Noh

Huudas kirjoitti:

Sunnuntai - Perjantaina 24. joulukuuta 1999
Levätkää rauhassa


--------------------------------------------------------------------------------
Psykohistorioitsija Juha Siltala antaisi ihmisille joululahjaksi omaa rauhaa

Psykohistorioitsija Juha Siltala antaisi ihmisille joululahjaksi omaa rauhaa.
"Eivätköhän he ole saaneet tarpeekseen muutosjohtamisesta ja sopeutusvalmennuksesta."
Jos psykohistorioitsija Juha Siltala voisi määrätä, viettäisimme harmonisen keskiluokkaisen joulun 1800-luvun tapaan. Siltä ainakin kuulostaa. "Nykyäänhän joulu on tunnettu monien kolmipäiväisenä perhehelvettinä."
Ehkä joulu ei 1800-luvullakaan ollut sitä, mitä stressaantunut 1990-lukulainen kuvittelee, mutta idea oli kaunis.
"Joulu 1800-luvun ilmiönä pyrki puhdistamaan kodin viinasta ja luomaan privaatin tilan, joka olisi lähes pyhä, perheen yhteinen hartaushetki."

Jotain suomalainen joulu on kyennyt tästä keskiluokkaisesta kotihartaudesta säilyttämään, vaikkei kovin paljon.
"Kun Stockmannin tavaratalon joulunäyteikkunaan pari vuotta sitten ilmestyi juppiajan jäänteenä kopeita yläluokkaisia nukkeja viinilaseineen, ihmiset protestoivat. Helsingin Sanomissakin siitä kirjoitettiin."
Siltala rakastaa joulussa eniten sitä, että postintulo lakkaa, hetkeksi maailma pysähtyy ja etääntyy. "Minun mielestäni ei ole mikään riemuvoitto, että uutiset saadaan pyhinäkin jatkumaan normaaliin tapaan. Joutaisivat kerran olla poissakin."
Siltala viehättyi 1800-luvun lopun tunnelmiin, kun hän teki kirjaansa Valkoisen äidin pojat kansallisista herättäjistä ja valistajista, jotka lähtivät lapsenomaisen luottavaisina rakentamaan meille ihanneisänmaata. Heidän tavoitteensa ei suinkaan ollut tämä pelokas ja riitainen yhden firman hiekkalaatikko, jossa elämme.
"Tavallaan pakenin 1990-lukua arkistoihin. Kun vanhoja dokumentteja lukee, tulee lämmin ja kodikas tunne. Näiden kansallisten herättäjien ja reformaattoreiden toivoon oli helppo eläytyä."
Nykyihmisen näkökulmasta esimerkiksi 1800-luvun terveysvalistus vaikuttaa täysin sairaalta, suorastaan pimeältä, mutta yllättäen siitä jäi lukijalle kevyt olo. Dokumentit loihtivat lukijan eteen kuvan puhtaasta ja harmonisesta kodista, josta maailman melske on kaukana.
"Eivät kansalliset herättäjät ja valistajat syyttä suotta ruvenneet askeesiin. Heillä oli selvä visio olotilasta, jossa on helpompi hengittää, mahdollisuus tehdä valintoja ja vaikuttaa asioihin. Kun he pääsivät eroon viinasta, tuulettamattomasta sisäilmasta ja vanhoista piintyneistä tavoista, he pääsivät näiden ulkoisten voimien armoilta tilaan, jossa he saattoivat vaikuttaa maailman ja oman elämänsä suuntaan. He säilyttivät yhteyden toisiin, mutta myös erikoistuivat ja itsenäistyivät yksilöinä. Onnistuneen kompromissin takia 1800-luvun edistys tuntuu jotenkin lohdullisemmalta kuin meidän aikamme edistys."
Ihanneisänmaan rakentajat elivät hekin kovasti muuttuvassa maailmassa, loivat uraa, joka johti paljon korkeammalle kuin omat vanhemmat olivat koskaan päässeet.
"Sietämättömän muutoksen keskellä he säilyttivät tasapainonsa sillä, että he kuvittelivat edelleen elävänsä äidin yhteydessä ikään kuin suuressa kansallisessa kodissa. He kuvittelivat myös, että tieteestä ja tekniikasta lopulta paljastuu Jumalan viisas johdatus."

