kuinka

olette karpannut? Haluaisin tietää onko joku ollut monta vuotta vhh:lla ja kuinka helpoa siihen on ollut ryhtyä? Varsinkin sellaisilta haluaisin tietoa jotka ovat olleet kovia leivän ja puuron syöjiä. Itse pidän ruisleivästä todella paljon, ja puuroa syön aamiaiseksi useinkin. Käytän myös riisiä ja pastaa jonkin verran mutta tummaa, sillä nyt ei taida vhh:ssa olla merkitystä minkä väristä se on. Olen kiinnostunut vhh:sta mutta epäröin pystynkö olemaan niin kurinalainen. Jospa aloittaisin pikkuhiljaa Etten kerralla lopettaisi leivän ja puuron syöntiä, vaan pikkuhiljaa vähentäisin. Mitä niiden tilalle sitten voi ajatella?
4285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kumminkin vastaa omalla palstallaan. Luulen että meitä on täällä aika vähän.

Äänestä

vhh-ruokavaliolla puolitoista vuotta ja ennen söin puuroa ja leipää paljon. Kyllä se helppoa oli, mutta alussa oli vieroitusoireita kun sokerista piti luopua. Voithan sä siirtyä pikkuhiljaa vhh:lle ja jättää vähitellen hiilihydraattipitoisia aineita pois. Aloita vaikka jättämällä peruna ja riisi ensiksi ja sitten jos tuntuu hyvältä niin jatka eteenpäin jättämällä leivät pois. Minä syön aamuisin kananmunia, munakasta juustoraasteella, munakokkelia savukalan kanssa, paistettuja munia, keitettyjä munia.

Äänestä
  • Kun vaan huolehdit että maha on täynnä eikä ole nälkä, söit sitten vhh:n tai runsashiilihydraattisesti.

    Äänestä

  • täyttä pa.....a kirjoitti:

    Kun vaan huolehdit että maha on täynnä eikä ole nälkä, söit sitten vhh:n tai runsashiilihydraattisesti.

    jos se on terveysriski.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauan? kirjoitti:

olette karpannut? Haluaisin tietää onko joku ollut monta vuotta vhh:lla ja kuinka helpoa siihen on ollut ryhtyä? Varsinkin sellaisilta haluaisin tietoa jotka ovat olleet kovia leivän ja puuron syöjiä. Itse pidän ruisleivästä todella paljon, ja puuroa syön aamiaiseksi useinkin. Käytän myös riisiä ja pastaa jonkin verran mutta tummaa, sillä nyt ei taida vhh:ssa olla merkitystä minkä väristä se on. Olen kiinnostunut vhh:sta mutta epäröin pystynkö olemaan niin kurinalainen. Jospa aloittaisin pikkuhiljaa Etten kerralla lopettaisi leivän ja puuron syöntiä, vaan pikkuhiljaa vähentäisin. Mitä niiden tilalle sitten voi ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu