Olen muutama kuukausi sitten pitkän parisuhteen jälkeen tutustunut näihin sinkku-kuvioihin, ikää itselläni 40.
Nyt olen tapaillut kahta miestä ja molemmat tuntuisivat aika sopivilta minulle. En osaa vaan päättää, he ovat aivan erilaisia.
Toinen akateemisesti kouluttautunut, vähän ujo, kokenut vaikean avioeron, kaksi lasta, joita tapaa säännöllisesti. Puhuu paljon itsestään, ei kysele paljoa minusta, ilmeisesti on hänen tyyli.
Tuntuu olevan täysillä mukana ja haluaisi kanssani pysyvämpää.
Toinen miehistä 'tavallisissa töissä', erittäin ulospäin suuntautunut. Olen nähnyt aiemmin usean eri naisen kanssa, voisi olla vaikka useampi samanaikaisesti. Ottaa huomioon kaikin tavoin, itse ehkä epäilen aitoutta. Sanoo minun tehneen häneen lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisi yrittää kanssani.
Siispä ajatukseni ovat aivan hakusassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama juttu oli itsellä kevällä enkä osannut tehdä päätöstä. Lopulta tein( väärän)valinnan ja aloin deittailla vain tätä toista, kunnes hän ex tempore jätti minut. Joten tuloksena nyt ei ole sitten ketään. Kannattaa tutustua ystävänä paremmin ensin molempiin ja katsoa sitten ajan kanssa. Ex mieheni kanssa deittailtiin puoli vuotta muita samaan aikaan, kunnes tajusimme, että tässähän se on.
Ilmanmuuta otat tuon ensimmäisen vaihtoehdon, jos päässäsi vähänkään järkeä piisaa. Onhan tuo nyt aivan selvää, että tuo jälkimmäinen on joku helppoheikki.
Ja naiset, muistakaa se, että kun kaikessa itsevarmuudessanne tapailette useita miehiä samaan aikaan, ei se kovin järkevää kuvaa anna teistä. Jäätte vielä rannalle ruikuttamaan. Itsekkin olen yhden useita miehiä liehitelleen naisen jättänyt juuri sen takia, että pidin hänen toimintaansa naurettavana. Toki hänen toimintansa paljastui muillekkin miehille ja näyttää olevan vieläkin sinkku, ilmeisesti vasten tahtoaan.
väärtti. Sen aika näyttää aivan varmasti. Toinen on sitoutunut etupäässä lapsiinsa ja sinä olet jonkinlainen hänen viettiensä ja yksinäisyytensä tyydyttäjä. Jälkimmäinen on täysi p......a, ehkä sinulle kuitenkin vähän kuin hengenheimolainen.
"Sanoo minun tehneen häneen lähtemättömän vaikutuksen"...Juokse pakoon. Ei kuulostaa hyvältä ollenkaan. Kuulostaa melkein liiankin tutulta. Minulla oli sellainen suhde joka loppui kevättalvella. Mies ylisti ja oli niin otettu minusta. Jätti kuitenkin heti kun minä rakastuin. Muista että ihminen joka liiankin paljon ylistää sinut antaa sinulle hyvän olon, siitä syystä se tuntuu hyvältä. Mutta se on asia joka myöskin hetkessä voi viedä toiseen suuntaan.