Pitkä suhde?

11 vuotta nyt. Olemme onnellisia ja kiitollisia siitä, mitä meillä on tässä suhteessa ja elämässä. Emme keskity miettimään sitä, mitä muuta olisi voinut olla. Pidämme samoja asioita elämässä tärkeinä, meille niitä ovat perhe ja lapset, sille annetaan paljon aikaan. Turhasta ei riidellä ja pingoteta. Välillä tietty riidellään, mutta ne sovitaan aika nopeasti eikä riitoihin kuulu, että mies lähtee ryyppäämään tms. Molemmille on selvää, ettemme koskaan toisiamme petetä, puhuttu on, että jos omalta puolisolta ei "saa" tarpeeksi vaikka sitä seksiä, niin asiasta keskustellaan, niin toinen voi yrittää ainakin hieman muuttaa omaa käyttäytymistään. Onnea teidän suhteeseen!

tavallista arkea onnellisin pyrähdyksin. Jos jotain olen oppinut, niin sen että A)joka asiasta ei kannata kitistä
B)kunnioitus toista kohtaan kantaa riitojenkin yli siedettävämmin..kaikkea ei siis tarvitse ääneen ilmaista vaikka mieli tekisi.
(6v)

Olisiko yhteisen taipaleemme salaisuus siinä että olemme tottuneet olemaan yhdessä. On yhteistä aikaa, omaa aikaa ja perheen kesken vietettävää aikaa. Ja yhteisiä muistoja. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta.

Tavallista arkea. Pinna kiristyy välillä ja rähjtään, mutta toinen kuuntelee ja antaa rauhoittua. Sitten sopivan ajan tullessa sanoo oman mielipiteensä.

Arki astuu kuvioon mukaan. Silloin tällöin pientä piristystä arkeen. Esim. toinen laittaa hyvää ruokaa ja sanoo: Tule viereen. Rutistaa ja rapsuttaa. Kuuntelee murheita ja osaa auttaa. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja se kerryttää yhteistä elämää. Mitä pitempään asumme yhdessä sitä hankalampi on kuvitella elämä ilman toista.

Välillä on aikoja jolloin haluaisi erota (ei sitä kokoaikaa jaksa olla kylki kyljessä kiinni)ja välillä haluaa olla vain sen oman kullan kanssa. Kun ei sitä osaa edes nukkua, jos se tuttu tuhina ei kuulu vierestä...

Eli meitä yhdessä pitävä juttu on: Saman tapainen arvomaailma, viihdymme toistemme kanssa, yhteinen eletty elämä ja suunnitelmat joita on tulevaisuudelle.

suhde voi hyvin, sillä ennen kaikkea huolehdin siitä että olemme ystäviä; kerromme toisillemme asioita ja teemme hauskoja juttuja yhdessä. tottakai olemme myös erittäin rakastuneita toisiimme, mutta niin kauan kun toista arvostaa ja kohtelee kuin ystävää (ystäväähän ei komenneta siivoamaan tai valiteta tekemättömistä töistä vaan keskustellaan) voi sanoa että suhteella on ruusuinen tulevaisuus.

kun ajattelee vaikka alkuhuumaa; sen jälkeen huuma haihtuu ja mitä jää käteen? toivottavasti kumppanuutta, rakkautta ja kunniotusta.

Parin ekan seurusteluvuotemme jälkeen syntyivät lapset (2kpl).

Suurin osa yhdessäoloajastamme on ollut (mielestäni) tosi myrskyisää. VÄhän väliä olemme mananneet että laitetaan eri kämpät hakuun milloin mistäkin syystä. Toisen erilaiset tavat ja periaatteet hermostuttavat jne.

Nyt vasta tuntuu että riitelyistä on se kipinä haalennu eikä enää jaksa kinata ihan kaikista asioista. Jotenkin tämä kahdeksas vuosi on tuntunut käännekohdalta. Alkaa jotenkin tottua toiseen, tuntemaan syvemmin, hyväksymään erilaisuuden, uskaltaa olla toisen edessä heikko ja oma (joskus ärsyttävä) itsensä ...

Ihan kivasti menee, mikä sekin on tietysti suhteellista :-)

17 hääpäivää on vietetty ja muutama vuosi siihen päälle, 1986 alettiin kulkeen kimpassa. Välistä riidellään ja sitten taas halataan, niinhän se yleensä menee :-)

Se salaisuus, liekö sellaista ollenkaan?

Jokaisessa on niiden ihanien piirteiden lisäksi niitä ärsyttäviä ja toisen mielestä typeriä piirteitä/tapoja. Niitä kun oppii sietämään ja hyväksymään, niin pärjää paremmin :-)

Kumppani on vähän niinkuin käytetty auto. Sitä kun huoltaa, niin se toimii luotettavasti. Huollon heikentyessä, toiminta takkuilee ja mieleen tulee vaihto.

Sitten jos sen vaihdon suorittaa, niin alussa kaikki on niin ihanaa ja uutta. Mutta eipä mene kauaakaan niin siitä uudestakin löytyy vikoja ihan yhtä paljon kuin vanhastakin, tosin eivät ole välttämättä samassa paikassa :-)

Hyvää jatkoa teille!