Nykyihmistä ei enää ympäröi lämpimän, kansallisen kodin illuusio eikä tekniikkaa näytä ensisijaisesti ohjaavan viisas Jumala, vaan jotkut ihan muut. Saneeraajat ja fuusioijat ottavat teurastuspalkkionsa huolettomasti vastaan eikä heitä huimaa, kuten senaattori Yrjö-Sakari Yrjö-Koskista huimasi vuosisata sitten aina, kun hän sai korkeamman viran. Toimintakyky palasi vasta, kun vaimo vakuutti, että kaikki tapahtuu kansan parhaaksi. Itsekkyyttä eivät kansalliset herättäjät suvainneet.
"Nämä 1800-lukulaiset tunsivat, että ihanneisänmaa tai ihanneihmiskunta oli yhteinen projekti. Oikeastaan oli jumalatontakin tehdä liikaa työtä vain oman kunnianhimon tyydyttämiseksi. Voimia täytyi säästää ja välillä levätä. Jos omat voimat pettivät, toiset jatkoivat kohti sitä taivaallista Jerusalemia, jossa olisi helppo hengittää ja ristiriidat olisivat poissa. Tätä illuusiota ei nykyihmisellä ole."
Nykyihmiselle saarnataan, että muutos ja hyperkilpailu ovat tulleet jäädäkseen. Ellet ole muutoksen aallonharjalla, jäät aallon alle. Ellet koko ajan päivitä osaamistasi, syrjäydyt. Elinikäinen oppiminenkin kuulostaa elinikäiseltä raatamiselta, josta ei palkita. Vai luvataanko sinulle muka lisää vapautta, oikeutta levätä hyvin suoritetun työn jälkeen, oikeutta olla tyytyväinen itseesi vaikkapa vain hetken?
Siltalan vastaus on ei.
"Sen sijaan saarnataan, että pitää jalostaa kokonaan uusi ihmisrotu, joka tykkää jatkuvasta muutoksesta ja elinikäisestä oppimisesta ja sietää stressaantumatta ärsykepommitusta, kun nämä nykyiset ihmiset eivät selviydy hyperkilpailusta sairastumatta."
Siltala sanoo, että rodunjalostus on jo käynnissä. Sitä ei vain mainosteta. Se on naamioitu taloudelliseksi rationalisoinniksi.
"Neutraalina asiantuntijatietona todetaan, että se mikä on hyväksi suurille toimijoille, on hyväksi kaikille. Jos ei siihen sopeudu, ei ansaitse elää. Nämä johtopäätökset saadaan helpolla koskemaan myös ihmistä."
Turbokapitalismin ahdistamina me masennumme, saamme syömishäiriöitä, etsimme pakoa huumeista ja väkivallasta.
Meille ei anneta luku- eikä keskittymisrauhaa, ei aikaa vetäytyä syrjään miettimään, keitä me oikein olemme.
Siltalan johtopäätös on, ettei päteviä kansalaisia enää tarvitakaan. Heidät korvaa tiimi- ja yhteistyökykyinen reaaliajassa sätkivä ihminen, joka ei omalla vakaumuksellaan häiritse sopeutumista kaiken jyräävään maailmantalouteen. Hänellä on pätkätöissä käyttökelpoinen pätkämieli.
"Suursijoittajien ja suurimpien pelaajien ehdoilla järjestetty maailmantalous siivoaa tieltään kaupan esteenä kaikki ne järjestelyt, joita pienet ihmiset ovat suojaksensa rakentaneet ja tämä selitetään puhdistavaksi luonnonlaiksi. Jäljelle jäävät vain vahvimmat ja elinvoimaisimmat."
"Meidän aikanamme tieteellisenä totuutena esiintyy koroillaaneläjän etu, jonka valtaan kaikkien täytyy alistua. Se on kyvytön tunnistamaan oikeutta, kyvytön arvostamaan tietoa tiedon vuoksi tai taidetta taiteen vuoksi eikä se juuri piittaa kauneudestakaan. Kaikki, mikä ei ole mitattavissa määrillä ja sijoittajien etuna, joutaa väistymään."
Elämme ehkä saatanallisemmassa maailmassa kuin tiedämmekään. Meillehän ei juuri jää havainnoimisaikaa, kun täytyy koko ajan reagoida päälle hyökkäävään informaatioon. Siltala heittää ajatuksen, että mitättömänä nuorisokulttina pidetyt satanistit ehkä edustavatkin varsin hyvin nykyistä valtauskontoa. "Sehän on vahvemman eloonjääminen ja heikompien sortuminen."

Uusi ajattelu jyrää niin maallisen humanismin kuin kirkonkin.
Vapaus, veljeys ja tasa-arvo edistävät turbokapitalismin silmissä tehokkuutta yhtä vähän kuin laiska pääoma. Siltalassa laiska pääoma herättää pelkästään myönteisiä tunteita. "Eläköön laiskana makaava pääoma, joka ei ehkä tuota niin maksimaalisesti, mutta antaa ihmisille tiettyä perusturvallisuutta ja väljyyttä."
Laiska pääoma turvasi ihmisille loukkoja, joihin unohtuneena he saattoivat suhtautua tulevaisuuteen rauhallisesti, ottaa työn vähän rennommin, jutella mukavia työtoverien kanssa ja lähteä ehkä perjantaina hiukan aikaisemmin mökille. Kun pisti vaihteen päälle, kahdeksan tunnin työt teki neljässä tunnissa. Joskus ehti nähdä lapsiakin ja käydä kaupunginosayhdistyksen kokouksessa.
Enää ei suojatyöpaikkoja ole. Raha kiertää 24 tuntia vuorokaudessa itseään lisäten, eivätkä edes suurimmat kahmijat voi tuntea olevansa turvassa.
Siltala kysyy, mitä äärimmäinen tehostaminen loppujen lopuksi kannattaa. Jotkut sen maksavat ja kaikki kärsivät. Äärimmilleen viety tehostaminen kiristää ilmapiiriä. Se synnyttää pahansuopuutta, kyttäystä, solidaarisuuden puutetta. Eihän solidaarisuutta voi edellyttää ihmisiltä, jotka koko ajan pelkäävät putoavansa.
"Jos puolet tästä paljon puhutusta työväsymyksestä tulee siitä, että pieni porukka tekee isomman porukan työt, niin toinen puoli tulee varmasti siitä, ettei työtoveriin voi tukeutua."
Ylennystä havitteleva työtoveri saattaa vastata ylipirteällä konsulttisanastolla, kun kollega valittaa väsymystään ja suivaantumistaan: "Mitä? Etkö sinä sitoudukaan asiakkaan etuun? Eihän sinussa vain ole muutosvastarintaa!"
Sanoja on juuri oppinut muutosvastarinnan viikonloppuseminaarissa.
Väsynyt tuskin valittaa toista kertaa.
"Valheen ja kyttäilyn ilmapiirissä ei hyve kukoista. Keskinäinen epäily vie loputkin voimista. Ihmiset raatelevat toisiaan mikrotasolla. Kukaan ei voi odottaa, että toinen ymmärtäisi häntä. Pikemminkin täytyy odottaa, että toinen tekee kaikkensa väärinymmärtääkseen. Näin ihmiset tekevät elämän itselleen ja toisilleen helvetiksi."
"Keskinäinen tuomitsevuus on meillä yltynyt jo sille asteelle, että se politisoituneemmissa oloissa purkautuisi juutalaisvainoon tai sisällissotaan, mutta sisällissota edellyttäisi järjestäytyneitä osapuolia ja valtatyhjiön. Työttömäthän eivät kapinoi."
Siltalalla ei ole tarjota suurta yhteistä sanomaa, joka elähdytti 1800-luvun kansallisia reformaattoreita, mutta pientä vapahdusta kuitenkin.
"Lääke voisi olla jo se, ettei osallistu työpaikkajuonitteluihin vain sen vuoksi, että saisi siitä hetkellistä opportunistista etua toisen kustannuksella. Jo sillä purettaisiin pelkoja. Toivo on heti siinä, missä ihmiset antavat toisilleen henkistä tilaa ja lakkaavat esittämästä toisilleen ylhäisen tulosmittaajan sadistisia vaatimuksia. Kun he tunnustavat toisen sellaisena kuin hän on, vapautuu hyviä voimavaroja ja helvetiltä on vallattu kappale omaa maata."

Oikeastaan ihmisten ei tarvitse muuta kuin suhtautua ihmisiksi toisiin ihmisiin.
Siltalan maailmaa pitävät koossa ihmisenkelit siellä täällä. Ihmisenkeleillä hän tarkoittaa aivan tavallisia ihmisiä; vanhempia, jotka vielä jaksavat välittää lapsistaan, ylikuormitettuja opettajia ja päivähoitoihmisiä, jotka luovat holhokeilleen rauhoitetun kasvun tilan, hoitoalan naisia, jotka omistavat potilailleen aikaa.
Tavallinen ihminen juhli 200 vuotta, 1700-luvun lopulta 1980-luvulle. Eliitti joutui tekemään myönnytyksen myönnytyksen perään. Paine alhaalta päin loppui, kun talous kansainvälistyi, mutta politiikka jäi paikalleen. Helsingin yliopiston historian professorina Juha Siltala on miettinyt, miten tavallinen ihminen saadaan palautetuksi historiaan, joka on karannut hänen kontrollistaan. Häntä miellyttää ajatus jonkinlaisesta Tobin-verosta, puolen prosentin verosta kaikille keinottelunomaisille valuutansiirroille. Sillä hillittäisiin pääoman liikkeitä.
Ihmiset voisivat Siltalan mielestä suunnata Tobin-veron toteuttamiseen kaiken sen kaunan, joka nyt purkautuu etniseen tai uskonnolliseen kiihkoiluun ja työpaikkakiusaamiseen. Tosin hän epäilee itsekin, ettei EU:n kautta toteutettava pääomaverotus sytytä ihmisiä.
"EU ei synnytä suojelevaa mielikuvaa."
Viime vuosisadan herättäjilla, valistajilla ja kirjailijoilla se oli. He kuvittelivat, että kansa tarvitsee heitä. Kansa oli äiti, joka nyökyttelee hyväksyvästi poikien ponnistuksille ja uhrauksille.
Meillä ei hyvää äitiä ole. Meillä on hyväksikäyttäjä, Siltala sanoo. Hän on suursijoittaja, joka vie kaiken, myy ja pilkkoo firman ja panee väen pellolle. Ellemme muutu, hän hylkää meidät ja vaikka muuttuisimmekin, hän saattaa silti hylätä meidät.
Viime vuosisadan herättäjissä eli vielä luottavainen lapsi, joka kirkkain silmin kurottui toisia kohti. Me suojaudumme kyynisyyteen, ettemme haavoittuisi. Silloin tällöin Siltala katsoo televisiosta Salattuja elämiä. Sarja tulee sopivasti työn ja yön saumassa, jossa ei jaksa muutakaan tehdä. Hän luulee ymmärtävänsä hyvin, miksi sarjasta on tullut niin suosittu.
"Minun mielestäni se edustaa nykyihmisen toiveunta. Siinä ihmiset jaksaa koko ajan kuunnella toisiaan. Ne elää puhtaassa sosiaalisessa olotilassa. Niillä on kyllä jossakin työ, mutta se ei tunnu niitä haittaavan, vaan ne käyvät loputtomiin läpi ihmissuhteitaan ja parisuhdevaihtojaan. Ilmeisesti siinä on sen sarjan viehätys kaikessa kökköydessään."
Tehokkuuden sisäistänyt nykyihminen suorastaan pelkää, että kohtaa jonkun tuttavan. Aina on vaara, että jää suustaan kiinni ja myöhästyy urahissistä.
Juha Siltalan mukaan elämme valheen ja kyttäilyn ilmapiirissä, jossa hyve ei kukoista.


--------------------------------------------------------------------------------

ANNELI SUNDBERG / Helsingin Sanomat

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä