Kertokaapas

viisaammat tällaiselle "peräkammarinpojalle ja kouluttamattomalle juntille", että millä tavalla Suomi hyötyy maahanmuuttavista mustista afrikkalaisista ja muslimeista? Miten monikulttuurisuus on heidän kohdallaan rikkautta?

Olen jo kauan miettinyt asiaa ja vieläkään en ole keksinyt yhtään positiivista asiaa.
582689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Mitä Suomi hyötyy sinunkaltaisesta kouluttamattomasta juntista ja "peräkammarinpojasta"?

Äänestä
  • vain sarkasmia ja hieman itseironiaa.

    Äänestä

  • Peräkammarin poika on SYNTYPERÄINEN SUOMEN KANSALAINEN, ja näin ollen hänellä on oikeus kaikkeen siihen mitä edesmenneet ja nykyiset SUOMALAISET ovat saaneet aikaan yhteiskuntaansa rakentaen ja kehittäen.

    Kaiken maailman monikulttuurisuuden perusteella kuppaajat eivät ansaitse samaa, sillä he eivät ole tehneet mitään tämän yhteiskunnan hyväksi.

    Miksi he eivät halua kehittää omaa yhteiskuntaansa?

    Äänestä

  • syntyperäinen suomalainen kirjoitti:

    Peräkammarin poika on SYNTYPERÄINEN SUOMEN KANSALAINEN, ja näin ollen hänellä on oikeus kaikkeen siihen mitä edesmenneet ja nykyiset SUOMALAISET ovat saaneet aikaan yhteiskuntaansa rakentaen ja kehittäen.

    Kenelläkään ei ole oikeutta kupata toista olipa sitten peräkammarista tai ulkomailta. Ansaitkoon itse leipänsä ja autettakoon kaikkia vain hädänhetkellä.

    Ei peräkammarin pojalla ole yhtään enempää oikeutta kupata suomen yhteiskuntaa kuin maahanmuuttajalla vaikka hän olisikin syntyperäinen suomalainen.

    Millä perusteella väität ettei maahanmuuttajat ole tehneet mitään tämän yhteiskunnan hyväksi?? Ehkä suurin osa on tehnyt kuitenkin enemmän kuin sinä?

    Tämän palstan aihe on monikulttuuriset suhteet. Maahanmuuttajat joista täällä puhutaan on monessa tapauksessa muuttanut suomeen puolison perässä, siksi he eivät ole kehittämässä omaa yhteiskuntaansa vaan ovat kehittämässä heidän omaa uutta yhteiskuntaa, Suomea.

    Äänestä

  • katsomatta kirjoitti:

    Kenelläkään ei ole oikeutta kupata toista olipa sitten peräkammarista tai ulkomailta. Ansaitkoon itse leipänsä ja autettakoon kaikkia vain hädänhetkellä.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, eli autetaan vain ja ainoastaan, kun siihen on painavat syyt.

    Aiemmassa kirjoituksessani tarkoitin lähinnä sitä, että mielestäni syntyperäisellä Suomen kansalaisella on korkeampi etuoikeus tulla autetuksi hädän hetkellä, sillä hänen juurensa ja historiansa on meidän kansassa.

    Ulkomaiset kuppaajat, jotka lähes poikkeuksetta ovat omien yhteiskuntiensa (Afrikka, Lähi-itä jne.) hyväosaisia pitäisi auttaa palaamaan / lähettä takaisin omaan maahansa omaa yhteiskuntaansa kehittämään.

    Ja sitten loppu-illan kevennykseksi ajateltavaa kaikille "yltiö-humanisteille":

    Eikö ole moraalitonta, että me länsimaiset tarjoamme meitä köyhempien maiden eliitille, joka siis ei halua kehittää omaa maataan, paikan hengailla meidän maissamme. Todelliset avun tarvitsijat jäävät paljosta paitsi, kun oman maan vahvimmat yksilöt viettävät aikaansa esimerkiksi meidän rautatieasemalla???

    Äänestä

  • mieltä.. kirjoitti:

    Mielestäni etuoikeutettu apuun on se joka sitä apua kiireimmin tarvii eli on suuremmassa hädässä. Kansallisuudella ei ole väliä. Hätätilanteessa pitää historia unohtaa ja auttaa ihmistä kuin ihmistä.
    Siihen kuka on kuppari ja kuka ei, en pysty sanomaan mitään. Käsittääkseni kuitenkin myös "köyhimpien maiden eliitti" voi joutua tilanteeseen jossa tarvii hätäapua. Ja onko ne sitten tosiaan oman maansa vahvimpia yksilöitä, jos maleksivat vaikkapa siellä assalla? Periaatteessa olen sitä mieltä, että olisi aina paras, jos ihmisiä ei tarvisi siirrellä/ ei tarvisi siirtyä omilta kotikonnuiltaan minnekään, mutta näyttää olevan maailman tilanne sellainen, ettei siltä voida välttyä. En myöskään usko, että kukaan jolla on asiat kunnossa(eliitti?) haluaa tulla Suomeeen assalle notkumaan. Jos niin on, ei voi olla minkään maan vahvoista yksilöistä kyse. Ovat heikoilla syystä tai toisesta tai sitten niitä pummeja. Saattaahan se olla niinkin, että olen ihan väärässä kaikissa näissä asioissa:)

    Äänestä

Vaimoni on musta afrikkalainen muslimi. Hän tekee töitä, joilla tuo iloa ja hyötyä lukuisille ihmisille, hän maksaa veronsa Suomeen, hän maksaa osaltaan vuokraa asunnostamme, ostaa kaupasta ruokaa ja vaatteita sekä käyttää muitakin palveluita tuoden yrityksille tuloja.

Eivätkö työn tekeminen ja tämän yhteiskunnan pyörittämiseen osallistuminen mielestäsi ole positiivisia asioita? Eikö se ole monikulttuurista rikkautta, että Suomessa on maahanmuuttajamuusikoita ja taiteilijoita rikastuttamassa Suomalaista kulttuurielämää? Eikö se ole rikkautta, että maahanmuuttajien mukana Suomeen tulee myös uusia makuja ja ruokakulttuureita?

Ilmeisesti et kuitenkaan ole kovin vakavasti pohtinut kun et yhtään positiivista asiaan ole kyennyt keksimään pitkästä yrittämisestä huolimatta.

Äänestä
  • Hyödylliset jääköön, ihonväristä huolimatta. Rötöstelevät loiset sen sijaan pois.

    Äänestä

  • Kaikki kunnia vaimollesi.

    "Eikö se ole rikkautta, että maahanmuuttajien mukana Suomeen tulee myös uusia makuja ja ruokakulttuureita?"

    Periaatteessa kyllä. Varsinkin thai- ja vietnamilaisravintolat kauniisti hymyilevine siroine naisineen ovat oikein tervetulleita. Sapuskakin niissä on huomattavasti terveellisempää kuin kebab-paikoissa.

    Lasketaanko thai-hierojat taitelijoiksi?

    Äänestä

  • vahvistaa säännön kirjoitti:

    Hyödylliset jääköön, ihonväristä huolimatta. Rötöstelevät loiset sen sijaan pois.

    Ei työssäkäyvä Afrikkalainen muslimi ole meidän tuttavapiireissämme mikään poikkeus, kyllä se on ihan normaalia. He eivät ole pakolaisia eivätkä sosiaalipummeja, monet ovat muuttaneet Suomeen töiden tai puolisoidensa perässä. Toiset käyvät palkkatöissä mutta monet ovat työllistäneet itse itsensä. Työttömyyttä on varmaan enemmän kuin kantasuomalaisissa, mutta kyllä useimmilla on ihan aito halu tehdä töitä.

    Äänestä

  • Kukka-Molli kirjoitti:

    Kaikki kunnia vaimollesi.

    "Eikö se ole rikkautta, että maahanmuuttajien mukana Suomeen tulee myös uusia makuja ja ruokakulttuureita?"

    Periaatteessa kyllä. Varsinkin thai- ja vietnamilaisravintolat kauniisti hymyilevine siroine naisineen ovat oikein tervetulleita. Sapuskakin niissä on huomattavasti terveellisempää kuin kebab-paikoissa.

    Lasketaanko thai-hierojat taitelijoiksi?

    Vai että tähän tyyliin? Toisaalla leikit jotain palstan siivoojaa... ja oma tekstisi on tätä tasoa. Huh huh!

    Äänestä

  • Bajonkoto kirjoitti:

    Ei työssäkäyvä Afrikkalainen muslimi ole meidän tuttavapiireissämme mikään poikkeus, kyllä se on ihan normaalia. He eivät ole pakolaisia eivätkä sosiaalipummeja, monet ovat muuttaneet Suomeen töiden tai puolisoidensa perässä. Toiset käyvät palkkatöissä mutta monet ovat työllistäneet itse itsensä. Työttömyyttä on varmaan enemmän kuin kantasuomalaisissa, mutta kyllä useimmilla on ihan aito halu tehdä töitä.

    Pelkillä työhaluilla ei ylläpidetä yhteiskuntaa. Työhaluiset työttömätkin "syövät kuormasta".

    Äänestä

  • aha aha kirjoitti:

    Vai että tähän tyyliin? Toisaalla leikit jotain palstan siivoojaa... ja oma tekstisi on tätä tasoa. Huh huh!

    Missäköhän minä sellaista leikin?

    Äänestä

  • Kukka-Molli kirjoitti:

    Missäköhän minä sellaista leikin?

    Taisi mennä sukupuolet ja nikit sekaisin;D

    Äänestä

  • Työtä tekevä suomalainen kirjoitti:

    Pelkillä työhaluilla ei ylläpidetä yhteiskuntaa. Työhaluiset työttömätkin "syövät kuormasta".

    Kuten sanoin, heistä monet ovat työllistäneet itsensä, eli tunnen useita afrikkalaisia muslimeja jotka ovat perustaneet oman yrityksen työllistykseen. Ei tuo minusta ainakaan viittaa missään kohtaa siihen, että heillä olisi suomalaisia heikompi työmoraali, päin vastoin he tekevät asialle jotain, perustavat omia yrityksiä eivätkä jää sohvalle istumaan. Tunnen lukuisia afrikkalaisia yrittäjiä, mutta en yhtäkään suomalaista yrittäjää. Ehkä asiat eivät ole ihan niin yksioikoisia kuin monet tahtovat ajatella?

    Kuten sanoin, työttömiä on ehkä enemmän kuin suomalaisissa, mutta suurin osa on kuitenkin työhaluista, suomalaisittainkin aivan normaalia porukkaa. Oletko sitä mieltä, että jos joku on vaikka tilapäisestikin työtön, hänet pitäisi välittömästi potkia pois maasta? Melko kovat on ihmisillä arvot jos noin ajatellaan.

    Äänestä

  • Työtä tekevä suomalainen kirjoitti:

    Pelkillä työhaluilla ei ylläpidetä yhteiskuntaa. Työhaluiset työttömätkin "syövät kuormasta".

    Ns. "työhalu" ei riitä jos ei todella olla valmiita näkemään v a i v a a työn löytymiselle.
    Kouluttautumisesta, kielen opiskelemisesta ja aktiiivisesta työnhausta lähtien.

    Äänestä

  • todistaa käytännössä kirjoitti:

    Ns. "työhalu" ei riitä jos ei todella olla valmiita näkemään v a i v a a työn löytymiselle.
    Kouluttautumisesta, kielen opiskelemisesta ja aktiiivisesta työnhausta lähtien.

    Se ei siis mielestäsi ole vaivannäköä että näistä mainituista afrikkalaista huomattavan suuri osa on työllistänyt itse itsensä yrittäjinä? Kyllä he keskimäärin enemmän ovat nähneet vaivaa työllistymisensä eteen kuin tuntemani suomalaiset. Täällä kun tunnutaan pitävän lähes kaikkia afrikkalaisia perusluonteeltaan laiskoina sosiaalipummeina, mikä ei todellakaan näytä olevan lähelläkään koko totuutta.

    Aina se työllistyminen ei todellakaan ole mitenkään helppoa, eli ilman töitä voi jäädä vaikka kuinka yrittäisi töitä löytää, eikä oman yrityksenkään perustaminen ole ihan yksinkertainen homma. Työttömyydessä siis ei todellakaan ole aina kyse omasta laiskuudesta.

    Nostan hattua sinnikkäästä yrityksestäsi paukuttaa järkeä joidenkuiden korvien väliin, mutta et sinä silti saa idioottien ennekkoluuloja muutetuksi. Heillä kun se erilaisen ja erilaisuuden pelko tulee niin syvältä munaskuista, kellä mistäkin syystä.

    Äänestä

  • äiteemamma kirjoitti:

    No ainakin omasta puolestani voin sanoa, että mielipiteeni tulevat kokemuksista. Seuraan asioita aika läheltä ja näin olen saanut ilon tutustua tai tietää kotikaupunkinikin ulkomaalaisista aika paljon.

    On ulkomaalaisia, jotka oikeasti haluavat saada elämänsä kuntoon ja jaloilleen ja sitten näitä, jotka kymmenen vuotta ihmettelevät kun ei ole töitä. Työhakemuksia lähetetään tuskin edes yhtä kuukaudessa.

