Olen päässyt opiskelemaan. Ammattikorkeakouluun. Pitäisiköhän nyt koko homma perua ja jatkaa töitä ihan vaan tavisduunarina. Jos vaikka vahingossa pääsisi valmistumisen jälkeen esimiestehtäviin niin olisikohan se sitten vanhapiaan ura edessä. Vai olisiko pitänyt sittenkin hakea yliopistoon. Silloin voisi miettiä millaista on elääm esim. ilman tunneälyä ja olla parempi ihminen kuin yksikään mies. Tosin yksinäiseltä kuullostaa tuokin.
Mikä PRKL siinä on että ihmiset jaksaa jankuttaa tuota koulutusta?!?!? Kertoisiko joku minulle tietämättömälle kiitos!
Mikä PRKL siinä on että ihmiset jaksaa jankuttaa tuota koulutusta?!?!? Kertoisiko joku minulle tietämättömälle kiitos!
Vastaukset 16
Vanhimmat
jonkun puolustuskyvyttömän inskän ...?
oikeaa ratkaisua sulle ei voi kukaan antaa.
Ainoa vinkki on se että kuuntelet sydämmesi ääntä,pohdit rauhassa mitä oikein haluat tehdä.
Teet sitä mitä todella haluat,silloin et voi koskaan katua tai syyttää muita.
Elät oman elämäsi kuten haluat.
Itselläni oli vaikea tilanne,suku painosti lukemaan ja sain opit että vain opiskelemalla pärjää ja selviää elämästä.
Olin aivan lukossa,koska oikeasti en jaksanut opiskella halusin vain nauttia elämästä.
Niinpä tein ratkaisun ja jäin kesäduuni paikkaani tavalliseki duunariksi,hommasin vuokra asunnon ja omat huonekalut sun muut..
Itsenäistyin todella nopeasti,palkka ei ollut järin suuri mutta sillä elin ja tunsin eläväni joka minuutti.
Tunsin jopa pientä ylpeyttä siitä että elätän itseni .
Sain halpamaisia vihjaluita sukulaisilta mm.milloin lopetat tuon paskatyön ja menet opiskelemaan..,se loukkasi minua ehkä eniten siksi etteivät he kunnioittaneet minun valintaani.
nyt olen painanut duunarina kohta 20vuotta,elämä on mennyt ihan okay,enpähän ole katunut päätöstäni vieläkään koska tämä oli minun juttuni jonka itse päätin näin.
takia kunnioitan duunaria siinä missä akateemistakin.
..Jaksan kanssa ihmetellä tota samaa aina vaan. On suorastaan järkyttävää, miten näinkin sivistyneessä maailmassa moni luulee, että koulutus tekee meistä ihmisiä,se kuinka hyviä tai huonoja kukin ollaan, riippuu sitten siitä koulutuksen tasosta. Ja yleensä näin ajatellaan etenkin korkeakouluissa, siis akateemikko-piireissä. Ironista tässä on juuri se, että he jotka nostavat itsensä muiden yläpuolelle, ovat muiden silmissä niin pieniä, ettei silmä erota.
Ainut koulutukseen liittyvä kysymys, jolla todella on merkitystä ja joka kertoo ihmisestä oikeasti, on se, että onko sitä koulutusta ylipäätään(viis minkä asteinen)? Koska jos ihminen ei ole peruskoulun jälkeen lähtenyt jatkamaan opiskeluja, voidaan siitä päätellä yhtä plus toista..mutta jos on jatkanut, niin silloinhan voidaan taas päätellä yhtä sun toista. Yliopistolla tosin notkuu tyyppejä, jotka ovat siellä jo kymmenettä vuotta, saamatta tutkintoa aikaiseksi, joten tässä tulee tenkkapåå..opiskelevatko he vai eivät? Sillä aikamoista roikkumistahan se on..mitä he sitten tekevät jos eivät edes koulussa käy? Ei se opiskeluoikeus jossain tietyssä laitoksessa siis kerro yhtään mitään..vain nimi papereissa. Niin ja kai silläkin on merkitystä ihmistä arvosteltaessa, että mitä opiskellaan? On paljon aloja, joihin koulutetaan vain tietyissä oppilaitoksissa, jolloin koulutuksen taso määräytyy sen mukaan, mitä elämässään haluaa tehdä. Onko niin, että koulutus kertoo tässäkin kohtaa sen, että mitä korkeampi koulutus, sitä enemmän yhteistä ja sielunkumppanuutta? Eli viis siitä MITÄ opiskellaan tai ollaan opiskeltu vaan tärkeämpää on MISSÄ..voi apua. Toihan on puhdasta idiotismiä jos kyse on muustakin kuin rahasta. Ja jos kyseessä on puolestaan raha, niin huhhuh..luulis sen olevan yleistä tietoa, että myös hyväpalkkaisia, oikeanlaisen koulutuksen saaneita hoidetaan sairaaloissa, vankiloissa, katkaisuhoito-asemilla ja löytyy niitä jopa työttömyyskortistostakin. Eikä onni ole niissäkään piireissä ikuista, jatkuvastihan lehdet kirjottelee politiikkojen pettämisistä ja avioeroista,eduskunnan yksinhuoltajista, lääkäreiden, asianajajien ja insinöörien vero-ja vakuutus- ja kaikenmaailman ympäristöpetoksista. Kaikki ihmisiä. Koulutuksesta huolimatta.
