Kirkon erottaminen valtiosta -kermat päältä?

Monesti kritisoidaan sitä ettei kirkko ja valtio ole jo erotettu toisistaan.
Mitäs olette mieltä: tulisiko tällaisessa erottamisessa myös lakkauttaa kaikki uskonnollista alkuperää olevat pyhäpäivät (vapaa-)?
Joulu, pääsiäinen... näitähän on, kaikki normaaleiksi työpäiviksi elleivät osu viikonlopulle? Sunnuntaikin lienee pyhäpäivä. Hups, uskonnollista alkuperää lienee. Pyhälisät palkasta pois, hyi uskonnollista hapatusta!

Muutama "maallinen" vapaapäivä jäisi kuten vappu ja juhannus.
8661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voitaisiin muuttaa ne maallisiksi juhlapäiviksi samalla, mitä ne nytkin ovat, harva on uskovainen ja käy kirkossa noina päivinä.

Vapaapäivät myös parantavat työmoraalia ja hyvinvointia kansan keskuudessa.

Muisteleppa vielä kerran mitä juhlapäiviä on ollut, ennen kuin Suomi käännytettiin miekan kanssa kristinuskoon.

Äänestä

Siis joulupäivä, loppiainen ja kaksi pääsiäispäivää ovat vapaapäiviä. Ei paljonkaan muuttuisi. Vuoden lopussa voisi olla vuoden loppumisen juhla ja syksyllä symbolinen talvenalkupäivä ja keväällähän onkin jo vappu. Koululaisten neljästä lomasta vain joululomalla on mitään uskonnollista kytköstä, joten senkin tilalla voisi hyvin olla vuodenlopettajaisloma.

Ei siis mitään hätää, ilman uskontoa saadaan silti tarpeelliset vapaapäivät, mutta krisselit eivät pääsisi "omista, ykistään heille tarkoitetuista" vapaapäivistä räksyttämään, kuten nyt joka helvetin joulun alla.

Äänestä

muutetaan vapaapäiviksi. Vietät vain niitä juhlia jotka tunnet omiksesi.

Äänestä

Raamatussa käsketään viettämään vain pääsiäistä, joten kristillisiä juhlia on vain yksi. Jokaiselle päivälle on ängetty joku kristillinen juhla - jonkun pyhän vainajan muistopäivä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhimyskalenteri


"Muutama 'maallinen' vapaapäivä jäisi kuten vappu ja juhannus."

Etkö sinä juhli Walburgaa. Pyhän Walburgan muistopäivä on helmikuussa, mutta hänen luunsa siirettiin vappuna jonka takia englantilaiset muistavat silloin Valburgia (ja samoin me). Juhannusta juhlitaan Johannes kastajan syntymän muistoksi. Perimätiedon mukaan hänen ja Jeesuksen syntymäpäivillä on eroa tasan puolivuotta. Kukaan ei tiedä koska Jeesus syntyi, mutta joulun aikana oli laajalle vietetty pakanallinen juhla, joten silloin oli sopiva juhlia kristusta.


Kristilliset päivät on ajatuksena oikein hieno. Pakanallisina viikonpäivinä ei tietenkään voi olla kirkonmenoja, joten maanantai, tiistai, torstai, perjantai ja sunnuntai pitäisi rauhoittaa :-)

Äänestä

Helatorstaita on jo heiluteltu työnantajien tahdon mukaan työviikolta viikonloppuna vietettäväksi. Meillä kristillisperäisten juhlien määrä on keskiseen Eurooppaan verrattuna vähäinen, sillä katolisissa maissa on monia paikallisten pyhimysten muistojuhlia, jotka ovat myös vapaapäiviä.

Ja jäähän näitä toki: itsenäisyyspäivä, vappu, juhannus...toki nykyään saa olla joulunakin töissä hyvillä pyhätyökorvauksilla. Perheellisille yhtäaikainen vapaa-aika on tietysti tärkeää.

Sunnuntaityötä voisi mielestäni yleistää ja vapauttaa nykyisestä säätelystä huomattavasti, mutta sitä vastaan on saarnannut kirkkoakin enemmän ammattiyhdistykset - sunnuntaityöntekijöistä suuri osa on opiskelijoita ja nuoria, jotka ovat huonosti ammattiyhdistyksiin järjestäytyneitä.

Hassua minusta on jos Suomessa juutalaiset ja muslimit pakotetaan viettämään sunnuntaita pyhäpäivänä.

Äänestä

Muutetaan nuo vapaasti valittaviksi lomapäiviksi, ja määrätään lisäksi että työnantajan on pakko antaa lomaa esim. jouluna ja ramadan-kuun päätöspäivänä jos työntekijä vähintään puoli vuotta etukäteen ilmoittaa uskonnollisista syistä sen olevan välttämätöntä. Aloittaa voisi vaikka helatorstaista.

Vaan yhteiskunnan joka tapauksessa on pakko säilyttää jokin rytmi, jos nyt ylipäänsä tahdotaan yhteiskunnan säilyvän suunnilleen nykyisellään. Opettajan on oltava koulussa samaan aikaan kuin oppilaat, ei oikein toimisi järjestely jossa ala-asteen muslimiopettaja olisi joka perjantain kotonaan.

Minun puolestani rytmiä toki voisi muuttaakin, jos sellainen muutos voitaisiin yhdessä sopia. Esimerkiksi joulun ja uudenvuoden voisi sijoittaa aina samalle viikonpäivälle, mieluusti niin että ne joko olisivat yhtä lomaputkea tai sitten väliin jäisi aina selvä kokonainen työviikko.

Siihen saakka minä ateistina mukaudun kristillispohjaiseen rytmiin, tosin vuosittain helatorstaista purnuttaen - siirrettäisiin se edes perjantaille.

Ainiin, juhlilla voi olla monta syytä. Vappu lienee ennätys, se kun on joko pyhän Walburgin juhla, työväenliikkeen juhla tai ylioppilaiden juhla ihan ihmisestä riippuen.

Äänestä

No, mulla noita vapaapäiviä ei muutenkaan ole, mutta jos firman ei tarvitsisi maksaa enää kirkolle, niin ehkä vois loman viettääkin.

Äänestä

ei tunnu missään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sepponne kirjoitti:

Monesti kritisoidaan sitä ettei kirkko ja valtio ole jo erotettu toisistaan.
Mitäs olette mieltä: tulisiko tällaisessa erottamisessa myös lakkauttaa kaikki uskonnollista alkuperää olevat pyhäpäivät (vapaa-)?
Joulu, pääsiäinen... näitähän on, kaikki normaaleiksi työpäiviksi elleivät osu viikonlopulle? Sunnuntaikin lienee pyhäpäivä. Hups, uskonnollista alkuperää lienee. Pyhälisät palkasta pois, hyi uskonnollista hapatusta!

Muutama "maallinen" vapaapäivä jäisi kuten vappu ja juhannus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu