan samoja asioita. Mutta niin kuin jo sanoin, ei kannata yleistää.
Eikö ole hyvä jos ihmiset oppivat tunnistamaan psykopaatin ennen kuin joutuvat hänen kanssaan vaikeuksiin? Sinulla taitaa olla oma lehmä ojassa. Uhrejako täältä etsit vai saatko jotain sairaalloista tyydytystä uhrien kertomusten lukemisesta?
Tulihan se sieltä. Tekeekö se minusta psykopaatin, jos kyseenalaistan toimintatapojasi. Onko itselläsi tarvetta olla aina oikeassa? Entä mitä tuollainen hyökkäävä asenne kertoo sinusta itsestäsi?
Minusta "tarkkanäköinen" kirjoittaa asiaa, eikä ole ollenkaan liian aggressiivinen. Olen suurinpiirtein samaa mieltä hänen kanssaan narsistien jne. tunnistamisessa. Tunnen itse samoin, sellaisen ihmisen lähellä on kuin "kylmä aave kulkisi pitkin huoneen nurkkia".
Eikä tuossa nyt mitenkään yleistetty liikoja. Kunhan keskustellaan. Sun kokemuksesi on varmasti erilaisia, millaisia ne ovat?
Veit sanat suustani. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Nämä narsisti psykot tunnistaa kyllä jo kaukaa jos vain haluaa.
jos asiasta on tietoa. Vielä varmemmin, jos on omakohtaista kokemusta.
Minä en tunnistanut ja jouduin tällaisen ihmisen uhriksi.
Sittenkään en ymmärtänyt, mistä oli kysymys.
Vasta vuosia myöhemmin sattui silmiini asiaa luonnehäiriöistä ja kappas vaan. Johan alkoi valjeta.
Nyt osaan kyllä olla tuntosarvet pystyssä ja lukea merkkejä, joita en ennen osannut.
Mielestäni se on jonkin sortin agressiivisuutta jos aletaan henkilökohtaisella tasolla diagnosoimaan mielenterveysongelmia sen perusteella kun kyseenalaistaa joitain tiettyjä yleistyksiä. Halusin herättää ajatuksia turhasta yleistyksestä, mutta sainkin haukut niskaan.
tunteen. Kun se tunne romutetaan itsekullakin jossain vaiheessa elämää, selviytymiskeinot ovat tarpeen.
Kiitos kaikille jotka tuovat omilla kokemuksillaan esille, miten arvaamattomien asioiden eteen voi ihminen joutua.
Tunnistamiseen tarvitaan kokemusta, jaetaan niitä. Ei jäädä tuleen makaamaan.
Kyllähän heidät usein tunnistaa, jopa minäkin tunnistin omani, mutta sitä vain koittaa keinolla millä hyvänsä muuttaa toista.Minun omani on myös fyysisesti väkivaltainen, mutta ei siinä määrin, että olisin tosissaan pelännyt häntä.Koen olevani aina tarpeeksi vahva puolustamaan itseäni näissä tilanteissa(Vaikka en mikään amatsooni olekaan...).
Jotenkin sitä vain on päässyt pintaa syvemmälle siihen ihmiseen(meilläkin monen vuoden suhde) ja tunnen itsekin hänen pahan olonsa ja uskon, että jossain siellä syvällä sen ihmisen sisällä on myös se inhimillinen puoli ja se aito, ja todellinen ihminen.
Onhan hän melkoinen hurmuri, jos niin voi sanoa.Osaa valita juuri oikeat sanat oikeissa tilanteissa(on jopa myöntänyt sen itsekin), puhuu sukulaiset ja tuttavat pyörryksiin, osaa olla tarvittaessa sekä herrasmies, että iloinen seurapiirimies.Kaikki riippuu, millä tuulella hän sattuu olemaan.
Hänessä on ikäänkuin monta eri persoonaa.Yksi on sellainen iloinen ja hauskuuttajan rooli.Se oli esillä voimakkaimmin silloin, kun häneen rakastuin.Toinen on taas se arkipersoona, joka on melko vakava ja pessimistinen.Sitten on vielä se kolmas persoona, joka on väkivaltainen, agressiivinen, suorastaan v*ttumaisen piikittelevä.Ja koskaan ei uskoisi, että on samasta ihmisestä kyse, kun vertaa muutosta vaikka ykkösestä kolmoseen! Ja kun nämä vaihtelevat välillä päivittäinkin...tosin onnekseni välillä on niitä ns. parempia kausia, jolloin väkivaltaisuutta ei esiinny, mutta siitäkään ei kovin uskalla nauttia, kun se yleensä alkaa taas ihan yllättäin.
Onhan minuakin hänestä varoiteltu(jopa hänen oma äitinsä), mutta haluan kuitenkin katsoa loppuun asti, millaiseksi suhteemme aikojen kuluessa muodostuu.Onhan se kuitenkin antanutkin paljon, vaikka on ottanutkin.Tällä hetkellä se ei kyllä mitenkään kovin vakavalla pohjalla tunnu olevan.Seksi on aina sujunut loistavasti, muutenkin meissä on ihan äärettömän paljon samoja ominaisuuksia ja piirteitä(joskus jopa mietin, olenko itsekin jotenkin luonnehäiriöinen!) Kuitenkin täytyy olla koko ajan "toinen jalka oven ulkopuolella" eli valmistautua henkisesti siihen, että joskus se lähtö suhteesta voi tulla yllättäinkin...
ja p.s. Hän itse lähinnä vitsailee tästä "sairaudestaan".Aikoja sitten kun en vielä tiennyt hänen ongelmistaan ja käytöshäiriöistään, hän vihjaili minulle niistä....ei puhunut suoraan, mutta osti alan kirjallisuutta ja jätti pöydälle tai muualle näkyvälle paikalle ja käski lukea siitä jne...
keksitty juttu
varma, ettei edes osa siitä ole totta?
nainen sanut.
Luettuani näitä juttuja täällä aiemmin halusin tuoda oman kokemukseni myös julki. Elämäni on ollut joskus kuin suoraan kauhukertomuksista ja harmi on että suhtaudut noin skeptisesti asiaan.
En olisi voinut kuvitellakaan vielä muutama vuosi sitten avautuvani tällälailla ja kirjoittavani tästä minnekään. Monien vuosien terapia on auttanut minua avautumaan ja tekemään eheytymisprosessia. Tämän kertominen julkisesti auttoi minua itseäni henkisesti ja toivottavasti myös muitakin.
Mukavaa kesän jatkoa myös sinulle.
Voi helv...
Pääsit äijästä lopulta eroon, siitä onnittelut!
Tarinasi on osin kyllä minulle hyvinkin tuttu, ihan kuin lukisin tarinaa isästäni.
Hän on kuristanut minut tajuttomaksi kun olin 10v. Humalassa vaan kävi päälle ja huusi "Nyt sinä huora perkele kuolet!" Lienekö luuli minua äidikseni, jota hakkasi koko ajan, kännissä ja selvinpäin.
Kun oli kaksitoista, isä kävi humalassa käsiksi ja paiskasi tuoliin, haki kaapista pistoolin... Muista ikuisesti ne askeleet ja lippaan naksahduksen...
Eipä ampunut, tuttava sai isäni puhuttua ympäri.
Minulle nämä asiat ovat olleet traumaattisia ja rankkoja, sossu puuttui asiaan ja pääsin pois... "Koti" on täynnä luodinreikiä, lattiassa, seinällä, kirjahyllyssä.. Äidillä meni aikanaan pariksi viikoksi kuulo kun isä ampui korvan vierestä.
En tiedä koska isäni tappaa äitini, ehkä se alistaminen ja kuritus on kivempaa, jos hän tappaisi äitini, ei olisi ketään jota kurittaa. "Hauskuus" loppuisi.
Asiaan ei voi puuttua uhkailun takia, kukaan ei uskalla soittaa poliisille, herran alamaailman yhteyksien tähden. (ei edes tiedetä, onko niitä, mutta hulluuden perusteella voi ollakin, sieltä ne aseetkin liene...)
Joka tapauksessa, onnittelut, että pääsit siitä hullusta eroon.
Toivotan kaikille väkivallatonta ja iloista kesää. :)