Braun silk-epil

Haluaisin lämpimästi suositella epilaattoria harkitsevalle kyseistä masiinaa. Olen nyt kolme kertaa epiloinut sääret sillä ja en voi muuta kuin kehua. Ensimmäinen kerta oli kyllä vähän sähläystä ja aikaa kului, mutta kaksi viimeistä kertaa on ollut suorastaan kivutonta ja melko nopeaakin. Vain pientä nipistelyä on välillä tuntunut.
Minulla on aina ollut aika kiivas karvankasvu, mutta nyt on kestänyt n. puolitoista viikkoa epilointikertojen välissä ja uskon, että kerrat tulevat vielä ajan kanssa harvenemaan. Olen myös herkkäihoinen, mutta ainoastaan ensimmäisen kerran jälkeen olen kärsinyt näppylöistä.
Kainaloita ja bikinirajaa en ole vielä uskaltautunut epiloimaan...
Olipas se myyntipuhe! :)
31146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei, kiitos..:) Olen monesti miettinyt että pitäisi ostaa epilaattori ja nyt juuri tuo oli jossain tarjouksessa ja ilmeisesti on niin hyvä vehje, että uskaltaa opiskelijankin rahat siihen sijoittaa..:)

Äänestä

braun silk..on ainakin kamala! joka toinen päivä saa epiloida ja siltikään koskaan täysin sileää. en ole tyytyväinen, vaikka kyllä se voittaa kaikki muut tavat. valohoitoon kun pääsis.. se vaan on kallista.
mutta ei satu enään :)

Äänestä

Philipsin Satin Ice-epilaattori-ladyshaven ja on kyllä huippu laite! Luulin et epilointi sattuis mut ei edes ensimmäisellä kerralla. Laitetta oli tosi helppo käyttää ja laitteen jääosa toimii oikeesti. Lisäksi mukana on erillinen kuorintaosa estämässä karvojen kasvamista sisäänpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huippu laite! kirjoitti:

Haluaisin lämpimästi suositella epilaattoria harkitsevalle kyseistä masiinaa. Olen nyt kolme kertaa epiloinut sääret sillä ja en voi muuta kuin kehua. Ensimmäinen kerta oli kyllä vähän sähläystä ja aikaa kului, mutta kaksi viimeistä kertaa on ollut suorastaan kivutonta ja melko nopeaakin. Vain pientä nipistelyä on välillä tuntunut.
Minulla on aina ollut aika kiivas karvankasvu, mutta nyt on kestänyt n. puolitoista viikkoa epilointikertojen välissä ja uskon, että kerrat tulevat vielä ajan kanssa harvenemaan. Olen myös herkkäihoinen, mutta ainoastaan ensimmäisen kerran jälkeen olen kärsinyt näppylöistä.
Kainaloita ja bikinirajaa en ole vielä uskaltautunut epiloimaan...
Olipas se myyntipuhe! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu