Olen laihdutellut kohta kolme kuukautta. Laihduttaminen lähti siitä, kun kaverini heitti vitsinä mun olevan läski (BMI silloin joku 21). Sanotaan, että vitsissäkin on puolet totta ja tunsin itseni todella lihavaksi. Ekat kaksi laihdutuskuukautta söin terveellisesti ja liikuin paljon. Nyt viimeisen kuukauden laihduttamiseni on ollut varsin pakkomielteistä. Syön vain 500 kcal päivässä, nykyään jopa alle sen (noin 300 kcal), ja liikun paljon. Olen jatkuvasti kiukkuinen, voimaton ja surullinen. Ajattelen laihduttamista lähes koko ajan. Kaverit ovat huomanneet, että olen laihtunut todella paljon ja lisäksi vanhempani ovat huolissaan ja pelkäävät, että mulle on kehittymässä anoreksia, perfektionisti kun olen vielä luonteeltani. Olen päättänyt, että laihduttamiseni loppuu vasta, kun painoindeksini on 18. Siihen ei enää ole pitkä matka ja olen jo nyt monen painoindeksilaskurin mukaan alipainoinen. Pelkään, että saavutettuani tavoitepainoni, en pystykään lopettamaan laihduttamista siihen. Miten pääsisin eroon tästä jatkuvasta kalorien laskemisesta ja lihomisen pelosta? Kaipaan ihan hirveästi niitä hyviä ja terveellisiä ruokia, joita vielä kuukausi sitten annoin itselleni luvan syödä! Olen 17-vuotias.
Kun laihduttamisesta pakkomielle
Jasb
7673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei pitäisi laskea PI alle 21:n. Lihaksikkaana jäbänä tunnen kuntoni heikoksi alle 21:n.
Näen langanlaihoja, sekä sairaalloisia, että terveitä nuoria ihmisiä.
Uskon, että luonto karsii liian laihat elämästä pois.
En tunne itseäni ihannepainon pitämisessä pakkomielteiseksi vaan ehdottomaksi.
Olen tietysti jonkun mielestä tylsä jätkä, mutta terve tylsimys.
Tukirangastaan säännöllinen huoltaminen pitäisi olla nykyistä useampien huolenaihe.
Yksinkertaisesti lääkärissäkäynnit jäävät turhina pois.
jostain apua. Puhu vaikka kavereille tai vanhemmillesi ja yrittäkää yhdessä saada sinulle apua. Tai varaa lääkäriaika ja puhu hänelle.
Siskoni sairastui viisi vuotta sitten anoreksiaan. Sai eräänlaista apua jo ennen kuin oli aivan liian laiha, mutta hänelle siitä ei ollut apua. Suostui kunnon hoitoon vasta kun oli aivan pakko.
Itse ajattelin vielä n. puolitoista vuotta sitten, että minä en ikinä voisi sairastua. Nyt olen melkein vuoden laihduttanut ja olen vielä painoindeksin mukaan hieman "ylipainoinen", mutta jo nyt minusta tuntuu, että jos en pidä varaani tämä menee liiallisuuksiin.
Sinusta ei välttämättä tunnu siltä että olisit sairastunut, mutta tekstisi perusteella pelkään pahinta.
Yritä oikeasti puhua jollekkin ja saada edes jonkinlaista apua, ennen kuin on liian myöhäistä.
Älä syö sen laihduttamisen takia vaan liikkumisen. Hanki tietoa ravitsemuksesta, käy kirjastosta kirjoja kuinka erilaiset ravintoaineet vaikuttavat kroppaan ja kuinka kehosi toimii. Luulen että monen anoreksiakin johtuu ihan vain tiedonpuutteesta, luullaan että salaatinlehti päivässä lihottaa, eikä tiedetä aineenvaihdunnan mekanismeista mitään.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Hanki tietoa. Ilman riittävää ravintoa ei esimerkiksi kunto nouse, lihakset kehity, et saavuta kaunista vartaloa vaan sinusta tulee lihakseton ja löysä laiha. Oikealla ja riittävällä ruoalla voit tämän välttää ja silti saada kauniin, timmin vartalon.
Oon tosi pahoillani sun puolesta, että laihduttamisesi on mennyt yli. Itselläni on sama homma. Minullekkin huomautettiin puolileikillään parista ylimääräisestä kilosta (olin 58 kiloa) ja siitähän se sitten lähti. Reilussa kahdessa kuukaudessa tiputin sitten 6 kiloa. Liikkumiseen ja kaloreiden laskentaan kehittyi pakkomielle. Kaikki huomasivat laihtumiseni, mutta sain lähinnä hyvää palautetta että näytätpä hyvältä ja lihaksikkaalta. Nyt painan siis 52 ja pituutta on 161 cm. Tiedän että tämä johtuu huonosta itsetunnostani ja masennuksestani jonka takia olen sairaslomalla, mutta en vielkäkään osaa suhtautua painooni normaalisti. Olen puhunut tästä terapiassa ja ystävien kanssa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Näen vain ruman ja lihavan henkilön kun katson peiliin. Ulkona liikkuessani huomaan vain laihat ja kauniit ihmiset. Samaan aikaan kun tiedän olevani sairas ja tiedostan ongelmani silti vaan pyrin laihduttamaan. Tätä on jatkunut jo puolivuotta ja itseinhoni vain kasvaa. Lässytys että ole tyytyväinen itseesi sellaisena kun olet ei auta, koska koen olevani ruma myös sisältä. Onneksi itsemurha ajatukset olen saanut sentään jäihin. Olen vaan päättänyt taistella jatkaakseni elämää ja ehkä jonakin päivänä tulen taas terveeksi ja onnelliseksi. Toivotan koko sydämestäni sulle hyvää jatkoa, ja muista että muutos parempaan lähtee susta sisältäpäin. Ja kun kuuntelet muita, yritä vain muistaa ne kohteliaisuudet ja kivat asiat joita sinusta sanotaan, koska sinusta välitetään ja olet varmasti jollekkin tärkeä juuri sellaisena kun olet. Meissä kaikissa on niin paljon hyvää, tulisi vaan keskittyä siihen niin itsensä kuin muidenkin kohdalla. Kerro ihmeessä täällä miten voit!!
kaikista positiivisista ja fiksuista kommenteista. Isäni sanoi tänään aivan ohi mennen, miten epäilee, että minulla on anoreksia. Tollainen pistää miettimään, että näkevätkö muut ihmiset jotain, mitä en näe. Tiedän kyllä, ettei laihduttamiseni enää ole aivan tervettä(esimerkiksi kuukautiset jääneet jo pois), mutta en silti sanoisi, että minulla on anoreksia.
Käyn terapiassa muiden asioiden (hirveän koulustressin) vuoksi ja voisin yrittää ottaa tämänkin asian esille. On vaan tosi vaikeaa puhua tästä toisille ihmisille.
itselläni samankaltainen tilanne.
mittani 164/53 ikää 22 vuotta.
joskus 15 vuotiaana aloitin "laihduttamisen" ja seurauksena kuukautisia ei kuulunut ja myöhemmin ne käynnistettiin hormonien avulla.
tällä hetkellä teen salitreeniä pari kertaa viikossa ja kävelylenkkejä muina päivinä.
pyrin syömään terveellisesti arkipäivät ja sitten viikonloppuisin saan herkutella. joista kuitenkin seuraa aina morkkikset.
tällä hetkellä olen taas ihan koukussa kalorien laskemiseen,(kausittaista) päivittäin tulee syötyä 1000-1200 kaloria mikä on aivan liian vähän!!! tuntuu että jos syön enemmän, lihon!
pari läheistä ihmistä tietää kalorikammostani ja yritän siitä päästä itsenäisesti eroon. tuskin koskaan elämässäni pystyn olemaan täysin ajattelematta kaloreita.. zemppiä ja voimia sinulle, et ole ainoa tässä maailmassa. :)