Helsingin sanomat eivät julkaisen mitään, kristinuskoa kyseenalaistavaa, joka tulee epäakateemisen lukijan kynästä, joten täytyy laittaa tänne:
Oli liikuttavaa lukea tämän päivän mielipidettä 11.07-06 helsingin sanomissa.
Yehia ELMahgaryä kehoittaisin tutustumaan, ja tutkimaan kristittyjen oppineiden selitysoppia, niin samankaltaista sinun mielipide ansiokkaasti oli.
Raamattuakaan, sen jakeita ei pitäis lukea poissa asiayhteyksistä. Selitä huonot kohdat peilaten, ja etsi sopivampi tekstin pätkä sinällään täydellisestä jumalan sanasta, mutta kuitenkin väärennöksiä toisaalta sisällössä löytyy. Kristinuskon opissa jeesus teki uuden liiton vanhan jumalan kanssa, mutta voidaan löytää kohta jossa lukee, ettei vanhoja opetuksia kumottukaan.
Tuliko Jeesus kumoamaan lait?
Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."
Matt. 5:18 "Sillä totisesti minä (Jeesus) sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."
Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."
Hän pelasti, keitä?
Joh. 18:20 "Jeesus vastasi hänelle: Minä olen julkisesti puhunut maailmalle; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään."
Kivunpoistolääkitystä vastustettiin aikoinaan tämän takia, uskonoppineiden toimesta:
1. Moos. 3:16 "Ja naiselle hän (Jumala) sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
Naisen asema alkuperäisessä uskossa:
Hilkka oli naisilla yleisessä käytössä 1900 luvun alkuun asti
1. Kor. 11:7-10 "Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on
miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten,
vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien
1. Kor. 14:34-35 "Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua,
vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan
omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa."
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo
opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
tähden."
Se on väärin kohdata länsimaiset islamin tutkijat vieraalla, jopa vihamileisellä maaperällä, mutta minkäs teet kun asut länsimaassa, iskuja pitää vaan kestää.
"Tutkijat" eivät toki puutu omaan uskontoonsa, koska sekään ei kestä läpivalaisua, mutta toisaalta meidän maanosassa, naisilla on paljon enemmän käytännössä oikeuksia ja tasavertaisuutta, kuin islaminuskon leimaamissa kulttuureissa, eikä uskontokriittisiä kansalaisia vaimenneta kuolemantuomion uhalla, näin ei ole tapahtunut reilun vuosisadan aikana. Islam on pahasti jäljessä länsimaisten kulttuurien, valtioiden ihmisoikeustilannetta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
1) Koko laki ja kaikki profeetat on tiivistettävissä rakkauden kaksoiskäskyyn ja kultaiseen sääntöön. Ne ovat koko maailmankaikkeuden perusta eivätkä ne häviä minnekään ennen maailmanloppua.
2) Joh 3:16
3) Ja anestesia yleistyi juuri sen takia, että sen kehittäjä Joseph Lister vetosi siihen, että Jumala oli nukuttanut Aadamin ottaessaan häneltä kylkiluun Eevaa varten. Hänen mukaansa Jumala oli ensimmäinen nukutuslääkäri.
Mielenkiintoista sinänsä, Japani ei ole milloinkaan ollut kristillinen maa, mutta siellä on vastustettu kipulääkitystä uskontoon (buddhalaisuuteen) vedoten. Ennakkoluulot ovat yhteisiä kaikille kulttuureille.
4) Suomessa oli tapana, että naimisissa olevat ihmiset peittävät päänsä. Miehet hatulla, naiset huivilla tai hilkalla. Vain naimattomat saivat (tai joutuivat) kulkea hiukset vapaana. Kolmenkympin jälkeen voisi olettaa, että sellaisessa kulttuurissa hilkka tai hattu olisi kunnia-asia.
Ymmärrän erittäin hyvin, miksi HS (ja ehkä muutkin julkaisut, joilla on jonkinlaiset järkevät kriteerit julkaistaville kirjoituksille,) ei nimimerkki Seppo1A:n kirjoituksen kaltaisia tekstejä julkaise. (Aiempia yrityksiä? Jos niiden sisältö ja muoto on ollut samanlaista kuin tämän...) Syy tuli äärimäisen selväksi luettuani alle 10 riviä kyseistä sepustusta.