erään tietokoneen luona koettua

Olen taasen viettänyt joutavanpäiväistä aikaa tällä palstalla.

Kummastuttaa, miten ihmisillä on täällä melko usein suu vaahdossa.
Jos on hyvä olo, ei tarvi paljoa räksyttää. Jos tietää pitävänsä enemmän rasvaisesta maidosta, sitä sit
välttää kaatamasta rasvatonta lasiin. Jos on asiasta epävarma, niin joka kerta kaataessaan miettii ja epäröi sitä, eli asia on niin sanotusti pinnalla, jos on epävarmuutta.
Ei saabistikaan paljoa jaksa itseään sairaana pitää jos on tyytyväinen siihen, että saabilla pääsee.

Tällä palstalla on paljon jankutusta ja inttämistä, vaikka asiat voisi ihan normaalisti keskustella.
Keskustelussa on tarkeintä olla rehellinen ja yrittää herkästi kuunnella itseään ja vielä herkemmin yrittää toisen housuihin ymmärtääkseen toisen kantaa.
Mielestäni keskustelun pointti on siinä, että voi oppia toiselta, eikä se että voi saada omalle kannalleen vahvistusta.

Täällä kaikki tietenki on mielestään oikeassa, vaikka lestadiolaisia siitä useimmiten syytellään.

Eri uskontoryhmien oikeamielisyyttä pohdittaessa kannattais tottua siihenkin ajatukseen, että Raamatussa kehotetaan kaikkia koko ajan
etsimään Jumalan valtakuntaa. Eli siis se on etsittävissä, tosin se ei ole niin konkreettinen asia, kun helposti tulee ajatelleeksi. Toisekseen
Raamatussa puhutaan myös ihmisistä, jotka pitävät itseään kristittyinä, mutta eivät sitä ole.

On siis kaksi asiaa, jotka on hyvä pitää mielessä: 1) Raamatun mukaan on olemassa Jumalan valtakunta. 2) Kaikki Kristityksi itseään kutsuvat eivät ole vanhurskaita.

Eli siis valvoa pitää, koska verkossa on myös kuolleita kaloja, kun kerran verkko nousee.

Pyytäkäämme siis Jumalalta oikeaa mieltä ja Pyhää henkeä lukieksemme ja tulkitessamme Raamattua.

Täällä jankuttaen ei kukaan pelastu, vaikka varmaan saakin tukea ajatuksilleen.
4383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voisitko seuraavaksi jankuttaa vähän pitemmän viestin. Valittava hitler!

Äänestä

*Pyytäkäämme siis Jumalalta oikeaa mieltä ja Pyhää henkeä lukieksemme ja tulkitessamme Raamattua*.

Tämä olisi hyvä muistaa itsekin, eikä vain toisille toitottaa.

Äänestä

3) kaikki VL:t eivät ole edes kristittyjä

Äänestä
  • ??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkura kirjoitti:

Olen taasen viettänyt joutavanpäiväistä aikaa tällä palstalla.

Kummastuttaa, miten ihmisillä on täällä melko usein suu vaahdossa.
Jos on hyvä olo, ei tarvi paljoa räksyttää. Jos tietää pitävänsä enemmän rasvaisesta maidosta, sitä sit
välttää kaatamasta rasvatonta lasiin. Jos on asiasta epävarma, niin joka kerta kaataessaan miettii ja epäröi sitä, eli asia on niin sanotusti pinnalla, jos on epävarmuutta.
Ei saabistikaan paljoa jaksa itseään sairaana pitää jos on tyytyväinen siihen, että saabilla pääsee.

Tällä palstalla on paljon jankutusta ja inttämistä, vaikka asiat voisi ihan normaalisti keskustella.
Keskustelussa on tarkeintä olla rehellinen ja yrittää herkästi kuunnella itseään ja vielä herkemmin yrittää toisen housuihin ymmärtääkseen toisen kantaa.
Mielestäni keskustelun pointti on siinä, että voi oppia toiselta, eikä se että voi saada omalle kannalleen vahvistusta.

Täällä kaikki tietenki on mielestään oikeassa, vaikka lestadiolaisia siitä useimmiten syytellään.

Eri uskontoryhmien oikeamielisyyttä pohdittaessa kannattais tottua siihenkin ajatukseen, että Raamatussa kehotetaan kaikkia koko ajan
etsimään Jumalan valtakuntaa. Eli siis se on etsittävissä, tosin se ei ole niin konkreettinen asia, kun helposti tulee ajatelleeksi. Toisekseen
Raamatussa puhutaan myös ihmisistä, jotka pitävät itseään kristittyinä, mutta eivät sitä ole.

On siis kaksi asiaa, jotka on hyvä pitää mielessä: 1) Raamatun mukaan on olemassa Jumalan valtakunta. 2) Kaikki Kristityksi itseään kutsuvat eivät ole vanhurskaita.

Eli siis valvoa pitää, koska verkossa on myös kuolleita kaloja, kun kerran verkko nousee.

Pyytäkäämme siis Jumalalta oikeaa mieltä ja Pyhää henkeä lukieksemme ja tulkitessamme Raamattua.

Täällä jankuttaen ei kukaan pelastu, vaikka varmaan saakin tukea ajatuksilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu