Onko täällä muita samassa tilanteessa ja miten olette selvinneet?
Ero laitettu vireille keväällä. Eron syynä mm. väkivalta, jota tekijä ei katso väkivallaksi (esim. kuristaminen ja kasvoille sylkeminen sekä töniminen ja omien tavaroitteni rikkominen) koska hän on puolustautunut minun jatkuvaa nalkutusta ja ahdistelua vastaan (ehkä onkin, en ole syytön missään nimessä minäkään) sekä yleensä vain yhteiselämän mahdottomuus. En vain jaksanut enää, syyt ovat toinen juttu enkä ala niitä tässä selittelemään enempää. Uskottomuutta ei liity tähän eroon.
Nyt puoliso ei kestä tilannetta, vaan tekee kaiken mahdollisimman hankalaksi. Yhtenä päivänä sanoo toista, toisena taas ihan muuta. Esim. on suostuvainen neuvottelemaan omaisuuden osituksesta, saman päivän iltana taas tulee viesti, että "#¤%/ h.... et tule saamaan minulta senttiäkään jne.." Milloin hän on muuttamassa toisen lapsen kanssa, milloin taas "ottamassa" molempia, vaikka lakimiehen kanssa on muuta keskusteltu. Uhkailuja on viikottain, että en tule saamaan lapsia koskaan jne. Toisaalta ymmärrän häntä, mutta eniten minua ahdistaa se, että koko ajan hän syyttää kaikesta minua, myös menneistä, ja lisäksi nyt tästä perheen hajottamisesta, niinkuin hän asiaa kutsuu.
En voi suunnitella omaa elämääni yhtään eteenpäin, koska hän muuttaa mieltään koko ajan, ja minä yritän myötäillä, ettei tulisi riitaa ja voisimme sopia asiat sovussa. Olen useamman kerran pyytänyt häneltä, että voisimme sovussa hoitaa näitä asioita, mutta ei, "sitä saa mitä tilaa" koska minä olen perheen hajottaja. Minä saan esim. etsiä asunnon itselleni, koska olen laittanut eron vireille. Hän on mielestään syytön koko juttuun.
Alan olla sekä henkisesti että kohta myös fyysisesti lopussa, mutta kestän, koska tiedän, että hän tulisi loppupeleissä käyttämään sitäkin minua vastaan, että en kelpaa äidiksi, koska olen henkisesti heikko ja hysteerinen.
Kuitenkin, jos täällä on kohtalotovereita, kertokaa miten olette toimineet ja onko vain kestettävä? Pelkään myös sitä, jatkuuko tämä loputtomiin, myös eron jälkeen. Olen kyllä hakenut eroa, se on totta, mutta jos toinen ei sitä kestä, onko hänellä todella oikeus käyttäytyä tällä tavalla?
Ero laitettu vireille keväällä. Eron syynä mm. väkivalta, jota tekijä ei katso väkivallaksi (esim. kuristaminen ja kasvoille sylkeminen sekä töniminen ja omien tavaroitteni rikkominen) koska hän on puolustautunut minun jatkuvaa nalkutusta ja ahdistelua vastaan (ehkä onkin, en ole syytön missään nimessä minäkään) sekä yleensä vain yhteiselämän mahdottomuus. En vain jaksanut enää, syyt ovat toinen juttu enkä ala niitä tässä selittelemään enempää. Uskottomuutta ei liity tähän eroon.
Nyt puoliso ei kestä tilannetta, vaan tekee kaiken mahdollisimman hankalaksi. Yhtenä päivänä sanoo toista, toisena taas ihan muuta. Esim. on suostuvainen neuvottelemaan omaisuuden osituksesta, saman päivän iltana taas tulee viesti, että "#¤%/ h.... et tule saamaan minulta senttiäkään jne.." Milloin hän on muuttamassa toisen lapsen kanssa, milloin taas "ottamassa" molempia, vaikka lakimiehen kanssa on muuta keskusteltu. Uhkailuja on viikottain, että en tule saamaan lapsia koskaan jne. Toisaalta ymmärrän häntä, mutta eniten minua ahdistaa se, että koko ajan hän syyttää kaikesta minua, myös menneistä, ja lisäksi nyt tästä perheen hajottamisesta, niinkuin hän asiaa kutsuu.
En voi suunnitella omaa elämääni yhtään eteenpäin, koska hän muuttaa mieltään koko ajan, ja minä yritän myötäillä, ettei tulisi riitaa ja voisimme sopia asiat sovussa. Olen useamman kerran pyytänyt häneltä, että voisimme sovussa hoitaa näitä asioita, mutta ei, "sitä saa mitä tilaa" koska minä olen perheen hajottaja. Minä saan esim. etsiä asunnon itselleni, koska olen laittanut eron vireille. Hän on mielestään syytön koko juttuun.
Alan olla sekä henkisesti että kohta myös fyysisesti lopussa, mutta kestän, koska tiedän, että hän tulisi loppupeleissä käyttämään sitäkin minua vastaan, että en kelpaa äidiksi, koska olen henkisesti heikko ja hysteerinen.
Kuitenkin, jos täällä on kohtalotovereita, kertokaa miten olette toimineet ja onko vain kestettävä? Pelkään myös sitä, jatkuuko tämä loputtomiin, myös eron jälkeen. Olen kyllä hakenut eroa, se on totta, mutta jos toinen ei sitä kestä, onko hänellä todella oikeus käyttäytyä tällä tavalla?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eli samantyyppistä oli alkuun. Erosta nyt noin 4 vuotta. välillä oli jo suht asialliset välit ja jotain jopa keskusteltiin ym..ym.. mutta nyt taasen ei keskustella. Just ! eihän kukaan tälläisen valehtelijan,paskan jne...kanssa voi mitään sopia ;) Taidan tosiaan olla punainen vaate. Yksi asia mistä olen onnellinen = ei tartte tosiaankaan enään päivittäin mököttää ja riidellä :) eli eroa en kadu tippaakaan, vaikka taloudellinen asema heikkenikin. Nyt taas tässä kuussa herra "näpäyttänyt" ja jäynännyt esim. elatusmaksun maksamisella : 1.päivä pitäs olla tilillä, ei vaan näy ei kuulu :) kiusa se on pienikin kiusa - harmi vaan kun on katkeroittanut ittensä noin. (tässä tapauksessa esim. elatusmaksun maksaminen ei todellakaan ole kiinni taloudellisesta tilanteesta )
Eli tsemmpiä !! mulla ainakin sisu vaan aina nousee - vaikka tosiaan välillä tuntuukin että aivan loppu ja puhki.
Erostamme on nelisen vuotta ja se on tosiaan opettanut että neuvottelu on ihan turhaa. Kaikki pitää viedä virallista kautta. Elarit, ositukset yms. Ei siinä muu auta.
Meilläkin menee vaihtelevasti, välillä on puheyhteys, välillä ei. Tai siis silloin yhteys toimii kun minä teen kuten exä haluaa. Enää en tee joten puheyhteyttä ei ole. Syksyllä aion rysäyttää viimeisen kerran ja hakea yhteishuoltajuuden purkamista. Toivottavasti onnistuu.. Mekkala tiedossa, mutta antaa tulla vaan.
olla aika monelle.Niin minullekin.Minulla vielä sellainen tarina,että hävisin kaiken omaisuuden hänelle,kun hän sattui juuri silloin olemaan ns."hyvällä päällä" ja minä tyhmä menin uskomaan,että sittenkin pystyy keskustelemaan asiallisesti.Kaiken eromylläkkän aikana hän on pyytänyt minua takaisin"kotiin" ja vuorottellen taas huorittellut.Joten ei kannata uskoa niihin tarinoihin,jos kerran on sanonut Sinulle jotain paskamaista,niin ei se muutu miksikään.He ovat heikkoja,eikä sen takia pysty käsittelemään tilannetta!
yritä jaksaa ja taistella!
juu, tiedän että tässäkin tapauksessa heikko itsetunto ja samalla myös tuska jätetyksi tulemisesta on kaiken takana, mutta että neljä vuotta! en taida jaksaa niin kauaa..
Miten olette kestäneet jatkuvan syyttelyn siitä, että olette itse aiheuttaneet eron, kuten puoliso sanoo, vaikka minun näkökulmasta asia nyt ei ihan niin ole? Minusta aiemmin suht normaali ihminen (jos nyt ei oteta näitä raivareita, väkivaltaa ym. soopaa huomioon) on muuttunut ihan käsittämättömäksi ja täysin tuulella käyväksi, ei koskaan tiedä mitä on tulossa.. Miten käsitellä sellaista ihmistä?
Vaikka kuinka yritän hyvällä, häirikkötekstareita, uhkauksia jne satelee. Minulle sanoi joku että kovaa kovaa vasten, mutta sittenhän se vasta meteli nousee enkä tiedä mitä seuraa
ikävä kyllä,varsinkin silloin,kun hän häviää jotain tai ns.joku astuu hänen varpaille.
Minun äxä muuttui sen jälkeen,kun hänen elämään tuli uusi "vaimo"!Ns.uusi vaimo,silmät ummessa, uskoo vaan äxän tarinoita ja äxän mukaan "ymmärtää" häntä.Siinä vaiheessa ihminen tekee kaikkensa kostaakseen vaimolle.Ottaa vastaan olkapään, joka kuuntelee kaikki paskat entisestä vaimosta.Kuvittelee kostavansa sillä "uudella suhteella".
Narsistista toiminta sellainen katkeruus,kosto ja toisten mollaaminen.
Pakko katsoa sellaisten heikkojen yli,ja eiköhän joku taho näyttää niillekin oman paikkansa tässä elämässä.
Mul on ihan sama juttu. Eroprosessi on käynnissä. Mullakin on mies, joka ei mielestään ole tehnyt mitään väärää ja ero on yksin minun syyni. Elämä on yhtä helvettiä, mutta hän ei haluaisi erota. Meillä eron syynä on se, että mieheni on epäluotettava - lupaa kaikenlaista ja pettää lupauksensa. Ja minä olen aina kaikkeen syyllinen - hänen juomiseensa ja jopa väkivaltaan. Mieheni pahoinpiteli minut raskausaikanani. Syy oli kuulemma se, että olin hänen juopottelemassa ollessaan siirtynyt sohvalle nukkumaan. Totta, koska raskausaikana en kestänyt nukkua viinalta ja tupakalta haisevan miehen vieressä. Tekoni provosoi hänet ja kerjäsin selkääni. Minä kuulemma aloitin. Miehessä ei mitään vikaa.
Mieheni ei pysty puhumaan mistään eroon ja huoltajuuteen liittyvistä asioista. Välillä uhkailee vievänsä lapsemme, välillä sanoo tappavansa itsensä jne... Yhteisestä kodistamme hän ei suostu väliaikaisesti muuttamaan. Minä en ole keksinyt mitään keinoa. Tuntuu siltä, että on kai vaan pakko kestää. Ja lasten vuoksi on jaksettava olla vahva. Öisin itken ja päivisin puren hammasta.
asutte yhdessä, eikö kannattaisi ottaaa välimatkaa.... josko sillä on sittenkin toinen jos syyllistää toisen?
Juuri noin. Olen ajatellut, että mieheni on jotenkin seonnut, mutta nähtävästi hän on vain samanlainen kuin jotkut muutkin miehet erotilanteessa.
Kotona riidellään jatkuvasti. Haen eroa, koska mieheni jutuissa ei ole päätä eikä häntää, enkä jaksaisi enää kuunnella kieroiluja ja valheita. Mies on itsekäs, ja keksii mitä tahansa, jotta saisi naamioitua kaikki tekonsa epäitsekkäiksi ja perheen hyväksi tehdyiksi.
Miehelleni mikä tahansa huomio on parempi kuin ei huomiota lainkaan. Riita, viha, vastenmielisyys... mitä tahansa, mutta ei eroa.
Aikaa on kulunut, sillä joskus olen elänyt siinä toivossa, että saamme keskenämme sovittua eroon liittyvät asiat. Mies suuttuu kun yritän keskustella asioista, eikä mistään sopimisesta tule mitään, koska mies syyttää minua jo etukäteen asioista, jotka hän kuulemma tietää tapahtuvan eron jälkeen.
En tiedä, miten tästä sitten jonain päivänä muuttamaan pääsisi. Itse voisin lähteäkin vaikka mihin, mutta lasten takia asiat pitäisi olla mallillaan koko ajan.
Se on ainakin selvää, että mieheni ei muuta yhteisestä asunnostamme ensin. Mies todennäköisesti myös jarruttaa asunnonmyyntiä niin pitkään kuin kykenee. Mies sai perinnöksi niin paljon rahaa, että voisi ostaa itselleen uuden asunnon tai lunastaa minun osuuteni nykyisestä, mutta eihän hän sitä tietenkään tee.
En osaa neuvoa, miten tästä kukaan selviää. Itse olen aivan lamaantunut ja neuvoton. Varasin ajan oikeusaputoimistosta ja haen nyt ainakin ensiavuksi yhteiselämän lopettamispäätöstä ja jos mahdollista, oikeutta myydä asunto ilman miehen suostumusta käypään hintaan.
Voi kun tämä välivaihe kaikkine riitoineen olisi jo ohitse. Näen itseni kuitenkin tulevaisuudessa kiittämässä itseäni ihan kädestä vain sen vuoksi, että tajusin lähteä tästä absurdista elämästä pois. Jotain on korvien välissä vielä tallella, koska ei totu kurjuuteen. Tsemmpiä sinullekin.
päiväkirjaa miehen tekemisistä. Varsinkin kannattaa säilyttää ne haukkumatekstarit yms todisteet jos sattuu menemään niin pahaksi, että tarvitaan oikeudessa todisteita miehen käytöksestä ym. Ja poliisiin yhteyttä, jos saa häirikkösoittoja ym. Se jää aina kirjoihin ja kansiin ja niihin voi vedota oikeudessa, kun päätetään lasten huoltajuudesta ym. Mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta uskoisin asian olevan näin. Korjatkaa, jos olen väärässä.
.... kannattaa pitää kaikki tallessa,niistä on todellakin apua.Ne ovat vahvoja todistusaineistoa.Kokemusta on!
Tsemppia!
sähköposti..sinne tallenna luonnos ja muuttele siellä, kun ja lisää, esim. puheluseuranta ym.. jutut.
Oli kuin olisin lukenut omaa elämääni vuosi sitten.
Älä lähde asunnosta, saatte jäädä lasten kanssa siihen. Ole tiukka ja looginen. Vaihda lukot. Älä anna pelolle valtaa. Lopulta väsyy. Ota lakimies hoitamaan ositus.
Sinä jäät voitolle, olen varma siitä. Pysy vaan itse asialinjoilla. Tukeudu ystäviin.
Vuoden päästä hymyilet, olet onnellinen.
Väkivaltainen exä saa mitä on tilannutkin.
Koeta jaksaa.
Kiitos vaan neuvoista, mutta ei tuo minun kohdalla onnistu. Tässä maassa ei oikeasti ole keinoja tällaisen tilanteen hoitamiseksi, sen olen huomannut. Jos lähden asiaa viemään tuohon pisteeseen, loppuelämäni on mennyttä ja pilalla. Näin se vaan on, ja siksi yritän elää mahd. sovussa ja myötäillen.
Lakimiehen olen sentään palkannut.
Minä olin samoin eron hakija ja poismuuttaja väkivaltaisesta ja alistavasta liitosta. Lapset oli onneksi jo poissa kotoa. Yritin samalla ymmärtää turhankin pitkälle exääni, joka jatkoi kiusantekoa eri tavoin. Tällä hetkellä meillä on nollasuhteet, olen poistanut hänen numeronsa kännykästäni ja juhlin joka vuosi avioeron voimaantulopäivää kuohuviinillä. Se on juhlapäivä minulle.