Sukupuolittunut vallankäyttö velloo taas palstalla. Huvittavinta on se, että tämä on feminismipalsta, jossa kuvittelisi naisen äänen kuuluvan ja saavan kuulua ihan kaikessa rauhassa. Tämä on siis naisten areena, jossa miesten tulisi liikkua kuunnellen, maltillisesti, itsekriittisesti ja naista kunnioittaen. Nyt tämä on kaikkea muuta. Tämä on koko oman aikani ollut kaikkea muuta. Tulin tänne suoraan luotisateeseen, joka ei ole vieläkään loppunut (yli 2 v). Feminismin vastustajat ovat kunnostautuneet niin väkevästi puolustamaan miehistä "koskemattomuutta", että keskustelukin on tehty mahdottomaksi! Mies-sanaakaan ei saisi enää mainita, miehen huonoa käytöstä ei saisi arvostella, mieheltä ei saisi vaatia naisten kunnioittamista, eikä omasta ulkoisesta olemuksesta huolehtimista. Yksinkertaisesti miestä ei saa arvostella mistään, eikä häneltä myöskään saa vaatia mitään. Miehinen itsekritiikki on pahasti kadoksissa.
Samaan aikaan kuitenkin feminismiä vääristellään suruttu, palstafeministejä nostetaan nostetaan toisiinsa nähden eri arvoiseen asemaan, tehdään kaikkea, joka tukahduttaisi palstalta aidon, pohtivan feminismin, joka ei miellytä miessilmää.
Samaan aikaan naista halventavia, esim. Hynys-kirjoituksia tehdään, eikä niitä soimaa kukaan, niitä kuuluu nauraa...myös "kunnollisen" feministin kuluu nauraa naista halventaville kirjoituksille miesten mukana. Hahhahhaa, olipa kiva juttu! Muutenkin "kunnollisen" feministin leimaan kuuluu miesmäisen retoriikan ymmärtäminen, sulattaminen ja jopa ihailu!!!
Samaan aikaan kuitenkin feminismiä vääristellään suruttu, palstafeministejä nostetaan nostetaan toisiinsa nähden eri arvoiseen asemaan, tehdään kaikkea, joka tukahduttaisi palstalta aidon, pohtivan feminismin, joka ei miellytä miessilmää.
Samaan aikaan naista halventavia, esim. Hynys-kirjoituksia tehdään, eikä niitä soimaa kukaan, niitä kuuluu nauraa...myös "kunnollisen" feministin kuluu nauraa naista halventaville kirjoituksille miesten mukana. Hahhahhaa, olipa kiva juttu! Muutenkin "kunnollisen" feministin leimaan kuuluu miesmäisen retoriikan ymmärtäminen, sulattaminen ja jopa ihailu!!!
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Sukupuolittunut vallankäyttö velloo taas palstalla."
Miten tämä on ilmennyt? Onko joku kenties vaatinut poistettavaksi viestejäsi?
"Huvittavinta on se, että tämä on feminismipalsta, jossa kuvittelisi naisen äänen kuuluvan ja saavan kuulua ihan kaikessa rauhassa. Tämä on siis naisten areena, jossa miesten tulisi liikkua kuunnellen, maltillisesti, itsekriittisesti ja naista kunnioittaen."
Onko palsta tarkoitettu sanoman vain julistukseen? Feminismiä omaksi aatteekseen tuntemattomien kommentit, etenkään kriirriset sellaiset, eivät sis ole sallittuja?
"Tulin tänne suoraan luotisateeseen, joka ei ole vieläkään loppunut (yli 2 v)."
Odotatko kaikkien hyväksivän ajattelusi, ja vieläpä jollain aikataululla?
"Yksinkertaisesti miestä ei saa arvostella mistään, eikä häneltä myöskään saa vaatia mitään. Miehinen itsekritiikki on pahasti kadoksissa."
Kuinkahan on oman kritiikin sietosi kanssa? Sinulla on olllut erikoinen tapa kääntää asioita päälaelleen. Esimerkiksi, jos feministien toimintatapoja arvostellaan, on se sinun mielestäsi miesten puolustelua. Naisten väkivaltakäyttäytymisestä puhuminen on puolestaan miesten väkivallantekojen vähättelyä, eikö niin?
