Vaivun epätoivoon. Lukion vika menossa, sen jälkeen tiedossa välivuosi. Laulan musiikkiopistossa, vasta 1/2 pk suoritettuna. Teorioista olen onneksi pienempänä suorittanut kaksi ekaa. Lauluahan ei pääse ainakaan minun kaupungissani opiskelemaan ennen kuin 15-vuotiaana, onneksi taustallani on hiukan muitakin musiikkiharrastuksia.
Kysymys kuuluukin: vaaditaanko Sibelius-Akatemiaan todella koko musiikkiopiston oppimäärä I-kursseineen ym.? Olen aloittanut laulun opiskelun todellakin 15-vuotiaana ja yleensähän lukion jälkeen piakkoin haetaan jatko-opiskelemaan, esim. Sibikseen. Missä välissä pitäisi siis ehtiä suorittaa musiikkiopiston koko oppimäärä, aikaa kun 15-vuotiaasta lukion loppuun on n. neljä vuotta? Eipä taida ihan riittää...Sitä paitsi monet aloittavat laulun opiskelun minuakin myöhemmin, pitäisikö sitä sitten kolmekymppisenä, kun on vihdoin saanut kaiken suoritettua edes pääsykoetta varten, pyrkiä Sibikseen tai konservatorioon...
Pitkä selitys, mutta kuitenkin...Sibelius-Akatemia on suuri unelmani. Kertokaa, kiltit, pitääkö todella paikkansa, ettei sinne ole tämän vaiheen harrastajalla mitään asiaa. Jos pitää paikkansa, kannattaako teidän mielestänne sitten mennä vaikka töihin ja suorittaa musiikkiopisto, vai mitä meinaatte? Kun aikani kuluksi en taida päästä suorittamaan edes musiikin II-asteen tutkintoa, kun eivät riitä oppini siihenkään! Hjälp!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ainakin ennen oli niin,että riippumatta siitä mitä oli suoritellut ennen Akatemiaan laululla pääsi sisään, mutta huomaa: silloin kyseessä on äärimmäisen lahjakas ihminen ja harvinaislaatuisen arvokas äänimateriaali.
Kukaan tuleva Pavarotti ei jää todennäköisesti jää Akatemian ulkopuolle, joidenkin suorittamaattomien teorioiden takia.
Vaikka solistinen osaaminen olisi huippulaatua, on teoriat silti tehtävä ja OSATTAVA. Ennemmin tai myöhemmin ne tulevat vastaan, ja jokaisen ammattiin hamuavan yleissivistyksen kannalta ne ovat aivan välttämättömiä. Vaikuttaa siltä, että nykyään musiikkia harrastavien ja ammattiin opiskelevienkin kohdalla on vallalla sellainen asenne, että teoriatunnit ovat välttämätön paha. Mutta samaa musiikkiahan sielläkin käsitellään ja hankitaan valmiuksia ymmärtää, mitä oikeastaan ollaan tekemässä. Tsemppiä siis teorian opiskeluun, se on tärkeä osa muusikon ammattitaitoa!
Kuten mielestäni alkuper. tekstistäni hyvin käy ilmi, en pyri luistamaan teoriaopiskelusta, vaan ongelmani on AIKA. En suinkaan yritä välttyä teorioilta, vaan toivoin kuulevani, että niitä voisi suorittaa esim. vasta Sibiksessä muun opiskelun yhteydessä.
Jos et pääse edes 2. asteelle niin turha yrittää akatemiaankaan. Kyllä ne nimittäin 2. asteellekin ottaa materiaalin perusteella, jos ei sinne pääse ei mihinkään muuallekaan. Musikaalisuustestit joka paikkaan, teorioilla ei sinänsä väliä. Kaikki ihmiset vaan kuvittelevat olevansa äärittömän lahjakkaita laulajia vaikka todellisuudessa ei rahkeet riitä muualle kuin paikalliseen kirkkokuoroon.
Ihan tähdennykseksi, en todellakaan kuvittele olevani mitään erityistä. Haluaisin vaan saada mahdollisuuden mennä edes pääsykokeisiin ja pärjätä niissä laulu-, en niinkään teoriataidoillani (koska niitä ei juuri ole). Ja mitä taitoihini tulee, palaute ja arvosanat minulla tähän asti ovat olleet hyviä, eivät parhaita mahdollisia, mutta keskitasoa parempia.
Käy toki keväällä pyrkimässä. Ethän siinä mitään ainakaan menetä! Itse pääsin toisella kerralla, olin vuoden konservatoriossa sitä ennen. Kovasti vaati töitä päästä sinne, siis harjoituskoppia kulutin kyllä 4 vuotta 7 päivää viikossa 5 tuntia päivässä, mutta unelmista tuli totta. Nyt sitten uudet stressit töistä ja yhä on treenattava 24h. Mutta jos tätä haluat, niin on tämä sen arvoista että kannattaa vaan jaksaa! Voimia ja tule toki pyrkimään -sittenhän näet missä menet!
Tosiasia on se, että Sibikseen on laululla todella vaikea päästä. Silti kannattaa lähteä yrittämään, näkeepä sitten mikä on pääsykokeissa homman nimi.
Mutta ei muuta, kuin konservatorioon tai muuhun vastaavaan kehittymään, ja sitten akatemian pruuvehin paperit. Mutta muista, ettei Sibis ole laulussa mikään ainoa autuaaksi ja hyväksi tekevä talo. Oulusta on tullut todella monta hyvää tenoria, jotka eivät ole akatemiaa nähneetkään.