Luulis fiksujen ja hyvin koulutettujen ihmisten tajuavan, että koulutus ei kerro koko totuutta, edes puolta. Paremmin sen älyävätkin alemman koulutuksen OTTANEET(jokainen jos haluaa, pääsee yliopistoon sisälle, riittää että osaa lukea)joille tavoite tässä elämässä ei ole tittelit vaan puhdas ammattitaito. Kunnianhimo on pyrkimystä eteenpäin ja tavoitteiden asettelua esiintyy kaikilla tasoilla ja kaikilla aloilla..ei ainoastaan tietyn tasoisissa piireissä. Huoks. Vai miksi se koulutus on niin oleellinen? Paitsi jos puhuttiin siitä rahasta. Sillä siinä kohtaa koulutuksella onkin pientä merkitystä. Toisaalta esim. Tanja Karpela on kulttuuriministerinä vaikka periaatteessa koulutustaso ei riitä. Onneksi työpaikat viime kädessä arvostavat kuitenkin kokemusta enemmän kuin lukemiseen käytettyjä vuosia, sillä totuushan on, että vain tekemällä oppii.
Terveisin yksi hyvin koulutettu
pääsi taloudellis- hallinnolliseen tiedekuntaan opiskelemaan joka yhdeksäs pyrkineistä. Poikani, joka oli huippupapereilla pääsi ensi yrittämällä kahteen tiedekuntaan. Jos jokainen, joka osaa lukea sen tekisi, niin en voi sanoa kuin huh huh kirjoittajan järjen juoksusta. Poikani on kiinnostunut maailman asioista laajasti ja siellä ei todellakaan pelkällä tankkaamisella pärjätä, vaan erittäin syvälle luotaavalla tiedon jäsentelyllä ja asioiden tutkimisella ja lisäksi hyvin montaa kieltä täytyy hallita erityisen hyvin. Siis on täysin väärin suhtautua asioihin tavalla, jossa ei ole mitään perää, vain kateus paistaa. Ikävä kyllä.
Parempi, että ette puutu asioihin, joista ette
ymmärrä yhtään mitään.
Samahan se on esimerkiksi taiteilijoilla. Ei jokainen, joka tarttuu siveltimeen saa historian lehdille jäävää tietoa itsestään ja suurenmoisesta taiteestaan tai runoilijasta, joka lyö kilpakumppaninsa laudalta erinomaisilla runoillaan etc. Paras olla ainakin kateelllisten ihan hiljaa vaan.
puhua omasta puolestaan eikä poikansa. Kuka on kateellinen ja kenelle? En ymmärrä vaikka olen neljän laudaturin yo ja kauppakorkeatutkinnon suorittanut älykäs nainen. Selitä siis, miksi minä olisin kateellinen? Olen vain läpeensä kyllästynyt tähän eri koulutusasteiden vastakkais-asetteluun. Sinä kirjoituksellasi ilmennät vain tuota ylemmyydentuntoa, josta yllä on kirjoitettu, jota esiintyy useammin akateemisissa piireissä kuin alempi arvoisissa. Sinun poikasi vaikuttaa sanomasi perusteella hyvin älykkäältä ja lahjakkaalta, hyvähän se vaan. Mutta älä tee virhettä, että nostat hänet muiden yläpuolelle vielä tuon perusteella. Olen itse kärsinyt tuosta vanhempien ylpeydestä, jota he ovat tunteneet minusta aikoinaan, nuorempana. Veljeni valitsi toisin vaikka älyä olisi vaikka mihin, aina menestynyt hyvin koulussa. Ja hän on saanut paheksuntaa ja hämmästystä osakseen, ikävä kyllä. Alkanut tympiä tämä koulutuksen perusteella tehtävä lokerointi sinkkumaailmassa eritoten. Tarkoitus ei ole ilkeillä, mutta palaa asiaan kun poikasi on naimaiässä, niin ehkä jo tiedätkin mistä kirjoitat. Koskaan ei voi tietää mitä muut ovat, joten turha kehuskelu sikseen.
rakentaa päähänsä viestiyhteys, joka johtaa oikeisiin ja järkeviin ratkaisuihin ja olen huomannut, ettei tässä maailmassa kukaan ruoki toisen ihmisen etenemismahdollisuuksia ja anna mitään, jos ei itse pyri parempiin suorituksiin ja ajattele tosiaan aivoillaan, ennenkuin tekee tiettyjä päätöksiä ja intuitio on varsinkin joillakin naisilla ja myös miehillä oiva apu, kun sitä oikein soveltaa elämän myrskyissä.