Sinua palvelisi varmaan paremmin palsta, jolle saisi kirjoittaa vain feministeiksi tunnustautuvat naiset. Muilta kirjoitusoikeudet pois ja lukuoikeuksiakin pitäisi varmaan pystyä rajoittamaan. Seriffin ja sensorin oikeudet kuuluisivat tietysti sinulle.
Taas palstalla keskustelua palstan keskustelusta. Keskustellaanko vielä siitä?
Sä olet varmaan kuullut tämän monesti ennenkin, ja jättänyt sen yhtä monta kertaa huomioimatta, mutta...
Sulla on jäänyt levy päälle. Pahasti.
Jos olet todellakin yli 50-vuotias naisihminen, en voi kuin ihmetellä kuinka vaikeaa ja traumaattista elämäsi on ollutkaan tähän saakka.
Piilomerkitysten löytäminen kaikesta mahdollisesta ei ole terveen psyyken omaavan henkilön hommaa.
En kehota sinua hakemaan apua, niin moni on varmasti jo kehottanut. Juttusi alkavat valitettavasti fanaattisuudessaan muistuttaa erästä nimimerkki Esko H:ta, joka tykittää Jeesusta joka ikiselle palstalle.
Tulee vaan jotenkin niin väsynyt ja epätoivoinen olo, kun lukee sun mielipiteitäsi täältä.
Onko todella niin, että koko maailma on paha, ja tämä pahan akseli on liittoutunut sinua vastaan, vai onko olemassa pienintäkään mahdollisuutta, että sinun reaktioissasi ympäröivään todellisuuteen on jotain pielessä? Kumpi on todennäköisempää?
On jotenkin oksettavaa kun löydät mistä tahansa arkitodellisuuden aiheesta jollain paranoidilla tavalla jotain henkilökohtaisesti sinua tai ylipäänsä naisia loukkaavaa. Surrur-surrur, aivokoppasi lampun ympärillä pyörivät hyönteiset tekevät loputtomia kierroksiaan.
Surullisinta tässä kaikessa on se, että tämä aivot vereslihalle jauhava kehä on kierretty loputtomia kertoja ympäri, ja taas aletaan alusta. Haluat ilmeisesti vain ja ainoastaan tuoda ilmi, että sinulla on paha olo, ja haluat että kaikki keskustelu henkilöityy sinuun ja sinun asenteisiisi. Ilmeisesti sinulle on aivan yhdentekevää se varsinainen asia, minkä varjolla olet täällä haahuilemassa.
Miehisestä vallasta on ilmeisesti tullut sinulle ylipääsemätön pakkomielle, ja todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni vain ruokkii palavaa haluasi ruikuttaa tälle palstalle kirjoittaville ihmisille sitä, kuinka pahoja miehet ovat. Katsokaa vaikka, Reimakin kiusaa MINUA koko ajan. MINUA, joka vain haluan ei-henkilöityvää raikasta narsismia.
En jaksa ymmärtää, mikä sinun vaikuttimesi on. Ehkä sen tiedät vain sinä itse. Joka tapauksessa, jos haluat vain omannäköistäsi keskustelua omilla säännöilläsi ja vain omista asennelähtökohdistasi käsin, suosittelen oman blogin perustamista, ja mielellään vielä sellaisen blogin, jonka käyttöoikeudet on rajattu yhteen henkilöön - sinuun itseesi. Näin voit käydä kaipaamaasi dialogia niin paljon kuin ehdit, eikä kukaan tule pahoittamaan mieltäsi esittämällä ikäviä reunahuomautuksia sinun näkökannoistasi.
Tuo blogin perustaminen onkin hieno idea.
Mutta tuskin se tyydyttää jukan vaatimuksia ja tarpeita.
Jukka tarvitsee meitä kaikkia.
näin se näkyy minullekkin. Tuskin jj:tä mikän hoito enää auttaa.
Mielenkiintoinen ajatus olisi toisen feminismipalstan rakentaminen jossa jj:llä olisi porttikielto. Asiallinen keskustelu olisi mukavaa. Törky jäisi sitten tännen jossa jj-kasa houkuttelee kärpäset ympärilleen pörräämään.
kanssanne samaa mieltä. Narsisti tarvitsee huomiota, tämä kiero psykopaattimme on keksinyt tavan, jolla sitä loputtomasti saa; hän provosoi muita tarttumaan itseensä. Hän katsoo ihailuksi sen, kun hän itse päättää "voittaneensa" ja lopettaa "keskustelun". Hän esittää jatkuvasti kummia arvauksia ja vielä kummallisempia väittämiä tyyliin "kyllä MINÄ tiedän". Olemme näitä ihan kaikki päässeet täällä lukemaan.
Jukka tosiaan tarvitsee meitä kaikkia saadakseen narsistisen tyydytyksensä huomiosta, jota hänelle osoitamme. Sillä ei ole merkitystä, vaikka se huomio olisi negatiivistakin, sillä hän on keksinyt keinon kääntään senkin itselleen eduksi; "en lähde henkilöityvään keskusteluun mukaan" (Lue ---> Jörde on PAREMPI kuin). Kuitenkaan hän ei muuta teekään kuin kirjoittaa "itsestään" ja "elämästään", jota hänellä ei luultavasti edes ole. Miksi kirjoittaa, jos sitä ei saa muut kommentoida? Koska muuten ei saa kuvitella olevansa PAREMPI KUIN. Muistakaa tämä sanapari, kun katselette ja luette jörden kirjoituksia. Sanapari on avain hänen ajatuksiinsa, pakkomielteeseen, joka ajaa häntä loputtomasti kirjoittelemaan tälle palstalle. Jokaisesta niistä löytyy tämä sanapari tavalla tai toisella verhottuna; Minä (Jörde) olen parempi kuin -->.
Jos Jörde haluaisi korjata käytöstään, hän pohtisi saman sanaparin avulla, miksi minun täytyy olla joka asiassa "parempi kuin" muut.
Tämä juttu ei perustu pelkkään keittiöpsykologiaan.
>Narsismi diagnostisoidaan seuraavasti:
Piirteet henkilön pitkäaikaisesa toiminnassa ja aiheuttavat joko huomattavaa ammatillisen tai sosiaalisen suoriutumisen heikkenemistä tai subjektiivista kärsimystä:
A. Grandioosi (kaikkivoipainen) tunne oman itsen tärkeydestä tai ainutlaatuisuudesta, esim. saavutusten ja lahjakkuuden liioittelu, omien ongelmien aunutlaatuisuuden korostaminen
B. Ajatusten keskittyminen mielikuviin, joissa teemoina rajoittamaton menestyminen, valta, älykkyys, kauneus ja täydellinen rakkaus
C. Ekshibitionismi; henkilö vaatii jatkuvaa huomiota ja ihailua
D. Arvostelu, muiden välinpitämättömyys tai häviö synnyttää kylmää välinpitämättömyyttä tai selviä raivon, alemmuuden-, häpeän-, nöyryytyksen tai tyhjyyden tunteita
E. Ihmissuhdehäiriö, josta merkkinä ainakin KAKSI seuraavista piirteistä:
1. tunne, että on etuoikeutettu: odottaa saavansa erityisiä palveluksia ilman vastavuoroisuutta, esim. yllättyminen tai suuttumus, jos ihmiset eivät toteuta heihin kohdistettuja odotuksia
2. riisto ihmissuhteissa: muiden hyväksikäyttö omien toiveiden toteuttamisessa ja itsetehostuksessa, välinpitämättömyys muiden henkilökohtaisesta loukkaamattomuudesta ja oikeuksista
3. ihmissuhteet, joille on ominaista korostuneen ihannoinnin ja väheksymisen vaihtelu
4. empatian puute: kykenemättömyys ymmärtää muiden tunteita, esim. kykenemättömyys ymmärtää vakavasti sairaan ihmisen kärsimyksiä.
Nää on sit tosi tympeitä luettavia. Menisit muualle jos et kestä täällä.
Ketä pakenisin.
