Jaahas

Voi että voi ottaa pannuun yks kysymys, johon törmään tasaiseen tahtiin. Kysymys syntyy sen pohjalta, että olen kaunis ja kiva mutta sinkku. Korostan, että en pyri tuomaan ulkonäköäni esille kuin vain ja ainoastaan tämän typerän kysymyksen vuoksi. Sillä ilmeisesti tästä aiheutuu jonkin vaikeasti käsitettävä ristiriita. Sillä joka kerta tutustuessani uusiin ihmisiin tai törmätessäni pitkästä aikaa puolituttuihin tyyppeihin ja kuulumisten yhteydessä sitten käy ilmi, että olen sinkkuna edelleen. Vaikka erostani on jo 7 kk. Ajatella! Mutta miksi? Tätä jaksetaan aina hämmästellä, sillä olenhan niin nätti ja sulhasia olis mistä valita..ja sitten tulee kysymys/toteamus: Jaa, taidatkin olla vaan niin nirso??????????????? Johon jälleen vastaan, että E-N. En ole vain etsinyt mitään saatikka törmännyt kehenkään oikealta tuntuvaan mieheen. Tämä ei tarkoita, että minä olisin aina se, joka päättää jatkosta vaikka muka niin kaunis olenkin. Miksi kauniin oletetaan olevan nirso? Tunnen kyllä tyyppejä, jotka eivät lukeudu kauniisiin ja komeisiin, mutta ovat nirsoja kuin fan. Olen käynyt treffeillä ja myös tullut dumpatuksi. Ikävä fiilishan siitä tulee. Enkä saa edes sympatiaa osakseni, kun minun oletetaan olleen se, joka antoi pakit. Tulee fiilis, että haluais huutaa pää punasena kaikille, että antakaa mun jumankauta olla sellainen kuin olen, tavallinen. Kaunis tai en, perus-suomalainen kaduntallaaja, joka ei edes ole nirso. Ainakaan ulkiksen suhteen.

Puhunkin nyt kaikkien sinkkujen puolesta, että sovitaanko jatkossa ettei sinkkuuden syitä tarvitse sen enempää analysoida. Toiset on sitä omasta tahdostaan, toisilla ei ole ollut tarpeeksi onnea matkassa. Sinkku on sinkku. Aamen.
7392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sulle kun olet hyvännäköinen ja siksi tahallaan piruuttaan ihmettelevät suureen ääneen sinkkuuttasi.
Sen takia että itse tuntisivat olonsa edes hetkeksi jotenkin paremmaksi kuin sinä ( ja kun ovat jo löytäneet parinsa).

Ei sinkut ihmettele toisilleen tuommoisia.Nirsoudesta sinkkuudessa ei tosiaankaan ole kyse.

Äänestä

Nimittäin kirjoituksesi perusteella tuot korostetusti ja todella usein esille sen että olet nätti/kaunis ja että tiedät olevasi kaunis!

Se jos mikä saa aikaan ärsytystä ja kuvitelman siitä että olet nirso. Nimittäin yleensä ihminen joka usein sanoo olevansa hyvännäköinen, on itseriittoinen ja myös nirso.

Kyllä ihminen saa tuntea olevansa ihan mukavannäköinen, ei siinä mitään. Mutta onko sitä pakko korostaa niin paljon siitä usein mainitsemalla??

Äänestä
  • Osasin odottaa tälläista kommenttia..aina joku jaksaa takertua tuohon pirun ulkonäköön. Täällä palstoilla kukaan ei saisi olla kaunis tai edes nätti, se lasketaan heti itserakkaudeksi ja ties miksi. Tosiasiassa pidän itseäni hyvin tavallisena, tarkoituksella korostin tuossa yllä ulkonäköäni VAIN koska muut takertuvat siihen seikkaan ja korostavat sitä minulle..ja huomaathan että se on totisesti ärsyttävää?? Koska en todellakaan ole itseriittoinen tahi muutakaan.

    Tuot kyllä hienosti pointtiani toisella tapaa ilmi. Jos viehättävän näköiset ihmiset ovat sinkkuja, luokitellaan heidät nirsoiksi. Samalla tapaa kuin sinä juuri analysoit minut leuhkaksi, sen perusteella, että sanoin olevani kaunis, lähinnä muiden mielestä. Miksi?Kauneus siis ikäänkuin sisältää tiettyjä vakioita, jotka suuren yleisön mukaan ovat jo esille tulleet leuhkuus ja ylimielisyys. Kerroin vain miten minun ympäristöni näkee sinkkuuteni ja kuinka se on oikeasti turhauttavaa, koska he eivät tajua kyllä mistään mitään. Niinkuin et sinäkään. Kauniiksi kehuttuja ihmisiä saa aina haukkua näemmä, mutta ongelman kauneuden olemassaolosta tekevät juuri ne tyhjän jauhajat itse. Kuinka kaunis ihminen voi olla ylpeä, nirso ja itseriittoinen? Siten, että muut saavat hänet tietoiseksi ulkonäöstään ja heikoimmilla kehut nousevat nuppiin. Eikö olisi parempi ignoorata kaikkia kauniita ihmisiä, jolloin he eivät edes osaisi ajatella olevansa muita ihmeellisimpiä? Jospa jokainen keskittyisi oman itsetuntonsa hoitamiseen, niin olisi parjaamistakin vähempi.

    Äänestä

  • muka nirso kirjoitti:

    Osasin odottaa tälläista kommenttia..aina joku jaksaa takertua tuohon pirun ulkonäköön. Täällä palstoilla kukaan ei saisi olla kaunis tai edes nätti, se lasketaan heti itserakkaudeksi ja ties miksi. Tosiasiassa pidän itseäni hyvin tavallisena, tarkoituksella korostin tuossa yllä ulkonäköäni VAIN koska muut takertuvat siihen seikkaan ja korostavat sitä minulle..ja huomaathan että se on totisesti ärsyttävää?? Koska en todellakaan ole itseriittoinen tahi muutakaan.

    Tuot kyllä hienosti pointtiani toisella tapaa ilmi. Jos viehättävän näköiset ihmiset ovat sinkkuja, luokitellaan heidät nirsoiksi. Samalla tapaa kuin sinä juuri analysoit minut leuhkaksi, sen perusteella, että sanoin olevani kaunis, lähinnä muiden mielestä. Miksi?Kauneus siis ikäänkuin sisältää tiettyjä vakioita, jotka suuren yleisön mukaan ovat jo esille tulleet leuhkuus ja ylimielisyys. Kerroin vain miten minun ympäristöni näkee sinkkuuteni ja kuinka se on oikeasti turhauttavaa, koska he eivät tajua kyllä mistään mitään. Niinkuin et sinäkään. Kauniiksi kehuttuja ihmisiä saa aina haukkua näemmä, mutta ongelman kauneuden olemassaolosta tekevät juuri ne tyhjän jauhajat itse. Kuinka kaunis ihminen voi olla ylpeä, nirso ja itseriittoinen? Siten, että muut saavat hänet tietoiseksi ulkonäöstään ja heikoimmilla kehut nousevat nuppiin. Eikö olisi parempi ignoorata kaikkia kauniita ihmisiä, jolloin he eivät edes osaisi ajatella olevansa muita ihmeellisimpiä? Jospa jokainen keskittyisi oman itsetuntonsa hoitamiseen, niin olisi parjaamistakin vähempi.

    ".aina joku jaksaa takertua tuohon pirun ulkonäköön. Täällä palstoilla kukaan ei saisi olla kaunis tai edes nätti"

    SAA olla nätti ja kaunis (mun mielestä noi on muuten yks ja sama asia!) mutta se että SINUN pitää siitä niin monta kertaa mainita!!! Saat olla itsesikin mielestä ihan vapaasti nätti/kaunis mutta se että yhdessä viestissä moneen kertaan muistutat asiasta, kielii siitä että asia on SINULLE niin tärkeä! Eikä tämä ole mitään parjaamista, totuuden vain sanoin. Enkä minä ole analysoinut sua leuhkaksi, sen keksit sinä itse omasta päästäsi.

    Ehkä sun pitäisi lukea noi kommentit vähän tarkempaan ja olla keksimättä puolet lisää sellasta mitä muut eivät ole sanoneet!

    Äänestä

  • ylikorostaminen!! kirjoitti:

    Mutta luulen, että SINÄ et ymmärrä etkä lue kommentteja tarpeeksi huolellisesti. Nimittäin kirjoituksen pointti ylipäätään oli, että miksi ihmeessä ihmetellään jonkun(tässä tapauksessa minun)olevan sinkku VEDOTEN KAUNEUTEEN??? Minä en itse keksinyt olevani kaunotar vaan kirjoitinhan "muka kaunis"..Muka-sana kuvaa tuossa kohtaa sitä, että en ymmärrä tuota näkökantaa ylipäätään. Miksi ei kaikilta sinkuilta kysytä samaa?? Siis IHAN JOKAIKISELTÄ?

    "Yhdessä viestissä moneen kertaan muistutat asiasta, kielii siitä että asia on sinulle niin tärkeä!" Ootko ollenkaan lukenut mitä oikeasti koitan sanoa? Tuskin. Koska muutoinhan olisit ymmärtänyt tuon nätteyden toistamisen. Sillä juuri se minuakin ärsyttää!!! Jumankauta, antakaa ihmisten olla. Ja toistamiseen, pidän itseäni ihan tavallisena kadun tallaajana. YMPÄRISTÖ jaksaa vaan liikaa analysoida sinkkuuden syitä. En minä. Mä en itke täällä, että "voivoi, miksi minä ja ystäväni ollaan sinkkuja vaikka ollaan nättejä ja laihoja ja kivoja etc" joita tämä palsta muuten pursuaa..HUOKAUS.

    Etkö muka analysoinut minua leuhkaksi? Hmm.."Nimittäin yleensä ihminen joka usein sanoo olevansa hyvännäköinen, on itseriittoinen ja myös nirso." Suomeksi siis leuhka. Tai ainakin nuo ovat kaikki yhdessä synonyymejä kansan kielellä.

    "Kyllä ihminen saa tuntea olevansa ihan mukavannäköinen, ei siinä mitään. Mutta onko sitä pakko korostaa niin paljon siitä usein mainitsemalla??" No kuule, sitä hemmetin samaa asiaa taisin minäkin ihmetellä. Miksi ketään kiinnostaa ylipäätään ne syyt sinkkuuteen?? Ja jälleen toistoa: sinkku on sinkku. Aamen

    Olet muuten harmittavaisen teräväkielinen, sait mutkin provosoitua tähän lapselliseen saivarteluun. Toivottavasti sait edes jotain patoutumia tämän kiukuttelun myötä purettua. Kaikesta huolimatta hyvää kesää sulle!

    Äänestä

..paitsi en pidä itseäni muita kauniinpana. Olen mielestäni ihan tavallisen näköinen tyttönen. :)

Silti minulta aina kysytään, että joko olet miehen löytänyt. Jos ja kun vastaus on kielteinen saan osakseni juuri noita "oletko nirso" toteamuksia. En todellakaan ole nirso.

Tämä juttu menee vähän aiheen ohi, mutta kerran olin erään miehen seurassa ja ystäväni liittyi seuraamme myöhemmin. Hetken kuluttua ystävättäreni kuiskasi minulle, että miksi olen sen miehen seurassa kun hän ei ole edes hyvännäköinen?! Juuri tämä ystävä, joka aina ihmettelee sitä ettei minulla ole miehiä, kehtaa tuollaista huomautella.

Huh huh sanon minä.

Äänestä

Kertakaikkiaan tympii, että mut on ymmäretty NIIN väärin. Siispä teen alkuperäiseen kirjoitukseen muutamia korjauksia, jotta asia tulisi oikein ymmärretyksi.

1. Kysymys syntyy sen pohjalta, että olen "kaunis ja kiva mutta sinkku." Heittomerkit kuvaavat tässä kohtaa muilta kuultua, yleinen lausahdus. Tuskin olen ainoa, jonka tämän on kuullut heitettävän joskus ilmaan keskusteltaessa jonkun sinkkuudesta. Mummot, papat, vaarit.

2. Tätä jaksetaan aina hämmästellä, sillä olenhan(tämä kirjoitettu ironisessa mielessä, väheksyen näin oikeasti ajattelevia) niin "nätti ja sulhasia olis mistä valita.." Kuka toinen sinkkunainen ei olisi muka kuullut samaa?? Mummolta, papalta, naapurilta,kavereilta?Jälleen nuo heittomerkit.

3. Tämä ei tarkoita, että minä olisin aina se, joka päättää jatkosta vaikka MUKA niin kaunis olenkin. Muka-sana = en allekirjota kuultua siis.

4. Tunnen kyllä tyyppejä, jotka eivät lukeudu kauniisiin ja komeisiin, mutta ovat nirsoja kuin fan. - Mikä on kaunista ja komeaa, on katsojan silmissä. Tässä kohtaa viittaan yleisenä pidettyyn kauneus-ihanteeseen. Joka on?? Eiköhän naistenlehdet ja H&M:n mainokset riitä vihjeeksi..

Ja totesinhan loppuun, että "kaunis tai en", eli en väitä olevani kaunis tai rumakaan, olen vain tavallinen kaduntallaaja. Jokohan tämä oikaisu riittäisi? Tulipa soppa. Niin mistä? Kauneudesta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muka nirso kirjoitti:

Voi että voi ottaa pannuun yks kysymys, johon törmään tasaiseen tahtiin. Kysymys syntyy sen pohjalta, että olen kaunis ja kiva mutta sinkku. Korostan, että en pyri tuomaan ulkonäköäni esille kuin vain ja ainoastaan tämän typerän kysymyksen vuoksi. Sillä ilmeisesti tästä aiheutuu jonkin vaikeasti käsitettävä ristiriita. Sillä joka kerta tutustuessani uusiin ihmisiin tai törmätessäni pitkästä aikaa puolituttuihin tyyppeihin ja kuulumisten yhteydessä sitten käy ilmi, että olen sinkkuna edelleen. Vaikka erostani on jo 7 kk. Ajatella! Mutta miksi? Tätä jaksetaan aina hämmästellä, sillä olenhan niin nätti ja sulhasia olis mistä valita..ja sitten tulee kysymys/toteamus: Jaa, taidatkin olla vaan niin nirso??????????????? Johon jälleen vastaan, että E-N. En ole vain etsinyt mitään saatikka törmännyt kehenkään oikealta tuntuvaan mieheen. Tämä ei tarkoita, että minä olisin aina se, joka päättää jatkosta vaikka muka niin kaunis olenkin. Miksi kauniin oletetaan olevan nirso? Tunnen kyllä tyyppejä, jotka eivät lukeudu kauniisiin ja komeisiin, mutta ovat nirsoja kuin fan. Olen käynyt treffeillä ja myös tullut dumpatuksi. Ikävä fiilishan siitä tulee. Enkä saa edes sympatiaa osakseni, kun minun oletetaan olleen se, joka antoi pakit. Tulee fiilis, että haluais huutaa pää punasena kaikille, että antakaa mun jumankauta olla sellainen kuin olen, tavallinen. Kaunis tai en, perus-suomalainen kaduntallaaja, joka ei edes ole nirso. Ainakaan ulkiksen suhteen.

Puhunkin nyt kaikkien sinkkujen puolesta, että sovitaanko jatkossa ettei sinkkuuden syitä tarvitse sen enempää analysoida. Toiset on sitä omasta tahdostaan, toisilla ei ole ollut tarpeeksi onnea matkassa. Sinkku on sinkku. Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu