Tässäpä minun ainoa kokemukseni Suomi24Treffeiltä. Profiilin laitoin toukokuun alussa. Vastauksia tuli n. 20 ja sitten yhdestä näistä muodostui "e-mail-suhde". En halua yksilöidä kuka tämä mies on, mutta hän oli n.50-vuotias, akateeminen mies Hämeestä. Hänellä oli kuvaton profiili (minulla oli kuvallinen). Profiilin perusteella hän antoi itsestään erittäin miellyttävän ja älykkään vaikutelman. Kun siirryimme e-maileihin, ne olivatkin töksähteleviä ja hyvin lyhyitä ja kömpelöitä viestejä. Hän vetosi aina "projekteihinsa" ja kiireeseensä, projektipäällikkö kun oli. Hän lähetti kuvansa; miellyttävän näköinen, ei jumalaisen komea, mutta hienostunut ja luotettavan näköinen. Hän kertoi isosta omakotitalostaan Hämeessä.
Sitten tuli aika tavata. Vaihdoimme puhelinnumeroita, mutta kumpikaan ei uskaltanut soittaa. Minä olen arka ja tulkitsin, että hän on myös sitä ihmissuhteissaan kuten useimmat meistä eronneista olemme.
Emme siis soitelleet toisillemme vaan sovimme e-mailitse treffit ja varmistimme ne kännykän tekstareilla.
Minä matkustin linja-autolla n.100 km ja hän tuli 50 km omalta suunnaltaan noukkimaan minut kyytiin. Sovimme paikan. Hän tunnisti minut heti, mutta minä en - koska hän ei lainkaan muistuttanut miestä, jonka valokuvan hän oli lähettänyt. Mainitsin siitä ja hän kertoi, että "turvallisuussyistä" ei uskaltanut lähettää omaa kuvaansa vaan erään kaverinsa. Tämäkin meni minulle läpi. Hän ei siis ollut hoikka elegantti mies vaan lyhyt, minua 10 cm lyhyempi ja ylipainoa vaarallisen paljon terveydellisesti ajatellen.
Hän ehdotti, että mennään hänen luokseen. Minä en kehdannut kieltäytyä. Mies vaikutti kiltiltä ja "vaarattomalta." Yritin smool-tookata parhaani mukaan, mutta mies vain murahteli vastaukseksi jokaiseen sanomaani, että "just, jetsulleen näin", "voihan se olla niinkin", "niinpä" ja jokaisen lauseen päätteeksi nolo, teennäinen naurahdus. Kun tulimme maaseudulle, jossakin oli lähellä iso sikala, josta tulvi hajua autoon saakka. Siinä vaiheessa miehen huumori puhkesi kukkaansa ja hän sanoi minulle, että: "et perkele oo paskonu housuihisi..." (sananmukaisesti). Hän päästi ison röhönaurun ikään kuin olisi sanonut nerokkaan vitsin. Hän käänsi ikkunan autosta kiinni ja mutisi "voihan vittu...".
Se omakotitalo... se oli 30-neliöinen idyllinen mökki aika lailla tien vieressä. AIvan jotakin muuta mitä oli minulle kertonut. Minä puolestani olin kertonut, että minulla on vain pieni omakotitalo Uudellamaalla (todellisuudessa minun pieni 80-neliöinen taloni oli varsin avara verrattuna hänen mökkiinsä). Siisteystaso oli... kuvottavaa.
Mies oli kömpelö, mutta ystävällinen. Hän keitti kahvit. Puhumista ei juurikaan löytynyt. Kyselin hienovaraisesti kulkeeko busseja mihin aikaan lähimpään kaupunkiin ja onneksi parin tunnin kuluttua pääsinkin nousemaan bussiin, pysäkille kävelin 3 km (mies sanoi minulle, että pysäkki on parinsadan metrin päässä) Onneksi lähdin sen verran aikaisin, että ehdin juuri sopivasti bussiin.
Tämä oli harmiton juttu, mutta opettavainen. Minä olin aivan rehellisesti kertonut faktat itsestäni, mutta tämä "akateeminen projektipäällikkö" ei edes muistanut mikä hänen akateeminen tutkintonsa oli, koska "siitä on niin vitun pitkä aika kun kävin sen hakemassa" (siis; hakemassa).
Että tällainen tarina. AJattelin jälkeen päin, että menipä päivä hukkaan, mutta eipä mennyt. Kyllä tästä oli opiksi ja mies itsessään karkeasta kielenkäytöstään ja valehtelusta huolimatta ei kuitenkaan vaikuttanut hullulta psykopaatilta. Mitään yhteistä en hänen kanssaan löytänyt - itseään hän markkinoi hyväksi keskustelijaksi. Luulen, että hän oli jäljentänyt profiilinsa joltakulta muulta treffipalstalaiselta.
Sitten tuli aika tavata. Vaihdoimme puhelinnumeroita, mutta kumpikaan ei uskaltanut soittaa. Minä olen arka ja tulkitsin, että hän on myös sitä ihmissuhteissaan kuten useimmat meistä eronneista olemme.
Emme siis soitelleet toisillemme vaan sovimme e-mailitse treffit ja varmistimme ne kännykän tekstareilla.
Minä matkustin linja-autolla n.100 km ja hän tuli 50 km omalta suunnaltaan noukkimaan minut kyytiin. Sovimme paikan. Hän tunnisti minut heti, mutta minä en - koska hän ei lainkaan muistuttanut miestä, jonka valokuvan hän oli lähettänyt. Mainitsin siitä ja hän kertoi, että "turvallisuussyistä" ei uskaltanut lähettää omaa kuvaansa vaan erään kaverinsa. Tämäkin meni minulle läpi. Hän ei siis ollut hoikka elegantti mies vaan lyhyt, minua 10 cm lyhyempi ja ylipainoa vaarallisen paljon terveydellisesti ajatellen.
Hän ehdotti, että mennään hänen luokseen. Minä en kehdannut kieltäytyä. Mies vaikutti kiltiltä ja "vaarattomalta." Yritin smool-tookata parhaani mukaan, mutta mies vain murahteli vastaukseksi jokaiseen sanomaani, että "just, jetsulleen näin", "voihan se olla niinkin", "niinpä" ja jokaisen lauseen päätteeksi nolo, teennäinen naurahdus. Kun tulimme maaseudulle, jossakin oli lähellä iso sikala, josta tulvi hajua autoon saakka. Siinä vaiheessa miehen huumori puhkesi kukkaansa ja hän sanoi minulle, että: "et perkele oo paskonu housuihisi..." (sananmukaisesti). Hän päästi ison röhönaurun ikään kuin olisi sanonut nerokkaan vitsin. Hän käänsi ikkunan autosta kiinni ja mutisi "voihan vittu...".
Se omakotitalo... se oli 30-neliöinen idyllinen mökki aika lailla tien vieressä. AIvan jotakin muuta mitä oli minulle kertonut. Minä puolestani olin kertonut, että minulla on vain pieni omakotitalo Uudellamaalla (todellisuudessa minun pieni 80-neliöinen taloni oli varsin avara verrattuna hänen mökkiinsä). Siisteystaso oli... kuvottavaa.
Mies oli kömpelö, mutta ystävällinen. Hän keitti kahvit. Puhumista ei juurikaan löytynyt. Kyselin hienovaraisesti kulkeeko busseja mihin aikaan lähimpään kaupunkiin ja onneksi parin tunnin kuluttua pääsinkin nousemaan bussiin, pysäkille kävelin 3 km (mies sanoi minulle, että pysäkki on parinsadan metrin päässä) Onneksi lähdin sen verran aikaisin, että ehdin juuri sopivasti bussiin.
Tämä oli harmiton juttu, mutta opettavainen. Minä olin aivan rehellisesti kertonut faktat itsestäni, mutta tämä "akateeminen projektipäällikkö" ei edes muistanut mikä hänen akateeminen tutkintonsa oli, koska "siitä on niin vitun pitkä aika kun kävin sen hakemassa" (siis; hakemassa).
Että tällainen tarina. AJattelin jälkeen päin, että menipä päivä hukkaan, mutta eipä mennyt. Kyllä tästä oli opiksi ja mies itsessään karkeasta kielenkäytöstään ja valehtelusta huolimatta ei kuitenkaan vaikuttanut hullulta psykopaatilta. Mitään yhteistä en hänen kanssaan löytänyt - itseään hän markkinoi hyväksi keskustelijaksi. Luulen, että hän oli jäljentänyt profiilinsa joltakulta muulta treffipalstalaiselta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuhat sanaa kertoo enemmän kuin yksi kuva.
Eli älkää keskittykö siihen kuvaan tai olkaa vaikka pyytämättä koko kuvaa. Mikäli toinen ei pysty kirjoittamalla kuvailemaan itseään, hän ei ole sinut itsensä kanssa ja silloin hän tuskin lähettää omaa kuvaansa.
Mikäli hän ei pysty ilmaisemaan itseään kirjallisesti, niin hän tuskin on kouluja käynyt ja hän tuskin pystyy ilmaisemaan itseään myöskään suullisesti. Eihän tietokoneen näppäimistö ole kuin väline, jolla puhe tai ajatus muutetaan tekstiksi.
Älkääkä olko aivan noin sinisilmäisiä.. hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun henkilö ei ollut sama kuin kuvassa.
""turvallisuussyistä" ei uskaltanut lähettää omaa kuvaansa"
...
voi luoja... minä olisin tässä vaiheessa hävinnyt aika vikkelästi :D
Faktat:
- mies ei vastannut profiilista saatua käsitystä kun aloitat e-mailailun hänen kanssaan (ei osannut kirjoittaa) = ensimmäisen kellon olisi pitänyt soida!
- menit treffeille keskustelematta puhelimitse kertaakaan (projektipäällikkö ja on muka niin arka, ettei uskalla soittaa) = toisen kellon olisi pitänyt soida!
- paikalla oli eri mies mitä kuvassa (tämä oli kaikkein pahin juttu! Ei siis se, että hän ei ollut fiksu ja filmaattinen vaan se, että hän "valehteli" oman persoonansa) = kolmannen kellon olisi pitänyt soida!
- ja vielä uskalsit lähteä hänen mukaansa, koska hän vaikutti "vaarattomalta" ja "kiltiltä" -...!
Pahimmassa tapauksessa sinulle olisi voitu pian soittaa muunlaisia kelloja kuin intuitio-kilahduksia!
Minkä ikäinen mahdat olla kun olet noin naiivi?
"Et oo paskonu housuihis..??" =D
Meinasin pudota tuolilta... Mitä eikö ollutkaan ihana mies?
Tollaisia ne toiset on. Itse jos huomaan että toinen on tuppisuu, se viestiin vastaaminen jää siihen. uskomatonta...
Toisaalta... itse matkustin 500 km päähän tapaamaan entistä tyttöystävääni joka oli 12 v. vanhempi ja 24:stä kotoisin. Ei haitannut siinä vaiheessa pätkääkään. Suhteemme kesti 2,5 kk
ja sitäkin enemmän nähtiin. Se oli loistava suhde. Mutta se loppui kuin seinään. Tunnevammainen ihminen oli hän. vaikka toisenlaisen kuvan sain. Ei oo väliä vaikka olisi kerinnyt rakastua, kuten tein, mutta opikseni taas otin. Pointti on siinä ettei ihmisestä tiedä 2,5 kk jälkeen että millainen on... Vaikka tuntisi millaista hengenheimolaisuutta toista kohtaan.
Hyvä kirjoitus ja voin uskoa, että netti on täynnä kyseisen kaltaisia äärilaita tapauksia. En kuitenkaan ymmärrä miksi joku ihminen näkee noin paljon vaivaa, että nainen tulee ihan perille saakka toteamaan että feikkihän tämä mies oli.
Mä en olis lähtenyt sen miehen automatkaan, en edes kohteliassyistä. Olen kyllä kohtelias, mutta jollainhan näitä tyyppejä pitää opettaa.
En ole viestin aloittaja, mutta vastaan silti. Jos sopii miehen kanssa treffit, niin kannattaa ehdottomasti tavata ihmisten ilmoilla, esim. kaupungissa terassilla tai muualla. Ei sitä aina päälle päin näe kuka on vinksahtanut ja kuka ei! Onneksi aloittajalle ei käynyt kuinkaan, jäi ainoastaan ikävä kokemus.