    Suomen oleskelulupa saadaan väen vängällä menemällä naimisiin jonkun kanssa ja mieluiten lapsi seurauksena. Tämä koskee lähinnä Afrikan arabeja ja mustia.

    Ja todellakin suomalainen hyvinvointi-yhteiskuntamme veronkeruineen ja sosiaalisen hyvinvoinnin jakamisiin toimisi varmaan just jonkun tasan kaksi kuukautta edellä mainituissa maissa. Miksi? Arabit eivät tunne olevansa sosiaalisesti vastuussa muista kuin perheestään ja jos joltain tuntemattomalta saa jotain huijaamalla se on oikeastaan ihan ok.

    Työttömyysrahaan ja sosiaalisiin tukiin suhtaudutaan siten, että jos rahaa kerran voi ilmaiseksi saada tottakai se täytyy ottaa! Mutta edelleenkään eivät kaikki suhtaudu näin. Mutta vähän liian iso osa suhteessa ko. maan asujiin Suomessa.

    Oikeastaan ajattelin ennen, että kaikki me olemme "samanlaisia" kansalaisuudesta riippumatta.Mutta emme me ole, kulttuuri ja yhteiskunta ja perheemme arvot muokkaavat meidät todellakin erilaisiksi toisistamme joskus.

    Ihonvärillä tällä asialla ei ole mitään tekemistä.
    Ja tottakai esim. suomalaiseen perheeseen adoptoitu afrikkalainen lapsi vaikka mustista mustinkin ;) omaksuu "suomalaisuuden" ja tuskin eroaa "suomalaisista" kanssasisaristaan ja veljistään. Eli käytännössä tietää miten yhteiskunassa eletään ja miten siellä voi menestyä.

    Kuulisin mielelläni mielipiteitä asiasta arabien ja mustien kanssa esim. naimisissa/suhteessa olevilta tai muuten lähellä eläviltä?

    Ja tuota noin melko paljon matkustetelleenakin mikä ihmeen erilaisuuden pelko tässä nyt muka olisi päällä? Ja kuten sanoin mielipiteeni ovat tulleet sen jälkeen, kun olen ko. kansalaisiin lähemmin tutustunut...

    että tämä "erilaisuuden pelko" on kovimmillaan Äiteemamman ja hengenheimolaistensa piirissä. Ollaan omaksuttu tietty maailmankuva ("ollaan kaikki yhtä iloista perhettä" tms.), ja siitä ei olla valmiita luopumaan tosiasioidenkaan edessä. Yleistä on, että erilaisen maailmankatsomuksen omaavia haukutaan estoitta ennakkoluuloisiksi, idiooteiksi jne., parhaaseen kommunistityyliin

    Melko surullista. Näiden tapausten eteen tuskin voi enää mitään tehdä.

    Äänestä

  • hmmm ;) kirjoitti:

    "No ainakin omasta puolestani voin sanoa, että mielipiteeni tulevat kokemuksista. Seuraan asioita aika läheltä ja näin olen saanut ilon tutustua tai tietää kotikaupunkinikin ulkomaalaisista aika paljon."

    Kotipaikkakuntasi KAIKISTA ulkomaalaisistako? Vaiko niistä, jotka luuhaavat päivittäin hyvin näkyvillä? Tarkoitan: älä yleistä.

    "On ulkomaalaisia, jotka oikeasti haluavat saada elämänsä kuntoon ja jaloilleen ja sitten näitä, jotka kymmenen vuotta ihmettelevät kun ei ole töitä. Työhakemuksia lähetetään tuskin edes yhtä kuukaudessa."

    Totta. Mutta osaatko kertoa tarkan määrän suhteessa koko määrään? Niinpä! Eli äläpä yleistä pelkällä mutu-tuntumalla :)

    "Suomen oleskelulupa saadaan väen vängällä menemällä naimisiin jonkun kanssa ja mieluiten lapsi seurauksena. Tämä koskee lähinnä Afrikan arabeja ja mustia."

    Niinkö? Mihin tilastoon nyt tämän perustat? Esim. somalialaisista todella hyvin pieni määrä on vuosien mittaan avioitunut tai lisääntynyt suomalaisten kanssa. Mutta lupa on melkein kaikilla ja monella tuhannella jo kansalaisuuskin. Ja somalialaisethan ovat tilastollisesti se ainoa iso ryhmä tulijoita Afrikan mantereelta.

    "Ja todellakin suomalainen hyvinvointi-yhteiskuntamme veronkeruineen ja sosiaalisen hyvinvoinnin jakamisiin toimisi varmaan just jonkun tasan kaksi kuukautta edellä mainituissa maissa."

    Noissa maissa huolenpito ei olekaan yhteiskunnan harteilla. Toki tästä olet tietoinen, jos ulkomaalaisia ja eri kulttuureita muualtakin kuin läntisistä lähinaapureistamme tunnet?

    "Työttömyysrahaan ja sosiaalisiin tukiin suhtaudutaan siten, että jos rahaa kerran voi ilmaiseksi saada tottakai se täytyy ottaa! Mutta edelleenkään eivät kaikki suhtaudu näin. Mutta vähän liian iso osa suhteessa ko. maan asujiin Suomessa."

    Mistä tiedät? Onko tämä omaa luuloasi vai ovatko kaikki nuo henkilöt itse noin kertoneet? Kuten Bajonkotokin totesi, moni afrikkalainen työllistää itse itsensä. Ei omalla pienyrittämisellä täällä rikastumaan pääse, mutta saapa pienen elannon.

    Faktaa on se, että suomalaiset työnantajat työllistävät nihkeästi maahanmuuttajia. Ei auta minkäänmaailman aktiivisuus, jos työantaja on päättänyt, että hän ei työllistä muunmaalaista, oli henkilöllä sitten vaikka kuinka hyvä suomalainenkin tutkinto.

    Ja valitettavasti on todettava, että hyvin moni suomalainen ottaa sen rahan myös ilmaiseksi. Töitä heille ainakin olisi, koska työn saaminen ei tyssäisi ainakaan ihonväriin.

    "Ihonvärillä tällä asialla ei ole mitään tekemistä.
    Ja tottakai esim. suomalaiseen perheeseen adoptoitu afrikkalainen lapsi vaikka mustista mustinkin ;) omaksuu "suomalaisuuden" ja tuskin eroaa "suomalaisista" kanssasisaristaan ja veljistään. Eli käytännössä tietää miten yhteiskunassa eletään ja miten siellä voi menestyä."

    Väärin. Ihonvärillä on tässä asiassa isokin merkitys. Kysypä keltä tahansa tummemmalta, meistä muista erottuvalta adoptoidulta. Ei se tähän yhteiskuntaan sisäänpääseminen ole heillekään helppoa, siitä kielitaidosta ja kulttuurituntemuksesta huolimatta. Eikä se ole helppoa heillekään, joilla jompikumpi omista vanhemmista on ulkomaalainen.

    "Ja tuota noin melko paljon matkustetelleenakin mikä ihmeen erilaisuuden pelko tässä nyt muka olisi päällä?"

    Sinä ehkä oletkin. Mutta ne härskeimmät ja tietämättömimmät tämän palstan kirjoittajista tuskin ovat. Matkailu avartaa, sen lienet huomannut. Joillakin avartuminen ei ole lähtenyt lainkaan alkuun ;)

    Äänestä

  • siltä... kirjoitti:

    että tämä "erilaisuuden pelko" on kovimmillaan Äiteemamman ja hengenheimolaistensa piirissä. Ollaan omaksuttu tietty maailmankuva ("ollaan kaikki yhtä iloista perhettä" tms.), ja siitä ei olla valmiita luopumaan tosiasioidenkaan edessä. Yleistä on, että erilaisen maailmankatsomuksen omaavia haukutaan estoitta ennakkoluuloisiksi, idiooteiksi jne., parhaaseen kommunistityyliin

    Melko surullista. Näiden tapausten eteen tuskin voi enää mitään tehdä.

    Mutta "vänkärinkeihin" en aio pahemmin osallistua. Eli kinaa itseksesi ;)

    Äänestä

  • äiteemamma kirjoitti:

    Mutta "vänkärinkeihin" en aio pahemmin osallistua. Eli kinaa itseksesi ;)

    Haluamatta mitenkään vängätä, olen ollut tekevinäni sellaisen havainnon että juuri sinulla on melkoinen taipumus lähteä henkilökohtaisuuksiin ja ivallisiin vastauksiin jos toisen kirjoittajan ajatusmaailma ei miellytä, riippumatta siitä kuinka asiallinen tai asiaton teksti on ollut. Eli siinä mielessä jeesustelusi ja asettumisesi ikään kuin muiden yläpuolella on vähän hupaisaa.

    Äänestä

  • Hmh... kirjoitti:

    Johan minä monta päivää olenkin täällä ehtinyt kommentoimaan ja monta kommenttia lähettämään ;)

    Jatka sinä vaan rauhassa huvittumistasi, aion viihdyttää sinuakin vielä pitkään :)

    Äänestä

  • äiteemamma kirjoitti:

    Johan minä monta päivää olenkin täällä ehtinyt kommentoimaan ja monta kommenttia lähettämään ;)

    Jatka sinä vaan rauhassa huvittumistasi, aion viihdyttää sinuakin vielä pitkään :)

    Niin, sen mitä olet ehtinyt tänne kirjoittaa niin jotenkin sellainen tunne on päällimmäiseksi jäänyt, että asiallinen keskustelu ei ole päällimmäinen tavoitteesi.

    Äänestä

  • noh... kirjoitti:

    Niin, sen mitä olet ehtinyt tänne kirjoittaa niin jotenkin sellainen tunne on päällimmäiseksi jäänyt, että asiallinen keskustelu ei ole päällimmäinen tavoitteesi.

    Ja sinullako ei nyt sitten ole parempaa tekemistä kuin miettiä täällä minun tarkoitusperiäni ;)

    Minä keskustelen täällä, koska elän monikulttuurisessa suhteessa. Myös meillä moku-suhteissa elävillä on oikeus mielipiteisiin. Jos mielipiteeni eivät sinua miellytä, otat ne nähtävästi henkilökohtaisena vittuiluna. Sille minä en voi yhtään mitään, enkä aio tyyliäni muuttaa, vaikka se sinua ärsyttäisikin.

    Kuka näistä palstan vakivänkääjistä oletkin, keine ahnung! ;) Siksi en viitsi rekisteröitymättömien kanssa alkaa vänkäsille, koska en voi tietää edes, vänkäänkö joka kerta yhden ja saman kanssa, vai onko vänkääjiä kymmenen. Yleensä rekisteröitymättömillä ne sanomisetkin menevät helpommin täysin asiattomuuksiin.

    Minuun on helppo vainonsa kohdistaa, koska nikkini on aina sama. Siinähän sitten vainoat ;) Jätän kuitenkin itselleni oikeuden olla vastaamatta täysin älyttömyyksiin.

    "Minä keskustelen täällä, koska elän monikulttuurisessa suhteessa. Myös meillä moku-suhteissa elävillä on oikeus mielipiteisiin."

    Älä heittäydy marttyyriksi. Muutkin elävät monikulttuurisessa suhteessa kuin sinä.

    "Jos mielipiteeni eivät sinua miellytä, otat ne nähtävästi henkilökohtaisena vittuiluna."

    Otan henkilökohtaisen vittuilun henkilökohtaisena vittuiluna. "Mielipiteistä" ei ole kysymys silloin kun hyökätään vastaväittäjän persoonan kimppuun, vaan ad hominem -argumentaatiosta.

    "Sille minä en voi yhtään mitään, enkä aio tyyliäni muuttaa, vaikka se sinua ärsyttäisikin."

    Lähinnä oma uskottavuutesi kärsii jatkat asiantonta kirjoittelua.

    Äänestä

  • juu...... kirjoitti:

    Ainoa joka tässä vängässä nyt kajoaa toisen persoonaan on kyllä sinä. Minä en edes tiedä kenen kanssa vänkään, mutta nähtävästi vänkäämme jostakin, mitä olen kommentoinut jollekulle aivan muulle? Minä taas en voi sinun persoonaasi, ja tapaasi kommentoida, pahemmin puuttua, koska en voi tietää mikä nikki milloinkin olet. Jos sinua taas häiritsee ylipäätään toisen rekisteröityminen, niin eipä voi mitään. Ainakin se antaa sinulle mahdollisuuden yhden ja saman kirjoittajan jatkuvaan vainoamiseen. No, ihan kuinka vaan ;)

    Tämä vänkä loppuu osaltani nyt tähän.
    Mukavaa kesän jatkoa ja törmäillään ;)

    Äänestä

  • Bajonkoto kirjoitti:

    Se ei siis mielestäsi ole vaivannäköä että näistä mainituista afrikkalaista huomattavan suuri osa on työllistänyt itse itsensä yrittäjinä? Kyllä he keskimäärin enemmän ovat nähneet vaivaa työllistymisensä eteen kuin tuntemani suomalaiset. Täällä kun tunnutaan pitävän lähes kaikkia afrikkalaisia perusluonteeltaan laiskoina sosiaalipummeina, mikä ei todellakaan näytä olevan lähelläkään koko totuutta.

    Aina se työllistyminen ei todellakaan ole mitenkään helppoa, eli ilman töitä voi jäädä vaikka kuinka yrittäisi töitä löytää, eikä oman yrityksenkään perustaminen ole ihan yksinkertainen homma. Työttömyydessä siis ei todellakaan ole aina kyse omasta laiskuudesta.

    afrikkalaiset yrittäjät sitten oikein ovat? Minkälaisia yrityksiä heillä on? Onko nimiä? Minä kun en ole kuullut koskaan yhdestäkään mustasta yrittäjästä vaikka olen työssä PK seudulla.

    Äänestä

Jos se yksi afrikkalainen pariskunta ei olisi muuttanut Suomeen, saanut lasta, niin minulle ei olisi eilen aamulla hymyillyt busissa pikkupoika. Jos näitä maahanmuuttajia ei olisi, niin sinä et saisi kylpeä siinä ylemmyydentunnossasi ja kuluttaa aikaasi miettiäksesi miksi niitä täällä on. Jo maahanmuuttajia ei olisi niin me nykypäivänä pudottaisimme leukamme maahan nähdessämme mustan miehen ja miettisimme onko tuo mies noin likainen kun ihokin on ihan musta :) Hyvää kesää!

Äänestä

Tunnen pari turkkilaista lääketutkijaa eräässä suomalaisessa yliopistossa. Toisella on patentti kehittelyvaiheessa olevaan kipulääkkeeseen. Päivystyksessä minua on miltei joka kerta iltaisin (käyn todella harvoin ehkä kerran vuodessa korkeintaan) palvellut Suomea murtaen puhuva muslimi tai venäläinen. Lääkäreistä esim. turkkilaisia on Helsingissäkin muutamia erittäin hyviä. Kerran olin muutaman kuukauden töissä erään suuren kansainvälisen yhtiön lähettämössä, jossa niinikään oli muslimi trukkia ajamassa. Siivoojista nykyään suuri osa on maahanmuuttajia, ravintolayrittäjistä puhumattakaan. Kyllähän näitä esimerkkejä varmasti löytyisi enemmänkin, tuossa vain jotain mitä nyt äkkiseltään tuli mieleen. Pitää vaan pitää silmät auki ja mieli avoimena.

Usein maahanmuuttajat käytännön pakosta tekevät niitä yhteiskunnan alemmin palkattuja ja näkymättömämpiä töitä. Korkeammissa asemissa heitä harvemmin näkyy, koska työnantajat usein karsivat koulutetutkin maahanmuuttajat heti alkuvaiheessa. Toisaalta miksi juuri maahanmuuttajan pitäisi olla korkeasti koulutettu ja suomalaisten arvostamassa hyväpalkkaisessa työssä ollakseen hyödyllinen? On monia töitä, jotka eivät suomalaisille enää kelpaa, ja jotka maahanmuuttajat tekevät halvemmalla kuin suomalaiset koskaan. Tällainen työ, johon suurimmalla osalla nuorista on liian korkea koulutus eikä minkäänlaista työintoa, hyödyttää Suomea ehkäpä enemmän kuin mikään muu. Eikä se kebabin myyntikään nyt ihan hyödytöntä ole, käyväthän suomalaiset kuitenkin sankoin joukoin nauttimassa näistä muslimin työn tuloksista ja muslimi maksaa veronsa (toiset joskus hieman laiskemmin kuin toiset mutta jotain kuitenkin) Suomen valtiolle.

Toisaalta kaikille maahanmuuttajille edes näitä töitä ei helpolla löydy, jolloin heidät heti leimataan hyödyttömiksi vaikka työintoa löytyisi muillekin. Kumman luulet työnantajan yleensä valitsevan mieluummin, mustan afrikkalaisen vai supisuomalaisen miehen? Olettaen siis, että muuten miesten palkkatoivomuksessa, työhistoriassa ja koulutuksessa ei ole suuria eroja.

Tietysti Suomessa on myös niitä maahanmuuttajia, joita ei työnteko yksinkertaisesti kiinnosta kun yhteiskunta elättää muutenkin. Ei kaikista ihmisistä voi yhteiskunta hyötyä taloudellisesti, ja toisaalta, miksi juuri vain ja ainoastaan meillä suomalaisilla olisi oikeus yhteiskunnan hoivaan? Siksikö, että juuri meidän esi-isämme ovat tehneet työtä hyvinvointiyhteiskuntamme eteen? Vai kuitenkin kenties vain siksi, että olemme harvinaisen onnekkaasti sattuneet syntymään yhteiskuntaan, jolla on resursseja pitää ihmisistä huolta?

No, yhtä kaikki, toisista on hyötyä, toisista ei. Rikkautta on myös muunlaista kuin vain taloudellista. Jos et yhtään positiivista asiaa ole keksinyt, saattaapi vika olla perin negatiivisessa ajattelutavassasi, ei maahanmuuttajien hyödyttömyydessä sinänsä.

Äänestä
  • "Siksikö, että juuri meidän esi-isämme ovat tehneet työtä hyvinvointiyhteiskuntamme eteen? Vai kuitenkin kenties vain siksi, että olemme harvinaisen onnekkaasti sattuneet syntymään yhteiskuntaan, jolla on resursseja pitää ihmisistä huolta? "

    Vois varmaan tarkentaa, että meidän isämme ja isoisämme. Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä. Suomi pystyi itsenäistymäänkin vasta vuonna 1917, jonka jälkeen jälleenrakennus on pystynyt alkamaan Venäjän ikeen alta.

    Ýhteiskunnallamme on "resursseja" pitää toisista huolta, koska jokainen työtätekevä luovuttaa osan palkastaan (aika suurenkin osan jos 50 - 60 prosenttia) yhteiskunnalle yhteisiin tarkoituksiin.

    Olemme todellakin onnekkaita saadessamme syntyä länsimaiseen demokraattiseen valtioon, mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Suomalaiseen mentaliteettiin nykyinen järjestelmämme toimii. Suomalaisten melko tarkka sääntöjen noudattaminen ja rehellisyyskin mahdollistaa "hyvinvointiyhteiskunnan" ylläpitämisen. Voisin melkein väittää, että esim. arabimaassa järjestelmämme toimisi noin about kaksi kuukautta kunnes kaikki rahat olisi syöty. Verot kierrettäisiin miten vain kuka pystyisi ja loput veisi "lainvartija" korruptuneena...;)

    Äänestä

  • Suomi kirjoitti:

    "Siksikö, että juuri meidän esi-isämme ovat tehneet työtä hyvinvointiyhteiskuntamme eteen? Vai kuitenkin kenties vain siksi, että olemme harvinaisen onnekkaasti sattuneet syntymään yhteiskuntaan, jolla on resursseja pitää ihmisistä huolta? "

    Vois varmaan tarkentaa, että meidän isämme ja isoisämme. Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä. Suomi pystyi itsenäistymäänkin vasta vuonna 1917, jonka jälkeen jälleenrakennus on pystynyt alkamaan Venäjän ikeen alta.

    Ýhteiskunnallamme on "resursseja" pitää toisista huolta, koska jokainen työtätekevä luovuttaa osan palkastaan (aika suurenkin osan jos 50 - 60 prosenttia) yhteiskunnalle yhteisiin tarkoituksiin.

    Olemme todellakin onnekkaita saadessamme syntyä länsimaiseen demokraattiseen valtioon, mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Suomalaiseen mentaliteettiin nykyinen järjestelmämme toimii. Suomalaisten melko tarkka sääntöjen noudattaminen ja rehellisyyskin mahdollistaa "hyvinvointiyhteiskunnan" ylläpitämisen. Voisin melkein väittää, että esim. arabimaassa järjestelmämme toimisi noin about kaksi kuukautta kunnes kaikki rahat olisi syöty. Verot kierrettäisiin miten vain kuka pystyisi ja loput veisi "lainvartija" korruptuneena...;)

    Itse en vaan millään jaksa uskoa tuohon, että juuri meillä kaikista maailman ihmisistä olisi suurempi oikeus suomalaisen yhteiskunnan huolenpitoon vain esi-isiemme takia. Tietysti kaikki kunnia heille, mutta mielestäni olemme loppupeleissä vain harvinaisen onnekkaita. Olisimmehan voineet syntyä johonkin muuallekin, kuten miljardit muut ihmiset esi-isineen. Vaikka sitten sinne Afrikkaan, minä kun en usko kohtaloon :) Tuskin esi-isämmekään kuitenkaan olisivat halunneet evätä kaikille luomiaan mahdollisuuksia osalta maan asukkaista pelkän kansallisuuden perusteella.

    Mielestäni jokaisen halukkaan pitäisi saada tehdä töitä. Hädässä ihmistä sen sijaan pitää tukea, oli tämä suomalainen tai ulkomaalainen. Sosiaalitukien hyväksikäyttäjiltä tuet pitäisi sen sijaan katkaista, kansalaisuudesta riippumatta.

    Tulipa taas keskityttyä tuohon taloudelliseen puoleen, vaikka monikulttuurisella rikkaudella yleensä tarkoitetaan aivan muita asioita, joista ainakin Bajonkoto jo ensimmäisessä viestissään jotain kirjoittelikin. Joka tapauksessa, positiivisia asioitakin kyllä löytyy kunhan ne vaan haluaa nähdä. Toisaalta voit kyllä olla oikeassa tuosta järjestelmämme toimivuudesta nykyisissä arabimaissa... mutta eihän tätäkään järjestelmää toisaalta rakennettu päivässä Suomeenkaan.

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    "Itse en vaan millään jaksa uskoa tuohon, että juuri meillä kaikista maailman ihmisistä olisi suurempi oikeus suomalaisen yhteiskunnan huolenpitoon vain esi-isiemme takia."

    No juu, sittenhän suostut ilolla siihen ettei sinulla ole mitään oikeutta vanhemmilta saamaasi perintöön vaan kohdallasi perintövero nostetaan sataan prosenttiin ja rahat jaetaan ympäri maailman.

    Äänestä

  • peli... kirjoitti:

    Arvasin, että joku tarttuu tuohon. Tutustupa huviksesi perintöoikeuden merkitykseen ja erityisesti siihen, mitä laillisesti voidaan periä ja mitä ei. On hieman eri juttu kuin hyvinvointiyhteiskunnan "periminen", joka mielestäni on enemmänkin jotain (yltiö)isänmaallisuuteen kuin lailliseen perintöoikeuteen liittyvää. Mutta kukin tyylillään.

    Kukin tosiaan tyylillään. Suurimmalla osalle suomalaisista (ja myös ulkomaalaisista) käsite "kansallinen perintö" on aivan arkipäivää. Samoin valtiovalta on sen koko itsenäisyyden ajan tiedostanut. Saathan sinä eri mieltä olla, mutta eivät ne tosiasiat siitä muuksi muutu.

    Äänestä

  • tyylillään kirjoitti:

    No eipä ole valtiovalta tiedostanut asiaa ainakaan tuolla sinun esittämilläsi tasolla. Eli yhteiskunnan tuet myönnettäköön vain suomalaisille, muut tulkoon toimeen omillaan... raakaa peliä sanoisin, mutta ei tule koskaan olemaan tosiasia oli kansallisen perinnön määritelmäsi mikä tahansa.

    Oliko nyt viime uudenvuoden puheessa kun Tarja Halonen puhui hyvinvoinnista suomalaisten yhteisenä perintönä. Ylipäätään 70-luvulta lähtien suomalainen hyvinvointivaltio on nimenomaan käsitetty hankkeeksi, joka siirtää hyvinvointia jälkipolville.

    Se, että teidän ulkomaalaiset aviopuolisonne nauttivat samasta perinnöstä johtuu lähinnä siitä, että he ovat kauttanne saaneet legitiimin "yhteyden" suomalaiseen yhteiskuntaan ja sitä kautta yhteiskunnan myöntämiin tukiin. Voit olla kuitenkin varma, ettei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa lähdetty rakentamaan sitä silmällä pitäen, että päämääränä olisi tarjota jokaisella Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle täydellinen sosiaaliturva.

    Äänestä

  • Hmmmm kirjoitti:

    että jokaiselle Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle ei tarjota täydellistä sosiaaliturvaa. Asioista kannattaa ottaa selvää, eikä aina rankuttaa jotain mutu-juttua.

    Äänestä

  • äiteemamma kirjoitti:

    että jokaiselle Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle ei tarjota täydellistä sosiaaliturvaa. Asioista kannattaa ottaa selvää, eikä aina rankuttaa jotain mutu-juttua.

    Juu, ja siinä taas Äiteemamma "asiallisilla" linjoilla...

    Totta kai on selvää, että "Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle ei tarjota täydellistä sosiaaliturvaa." Tuo edellinen mokumamma vaan tälläistä tuntui haluavan. Tämä ei kuitenkaan ole ollut lainsäätäjien tarkoitus.

    Selvenikö?

    Äänestä

  • Niinpä taas kirjoitti:

    kun mielestäni toinenkaan keskustelija ei sinun väittämälläsi tavalla mielestäni asiaa esittänyt. No, onhan asian ymmärtäminen aina paljon kiinni siitäkin miten se luetaan.

    Äänestä

  • Hmmmm kirjoitti:

    Oliko nyt viime uudenvuoden puheessa kun Tarja Halonen puhui hyvinvoinnista suomalaisten yhteisenä perintönä. Ylipäätään 70-luvulta lähtien suomalainen hyvinvointivaltio on nimenomaan käsitetty hankkeeksi, joka siirtää hyvinvointia jälkipolville.

