Nuoret & ikäero

Onko 6v. räikeän suuri ikäero mielestänne?

Esim. 18v. 24v. tai 17v. - 23v.?
5805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla ja poikaystävälläni on ikäeroa 6v.
Alettiin seurustelemaan kun olin 17 ja mies 23.
Ikäero ei ole haitannut meitä.(: Alussa tosin hieman epäilytti
miten tulee toimimaan, mutta hyvin on mennyt tähän asti.
Ollaan kuitenkin jo seurusteltu lähes 1,5v.

Äänestä

Mut se onkin, että missä vaiheessa alkaa miettiin.

Mun mielestä 18 eteenpäin ei kuus vuotta ole paha.:)

Äänestä

ikä on vain numeroita eikä kerro henkistä kypsyyttä.

Äänestä

Kyllä tuollainen ikäero voi muodostua ongelmaksi muutamissa eri asioissa ihan arkipäiväisissäkin kuvioissa. Toivottavasti se ei ole kuitenkaan ns. räikeä ikäero. Kuten esim joku 12 vuotta alkaisi olemaan ihan selkeästi. Esim. 18v nainen ja 30v mies tuntuisi käsittämättömältä yhdistelmältä. No niitäkin suhteita on, tiedän sen, ja onnea heille jotka ovat sellaisen valinneet.

Äänestä

Ei kuus vuotta ole vielä paha, jos kummatkin on aikuisia tai lähes melkein.
Itse olen tässä pähkäillyt onko 12 vuoden ikäero liikaa. Toisinaan tuntuu, että olisi liikaa, huomenna voi tuntua että ei se nyt paha ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qaz_ kirjoitti:

Onko 6v. räikeän suuri ikäero mielestänne?

Esim. 18v. 24v. tai 17v. - 23v.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu