Olen seurustellut muutaman kuukauden aktiivisesti itseäni muutaman vuoden vanhemman miehen kanssa. Olimme tosi paljon tekemisissä päivittäin ja lähes joka yö miesystäväni on ollut luonani.
Sain lapsen hiljattain (joka ei siis ole hänen) ja miesystävä on ollut tietoinen alusta alkaen tästä ja tukenut minua kohtaamaan synnytykseen ja äitiyteen liittyvät pelot.
Miesystävä on tykännyt lapsestani silmin nähden jo laitoksella, kun sylitellyt ja syöttänyt häntä, ja siinä myös huomioinut minua entiseen malliin. Minä olen aina pitänyt hänestä ja osoittanut sen sanoin, hellyydellä sekä myös kokkaillut lähes poikkeuksetta iltaruoan aina kun hän tulee töistä.
Nyt tilanne alkaa vaan muuttua, kun lapsi vie itkuillaan ja vatsanpuruillaan ajan, jonka ennen vietimme kahdelleen. Parisuhde siis on alkanut hiipua ja miesystävä viettää yöt kotonaan sekä myös useimmat illat jossain muualla kuin luonani. Myös yhteinen tekeminen on jäänyt pois, koska en vielä voi pienen kanssa liikkua ja toisaalta, ei ole miesystävälläkään ehdotuksia ollut pahemmin, missä voitaisiin "perheenä" liikkua.
Huolestuttaa, en tahtoisi millään päästää näin hyvää suhdetta karikolle, koska tiedän että toinenkin on ollut vakavissaan koko ajan. Mutta kertokaa ihmiset, onko se vain niin että pienen lapsen tulo muuttaa kaiken. Uskon ettei syynä ole se, että lapsi ei ole hänen. Tai ainakaan päällimmäisenä syynä se ei ole.
Onko minulla enää mitään oljenkortta vai pitääkö vain päästää menemään jos on mennäkseen?
- yksinhuoltaja nainen -
Sain lapsen hiljattain (joka ei siis ole hänen) ja miesystävä on ollut tietoinen alusta alkaen tästä ja tukenut minua kohtaamaan synnytykseen ja äitiyteen liittyvät pelot.
Miesystävä on tykännyt lapsestani silmin nähden jo laitoksella, kun sylitellyt ja syöttänyt häntä, ja siinä myös huomioinut minua entiseen malliin. Minä olen aina pitänyt hänestä ja osoittanut sen sanoin, hellyydellä sekä myös kokkaillut lähes poikkeuksetta iltaruoan aina kun hän tulee töistä.
Nyt tilanne alkaa vaan muuttua, kun lapsi vie itkuillaan ja vatsanpuruillaan ajan, jonka ennen vietimme kahdelleen. Parisuhde siis on alkanut hiipua ja miesystävä viettää yöt kotonaan sekä myös useimmat illat jossain muualla kuin luonani. Myös yhteinen tekeminen on jäänyt pois, koska en vielä voi pienen kanssa liikkua ja toisaalta, ei ole miesystävälläkään ehdotuksia ollut pahemmin, missä voitaisiin "perheenä" liikkua.
Huolestuttaa, en tahtoisi millään päästää näin hyvää suhdetta karikolle, koska tiedän että toinenkin on ollut vakavissaan koko ajan. Mutta kertokaa ihmiset, onko se vain niin että pienen lapsen tulo muuttaa kaiken. Uskon ettei syynä ole se, että lapsi ei ole hänen. Tai ainakaan päällimmäisenä syynä se ei ole.
Onko minulla enää mitään oljenkortta vai pitääkö vain päästää menemään jos on mennäkseen?
- yksinhuoltaja nainen -
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enpä usko että se lapsesta on kiinni, koska varmaan on mies tilannetta puntaroinut jo alussa moneen kertaan ja päättänyt tilanteen hyväksyä. Ja sitähän hän on käytökselläänkin lapsen kanssa osoittanut. Se sitten onkin eri kysymys mistä uudenlainen tilanne ja käytös johtuu. Puolentoista kuukauden seurustelun jälkeen meillä tilanne muuttui samoin. Ei syntynyt lasta, ei tapahtunut mielestäni muutakaan merkittävää, yhtäkkiä vaan omat menot ja yöt omassa kodissa alkoi lisääntyä.
Teoreettisesti on helppo ajatella kuinka ihana vieraan miehen lapsikin voisi olla. Raskausaika menee OK, samoin syntymän ihme ja ensimmäiset hetket pienkaisen kanssa. Mutta kun arki yövalvomisineen ja koliikkikiukkuineen tosissaan koittaa, niin miehen mieli saattaa helposti muuttua. Moni mies tekee katoamistempun siinä vaiheessa, vaikka lapsi olisi omakin, mutta useimmat ottavat vastuun nimenomaan sen takia, että haluavat suojella oman siemenensä hedelmää. Jos lapsen isä onkin joku Mulkero X, niin miehellä ei ole mitään syytä jäädä marttyyrin lailla kärsimään rasittavasta elämästä kirkuvan, valvottavan ja kakkailevan käärön kanssa.
Amen!
Semmosta se sitten on. Miehelle kelpas se hommeli hetken aikaa, mutta nyt ei saa sua enää kokonaan itselleen, niin veikkaan että kohta kuulet sen "mä jätän sut" uutisen. Taas yks yh-äiti lisää tänne.. Moi vaan...hehehe
tottakai miehen tekee mieli nukkua kotonaan koska saa oikeasti nukkua hyvät unet. ja kun lapsi ei ole hänen, vaikka hän ei lasta vieroksuisikaan, hän ei koe olevansa vastuussa siitä kaikesta hullunmyllystä mitä pieni ihminen aiheuttaa. sinun lapsi, sinä hoidat. hän todennäköisesti kyllä lepertelee kakarasi kanssa kuin paraskin isä mutta vastuuta hän tuskin kanssasi puolittaa. jos niin tekee on jo erittäin harvinaislaatuinen mies.
et voi olettaa että hän ymmärtäisi sinua loputtomiin ja alkaisi elää puhdasta perhe-elämää sinun ja lapsen kanssa joka ei ole hänen. harva siihen pystyy kylmiltään ja suhteenne on muutenkin kovin nuori vielä.
puhukaa, se on tärkein sääntö numero yksi! tuokaa esille toistenne tuntemukset niin sitä myötä suhteenne joko kiintyy entisestään tai osoittaa sen että ette ole oikeita toisillenne ja teistä ei voi kasvaa perhettä. älä painosta miestä, sillä suhteenne tosiaan on uudehko ja ette varmasti tunne vielä toisianne läpikotaisin, ettekä vielä pitkään aikaa sillä lapsi vie todella suuren huomioin elämästäsi. ja osin hänenkin elämästään, miehen siis.
puhukaa. sitä ensisijaisesti suosittelen!
Kuinka ihmeessä sinä voit edes haaveilla viettäväsi aikka miesten kanssa kun juuri olet tehnyt lapsen, avuttoman pienen ihmisen joka on taysin riippuvainen sinusta! Sinä olet tietoisesti harkiten ja suunnitellen saanut tuon ihmisen aikaan.
Lukijat odottavat että sinä olet tarpeeksi älykäs tiedostamaan että sinkkuelämä sellaisena kuin koit ennen lapsen suunnittelua on nyt ohitse.