Uskonto on heikoille.

vahva ajattelee itse

On päivänselvä fakta, että ihminen joka lankeaa uskontoon on henkisesti äärimmäisen heikko ja vähävarainen. Hän ei omaa tarpeeksi kapasiteettia tarpeeksi vahvaan älylliseen toimintaan. On lukuisia tositarinoita siitä, miten masennusta sairastaneet, alkoholistit, narkkarit ja muut vaikeissa tilanteissa olevat ihmiset ovat sanojensa mukaan "löytäneet Jeesuksen". Totta kai heikossa kunnossa oleva ihminen tarvitsee jotain lohdutusta tilanteeseensa, vaikkakin se lohdutus on vain hänen päänsä sisällä ("Jeesus rakastaa minuakin").

Kun hihhuli ei osaa järkeillä jotain asiaa tarpeeksi pitkälle hän vastaa kysymyksiin uskonnollaan. Mitä sitten kun ihminen kuolee? No taivaaseen tietty Luojan luo! Miten maailma syntyi? No Jumala tietty loi! Niinpä niin. Kun asia on liian vaikea ymmärtää tai siitä ei ole tarpeeksi ymmärrettäviä tutkimustuloksia niin pakostihan se oli Jumala.

On uskomatonta, että vielä 2000-luvulla löytyy näitä henkeen ja vereen Jeesusdiggareita. Jumalan olemassaolosta ei ole koskaan eikä missään tilanteissa ollut minkäänlaista näyttöä eikä todisteita, ei koskaan. Maailma on myös täynnä jumalia, miksi juuri tämä SINUN jumalasi muka olisi ainoa oikea olemassa oleva jumala?

Miksi on niin vaikea käsittää, että myös entisaikojen ihmiset osasiva kertoa tarinoita ja värittää niitä mielikuvituksensa avulla? (=Raamattu).

Hyvänne aika sentään juntti, HERÄÄ. Tässä maailmassa ei ole mitään mikä sinua suojelee, olet täällä aivan yksin niin kuin me kaikki. Ai, liian synkkä ajatus? No voi voi. Maailmassa on miljoonia ihmisiä joita se sinun jumalasi ei rakasta; raiskattuja ja kidutettuja lapsia, nälkiintyneitä, yksinäisiä, hulluja. Nytkin jossain jotain lasta kidutetaan, miksei jumalasi näe sitä?

23

1233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avarakatseinen

      omituinen lohko aivoissa, missä jumaluus sijaitsee!

      (Tutkittu USA:ssa)

      No, kirjoititpa tänne aiheesta mitä tahansa, saat vastaukseksi mitä tahansa!
      Ja uskovaisen on helppo luikkia pakoon ja väistää sivuun: "Tutkimattomat ovat HERRAN tiet!"

      Köyhät kärsiköön!

      • Samapa tuo

        Ei ole tutkittu ja todettu! Itse et ensinkään ole tutkinut kuin mitä sepaluksen sisällä on, joten joriset potaskaa! Tees vertailu: kummat elää pitempään uskovaiset vai ateistit? Huomaat jääneesi varjoon..


      • pitempään
        Samapa tuo kirjoitti:

        Ei ole tutkittu ja todettu! Itse et ensinkään ole tutkinut kuin mitä sepaluksen sisällä on, joten joriset potaskaa! Tees vertailu: kummat elää pitempään uskovaiset vai ateistit? Huomaat jääneesi varjoon..

        uskikset on aivokuolleita.


      • Mr Cabin
        Samapa tuo kirjoitti:

        Ei ole tutkittu ja todettu! Itse et ensinkään ole tutkinut kuin mitä sepaluksen sisällä on, joten joriset potaskaa! Tees vertailu: kummat elää pitempään uskovaiset vai ateistit? Huomaat jääneesi varjoon..

        Uskovaiset elävät iankaikkisesti. Sitä on paha pistää paremmaksi...


      • Mr Cabin
        pitempään kirjoitti:

        uskikset on aivokuolleita.

        Mä sain uskoontulon jälkeen havaita, että sain järkeä päähäni. Sitä oli huomattavasti vähemmän silloin, kun päässä oli viinaa. Raamatussa on hauska lupaus: JOS joltakin puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta. Ja sitä annetaan. Hän sattuu nimittäin olemaan viisas.


    • moponen_

      "Nytkin jossain jotain lasta kidutetaan"

      Tässäkin syyllinen on se ilkeä ateisti setä. Kiduttaessaan ateisti toteuttaa itseään.

      • vahva ajattelee itse

        Sinä et tiedä onko henkilö ateisti vai ei. Osaatko sinä vastata miksi jumalasi ei näe niitä kidutettuja ja kärsiviä lapsia jos hän kerran suojelee ja rakastaa ja näkee kaiken? Siitä tässä nyt on kyse, idiootti, eikä siitä ovatko murhaajat ja kiduttajat ateisteja vaiko eivät. Monet eivät varmasti ole.


      • ateistisetä

        on luonut kivuliaasti tappavat taudit, joihin lapsia kuolee joka päivä?


      • Samapa tuo
        ateistisetä kirjoitti:

        on luonut kivuliaasti tappavat taudit, joihin lapsia kuolee joka päivä?

        Mitkä taudit?


    • Samapa tuo

      Eli tarkoitat Newtonia; Aapeli Saarisaloa , Foremania, Dovstojevskia, Leo Tolstoita, C. Lewisiä? Mihin itsesesi noista vertaisit?
      Eli epäilen; olet sukkahousupoika joka kysyy mammalta: " miksi pieru haisee?"

    • mitä?

      Esitit juuri hyvän perustelun uskontojen olemassaololle.

      "On lukuisia tositarinoita siitä, miten masennusta sairastaneet, alkoholistit, narkkarit ja muut vaikeissa tilanteissa olevat ihmiset ovat sanojensa mukaan "löytäneet Jeesuksen"."

      Onko tässä muka jotain pahaa, kun ihmiset parantuvat uskonnon avulla?

      • vahva ajattelee itse

        Ei se tarkoita, että heitä jokin suurempi voima auttaisi parantumaan. Uskonto on ihmisen pään sisällä tapahtuvaa sairasta toimintaa johon terve ihminen ei koskaan lähde mukaan eikä hänen tarvitse. Juuri nuo sairaat ovat usein niin heikkoja että heidät on helppo aivopestä kaikella sillä paskalla mitä uskonto tarjoaa. Jokainen järjellä ajattelevat, normaali ihminen tajuaa, että jumalat ovat ihmisen luomia keksintöjä lohduttamaan itseään, missään ei ole koskaan ollut todisteita ettäkö sellaisia olisi olemassa. Ja lapsellinen ajatushan se on, että muka olisi. Uskova on lapsellinen ihminen, typeräkin vielä sen lisäksi. Säälittävää.


      • miksi?
        vahva ajattelee itse kirjoitti:

        Ei se tarkoita, että heitä jokin suurempi voima auttaisi parantumaan. Uskonto on ihmisen pään sisällä tapahtuvaa sairasta toimintaa johon terve ihminen ei koskaan lähde mukaan eikä hänen tarvitse. Juuri nuo sairaat ovat usein niin heikkoja että heidät on helppo aivopestä kaikella sillä paskalla mitä uskonto tarjoaa. Jokainen järjellä ajattelevat, normaali ihminen tajuaa, että jumalat ovat ihmisen luomia keksintöjä lohduttamaan itseään, missään ei ole koskaan ollut todisteita ettäkö sellaisia olisi olemassa. Ja lapsellinen ajatushan se on, että muka olisi. Uskova on lapsellinen ihminen, typeräkin vielä sen lisäksi. Säälittävää.

        Miksi haluat viedä heikoilta ja säälittäviltä tämän lohdun ja parannuksen mahdollisuuden pois? Onko parempi, että se narkkari kuolee huumeisiin ,kuin se että hän parantuu uskon avulla?


      • pala taivasta
        miksi? kirjoitti:

        Miksi haluat viedä heikoilta ja säälittäviltä tämän lohdun ja parannuksen mahdollisuuden pois? Onko parempi, että se narkkari kuolee huumeisiin ,kuin se että hän parantuu uskon avulla?

        Room. 8:24-25
        Meidät on pelastettu,se on varma toivomme.
        Mutta toivo,jonka jo näkee täyttyneen,ei ole enää toivo.Kukapa toivoo sellaista,minkä jo näkee!
        Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe,me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
        Juha Tapion laulun sanoin:Mitä silmät ei nää,sen sydän ymmärtää,totuutta etsii kestävää,ehkä tänään,ehkä tänään,joku löytää taivaan...


    • babei

      Miksi olet niin vihainen?? Mitä sinua haittaa, vaikka toiset uskovatkin? Onko se jotenkin sulta pois? Antaisit uskovien elää elämäänsä ja nauttia siitä. Vaikka et sitä ymmärräkään, tarvitseeko sinun tuomita?
      Itse olen uskossa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Minulle on aivan sama mitä minusta ajattelet, saat pitää minua vähäjärkisenä tai minä vain, mutta itse olen iloinen siitä, että minulla on uskoni.

      Ja mitä tuohon tulee, että masentuneet, sairaat, narkkarit yms. keksisivät uskonnon omaksi pelastuksekseen... Se vain menee niin, että kun on elämässä vaikeaa, alkaa monesti ajatella erilaisia asioita kuin silloin, kun kaikki on hyvin. Jos elämä on "kunnossa", arkipäivä luistaa jne. ei monikaan tunne tarvetta enempään. On tyytyväinen ja kiireinen siinä "maallisessa" elämässään.

      Minun puolestani saat olla mitä mieltä haluat - mutta en ymmärrä miksi sinun täytyy tulla tänne loukkaamaan muita.

      • mutta

        Minä en loukkaannu,sillä uskon vahvasti Jeesuksen olemassaoloon ja Pyhän Hengen läsnäoloon.Ei minua ainakaan ateistien puheenjorinat horjuta.Käyppä ateisti-palstalla niin näet kuinka tyhjää heidän elämänsä oikeasti on!sivistyssanoja ja kirosanoja,susia lammasten vaatteissa...


    • Pohkula

      Minusta ne henkilöt, jotka avoimesti tunnustavat uskovansa, ovat henkisesti aika vahvoja. He uskaltavat tunnustaa uskovansa johonkin, jota ei voi mitenkään todistaa...

      Että se siitä "henkisestä heikkoudesta"

      On paljon helpompaa sanoa, että ei usko sellaisiin asioihin, kuin uskonta, koska niistä ei ole todisteita. Paljon helpompaa kuin uskoa niihin. Saatikka sitten se, että uskoo julkisesti.

      Uskaltaisitko itse mennä tuonne kadulle seisomaan ja sanomaan, että sinä uskot?? (siis JOS uskoisit) Minusta se ei ainakaan olisi kauhean kivaa.

    • eivätkä pyhien joukossa

      (Psa 1:1) Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,

      (Psa 1:2) vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!

      (Psa 1:3) Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.

      (Psa 1:4) Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.

      (Psa 1:5) Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.

      (Psa 1:6) Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.

      Tässä olisi hiukan ajattelemiseen sytykkeitä. Mitä jos jäätkin auton alle ja kuolet. Minne silloin sielusi joutuu. Kuitenkin sinun tulee
      polvistua Jeesuksen jalkojen juureen ja sanottava kaikkien läsnäollessa.Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    • yks toinen

      JEESUS SANOI, ETTÄ TYHMÄ MIES RAKENTAA HIEKALLE, MUTTA VIISAS MIES KALLIOLLE (JEESUS) Matt.7:24-27

      Jumala sanoo, että maailma on pahan vallassa, mutta sinä voit muutua ja saada yhteyden elävään Jumalaan tekemällä parannuksen synneistäsi ja uskomalla Jeesukseen Kristukseen, sinun kohdaltsi pahuus silloin vähenee. Ehkä voit sitten mennä kertomaan niille kiduttajille Jeesuksesta että nekin voisivat muuttua.... Syylliset ovat lähempänä kuin uskommekaan, emme voi Jumalaa syyttää, sillä ei hän ole pahaa tekemässä vaan ihmiset, joille ei Jeesuksen valmistama pelastus kelpaa.

    • Mr Cabin

      Mä tulin uskoon rukoiltuani sydämeni pohjasta simppelin rukouksen: "Jumala, minä tiedän, että sinä olet olemassa, pelasta minun sieluni!" Uskallatko kokeilla samaa? Mutta pistetään vähän mielenkiintoa peliin. Kiinakieli on maailman vanhin eli vanhempi kuin heprea, jolla Raamattu on kirjoitettu. Kiinan kuvakirjoituksessa sana "kiusaus" on aika jännä. Siinä on nimitäin käärme puussa ja mies ja nainen puun vieressä. Tämä todellinen tilanne löytyy 1. Mooseksen kirjan
      3.luvusta. Ei hyvänen aika sehän merkitsee...

    • Niin tekee

      Et voi tehdä tuollaisia päätelmiä perusteettomasti.

    • uskovaisten keskuudessa?

      oletko niin vahva kuin luulet ja mitä vahvuutta tarkoitat?

    • Anonyymi

      Tämä on kaikkien aikojen paras suomi24.fi kirjoitus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4333
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2776
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2688
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2465
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2444
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      629
      2016
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1796
    Aihe