Huh, tässä tarina. Seurustelin 2 vuotta ihanan miehen kanssa. Ahdistuin kuitenkin talven ja kevään aikana hänen jatkuvasta epäluuloisuudestaan siitä mitä tunnen häntä kohtaan. Sanat ja teot eivät tuntuneen menevän perille saakka.
Normaali parisuhteen tavon oli jonkin verran riitoja, ei mitään isoja, mutta kerran mies kävi käsiksi , käytti väkivaltaa ja kerran yhden riidan jälkeen uhkasi tappaa itsensä (heilui aseen kanssa)
Lisäksi ahdistusta toi stressi mm. työstä ja pelko että menetän tämän rakkauteni. Ja niin siinä kävi että yks päivä räjähti ja jätin hänet, sitä haluamatta. Mies oli todellakin näyttänyt minulle että olen hänen elämänsä, se ei ollut jäänyt epäselväksi.
Nyt tilanne tämä: tästä on 2 kk, ja olen hänelle selvittänyt kuukauden päivät kaiken, ottanut selvää syyt miksi räjähdin, tiedän ja myönnän että loukkasin häntä, satutin häntä ja olen tämän hänelle sanonut.
Mies sanoo että tunteet eivät ole hävinneet, tarvitsee aikaa palautumiseen ja suoritumiseen,ja hän sanoi että sen takia en varmaan ymmärrä tätä koska en tajua sitä miten tärkeä hänelle olen. Ja että hän antoi kaikkensa ja nyt olo on ihan tyhjä, tuntuu että mitään ei ole enää. Häntä on vain vedätetty, huijattu. Yhtään hän ei ole itkenyt puhelimessa kun olemme olleet yhteyksissä, ennen hän teki sitä aina, pienenkin riidan jälkeen. Nyt tuntuu että ei paljon sureta. Sanoi että on väärin antaa minun odottaa, ja sitä tässä yritän nyt, elää päivä kerrallaan ja kun ehdotin lopputavaroiden hakua tuli siitä riita että en ota häntä huomioon. Hän kiukkusi minulle, minä kuuntelin ja pari päivää sen jälkeen oli taas niinkun ei mitään. Ja tuntuu että hän syyttää minua en ole muuttunut ja samalla syyttää itseään, miten huono ihminen hän on.
No tavaroita en nyt saa, enkä tiedä milloin saan. Mitä sekin meinaa? Ei ne ole välttämättömiä, mutta ihmettelen vain miksi hän niitä siellä sitten säilöö? Todella vaikeeta, en tiedä mitä ajatella tästäkin tilanteesta, tajuan sen että loukkasin ja satutin kun tieto ja räjähdys tuli kun salama kirkkaalta taivaalta, ei oltu erosta puhuttu eikä kumpikaan sitä halunnut. Huh, yritän täällä nyt sitten elellä jotenkii, mutta sen tiedän että vastakkaiseen sukupuoleen en aio sekaantua. Jos tästä ei tuu lasta eikä paskaa enää ikinä, niin aion pystytellä erossa jonkin aikaa kyllä! Sen verran kovat arvet itselleni tästä aiheutan, ja mies aiheuttaa.
Ja niin vaikeeta kun on pysyä erossa, niin vaikeeta...mutta pakko yrittää.
Normaali parisuhteen tavon oli jonkin verran riitoja, ei mitään isoja, mutta kerran mies kävi käsiksi , käytti väkivaltaa ja kerran yhden riidan jälkeen uhkasi tappaa itsensä (heilui aseen kanssa)
Lisäksi ahdistusta toi stressi mm. työstä ja pelko että menetän tämän rakkauteni. Ja niin siinä kävi että yks päivä räjähti ja jätin hänet, sitä haluamatta. Mies oli todellakin näyttänyt minulle että olen hänen elämänsä, se ei ollut jäänyt epäselväksi.
Nyt tilanne tämä: tästä on 2 kk, ja olen hänelle selvittänyt kuukauden päivät kaiken, ottanut selvää syyt miksi räjähdin, tiedän ja myönnän että loukkasin häntä, satutin häntä ja olen tämän hänelle sanonut.
Mies sanoo että tunteet eivät ole hävinneet, tarvitsee aikaa palautumiseen ja suoritumiseen,ja hän sanoi että sen takia en varmaan ymmärrä tätä koska en tajua sitä miten tärkeä hänelle olen. Ja että hän antoi kaikkensa ja nyt olo on ihan tyhjä, tuntuu että mitään ei ole enää. Häntä on vain vedätetty, huijattu. Yhtään hän ei ole itkenyt puhelimessa kun olemme olleet yhteyksissä, ennen hän teki sitä aina, pienenkin riidan jälkeen. Nyt tuntuu että ei paljon sureta. Sanoi että on väärin antaa minun odottaa, ja sitä tässä yritän nyt, elää päivä kerrallaan ja kun ehdotin lopputavaroiden hakua tuli siitä riita että en ota häntä huomioon. Hän kiukkusi minulle, minä kuuntelin ja pari päivää sen jälkeen oli taas niinkun ei mitään. Ja tuntuu että hän syyttää minua en ole muuttunut ja samalla syyttää itseään, miten huono ihminen hän on.
No tavaroita en nyt saa, enkä tiedä milloin saan. Mitä sekin meinaa? Ei ne ole välttämättömiä, mutta ihmettelen vain miksi hän niitä siellä sitten säilöö? Todella vaikeeta, en tiedä mitä ajatella tästäkin tilanteesta, tajuan sen että loukkasin ja satutin kun tieto ja räjähdys tuli kun salama kirkkaalta taivaalta, ei oltu erosta puhuttu eikä kumpikaan sitä halunnut. Huh, yritän täällä nyt sitten elellä jotenkii, mutta sen tiedän että vastakkaiseen sukupuoleen en aio sekaantua. Jos tästä ei tuu lasta eikä paskaa enää ikinä, niin aion pystytellä erossa jonkin aikaa kyllä! Sen verran kovat arvet itselleni tästä aiheutan, ja mies aiheuttaa.
Ja niin vaikeeta kun on pysyä erossa, niin vaikeeta...mutta pakko yrittää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.