iltaa kaikille...
Taas kerran mietin tätä samaa asiaa, ihan niin kuin joka ikinen päivä. Miksi, oi miksi minulla ei ole tarpeeksi kavereita? Minulle on ystäviä, jotka voi laskea yhden käden sormilla sekä entisen poikaystävän kautta tuttavuuksia (joihin en kuitenkaan pidä yhteyttä). En ole siis täysin joutunut sosiaalisen elämän ulkopuolelle.
Ja kuitenkin, päivittäin mietin sitä miksi olen niin pirun yksinäinen. En osaa olla porukassa, minulla synkkaa vain erittäin harvojen ihmisten kanssa. Yleensä osaan olla enemmän oma itseni jonkun kanssa kahdestaan tai ihan pienessä porukassa. Ottaa vaan päähän.. miksi minulla ei ole sellaista ystäväpiiriä joita joillain kuten esim. ex-miehellä oli? Siksi ehkä kaipaankin seurustelua, en miehen vaan sen porukan takia. Voisiko olla enää mitään säälittävämpää? Pahinta siinä on se, että jos minun kanssani alkaa ystävystymään (tai seurustelamaan), kaikki senkin ihmisen kaverit alkavat etääntymään yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Olen huomannut näin jälkikäteen kun kyseiset ystävät tai poikaystävät ovat siirtyneet minun elämästä pois, on heidän ystävyyssuhteensa joko palanneet samaksi kuin aiemmin tai jopa lisääntyneet. Ja minä jään taas yksin.
Olen yrittänyt olla roikkumatta ihmisissä tai olematta liian etäinen. Ei ole auttanut. Olen tullut siihen lopputulokseen että en saanut nuorempana tarpeeksi sosiaalisia taitoja ja nyt tulen kärsimään siitä koko loppuelämäni, mikään ei tule koskaan muuttumaan tässä suhteessa :(. Olen yksinkertaisesti tylsää seuraa ja kukapa sellaisessa seurassa haluaisi olla.
Tuntuu todella pahalta, koska en kaipaisi elämästä mitään muuta kuin sen ystäväpiirin jolle voisin itse tuottaa iloa ja joka toisi minunkin elämääni ilon. Nyt vain itkettää.. enkä halua enää viedä keneltäkään muulta sitä iloa mitä ystävät tuottavat, joten pitäydyn omissa murheissani.
Taas kerran mietin tätä samaa asiaa, ihan niin kuin joka ikinen päivä. Miksi, oi miksi minulla ei ole tarpeeksi kavereita? Minulle on ystäviä, jotka voi laskea yhden käden sormilla sekä entisen poikaystävän kautta tuttavuuksia (joihin en kuitenkaan pidä yhteyttä). En ole siis täysin joutunut sosiaalisen elämän ulkopuolelle.
Ja kuitenkin, päivittäin mietin sitä miksi olen niin pirun yksinäinen. En osaa olla porukassa, minulla synkkaa vain erittäin harvojen ihmisten kanssa. Yleensä osaan olla enemmän oma itseni jonkun kanssa kahdestaan tai ihan pienessä porukassa. Ottaa vaan päähän.. miksi minulla ei ole sellaista ystäväpiiriä joita joillain kuten esim. ex-miehellä oli? Siksi ehkä kaipaankin seurustelua, en miehen vaan sen porukan takia. Voisiko olla enää mitään säälittävämpää? Pahinta siinä on se, että jos minun kanssani alkaa ystävystymään (tai seurustelamaan), kaikki senkin ihmisen kaverit alkavat etääntymään yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Olen huomannut näin jälkikäteen kun kyseiset ystävät tai poikaystävät ovat siirtyneet minun elämästä pois, on heidän ystävyyssuhteensa joko palanneet samaksi kuin aiemmin tai jopa lisääntyneet. Ja minä jään taas yksin.
Olen yrittänyt olla roikkumatta ihmisissä tai olematta liian etäinen. Ei ole auttanut. Olen tullut siihen lopputulokseen että en saanut nuorempana tarpeeksi sosiaalisia taitoja ja nyt tulen kärsimään siitä koko loppuelämäni, mikään ei tule koskaan muuttumaan tässä suhteessa :(. Olen yksinkertaisesti tylsää seuraa ja kukapa sellaisessa seurassa haluaisi olla.
Tuntuu todella pahalta, koska en kaipaisi elämästä mitään muuta kuin sen ystäväpiirin jolle voisin itse tuottaa iloa ja joka toisi minunkin elämääni ilon. Nyt vain itkettää.. enkä halua enää viedä keneltäkään muulta sitä iloa mitä ystävät tuottavat, joten pitäydyn omissa murheissani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Minulle on ystäviä, jotka voi laskea yhden käden sormilla -- En ole siis täysin joutunut sosiaalisen elämän ulkopuolelle.
Ja kuitenkin, päivittäin mietin sitä miksi olen niin pirun yksinäinen. En osaa olla porukassa, minulla synkkaa vain erittäin harvojen ihmisten kanssa. Yleensä osaan olla enemmän oma itseni jonkun kanssa kahdestaan tai ihan pienessä porukassa."
Aivan kuin minä olisin kirjoittanut tuon! Olisko sulla antaa säpo-osoitetta, olisi kiva kirjoitella.
Sähköpostini on [email protected]
Kirjoittele ihmeessä jos on samansuuntaisia ajatuksia.
Oikeastaan vielä heikompana: yhtäkään ystävää, seurustelukumppania tai läheistä ei löydy. Välit äitiinikin ovat viilentynyt sopivasti juuri sen verran, etten voi kutsua häntä enää läheisekseni (vaikka kaipa hän sitten pohjimmiltaan on...).
Olen luultavasti sinua roimasti nuorempi (olisitko siinä kolmenkympin tienoilla??), mutta en usko että minulle tulee myöskään myöhemmin tuollaista "taitoa" viihtyä isossa porukassa. Enkä toisaalta edes halua saada sellaista taitoa. En tee sillä nimittäin yhtään mitään. En ole koskaan viihtynyt isompi lukuisessa seurassa, joten miksi nytkään pitäisi? Minulle se asia ei merkitse mitään.
..samanlaisia, itelläkin samanlainen "ongelma" et isommassa joukossa niin vaikee saada sanaa suusta, kaksin jos on jonkun kanssa niin helpommin juttuub tulee, harvemmin kyllä missään isommassa porukassa tulee oltu kun ystävät/kaverit voi myöskin laskea yhden käden sormilla:/