Myös tietty röyhkeys on pakko omata, ettei tallata koko ajan kynnysmatoksi. Minua on kyllä tallottu, mutta vaikka en ole katkera, en suostu minkäänlaiseen väärään suhtautumistapaan elämässäni. Nykynaisilla, jos olisi ollut kasvatus paikallaan kotona, olisi toisenlainen ote miehiin ja pystyisivät muodostamaan onnellisemman elämän ja pysyvän parisuhteen pätkäsuhteiden tilalle ja välttyä itse pettymyksistä ja tuottamasta jatkuvia pettymyksiä ja olla vielä kolmenkympin tienoilla kuin pikkulapsi omituisine tarpeineen ja vaatia miehiltä mahdottomia asioita.
ja myös kirjoitustaidon. En ole tiennyt, että yliopistoon pääsee, jos kirjoittaa kuin ala-asteen oppilas ja tekee virheitä, minkä kerkiää.
Tunneälyn puute paistaa liian kauas, mutta vanhanapiikana sitä et niin paljon tarvitse. Mieti mitä kirjoitat. Vaikutat hölmöltä!
Näillä tyypeillä, jotka haukkuvat toisten kirjoitustaitoja,
ei usein muuta sanottavaa olekaan. Antaa todella
fiksun kuvan ihmisestä, kun tulee haukkumaan toisen,
eikä ota lainkaan kantaa keskustelun aiheeseen. Not.
Kenelle sinä muuten edes vastasit? Viestisi paikasta
päätellen vastasit alkuperäiselle kirjoittajalle, joka
sanoi menevänsä (ehkä) ammattikorkeaan, ei yliopistoon.
Sekin näyttää hieman hölmöltä, jos ei osaa edes
käyttää keskustelupalstaa, jolla haukkuu toisten
kirjoitustaitoja.
Pisteet sulle, veit sanat suustani..ei mitään lisättävää :)Kuka sitten on toista olevinaan fiksumpi kun tosiaan ei ymmärretä keskittyä olennaiseen..
naimaiässä jo pitkään, mutta ei ole tarjolla muuta kuin ilkeitä, ikäviä ja 99% kiertopalkinto-naikkosia. Yksinhuoltajat eivät kelpaa, kun ei ole siihen tarvetta, että lyö päänsä seinään ja maisterisihmiset ja muut samansorttiset haluavat pelkästään matkustella ja harrastaa kaiken vapaa-aikansa, joten sinkkuelämä ainakin tällä hetkellä on mannaa taivaasta.
opiskelupaikan johdosta
koska sinulla ei näytä olevan motivaatiota. Jätä se paikkasi sellaiselle henkilölle, joka osaa arvostaa opiskelua ja myös ei sitä kyseenalaista.
Kirjoituksesi oli hyvin outo ja kielioppi- ja kirjoitusvirheet erikoisia korreloituakseen yliopisto tai edes ammattikorkeakoulutukseen.
viestii tyhjästä päästä ja kuten sanottua; se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!
Pakko kommentoida vielä tätäkin.
Kirjoitustaitoa voi kehittää esim. kielioppisääntöjä
kertaamalla, sekä lukemalla ja kirjoittamalla paljon.
Sen sijaan haukkuminen ja ylimielisyys ei tunnu katoavan
edes korkeakoulutuksella.
Ehkä nykyisiin tutkintoihin pitäisi lisätä jonkinlainen
käytöstapojen perusteet -kurssi, niin kaikilla olisi
asteen verran mukavempaa. Minusta tämän kaltaiset
viestit ovat turhaa pään aukomista, joka ei edistä
keskustelua millään tavalla.
Siitä olen samaa mieltä nimimerkin "jos ei oppi maita"
kanssa (jännä nimimerkki btw), että ilman motivaatiota
ei kannata lähteä opiskelemaan. Vie vain paikan
joltakin, jolla olisi oikeasti motivaatiota.
edelleen :) kuten sanoit, turha pään aukominen ei todellakaan edistä keskustelua millään tavalla, herättää vaan lisää närkästystä ja haukkupalsta on valmis..taitaa olla niin, että omien mielipiteiden taitamaton perustelu ajaa ihmiset hyökkäykseen.