en oikein tiedä mihin palstaan tämä olisi kuulunut kirjoittaa mutta kuitenkin.
Olen 24 vuotias nuori nainen ja olen avoliitossa 51 vuotiaan miehen kanssa.
eli ikä ero on melko suuri peräti 27 vuotta.
Olisi kiva tietää olenko ainut maailmassa joka on itseään vanhemman miehen kanssa, koska en ole törmännyt kohtalo tovereihini.
Olen 24 vuotias nuori nainen ja olen avoliitossa 51 vuotiaan miehen kanssa.
eli ikä ero on melko suuri peräti 27 vuotta.
Olisi kiva tietää olenko ainut maailmassa joka on itseään vanhemman miehen kanssa, koska en ole törmännyt kohtalo tovereihini.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Itse olen runsas kolmikymppinen ja meillä on ikäeroa aviomieheni kanssa tasan 30 vuotta. Kautta maailman sivu on ollut pareja, joilla on iso ikäero, on nyt, ja tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Minä taas olen 62-vuotias ja seurustelen 23-vuotiaan tyttösen kanssa ja hyvin menee.
henkisellä ikäerolla on. Tarvitaan myös samankaltainen ajatus-, ja arvomaailma, omine intresseineen.
Rehellisesti sanottuna, ei kuitenkaan ole maailman helpoin ratkaisu ottaa/saada rinnalleen ihminen, joka on niin paljon vanhempi. Asioihin, jotka ehkä tulevat tulevaisuudessa esille pitää osata sopeutua ( niin myötä-, kuin vastamäessäkin, kuten vihkikaavassakin sanotaan), eikä niistä auta silloin narista. Faktoista pitää olla tietoinen jo "leikkiin" lähtiessään. Tulevaisuutta ei kannata kuitenkaan sen kummemmin murehtia. Eletään tässä hetkessä ja nautitaan tästä ajasta, niin täysillä, kuin vain voimme. Ja se, mitä tulee elämässä eteen, se pitää ottaa sitten vain vastaan sellaisena, kuin tulee.
Tuli tuossa mieleen ja ajattelin teiltä kaikilta kysyä, että onko teidän eteen tullut kiusaamista suuren ikäeron takia? Onko ihmiset ollu ilkeitä?
Itselläni on ollut muutama suhde jossa toinen oli minua 20 vuotta vanhempi, tosin ne suhteet eivät ole olleet kovin syvällisiä, mutta kuitenkin. Ja hauskaa on ollut vaikka toinen olikin vanhempi!! En huomannut ollenkaa ikäerojamme suhteessa koska kemiat pelasi oikein mainiosti siihen aikaan, ja tänä päivänä olemme ystäviä vieläkin. Toinen kysymys tuli tuossa mieleen...olen joskus miettinyt miksi jotkut miehet tulevat siihen päätökseen, että haluavat nuoremman naisen kuin itse, koska on paljon niitä miehiä jotka olen kuullu sanovan että kokenut nainen se olla pitää!?! Vai meneekö se sitten juuri niitten kemioitten ja aivokapasiteetin mukaan sekin asia?
on suuri ikäero. Ei siitä tarvitse tehdä mitään suurta numeroa. Jokainen elää tavallaan, eikä sen pitäisi häiritä muita. Ketä se asia häiritsee, se olkoon hänen ongelmansa.
Itse en ole henkilökohtaisesti törmännyt moiseen. Itse olen reilu kolmikymppinen ja aviomieheni on minua tasan 30 vuotta vanhempi.
Meillä mieheni kanssa ikäeroa on 18 vuotta, minä (N) 26 ja mieheni 44. Keskenämme emme ikäeroa juurikaan huomaa, niin keskustelut kuin huuumoritkin menevät yksiin. Alkuaikoina koimme jonkinlaista opettaja-oppilas ajatusta, kun toisella on kuitenkin enemmän elämän kokemusta ja kerrottavia tarinoita matkan varrelta ja itse käyn monia samoja asioita läpi juuri tällä hetkellä. Ongelmaksi ovat ainakin meidän kohdallamme osoittautuneet ympärillä olevat ihmiset, jotka jaksavat ihmetellä, usein hyvin suorasukaisesti syytä yhdessä olollemme. Mieheni on jokseenkin varakas ja menestynyt yritysmaailmassa ja minä niin sanottu kaunis naisen alku, joten ihmiset hyvin herkästi kyseenalaistavat suhteemme laadun ja vihjailevat ilkeämielisyyksiä. Kaksi vuotta olemme asustaneet yhdessä, mutta aina sitä joutuu samojen kysymysten äärelle ja ikäänkuin kerta toisensa jälkeen todistamaan muille keskinäisten tunteidemme ja suhteemme aitouden..
sinun tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään. Sinä/te tiedätte itse parhaiten, missä mennään.
Ymmärrän silti jossain määrin ihmisten mielikuvia isoista ikäeroista, koska rehellisesti sanottuna onhan toki niitäkin, joille vanhempi mies on pelkkä ponnahduslauta makeaan elämään jne.
Heippa vaan!
et varmastikaan ole ainut!! Näistä asioista ei varmaa paljon puhuta eikä pukahdeta.
Itse olen ihastunut itseäni yli 20 v vanhempaan mieheen. Aina ennen ajattelin isosta ikäerosta jotenkin lapsellisesti, että "kamalaa", mutta nyt sitten kun itse joutui vastaavaan tilanteeseen, niin ei enää yhtään ihmettele muidenkaan ikäeroja ja pitää sitä ihan luonnollisena!
Kyllä ihan muut asiat mielestäni siinä painaa kuin ikä. Luonne ja olemus ja miten tulee toimeen.
Olisi ihan kiva, jos voitaisiin vaihtaa ajatuksia vaikka ihan anonyymina, sähköpostitse vaikka.
Onko sinulla s-postiosoitetta?
itse olen ihastunut itseäni n30vuotta vanhempaan mieheen. haluaisin tästä jotain tulevan, en vain tiedä miten!? laittakaa vinkkejä!? (:
välillämme on katseita ja sellaista pientä kiusoittelua joten kuvitella voisin että jotain tunteita hänelläkin on. aloitteen tekeminen on vain kovin hankalaa!!!
kysyn, että oletteko molemmat vapaita?
Hei,et ole ainoa jolla on itseään yli 20 vuotta vanhempi mies. Minulla ja miehelläni on 28 vuotta ikäeroa. Eikä se minua haittaa.
Jos minulta kystään,ei rakkaus katso ikää. Se on sellainen ihana tunne joka voi tulla vaikka kuinka nuorena tai vanhana. Ja samoin,olen avoliitossa mieheni kanssa. Ja minusta minun ja rakkaani ikäero ei kuulu muille. Koska jos kerrot jollekin,niin seuraa kauhistulua ja ihmettelyä.Mutat ehkä he eivät sitten ole kokeneet oikeaa rakkautta,joka sivuuttaa jopa iän. Mieheni on minua vanhempi,mutta olemme yhtä kypsiä. Ja haluamme samaa ikäerostamme huolimatta. Joten et ole yksin tässä maailmassa yli 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. :)
voi olla yhtä kypsiä. Ajattelehan, 28 vuotta on jo tavallaan yksi ihmisikä, jonka aikana elämään mahtuu iso määrä elämyksiä ja kokemuksia ... viisaus karttuu eletyn iän myötä.
Ja ihminen muuttuu. Ei avomiehesi ole se sama mies, joka hän oli 28 vuotta sitten. Eletty elämä muokkaa aina ihmistä, vaikka se syvin minä olisikin lähestulkoon samanlainen.
No joo,on se tavllaan totta. Mutat tarkoitin lähinnä sillä sitä,ettei se ikä ero tunnu/näe missään.Paitsi ulkonäössä tietysti.
Meillä Yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat,ym ja molemmat haluavat samaa. Ja haluttiin jo ennekuin tavattiin. Nyt sitten aletaan toteuttamaan niitä.
Kyllä,elämä ja aika muuttaa ihmistä. Se on totta. Myös minä olen muuttanut avomiestäni ensi tapaamisen jälkeen paljon.
ikäero, että kompromisseja joutuu tekemään enemmän, kuin lähestulkoon samanikäisen parin kanssa.
miestäsi? Millä tavoin?
On se ilmi selvää,että joutuu tekemään kompromissejä. Mutta eipä niitä meillä paljon tehdä. todella harvoin....
Kun mieheni alkoi seurustelemaan kanssani,hän oli kova juoja. Todella kova,saattoi mennä 2 viikkoa putkeen. Mutta sitten laitoin kaikki peliin ja laitoin sille lopun. Miehestäni on myös tullut paljon hellempi,osaa antaa hellyyttä ilman että se heti johtaisi rakasteluun.
Ja opetin sille myös miten hän tyydyttää minut....
sellainen aviomies, kelle ei tarvinnut noita taitoja "opettaa" ...
... carpe diem! Ja olla tietoisesti läsnä toiselle. Kuitenkin pitää olla realisti. On selvää, että jos toinen on paljon vanhempi, hän ei jaksa enää ehkä asioita samalla tavalla, eikä ole niin impulsiivinen, eikä energinenkään ... energia kanavoituu muualle. Yleensä vain oleellisimpiin asioihin, mikä on hyvä. Ja rehellisesti sanoen, vaikka tällä hetkellä seksi sujuu loistavasti ...
Se totta,mutta kyllä hän jaksaa. Ja seksielämäkin on mennyt hyvin monta vuotta. Ei seksi ole pääasia suhteessa,on suhteessa muutakin kuin se. Tottakai seksi on tärkeä osa suhdetta,mutta on myös tärkeämpiäkin....
Minulla ja avomiehelläni on ikäeroa 19 vuotta, mutta toisaalta ei päivääkään. Olemme olleet 3 vuotta onnellisesti yhdessä, joista 2,5 vuotta olemma asuneet saman katon alla. Ainoa miinus suhteessamme ovat muut ihmiset. En ymmärrä toisten asenteita ollenkaan. Lähipiiri kauhistelee ja päivittelee ikäeroamme ja jopa oma isäni yrittää yhdistää minut ja ex-poikaystäväni. Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut sukulaisille ja ystäville. Eikö pääasia ole, että me olemme onnellisia yhdessä? Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa olevani onnellinen ja täysin tyytyväinen elämääni, mikä on kun läheiset eivät voi hyväksyä?
Minulla ja rakkaallani aivan sama juttu. Menimme kihloihin 22.6.2006. Ja silti vanhempani yrittävät järjestää minua yhteen milloin kenenkin kanssa. Olen heidän ainoa lapsensa, ja he sanoivat minulle että ovat pahsti pettyneet minuun. Kun kerroin vanhemmilleni,he sanoivat että minun pitää valita heidät vai avomieheni. Valitsin tietysti avomieheni. Minulal ei ole enää mitään asiaa vanhempieni luokse,eivätkä he halua nähdä minua. He eivät voi ymmärtää ettei rakkaus katso ikää eikä ikäeroa. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen,oikeasti!
olisit, jos saisit myös vanhempiesi hyväksynnän suhteellesi, eikö vain?
Kai olisin. Alussa se vaivasi ihan kamalasti. Itkin monta päivää,en voinut uskoa sitä todeksi.
Mutta loppujen lopuksi mulle se on ihan sama mitä mieltä muut on (jopa vanhempani) koska itse olen oikeasti onnellinen mieheni kanssa. Mutat silti mielestäni vanhempani tekivät väärin. Mutta heidänhän on asia... :(
En voinut uskoa silmiäni kun luin tekstejäsi, mutta tottahan se varmasti on mitä kirjoitat. Hämmästelen todella sitä, että vanhempasi kiristivät sinua noin...siis he tai avomiehesi! Minulle äitini on aina sanonut, että hänelle tärkeintä on se että minä olen onnellinen olisin sitten vaikka lesbo(olen kyllä umpi hetero). Äidilleni ei ole väliä kenen kanssa seurustelen, kunhan olen turvassa ja onnellinen. Äitini tapaa sanoa aina, että tässä pienessä elämässä ihmisille suodaan niin vähän onnea, että niistä pienistäkin onnen hetkistä pitää ottaa kiinni jotka ihmiselle suodaan!! Joten ei välitetä mitä muut sanovat, ollaan onnellisia niin kauan kun sitä kestää. Pakko kyllä myöntää, että en tiedä miten isäni suhtautuisi asiaan, mutta tuntien isäni ei hän minulle kääntäisi selkää mokoman asian takia! Tsemppiä sinulle...
Niin sanoi myös silloin aikoinaan vanhempani tuota samaa. Nyt he ovat kesä mökillänsä. Ajattelin että voisi mennä maanantaina käymään... Mutat en tiedä kuinka he suhtautuisivit. Eivät vanhempani tehneet minusta niin onnellista kuin avomieheni tekee minusta. Miksi siis tyytyä vähään,jos tarjolla on paljon? ja vielä aitoa ja viltitöntä rakkautta!
ikääsi?
Mitä sinä sillä tiedolla teet?
vaikuttaako ikäni tähän asiaan jotenkin?
Anteeksi,ei ole tarkoitus olla epäkohtelias.
kaikki vaikuttaa kaikkeen :). Tulit heti epäluuloiseksi? Miksi?
Tai arvaan, että proijisoit nyt minut suhteeseen vanhempiisi. Ja valmistaudut nyt kritiikkiin.
Voin kertoa, ettet tule sitä saamaan.
En tule saamaan kritiikkiä? kiitos!
en alkanut "epäluuloiseksi".
Vanhempani teki mitä tahtoi,ja he halusivat näin. Pakko kai vain hyväksyä se. :)
pakko hyväksyä. Vanhempasi eivät ole nyt itse käyttäytyneet sinua kohtaan aikuismaisesti, eivätkä oikein. Sinun pitää olla nyt itse vastuuntuntoinen aikuinen ja huolehtia myös itse omalta osaltasi siitä, että välinne paranevat. Aloita ensin sillä, että menet vanhempiesi luokse yksin, ilman elämänkumppaniasi ja luo heihin sitä kautta kontaktia. Tiedän sen melko varmasti, että vanhempasi kaipaavat sinua, he eivät vain itse kykene ottamaan sitä ensimmäistä askelta.
He siis vain pelkäävät?
Mutta miksi?
Olen mielestäni käyttäytynyt aikuismaisesti,mutta vanhempani eivät. ja jos he tätä haluavat... pitäis kai kunnioittaa sitä. Koska "rakastan" heitä. Kaikesta huolimatta. Kai... Mutta ei tätä voi antaa anteeksi.
vanhempiesi näkökulmasta. En silti asetu kenenkään puolelle, koska se ei ole minusta aikuisuutta. Aikuisuus on sitä, että yritetään tehdä asioita niin, kuin ne ovat oikein, eikö vain?
Itselläni asiat ovat niin hyvin, kuin nyt yleensä voi olla. Vanhempieni, ystävieni ja mieheni aikuisten lasten suhtautuminen suhteeseemme oli suuremmoista. Heille kaikille on tärkeintä, että meillä on hyvä olla toistemme kanssa ja olemme onnellisia.
En tiedä muistanko väärin, mutta kerroit olevasi ainoa lapsi? Onko miehesi nuorempi vai vanhempi kuin omat vanhempasi?
Se on varmaa, että he rakastavat sinua. Siinä on kuitenkin sukupolven kuilu välissä. Vanhemmat ajattelevat monesti asioista eri tavalla kuin omat lapsensa ja yleensä omalle lapselleen haluaa vain parasta. Aina vanhemmat eivät kuitenkaan tiedä mikä omalle lapselle on parhaaksi, varsinkaan aikuiselle lapselle. Varmasti he kuitenkin haluavat, että olisit onnellinen. Heidän on ehkä ollut muutenkin vaikea irtaantua sinusta ja päästää sinut ainoana lapsena maailmalle. Olet ehkä heidän mielestään yhä se pikkutyttö saparot päässä (?).
Varmasti heidän "suuttumuksensa" taustalla on se, että he yksinkertaisesti pelkäävät. Ja heidän tapansa on ilmaista se näin ... se on väärä tapa, myönnän. Kerroit, että miehesi on juonut paljon? ... sekin on yksi pointti vanhempiesi peloissa. Heillä on ehkä myös luultavasti pelko tulevaisuudesta, mitä sitten jos jäätkin yksin? ... ja suuremmalla varmuudella, kun elämänkumppanisi on paljon vanhempi. He pelkäävät ehkä myös sitä, kohteleeko kumppanisi sinua hyvin ja kunnioittaako hän sinua tasa-arvoisena kumppanina.
Ehkä sinun pitäisi nyt vain "tyrkyttää" itseäsi toistuvasti vanhemmillesi, mennä heidän luokseen ja kertoa asiat heille niin kuin ne ovat ja tavallaan "pakottaa" heidän miettimään niitä syvemmin. Minusta tälläinen on maailman turhimpia syitä laittaa välit poikki lapsensa/vanhempiensa kanssa ... näistä pitäisi selvitä puhumallakin. Ja se olisi muutenkin hyvin surullista.
Näin minä ainakin itse, sinun sijassasi toimisin. En antaisi periksi.
jos taustalla on heidän alitajunnastaan kumpuava häpeä, joka johtuu juuri tuosta sukupolvien välisestä kuilusta. Vanhempasi kuuluvat vielä ikäryhmään, joille toisten ihmisten suhtautuminen asiaan (eleet, katseet, mahd. juoruamiset jne)merkitsevät paljon. Ja he pelkäävät myös sitä, ovatko he olleet huonoja kasvattajia ... isäsi ehkä miettii, onko hän ollut ollenkaan riittävä, läsnäoleva isä sinulle. Hän luulee olevansa huono isä.
Mieheni vanhempi kun vanhempani...
Vanhempani saivat minut aika nuorena... tai no nuorena ja nuorena. Kyllä,olen ainut lapsi. Kyllä he näkevät/pitävät minua vielä pikku tyttönä,vaikka sitä en olekaan! Olen jo aikuinen! ja tiedän mikä on itselleni parasta.
Olen tietenkin "kiitollinen" heille,että he ajattelet "minunkin puolestani" mutta se ei ole tarpeen. Sillä itse osaan ajatella asioita,ym. Tiedän siis itse paremmin kuin he mikä minulle on parasta ja mikä ei.
He tietävät,että kumppani kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. Kunnioittaa,rakastaa vilpittömästi ja aidosti.
Vanhempiani ei ole koskaan kiinnostanut mitä avomieheni tekee. Ehkä heitä siis oikeasti pelottaa tai jotain.
Sitten kun avomieheni kuolee ja jään yksin...
sitten olen yksin. Ei se ole sen kummempaa. rakastan avomiestäni koko sydämestäni. :)
Olen kertonut vanhemmilleni,etteivät he ole olleet huonoja vanhempia. He ovat varmasti olleet maailman parhaat,ennen tätä tapahtumaa.
Kyllä,heille merkitsee aika paljon se,miten muut suhtautuvat,juorut,ym.
Etten nolaisi/häpäisisi heitä.
asioista, he toimisivat toisin.
Minunkin aviomieheni on vanhempi, kuin omat vanhempani ... ei paljon, mutta kuitenkin. He tulevat loistavasti toimeen keskenään. Olen siis onnekas, voisihan kaikki olla myös toisinkin.
Toivottavasti ymmärrät, etten pohdinnoillani ole sinua syyllistänyt mistään. Yritän vain ymmärtää vanhempiasiakin.
myös sitä, että vanheneminen tuo myös muita muutoksia, jotka tuovat mukanaan tiettyjen kompromissien tekoja. On totta tietysti, ettei sellaisia kannata etukäteen murehtia, kuitenkin realisti pitää olla.
Niin,mutta miksi ne pelkää sitä että jään yksin?
Sehän on mun "ongelma". Eikä se ole ongelma....
Ei se mua pelota,mutta nautin tästä hetkestä.
nauttia elämästä - juuri nyt!
Niin, siihen kysymykseesi. Itse olen senverran älykäs, että ymmärrän, miten vähän oikeastaan tiedänkään :) ... eli sitä ei voi kuin vain arvailla, miksi?
Vanhemmat haluavat ehkä liiaksikin välillä tasoittaa jälkikasvunsa tietä, etteivät he joutuisi kohtaamaan tätä kylmää ja pahaa maailmaa. Se ei ole kuitenkaan elämää. Elämässä ei ole varmistettuja asemia vaan siinä kuuluukin ryvettyä, kolhiintua ja haavoittua. Vain tätä kautta saamme kokea sitä elämisen riemua, voitonhuumaa ja syntymistä.
häpeän tuntemisesta vielä.
Se, millaisen kasvatuksen vanhempasi ovat aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltaan/kasvattajiltaan, selittää paljon heidän käyttäytymistään eri tilanteissa, joiden seurauksena on heidän häpeäntunteensa.
Ihminen on rakenteeltaan sellainen, että hän on rakkaudesta riippuvainen. Ja alkaakseen nähdä itsensä sellaisena kuin hän on, löytääkseen oman identiteettinsä, ihminen tarvitsee nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia. Hän tarvitsee sitä, että joku on hänelle rakastavasti läsnä. Näin hän kasvaa ihmiseksi joka on "itselleen rakastavasti läsnä". Kohtelemme itseämme nimittäin niin pitkälti, siten kuin meitä on kohdeltu. Jatkamme siitä mihin vanhempamme ja muut tärkeät ympärillämme olevat ihmiset jäivät. Emme suhtaudu rakastavasti keskeneräisyyteemme vaan pyrimme peittämään sen. Teemme näin siksi, ettemme löydä heikkoudellemme rakastavaa syliä. Ja tästä syntyy itserakennettu vahvuus, eräänlainen häpeäidentiteetti. Häpeäidentiteetti on kaikkea sitä, millä ihminen pyrkii rakentamaan itsestään positiivisen kuvan ... se voi olla toisten pakonomaista auttamista, työnarkomaniaa, perfektionismia, kaikkea tälläista. Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että ne eristävät ihmisen toisista. Ne perustuvat omavoimaisuuteen, eikä niissä ole nöyryyttä. Tälläinen ihminen voi siksi välttyä kohtaamasta kipeitäkin asioita, ettei paljastuisi heikoksi. Vaikka vahvuus juuri piileekin tuossa heikkouden tunnustamisessa. Ihminen ei ole kaikkivoipainen. Häpeän viesti tavallaan on, että jos olet heikko, olet epäonnistunut ja huono ihmisenä.
Tuo on aivan totta!
Jos vanhemmat suojelisivat meitä kaikelta. Emme olisi sitä mitä nyt olemme. Kyllä minäkin pystyn myöntämään tuon saman kuin sinä :)
HALUTKO MUT OMAKSI 044-3445576 VOIT SOITAA 044-3445576 MUISTAKIN SOITAA 044-3445576
häiritsemässä. Ja puhelinnumerokin on varmaan ihan oma? ...
Ollessani 17 rakastuin palavasti 43 vuotiaaseen mieheen....yhden yön jutuksi jäi ja kaipaan häntä vieläkin vaikka siitä on jo 10 vuotta aikaa.20 vuotiaana seurustelin 37 vuotiaan miehen kanssa....ja nyt kaksi vuotta nuoremman kanssa. Niin se ihminen muuttuu....mutta ei tuo ole lainkaan epänormaalia. Onnea!
...kun papparainen on 71 vuotias tutiseva vanhus sinä olet siis - 51?
onneksi olkoon vain - kas, tyhmyydestä EI sakoteta.
Mietis vähän.
ei s.....na, liriin sä joudut,
vai aiotko elää papparaisen hoitajana lopun elämääsi?? sen sä joudut tolla menolla tekemään.
miehelläni ja minulla ikäeroa löytyy peräti 34 vuotta!! Siitä huolimatta naimisissa ja lapsiakin löytyy..