Sinuako?
en jaksanut edes lukea tuota valkovuotoasi.
sisälsi luultavasti taas noin 70% mies vihaa yms. ennakkoluuloista paskaa. Olet syyntakeeton raukka.
Eli siis sisälukutaito tarkoittaa sitä, että myös ymmärtää lukemansa -- asia, jota harva juttujasi lukenut enää sinulta odottaa.
Tämän palstan alaotsikko on
"Keskustele feminismistä ja naisista yhteiskunnassa."
Mssä on siis mainittu tämän olevan naisten palsta?
Sinun "logiikallasi" F1- palstalle saa kirjoittaa vain formulakuski ja henkirikospalstalle tappaja.
Toisaalta ymmärrän, että haluat eriävät mielipiteet pois palstalta, koska olet kykenemätön argumentoimaan omia näkemyksiäsi.
hän tietää kaiken.
..vain naisten wc on naisten areena ja jotkut ikiaikaiset julkiset saunat..
..kyllä tänään tasa-arvo on siinä määrin edennyt, että mies ja nainen voivat elää täysin samoilla areenoilla keskenään..
..tuskin löytyy niin esihistorillista kyläyhteisöäkään, jonne ei tasa-arvon aurinko jo paistaisi..
..logiikallasihan varmaan koko maapallo on naisten areena, semminkin, jos asiaa mitataan nuppiluvun perusteella..
Yhteiskunnassa sp välinen tasa-arvo onkin edennyt ja etenee koko ajan, mutta aloitus koskikin tätä palstaa. Täällä naisen ääni pyritään vaientamaan ja hyväksytään vain se ääni, joka on miesnäkökulmasta lähtöisin ja mahdollisimman edullinen miehelle. Kuitenkin kuvittelisi, että edes jossain nainen saa pohtia rauhassa omaa asemaansa julkisesti. Netti loisi siihen hyvät mahdollisuudet, keskustelijat ei.
Viestisi sisällöstä päätellen sinua taitaa nyt harmittaa, että olet joskus mennyt ja myöntänyt Tittelityylle feministin arvon. Yrität kaikesta päätellen saada sitä nyt korjattua ja päästä edelleenkin yksin päättämään siitä, mitä on feminismi ja feministinen näkemys tällä palstalla.
Vai oletko kateellinen Tittelityyn saamasta suosiosta vastapuolen leirissä? Muista, että ennen sinua, täällä ei jaoteltu joukkoa noin mustavalkoisesti eikä täällä vittuiltu 24/7 eri mieltä oleville. Ei ollut olemassa vain yhtä oikeaa näkemystä puhumattakaan, että olisi ollut vain yksi oikean mielipiteen omistaja. Ennen voi ihan rauhassa keskustella vaikka ideologiset erot olivatkin olleet huomattavat.
Olet ollut palstalla arkistotietojen mukaan kaksi ja puoli vuotta ja minä olen ollut lähes yhtä kauan poissa, syystä, että näin mikä sinä olit, ennen kuin olit sen osoittanutkaan.
Nämä "henkilöön käyvät" panettelusi aloitusten muodossa ja toetenkin ilman nimiä, ovat todella läpinäkyviä yrityksiä. Mutta minäpä uskon, että jäät tässä yrityksessäsi toiseksi, sillä lähdit nyt kilpasille siskon kanssa, jolla on sinua vankempi kannatus tällä palstalla.
Jos pitää valita sinut tai Tittelityy, on valintani ehdottomasti Tittelityy.
miten niin miestä ei saa arvostella? Sitähän sinä teet ja paljon. Mutta suivaannut puolustuspuheista.
En oikein ymmärrä haluaisi kokea kaikkia keskusteluja niin kovin henkilökohtaisina ja lisäksi suunnatonta haluasi luokitella kirjoittajia sukupuoliin ja sukupuolimyönteisiin ihmisiin. Ihan kuin naiselle olisi maailmassasi sallittua olla vain jotain mieltä.
Mutta anteeksi että vastasin. Älä suutu. Koitan jatkossa jättää sinut rauhaan, ettet pahoita mieltäsi eivätkä keskustelut menisi jotenkin "väärin".