Valehtelua..

Avopuolisoni valehtelee minulle aivan tavallisista jokapäiväisistä asioista,joista ei edes tarvitsisi valehdella.Lisäksi hän salailee minulta erinäisiä asioita.Pettämisestä asiassa ei kuitenkaan ole kyse.
Hän on useamman kerran luvannut lopettaa sen,ja nykyään suutun aivan kamalasti,kun hän jää siitä kiinni.Silloin hän aina katuu sitä,ja lupaa lopettaa.Pelkään myös sitä,että kun hän valehtelee pikkuasioista,niin miksei sitten voisi valehdella isommistakin.
Luottamukseni häneen on pahasti mennyt,ja en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Luottamus, avoimuus ja uskollisuus kun mielestäni ovat tärkeimpiä asioita parisuhteessa.
Mitä mieltä olett?
111758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin, valehtelu on tietenkin kiusallista eikä yleisesti moraalisesti hyväksyttävää. Vaikea sanoa, miksi puolisosi niin tekee. Oletko kysynyt häneltä sitä ihan suoraan, että miksi hän valehtelee? Ja mitä hän on siihen vastannut?

Asia suuttuttaa sinua, se on ymmärrettävää, mutta jos puolisollasi on jokinlainen pakonomainen tarve valehdella, niin suuttumiskohtauksen saaminen hänen paljastuessaan ei ehkä auta, vaan päinvastoin pahentaa tilannetta. Tiedän, että on vaikeaa, mutta jos yrittäisit rauhallisesti asiasta puhua?

Salailu taas on toinen asia. Parisuhteessa ei puolisoiden välttämättä tarvitsekaan tietää toistensa asioista kaikkea. Riippuu ihan siitä, miten olette asian keskenänne sopineet? Toiselle on hyvä antaa tilaa ja "omaa elämää" ja mahdollisuus pitää jotkin asiat vain itsellään.

Luottamus, avoimuus ja uskollisuus ovat kaikki hienoja ja tärkeitä asioita, se on totta. Mutta parisuhteessa ne toimivat vain, jos niistä yhdessä laaditaan pelisäännöt, joita molemmat haluavat noudattaa.

Äänestä

minulle mahdollisuuden, pystyn olemaan rehellinen jos edes antaisit yrittää

Äänestä

Hei!

Itse olen valehdellut rakkaalleni monta kertaa,ja aina tuntuu yhtä pahalta kun jää kiinni. Ei edes tarvinnut valehdella miehelleni,mutta silti tein niin. Rakkaani on nähnyt enemmän elämää kuin minä,ja sillä on ollut ankea lapsuus. Hän on niin paljon (hyvässä mielessä),tunsin itseni täysin nollaksi häneen verrattuna. Tuntui etten riittänyt hänelle. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin valehtelun,se oli aluksi vaikeaa. Mutta selvisin siitä. Olen seurustellut nyt 2 vuotta rakkaani kanssa ja menimme 22.6.2006 kihloihin. Enkä enää valehtele. Kerromme toisillemme kaiken. Elämä on ihanaa! Toivottavasti selviätte tästä!

Äänestä
  • Ehkä tämä antaa taas hieman uskoa,siihen että puolisonkin voisi muuttua,mutta hienoa että sinä olet siihen pystynyt. :)

    Äänestä

  • nimetön,, kirjoitti:

    Ehkä tämä antaa taas hieman uskoa,siihen että puolisonkin voisi muuttua,mutta hienoa että sinä olet siihen pystynyt. :)

    Alussa se oli vaikeaa,mutat sitten lopulta...
    Totuus voitti,ja olen ylpeä itsestäni että pystyin lopettamaan valehtelun.

    Ei tulisi enää mieleenkään valehdella miehelleni.

    Mutta toivottavasti selviät tästä!

    Tsemppiä!

    Äänestä

Niin tuttua kuin olla voi... Minunkin avopuolisoni valehtelee kaikille, ei ainoastaan minulle. En tiedä tarkalleen syytä, mutta usein kyseessä on oman edun tavoittelu. Salailee rahansa, puhelunsa ja jopa sukulaistensa tapaamiset. Toisten tekemiset ja omaisuudet kertoo puheissaan omiksi... jne...
En todellakaan voi hyvin hänen epärehellisyyden takia. (eikä usein hän itsekkään) Epäilen että hänellä on paljon narsistisia piirteitä eikä itse sitä tiedosta.
Suhteemme on koko ajan vaakalaudalla. Otan tällä hetkellä vain päivän kerrallaan ja toivon että hän joskus ymmärtäisi kuinka vaikea tilanne on.

Voimia sinulle, koska tiedän sinun sitätarvitsevan.

Äänestä
  • ymmärtämään!!! Valehtelu ei lopu jos se on jokapäiväistä jnejnejne mitä ainakin kaksi teistä on kirjoittanut!! Itse elin narsistin kanssa joka valehteli ja salaili kaikenlaista.. pienistä asioista isompiin, raha-asioista sekä sukulaisjutuista.. Uskokaa minua ei kannata, pilaatte vain oman elämänne ja luottamuksen kaikkeen!!! Minäkin uskoin ja uskoin että kyllä se lopettaa mutta ei! Nyt olen onnellinen kun hän ei enää elämässäni ole muutoin kuin että velkaa hänen takiaan jäi!

    Äänestä

Itselläni on pari tuttavaa, jotka ovat saaneet kyseisen "syntymälahjan". Eli siis kyse on sairaudesta.

Tässä pari tuntomerkkiä: Onko hän koskaan itkenyt? (siis aidosti), valehtelee asioista joista ei tarvitsisi? Tietää itse valehtelevansa, mutta ei voi asialle mitään?

Ne mun tuttavat ovat ihan hyvässä parisuhteessa. Kavereina ja ystävinä ymmärrämme heitä. Annat vain mennä kaiken toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Kyllä sen kanssa oppii elämään.

Nämä neuvot siis jos haluat jatkaa suhdetta. Syyllistäminen tuskin auttaa asiaa.. Keskustelkaa asiasta. Puolisosi saattaa ymmärtää myös oman sairautensa ja se voi olla helpotus hänellekin.

Äänestä

meillä mies ei kerro lomapäiviään etukäteen, ei mistään tulevasta. Puhelin kuumana keskustelee äitinsä/ veljensä kanssa, välillä katsoo ivallisen näköisenä, kai odottaa mustasukkaisuutta.

Ylipäätään olen saanut koko miehestä sukuineen niin tarpeeksi, että eroaisin ja lähtisin samantein taakseni katsomatta.

Äänestä

meillä oli just toi sama juttu. Asiat äityi niin pahasti, että aloin katselemaan jo uutta naista elämääni, harkitsin vakavasti itsemurhaa yms..Ja avokki lupasi joka kerta lopettaa valehtelemisen. Sitten yksi yö napsahti!Annoin hänelle yhden yön korjata kaikki asiat mistä valehdellut..Siis aivan kaikki. Ja ilmoitin että jos ilmenee vielä jotain, tai että muuttaa jälkikäteen juttua tms. Pakkaan hänen laukut ja potkaisen pihalle. En sitten loppuviimein tähän pystynyt...Joten aloin käyttäytymään kuin sinkku, ja sähläämään eri naisten kanssa. Tiedän ettei ollut sallittua, mutta kuitenkin. Tunnustin että tein tällaista ja tällaista..Nyt olemme olleet n.2kk jo uudella pohjalla suhteessa, enkä voisin olla enää onnellisempi. Kaikista vaikeuksista pääsee läpi, mutta toi valehtelu turhanpäiväsistä asioista on vitun ärsyttävä!Toivottavasti ratkaisette ongelman

Äänestä
  • Olen itse se,joka aloitti tämän keskustelun.Silloin kun laitoin tuon ensimmäisen viestin,oli takanamme taas yksi riita,jonka jälkeen mieheni vannoi minulle,että ei enää ikinä valehtele.
    Taas tänään hän kuitenkin jäi siitä kiinni!En ole kuitenkann vielä kertonut hänelle siitä,että tiedän asiasta.En tiedä mitä tekisin,rakastan häntä,mutta en pysty elämään hänen kanssaan ilman luottamusta.Oon vaan niin heikko ihminen,että ei oo edes pokkaa lähtee meneen.Mä en jaksa tätä enää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Avopuolisoni valehtelee minulle aivan tavallisista jokapäiväisistä asioista,joista ei edes tarvitsisi valehdella.Lisäksi hän salailee minulta erinäisiä asioita.Pettämisestä asiassa ei kuitenkaan ole kyse.
Hän on useamman kerran luvannut lopettaa sen,ja nykyään suutun aivan kamalasti,kun hän jää siitä kiinni.Silloin hän aina katuu sitä,ja lupaa lopettaa.Pelkään myös sitä,että kun hän valehtelee pikkuasioista,niin miksei sitten voisi valehdella isommistakin.
Luottamukseni häneen on pahasti mennyt,ja en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Luottamus, avoimuus ja uskollisuus kun mielestäni ovat tärkeimpiä asioita parisuhteessa.
Mitä mieltä olett?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu