Nenäleikkaus ja valtion auttava käsi

Suora lainaus Siluettin sivuilta:
"Nenäleikkaukset kuuluvat sairauskulukorvauksen piiriin, kun nenää leikataan väliseinän vinouden aiheuttaman tukkoisuuden, nenän murtumien tai poikkeavien synnynnäisten kehityshäiriöiden vuoksi."

Kysymys kuuluukin, onko nenäleikkaukseen mahdollisuus saada tukea, jos leikkauksessa korjataan aiempia murtumia?

Nenäni murtui koulun liikuntatunnilla, tosin siinä vaiheessa se ei menoa haitannut. Nyt vuosien päästä olen kuitenkin alkanut huomata nenäni vinouden ja murtuma kohdan kumpareen. Lisäksi kokeilemalla tuntuu siltä, että murtumakohdasta nenä on ikään kuin haljennut, eli luussa on selkeä "kanjoni." Voi tietysti olla, että tuo viimeinen on normaali nenän ominaisuus. Joka tapauksessa leikkaus on nyt harkinnassa, kulupuolen ollessa suurin ongelma
31114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yksityistä puolta. Oletko käynyt terveyskeskuksessa? Tiedän tapauksen, jossa ala-asteikäiselle tehtiin nenän korjausleikkaus yliopistollisessa sairaalassa. Vamma oli syntynyt vuosia aikaisemmin isän lyömänä. En tiedä oliko nenän kanssa ongelmia muuten, ulkonäkö oli poikkeava.

Äänestä
  • Yksityistä puolta harkitsin, koska julkinen ei tullut edes mieleeni. Pitääkin sitäkin mahdollisuutta tiedustella.

    Tapahtumasta on jo aikaa 10 vuotta, joten sen aikaset vakutuukset yms. tuskin korvaavat?

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Yksityistä puolta harkitsin, koska julkinen ei tullut edes mieleeni. Pitääkin sitäkin mahdollisuutta tiedustella.

    Tapahtumasta on jo aikaa 10 vuotta, joten sen aikaset vakutuukset yms. tuskin korvaavat?

    Tapaturmissa ei ole aikarajaa. Ota selvää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pasi kirjoitti:

Suora lainaus Siluettin sivuilta:
"Nenäleikkaukset kuuluvat sairauskulukorvauksen piiriin, kun nenää leikataan väliseinän vinouden aiheuttaman tukkoisuuden, nenän murtumien tai poikkeavien synnynnäisten kehityshäiriöiden vuoksi."

Kysymys kuuluukin, onko nenäleikkaukseen mahdollisuus saada tukea, jos leikkauksessa korjataan aiempia murtumia?

Nenäni murtui koulun liikuntatunnilla, tosin siinä vaiheessa se ei menoa haitannut. Nyt vuosien päästä olen kuitenkin alkanut huomata nenäni vinouden ja murtuma kohdan kumpareen. Lisäksi kokeilemalla tuntuu siltä, että murtumakohdasta nenä on ikään kuin haljennut, eli luussa on selkeä "kanjoni." Voi tietysti olla, että tuo viimeinen on normaali nenän ominaisuus. Joka tapauksessa leikkaus on nyt harkinnassa, kulupuolen ollessa suurin ongelma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu