NAISET!

Kertokaa lyhyesti tai pitkästi mitä teidän mielestä kuuluu hyvään parisuhteeseen. Ja vähän syvemmin kuin "kunnioitus" tai "luottamus". Mulla on itsellä parisuhde kriisissä, vikaa on myös itessäni mutta väittäsin silti että suurin ongelma on miehen puolella. Hän ei vaan tajua miten pidetään naista hyvänä (henkisesti).
4583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni on tärkeää että viihdytään toisen seurassa ja halutaan viettää aikaa yhdessä niin kotona kuin muuallakin. Läheisyys ja hellyys kuuluu tietty asiaan, siis niin että molemminpuolin on lähellä hyvä olla ja halutaan sitä. Ja jos toivoa saa, niin ihanaa on toisen hyvänäpito puolin ja toisin; mm. hartioiden tai jalkojen hierominen, silittely ym. Ilman ajatusta siitä automaattisesti seuraavasta seksistä, vaikka se siihen välillä johtaisikin (tai usein). Tällaisia hetkiä olen yhden miehen kanssa kokenut ja sen jälkeen olen oppinut antamaan sille todella paljon arvoa.- Jostain kun vielä saisi vastaavaa hellyyttä...

Äänestä

En tiedä, osaanko sen syvemmin kertoa, mutta voin yrittää. Mainitsemasi kunnioitus ja luottamus ovat tärkeitä, myös toisen arvostus. Mutta niiden lisäksi:

Huumori. Pitää osata nauraa edes joskus samoille asioille, tai ainakin ymmärtää toisen huumoria vaikka se ei itseä naurattaisikaan.

Läheisyys. Sekä fyysinen että psyykkinen. Me nukumme väliaikaisesti olohuoneen sohvilla, erillään siis. Vielä puoliunessa saattaa kurkottaa sipaisemaan toisen hiuksia tai kuiskata hyvää yötä, kauniita unia. Pieni läpsäisy pepulle ohi kulkiessa piristää kummasti, tai suukko niskaan kun toinen istuu koneella ja toinen nousee sohvalta lähteäkseen suihkuun. Tai yksinkertainen "mites päivä on sujunut?", kunhan muistaa myös kuunnella vastauksen =)

Seksi on myös keskeistä, mutta tällä en missään nimessä tarkoita runsasta määrää, vaan molemmille sopivaa ja sopivan usein.

Tunteiden ilmaisu. Sanoin tai teoin, niin että toinen ymmärtää, mitä tarkoitat. Meillä kesti viisi vuotta oppia tämä, mutta nyt aletaan olla oikealla tiellä.

Kaikesta pitää voida keskustella, mieluiten sovussa. Vaikka asia tuntuisi itsestä mitättömältä, jos se on toiselle tärkeä, silloin kuunnellaan ja neuvotellaan.

Yhteiset tavoitteet ja unelmat vievät myös pitkälle. Samantyylinen elämänrytmi voi helpottaa asiaa, mutta ei ole välttämätöntä. Kunhan sitä yhteistäkin aikaa jostain löytyy.

Oma aika. Siihenkin on parisuhteessa oikeus. Myös samassa huoneessakin voi viettää omaa aikaa, pitää osata "haistella" milloin toinen ei kaipaa syliin tunkemista tai iltasuunnitelmian plarailua.

Yhtenäisyyden tunne, ME-tunne. Tunne siitä, että me elämme meidän elämäämme ja me teemme meidän päätöksemme, jotta me voisimme olla yhdessä onnellisia. Ei tarkoita omasta elämästä luopumista tai jatkuvaa yhdessäoloa, vaan tuota tunnetta joka tekee parista parin.

Tasa-arvoisuus. Tai tasa-arvoinen epätasa-arvoisuus. On esimerkiksi aivan sama onko taloudessa naisten- ja miestentöitä vai vain molempien töitä, kunhan asiasta päästään yhdessä molempien toiveita kunnioittaen yhteisymmärrykseen.

Selkeät talousasiat. Masentavaa, että se on niin tärkeää, mutta se on. Raha-asioista saadaan monta mehevää riitaa aikaiseksi. Tästäkin pitää osata puhua ja sopia, ja sovittua tulee molempien osapuolien kunnioittaa. Kuin myös sitä, että joskus tulee yllättäviä menoja ja joskus kaipaa luksusta.

Siinä jotain, mitä mieleeni tulee. Mutta rehellisyyden nimissä oma ainoa suhteeni on ollut melko helppo, joten listani on aika pumpulisesta näkökulmasta kirjoitettu.

Äänestä
  • meinasin vastata tähän viestiin, mutta olit vastannut jo niin hienosti, että en viitsi alkaa samoja asioita uudelleen kirjoittamaan :)

    Äänestä

  • tyttönen vain... kirjoitti:

    meinasin vastata tähän viestiin, mutta olit vastannut jo niin hienosti, että en viitsi alkaa samoja asioita uudelleen kirjoittamaan :)

    Kaikki nämä piirteet löytyvät omasta avioliitostani, mutta ne eivät tunnu riittävän vaimolle. Hän sanoo, että olen paras mies mitä hän voisi ikinä kuvitella saavansa, mutta haluaa silti olla yksin, eikä enää rakasta minua. Toista miestä hän ei myönnä tapailevansa, eikä osaa sanoa muutakaan syytä uudelle tunteettomuudelleen. Olen ymmälläni! Neuvokaa, arvon naiset, mitä pitäisi tehdä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen minäkin kirjoitti:

Kertokaa lyhyesti tai pitkästi mitä teidän mielestä kuuluu hyvään parisuhteeseen. Ja vähän syvemmin kuin "kunnioitus" tai "luottamus". Mulla on itsellä parisuhde kriisissä, vikaa on myös itessäni mutta väittäsin silti että suurin ongelma on miehen puolella. Hän ei vaan tajua miten pidetään naista hyvänä (henkisesti).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu