Anoppini suosii rikkaampaa/menestyvämpää/perheellistä poikaansa enemmän kuin vaatimatonta toista poikaansa(miestäni) se selviää monista asioista, mm. siitä kun rikkaampi poika on käymässä(asuu lähellä kesämökillään) niin anoppini on tämän kanssa jatkuvasti jo aamuvarhaisesta kulkevat peräkkäin tehden yhdessä kaikkea mieleistä, toinen poika saa olla omissa oloissaan niin kauan kunnes anopilla tulee vain joku tarve, esim. että tätä pitää käyttää kaupungilla milloin missäkin asioilla, toinen poika nimittäin tekee yötöitä joten tarvitsee unta edes jonkinverran, mutta anoppihan ei tästä välitä vaan kun häntä täytyy lähteä kulettamaan aamuvarhaisella johonkin se on lähdettävä, mutta rikasta poikaa ei haluta häiritä moisella asialla, vaikka tämä on kesälomalla ja jo aamuvarhaisesta pystyssä.
On siinä anopilla hyysääjää jokapuolella ja joka tehtävään oma lakeijansa. Itsekkyys aivan huipussaan anopilla, koskaan en ole nähnyt niin itseään täynnä olevaa. Myös anopille pitää kertoa kaikkia asiat kuka kävi kylässä jne. Tietenkin vika meissä koska joudumme asumaan anopin vieressä. Ja mieheni joka ei osaa olla kova äidilleen.
On siinä anopilla hyysääjää jokapuolella ja joka tehtävään oma lakeijansa. Itsekkyys aivan huipussaan anopilla, koskaan en ole nähnyt niin itseään täynnä olevaa. Myös anopille pitää kertoa kaikkia asiat kuka kävi kylässä jne. Tietenkin vika meissä koska joudumme asumaan anopin vieressä. Ja mieheni joka ei osaa olla kova äidilleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Melkein kun olisi oma kirjoitukseni. Sillä poikeuksella, että oma ÄITINI on se henkilö, joka käyttäytyy kuvaamallasi tavalla. Ja minä, hänen nuorin lapsensa olen se, joka saa tehdä kaikki mahdolliset "palvelukset", ikkunanpesusta kompostin kääntöön. Ja kaikista toimista saa palkaksi ainoastaan arvostelua ja mitätöintiä.
Luin aikoinaan Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan; "Naamiona terve mieli". Ja opin ymmärtämään, missä mennään. Sainpahan selityksen äitini omituiselle käytökselle.
Vanhin sisaruksistamme on POIKA. Me kaksi tyttöä olimme vain tytönhavukoita, ei meillä ollut mitään merkitystä äidillemme.
Valitettavasti olen huomannut (tai onneksi olen kuitenkin huomannut), että tämä on aiheuttanut vaikeuksia suhtautumisessani omiin poikiini; saan hyvin tarkkaan varoa etten kosta omille pojilleni äidiltäni saamaa syrjintää ja laita poikia tekemään juuri niitä (koti)hommia, mitä veljeni ei koskaan tarvinnut sormellaan hipaista.
Mieheni on taas ollut ihan ainoa lapsi ja saa vielä nyt viiskymppisenäkin taistella itseään irti äidin pakkohoivaamisesta.
Appivanhemmat soittavat miehelleni harva se viikko, ja pyytävät apua, koskaan ei saa sanoa pahaa sanaa omasta työpaikasta, työkiireistä, muuten anoppi huomauttaa, että miksi menit siihen kouluun, olisit jäänyt tänne meille. Niin, tekemään ilmaista työtä, ei olisi saanut eläkettä, eikä olisi varaa mihinkään. Palkkaa on firmasta nostanut alusta asti vain omistajat, eli anoppi ja appi, kukaan lapsista ei ole penniäkään saanut firmasta, vaikka töitä on tehty lomallakin.
Mieheni, ja muut sisaruksensa ovat yhdessä, ja erikseen, hoitaneet firman asioita omalla vapaa-ajalla, satoja tunteja, murrosiästä asti, arvoltaan tuhansien eurojen edestä. Äitiä on viety kauppaan, isän paketteja haettu postista, autoa viety huoltoon, eli tehty kaikkia niitä töitä, mitkä normaalit ihmiset pystyvät hoitamaan itse, oman työnsä lomassa ja jälkeen. Mutta he eivät ole koskaan osanneet organisoida.
Kerran menimme firmaan, meidän piti viedä muutama paketti postiin, sattui kuitenkin niin, ettei anoppi ollut vielä pakannut niitä. Joten mitä teki? Soitti toiseen firmaan, ja lähettiä odotellessa, vain odotimme ja ihmettelin sivusta anopin touhua. Tästä on nyt kolmisen vuotta, ja se oikeastaan vasta herätti minut huomaamaan anopin touhun. Ei arvosta muiden aikaa yhtään. Kysyi, että eikai teillä ollut mitään puuhaa, sanoin, ettei ollut. En kehdannut sanoa vastaan, enkä kehtaa vieläkään, tosin, en mene enää firmaan, ja mieskin on oppinut välttämään tuota paikkaa. Anoppilaan menemme jos kutsutaan, jos se meille sopii.
Tuttelit ja muut lapsiajan tilpehöörit on kyllä tullut maksettua tällä työllä useita kertoja, lapsilisätkin menivät firman pyöritykseen. Lapsuutta ei miehelläni ole koskaan ollut, kuten ei muillakaan sisaruksilla, itsekin olen tehnyt kotona töitä pienestä asti, se tosin loppui, kun muutin pois kotoa. Mutta tässä suvussa vaan jatkuu, vaikka appivanhemmat jäisivät eläkkeelle. Sitten pitää alkaa remontoida taloa jne.
Mieheni veli asuu halvalla vuokralla anopin ja apen omistamassa kerrostalokolmiossa, mieheni maksoi täyden vuokran, veljensä vain 1/3 tuosta summasta, jos sitäkään. Tämä veli käy äitinsä ja isänsä luona useita kertoja viikossa, ja viikonloputkin viihtyy usein äitilässä. Joten varmaan arvaatte, kuka on se lellikki tässä perheessä, ihan mukava tyyppi tosin, tulemme hyvin juttuun, mutta välillä keksii kaikenlaista, vähän niinkuin anoppi ja appi, heittävät huumorilla muka jotain hauskaa.
Tällä on aina jokin kriisi meneillään, ja on kuin kopio isästään. Valittaa, ja haluaisi vähentää työtaakkaa, keinolla millä hyvänsä. Työ ei saisi olla henkisesti rankkaa, mutta palkkaa pitäisi tulla tuosta vaan. Että osataan sitä mieheni suvussa.