Ollaan seurusteltu 1 vuoden ja pari kuukautta päälle. Nyt asutaan saman katon alla.
Eli omasta mielestäni melko nopeaa toimintaa.
Toki ymmärrän järkisyyt tässä, koska eri kaupungeissa asuttiin ja välimatka oli melko pitkä.
Tänä kesänä tyttöystäväni on alkanut puhumaan että pitäisi alkaa perhettä perustamaan ja minä en ole niin kauhean innostunut asiasta. Vielä.
Siis ei olla oltu yhdessä kuin vähän yli vuosi!
Kuitenkin, koska molemmilla on ikää 30v ja hänen mielestään sillä kersalla olisi jo tulipalokiire, koska ikää alkaa jo olemaan.
Ahdistaa aina nuo keskustelut.
Toinen asia, joka kalvaa mieltä on se, että ennenkuin hänet tapasin, olin kiinnostunut tai oikeastaan vähän enemmänkin, eräästä toisesta naisesta. Hän on samassa työpaikassa töissä, joten aina silloin tällöin joudumme toistemme kanssa tekemisiin. No ei siinä mitään ole koskaan tapahtunut, mutta olen huomannut hänen kiinnostuneen minusta jollain tavalla.
Keskustelut "rönsyilee" vapaa-ajan puolelle ja muutenkin nauramme samoille asioille. Ja muutenkin viihdyn hänen seurassaan. Jos en juuri nyt seurustelisi, olisi tilanne varmasti toinen. (ylläri..)
Nyt tietenkin joku voi ajatella, että "helvetin sika-Mies. Petturi yms...".
Eli lyhykäisyydessään olenkö järkevä ja pysyn tämän nykyisen kanssa ja tyydyn siihen.
Vai seuraanko sydäntäni.
Toivottavasti joku ymmärsi sekavan tilanteeni.
Eli omasta mielestäni melko nopeaa toimintaa.
Toki ymmärrän järkisyyt tässä, koska eri kaupungeissa asuttiin ja välimatka oli melko pitkä.
Tänä kesänä tyttöystäväni on alkanut puhumaan että pitäisi alkaa perhettä perustamaan ja minä en ole niin kauhean innostunut asiasta. Vielä.
Siis ei olla oltu yhdessä kuin vähän yli vuosi!
Kuitenkin, koska molemmilla on ikää 30v ja hänen mielestään sillä kersalla olisi jo tulipalokiire, koska ikää alkaa jo olemaan.
Ahdistaa aina nuo keskustelut.
Toinen asia, joka kalvaa mieltä on se, että ennenkuin hänet tapasin, olin kiinnostunut tai oikeastaan vähän enemmänkin, eräästä toisesta naisesta. Hän on samassa työpaikassa töissä, joten aina silloin tällöin joudumme toistemme kanssa tekemisiin. No ei siinä mitään ole koskaan tapahtunut, mutta olen huomannut hänen kiinnostuneen minusta jollain tavalla.
Keskustelut "rönsyilee" vapaa-ajan puolelle ja muutenkin nauramme samoille asioille. Ja muutenkin viihdyn hänen seurassaan. Jos en juuri nyt seurustelisi, olisi tilanne varmasti toinen. (ylläri..)
Nyt tietenkin joku voi ajatella, että "helvetin sika-Mies. Petturi yms...".
Eli lyhykäisyydessään olenkö järkevä ja pysyn tämän nykyisen kanssa ja tyydyn siihen.
Vai seuraanko sydäntäni.
Toivottavasti joku ymmärsi sekavan tilanteeni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
todella avopuolisoasi, et mittaisi unelmien täyttämistä seurusteluajan mukaan...
Tarkoitan sitä, että tietäisit kyllä jo vuoden seurustelun jälkeen että tämän ihmisen kanssa haluan lapsia, perheen, sitoutua loppuelämäksesi. Jos nyt tavallaan painostettuna ryhtyisit lapsentekoon avovaimosi kanssa, uskonpa vahvasti, että tulisit katumaan ratkaisua myöhemmin kuten myös puolisosi ja yhteinen lapsenne.
Et ole valmis sitoutumaan puolisoosi ja yhteiseen tulevaisuuteen koska et rakasta häntä riittävästi. Varmasti tämä toinen nainen on ottanut palan sydämestäsi, ja ymmärräthän että se pala olisi aina pois puolisoltasi ja lapseltanne..
Mietin samalla, että avopuolisosi tulipalokiire lapsentekoon on ehkä kuitenkin tarvetta sitoa sinut vahvemmin häneen. Kyllähän 30-vuotiaalla on vuosia aikaa vielä hankkia lapsi! Ehkä hän on jollakin asteella huomioinut epävarmuutesi suhteeseenne ja lapsen avulla yrittää saada sinut pysymään luonaan. Mutta tämäkin on kyllä typerää itsekkyyttä.
Itse juuri eronneena naisena voin kertoa, että väkisin viisivuotta suhteen eteen työtä tehneenä ja nyt luovuttaneena olen jo parissa viikossa huomannut miten mahtava maailma minua odottaakaan kun olen eräänlaisesta painostavasta ilmapiiristä päässyt eroon. Toisaalta nyt harmittaa etten ymmärtänyt luovuttaa aiemmin, koska olen tajunnut ettei meillä kahdella ollutkaan koskaan riittävästi rakkautta toisiamme kohtaan jotta tästä suhteesta olisi voinut edes tulla loppuelämän kestävää.
Ja eikös jokainen kuitenkin rakastaessaan toivo juuri sitä? Ja täysin rakastaessaan on valmis sitoutumaan minkälaisiin vaan yhteisiin suunnitelmiin ja unelmiin...
Haluaisin korjata yhden asian:
"Kyllähän 30-vuotiaalla on vuosia aikaa hankkia lapsi!"
Ei välttämättä ole. Ikä pienentää kaikkien tutkimusten ja käytännön kokemusten mukaa mahdollisuuksia tulla raskaaksi koko ajan. Yli 30-vuotias on riskisynnyttäjä. Yli 30-vuotiaalla *miehellä* on kyllä runsaasti aikaa, mutta naisen fysiologia on erilainen. Ymmärrystä siis kolmekymppisen naisen perheenperustamiskiireelle! En usko, että kyse on tuonikäisellä naisella sitomisenhalusta, vaan aidosta huolesta siitä, että yhteinen lapsi todella olisi vielä mahdollinen.
Miehet ja naiset kypsyvät monissa asioissa
(putosi edellisen viestini lopusta pois)
sydäntäsi. Perhettä ei kannata perustaa, ennenkuin on aivan varma, kenen kanssa sen haluaa toteuttaa.
Tyytyminen nykyiseen, kuten asian ilmaisit on sitten sitä tyytymistä, ja kun se oikea rakkaus osuu kohdalle, siinä kärsii lapsi eniten, jos ja kun ero tulee.
Jo se, että sinua ahdistaa lapsesta puhuminenkin, kertoo että et ole vielä valmis perheen perustamiseen.
Yhdyn kahden aikaisempaan vastaajaan. Perheen perustamisen aika ei todellakaan ole vielä. Olet hyvin epävarma. Älä tee vielä mitään!
Kiitos kaikille ketkä jaksoitte tuohon aikaisempaan avautumiseen vastata.
Kyllä se näemmä auttaa kun saa anonyymisti purkaa tuntojaan, olo on jo paljon parempi.
Toki siihen vaikuttaa pari hyvin nukuttua yötäkin :)