    Se, että teidän ulkomaalaiset aviopuolisonne nauttivat samasta perinnöstä johtuu lähinnä siitä, että he ovat kauttanne saaneet legitiimin "yhteyden" suomalaiseen yhteiskuntaan ja sitä kautta yhteiskunnan myöntämiin tukiin. Voit olla kuitenkin varma, ettei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa lähdetty rakentamaan sitä silmällä pitäen, että päämääränä olisi tarjota jokaisella Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle täydellinen sosiaaliturva.

    Vielä ihan noin niin kuin vaan pienenä vinkkinä, että kun hyvinvoinnista puhutaan yhteisenä perintönä symbolisessa merkityksessä, on kyse aivan eri asiasta kuin jos puhuttaisiin konkreettisesta kansan perinnöstä jonka jollain tavalla automaattisesti pitäisi siirtyä vain meille suomalaisille. Halonenkin tämän lakimiestaustallaan ymmärtänee. Vai vielä "legitiimi yhteys", kaikkea sitä kuulee :D

    Minun puolestani asia on loppuun käsitelty. Voit jatkaa inttämistä ihan vaan itseksesi. Minulla on parempaakin tekemistä näin kauniina lomapäivänä.

    Älä nyt hermostu. Te mokumammat olette melko lailla liian yliherkkiä. Kyllähän hyvinvoinnilla ja sen siirtymisellä jälkipolville on paljon muutakin kuin symbolinen merkitys, kyllä alunperin on ollut ideana nimenomaan suomalaisten olojen turvaaminen. Tästä et pääse mihinkään vaikka kuinka vänkäisit. Se, että teidän miekkosenne nauttivat tästä samasta hyvinvoinnista on seurausta lähinnä siitä, että heillä on legitiimi yhteys suomalaiseen yhteiskuntaan (avio/avosuhde teidän kanssanne) ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan myöntämiin eri tukiin. Tämänkään ei pitäisi olla mitenkään ihmeellistä, vai miten ajattelit kiistää asian? Väitätkö sinä, että esim. maassa käyvällä turistilla on sama laillinen oikeus suomalaiseen hyvinvointiin kuin teidän miehillännekin?

    "Minun puolestani asia on loppuun käsitelty. Voit jatkaa inttämistä ihan vaan itseksesi. Minulla on parempaakin tekemistä näin kauniina lomapäivänä."

    Kasvapa aikuiseksi, please.

    Äänestä

  • äiteemamma kirjoitti:

    kun mielestäni toinenkaan keskustelija ei sinun väittämälläsi tavalla mielestäni asiaa esittänyt. No, onhan asian ymmärtäminen aina paljon kiinni siitäkin miten se luetaan.

    Maailma on täynnä, ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

    "Itse en vaan millään jaksa uskoa tuohon, että juuri meillä kaikista maailman ihmisistä olisi suurempi oikeus suomalaisen yhteiskunnan huolenpitoon vain esi-isiemme takia. ... Tuskin esi-isämmekään kuitenkaan olisivat halunneet evätä kaikille luomiaan mahdollisuuksia osalta maan asukkaista pelkän kansallisuuden perusteella."

    Äänestä

  • on juu... kirjoitti:

    Tuostako nyt luit sen merkityksen, että Öznyrin mielestä jokaiselle Suomeen vähäksikin aikaa eksyvälle pitäisi tarjota täydellinen sosiaaliturva? Sorry, mutta minä en ymmärrä tekstiä samalla tavalla. Kuten sanoin, ymmärrys riippuu paljolti siitä, miten ja millä mielellä niitä toisten tekstejä lukee.

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    Älä nyt hermostu. Te mokumammat olette melko lailla liian yliherkkiä. Kyllähän hyvinvoinnilla ja sen siirtymisellä jälkipolville on paljon muutakin kuin symbolinen merkitys, kyllä alunperin on ollut ideana nimenomaan suomalaisten olojen turvaaminen. Tästä et pääse mihinkään vaikka kuinka vänkäisit. Se, että teidän miekkosenne nauttivat tästä samasta hyvinvoinnista on seurausta lähinnä siitä, että heillä on legitiimi yhteys suomalaiseen yhteiskuntaan (avio/avosuhde teidän kanssanne) ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan myöntämiin eri tukiin. Tämänkään ei pitäisi olla mitenkään ihmeellistä, vai miten ajattelit kiistää asian? Väitätkö sinä, että esim. maassa käyvällä turistilla on sama laillinen oikeus suomalaiseen hyvinvointiin kuin teidän miehillännekin?

    "Minun puolestani asia on loppuun käsitelty. Voit jatkaa inttämistä ihan vaan itseksesi. Minulla on parempaakin tekemistä näin kauniina lomapäivänä."

    Kasvapa aikuiseksi, please.

    Kenenköhän tässä nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi. Mielestäsi aikuiset viettävät täällä netissä päivät pitkät kinaten melkoisen yhdenpitävistä mielipideasioista? Ja yliherkän minusta tekee mikä? Sekö, että haluan viettää aikaani muuallakin kuin täällä netissä? Hankkisit nyt jo vihdoin netin ulkopuolisen elämän sinäkin.

    Ja vielä selvennykseksi: en ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikille Suomeen vähäksikin aikaa eksyville pitäisi tarjota minkäänlaista sosiaaliturvaa. Lainsäätäjän tarkoituksista uskon opiskelujeni ja ammattini perusteella tietäväni paljon enemmän kuin sinä koskaan tulet aavistamaankaan.

    Opettelisit nyt ensin edes ymmärtämään lukemasi. Sitten voin taas ehkä harkita jatkavani "keskustelua" kanssasi. Nyt ulos tuulettumaan, kokeilethan sinäkin joskus :)

    "Lainsäätäjän tarkoituksista uskon opiskelujeni ja ammattini perusteella tietäväni paljon enemmän kuin sinä koskaan tulet aavistamaankaan."

    Heh, epäilen vahvasti. Ainakin jos väität, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut joku muu kuin turvata suomalaisten hyvinvointi.

    "Nyt ulos tuulettumaan, kokeilethan sinäkin joskus :)"

    No mutta ilman muuta. Kunhan duunit on loppu niin pakkaan perheen mukaan ja lähdetään saaristomökille. Vietättehän tekin rattoisan illan siellä miehenne kebab-baarin terassilla (kaksi muovista pöytää, kuusi muovista tuolia). ;)

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    Kenenköhän tässä nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi. Mielestäsi aikuiset viettävät täällä netissä päivät pitkät kinaten melkoisen yhdenpitävistä mielipideasioista? Ja yliherkän minusta tekee mikä? Sekö, että haluan viettää aikaani muuallakin kuin täällä netissä? Hankkisit nyt jo vihdoin netin ulkopuolisen elämän sinäkin.

    Ja vielä selvennykseksi: en ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikille Suomeen vähäksikin aikaa eksyville pitäisi tarjota minkäänlaista sosiaaliturvaa. Lainsäätäjän tarkoituksista uskon opiskelujeni ja ammattini perusteella tietäväni paljon enemmän kuin sinä koskaan tulet aavistamaankaan.

    Opettelisit nyt ensin edes ymmärtämään lukemasi. Sitten voin taas ehkä harkita jatkavani "keskustelua" kanssasi. Nyt ulos tuulettumaan, kokeilethan sinäkin joskus :)

    Vihjailut siitä, että toisella nettikeskustelijalla ei ole netin ulkopuolista elämää ovat niitä kaikkein typerimpiä ja kömpelömpiä provoja, heti Hitler-kortin jälkeen. Niiden merkitys on myös sama kuin Hitler-kortilla: kun keskustelija huomaa jääneensä alakynteen tai puhuneensa pötyä, syytetään toista nörtiksi tai natsiksi.

    Äänestä

  • Juuri nuo turkkilaiset ja muut vievät työpaikkoja meiltä suomalaisilta. Suomessa on huutava pula työpaikoista juuri näillä vähän koulutetuilla ihmisillä joiden työt nämä maahanmuuttajat vievät. Samoin nuo maahanmuuttaja lääkärit jotka eivät edes osaa puhua suomea on vihon viimeisiä mitä pitäisi olla ihmisiä hoitamassa.

    Äänestä

  • meiltä suomalaisilta kirjoitti:

    Juuri nuo turkkilaiset ja muut vievät työpaikkoja meiltä suomalaisilta. Suomessa on huutava pula työpaikoista juuri näillä vähän koulutetuilla ihmisillä joiden työt nämä maahanmuuttajat vievät. Samoin nuo maahanmuuttaja lääkärit jotka eivät edes osaa puhua suomea on vihon viimeisiä mitä pitäisi olla ihmisiä hoitamassa.

    Pääasiassa täällä solvataan ulkomaalaisia siitä, että he ovat sosiaalipummeja jotka eivät haluakaan työllistyä, mutta nyt se työllistyminenkin on sitten pahasta. Olisiko sittenkin niin, että ulkomaalaisissa ei ärsytä se, että he ovat sosiaalipummeja, tai se, että he vievät suomalailta työt, vaan se, että he ovat ulkomaalaisia?

    Tosissasiko kuvittelet että töitä on Suomessa vain tietty, rajallinen määrä, joka sitten jaetaan maassa asuvien kesken, ja kun maahan tulee lisää ihmisiä, jaetaan sama työmäärä entistä suuremman ihmismäärän kanssa? Kävikö mielessä, että työssäkäyvä ihminen ei ole mitenkään ympäröivästä taloudesta eristetty, eli hän osallistuu omalta osaltaan talouden pyörittämiseen tuoden samalla muillekin ihmisille töitä ostaessaan tuotteita ja palveluita? Mitä enemmän on työssäkäyviä ihmisiä, sitä enemmän on töitäkin.

    Äänestä

  • meiltä suomalaisilta kirjoitti:

    Juuri nuo turkkilaiset ja muut vievät työpaikkoja meiltä suomalaisilta. Suomessa on huutava pula työpaikoista juuri näillä vähän koulutetuilla ihmisillä joiden työt nämä maahanmuuttajat vievät. Samoin nuo maahanmuuttaja lääkärit jotka eivät edes osaa puhua suomea on vihon viimeisiä mitä pitäisi olla ihmisiä hoitamassa.

    Jälleen kerran älykkyys loistaa!!! Olet varmaan ylpeä itsestäsi ja mielipiteistäsi?

    Mutko mutko meidän isi on työtön ja naapurin turkkilaisella on pizza paikka...
    Niinkö?

    Äänestä

  • meiltä suomalaisilta kirjoitti:

    Juuri nuo turkkilaiset ja muut vievät työpaikkoja meiltä suomalaisilta. Suomessa on huutava pula työpaikoista juuri näillä vähän koulutetuilla ihmisillä joiden työt nämä maahanmuuttajat vievät. Samoin nuo maahanmuuttaja lääkärit jotka eivät edes osaa puhua suomea on vihon viimeisiä mitä pitäisi olla ihmisiä hoitamassa.

    Suomeen pitäisi hyväksyä välittömästi kaikki maahan haluavat lääkärit, joiden tutkinto on pätevä täällä. Itse asiassa kaikki terveydenhoitoalan ihmiset pätevillä tutkinnoilla.

    Mutta taitaa olla vaikea saada heitä? Löytyy monta paljon suvaitsevampaa maata, jossa pystyy integroitua yhteiskuntaan paljon helpommin.

    Suomi ei pärjää kilpailukykyisenä vaihtoehtona eri alojen asiantuntija maahanmuuttajille! Hyvä että pystyy pitämään omat isoilla verorahoilla koulutetut asiantuntijat.

    Äänestä

Kyllä sellaisten mutujen osuus, joilla on kovan luokan osaaminen ja jotka tulevat täydentämään kansalllista osaamispääomaa on minimaalinen.

Pääosa jengistä on sosiaalituella eläviä, hölmöille suomalaisille nauravia pummeja.

Ei mene montaa vuotta kun suomikin saa Pariisin malliin mokua. Kyllä mamuille saisi antaa menolipun etelään. Kasvihuoneilmiö ei ole vielä niin pitkällä suomessa, että he sopisivat tänne.

Äänestä

kantani on ettei mitään.Minä en pidä henk.kohtaisesti muslimeista enkä heidän ajattelu tavastaan.Mustista banoisin että ok, jos haluavat elää maassa maan tavoilla.

Äänestä
  • Eli montako muslimia tai mustaa tunnet henk.koht.?

    Äänestä

  • Voit varmaan kertoa muslimien ajattelu tavasta
    ja mistä et siinä pidä?
    Kuinka monta muslimia ja mustaa tunnet henk.koht?

    Äänestä

lainsäädänto saadaan siten nopeammin kuntoon laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi ja toivottavasti laillisenkin jos kyseessä epäilyttävä aines (EUn eteläpuolelta tulevat).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kouluttamaton juntti kirjoitti:

viisaammat tällaiselle "peräkammarinpojalle ja kouluttamattomalle juntille", että millä tavalla Suomi hyötyy maahanmuuttavista mustista afrikkalaisista ja muslimeista? Miten monikulttuurisuus on heidän kohdallaan rikkautta?

Olen jo kauan miettinyt asiaa ja vieläkään en ole keksinyt yhtään positiivista asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu