riidoistanne? Kumpi yleensä aloittaa ja kumpi lopettaa? Pyydättekö anteeksi? Jos niin mitä? Kuka lepyttelee kumppaniaan? Miten riidat voi sopia?
Jos on konfliktitilanne, toinen haluaa vaikkapa, että jokin asia tehdään tavalla A ja toisen mielestä se on ihan tyhmä vaihtoehto, hän haluaa tehdä asian tavalla B. Jos molemmat perustelevat kantansa hyvin eikä kumpikaan anna periksi niin miten riidan voi sopia olemalla ja elämällä silti sovussa?
Tuota äskeistä voi soveltaa hyvin vaikkapa sellaiseen, käsittääkseni varsin yleiseen erimielisyyteen, että nainen haluaa lähteä risteilylle tai tyttöjen kanssa ravintolaan. Hänen mies vastustaa. Kumman "tahto" voittaa, mikä olisi parasta? Vai voiko sitä edes sanoa?
Jos on konfliktitilanne, toinen haluaa vaikkapa, että jokin asia tehdään tavalla A ja toisen mielestä se on ihan tyhmä vaihtoehto, hän haluaa tehdä asian tavalla B. Jos molemmat perustelevat kantansa hyvin eikä kumpikaan anna periksi niin miten riidan voi sopia olemalla ja elämällä silti sovussa?
Tuota äskeistä voi soveltaa hyvin vaikkapa sellaiseen, käsittääkseni varsin yleiseen erimielisyyteen, että nainen haluaa lähteä risteilylle tai tyttöjen kanssa ravintolaan. Hänen mies vastustaa. Kumman "tahto" voittaa, mikä olisi parasta? Vai voiko sitä edes sanoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuota vois soveltaa vaikka johonkin oikeaan ongelmaan, miks nainen ei sais lähtee risteilylle tai tyttöjen kans baariin? Jos se pettää sua niin etit uuden, jos ei niin siinähän on kiva tyttö jolla on vielä hauskaakin.
Eli siis oletkin se nainen, mut pointti tuli varmaan perille?
ongelmaesimerkin nainen.
Mielestäni myös ongelma onkin juuri siinä kohdassa MIKSI mies ei päästä vaimoaan risteilylle tai muuten vaan hauskaa pitämään. Olen huomannut tämän ikävän tosiasian monien tuttavien parisuhteissa, ettenkö sanoisi LUKUISIEN. Enkä voi ymmärtää miksi naiset alistuvat tilanteeseen, jossa heillä ei ole liikkumisvapautta toisin kuin miehellään! Epäreilua eikä sillä ole rakkauden kanssa mitään tekemistä.
Miksi aina painotetaan keskustelua parisuhteessa. Liian usein se tarkoittaa sitä, että nainen saa unohtaa mielipiteensä ja sopeutua miehen tahtoon. Sitä sanotaan sitten "sopimiseksi". Pöh. Kerro Piru mistä tämä johtuu! Sinulla on usein hyviä ideoita...
PS. Kirjoitin juttuni tuonne "Riidat ja sopiminen" alle, mutta jostain kumman syystä se humpsahti tänne uskottomuuspuolelle. No ei se mitään.
Itse olin mustasukkainen ajasta jota avovaimo vietti kaveriensa kanssa, joista suurin osa on kuitenkin miehiä. Ensin haittas se kun ne oli miehiä ja sen kun oppi ymmärtämään niin alko haitata se aika mikä meni näiden plus naiskaverien kanssa. Jäin ikäänkuin ulkopuolelle, mutta korjasin tilanteen viettämällä aikaa omien ystävieni kanssa. Tämäkään ei tehnyt minua onnelliseksi, koska olisin halunnut viettää aikaa rakastamani naisen kanssa. Sanoin asiasta ja sen jälkeen sain kuulla että pidän häntä häkissä. Tämän jälkeen asialle yritettiin tehdä vaikka mitä mutta lopputulos oli se että poikki meni. Hän sanoi että olen hänen elämänsä mies, että kai minäkin toivon että ehkä joskus vielä? Luulin lapsellisesti että eroaminen nostaisi minut poikaystävästä kaveriksi, mutta se laskikin minut poikaystävästä ex-poikaystäväksi. En pidä sitä mahdottomana etteikö meillä vois joskus olla vielä jotain, mutta joku kyllä kaipaa asennemuutosta. Ei seurustelu ole sitä että käyttää kaiken energiansa siihen että itse on onnellinen ja kumppani täyttää ne palaset mitä sieltä ei saa. Minulle jäi vaan seksi&hellittely&sylissäpito, mitkä on mukavia asioita, mutta ei riitä kun tietää mitä kaikkea olisi tarjolla.
Voisin korjata hieman tuota sanomaasi ja muuttaa sen muotoon "toinen saa unohtaa mielipiteensä ja sopeutua sen toisen tahtoon, tätä sanotaan tasa-arvoiseksi suhteeksi..."
Kai se johtuu siitä että pitää toista joka antaa kaikkensa itsestäänselvyytenä ja keskittyy optimoimaan omaa onneaan.
Tuli vähän semmoinen tunne, että olit tyttöystävällesi statussymboli etkä poikaystävä.. No enpä tiedä muuta kuin sen, että suhteessa kuin suhteessa pitäisi olla reilu peli. Useista parisuhteista sitä saa etsimällä etsiä.
Minusta ei sais kirveelläkään mitään statussymbolia, taino, ehkä kirveellä just.
Tuli kuitenkin mieleen, että häntä ehkä kiinnosti se kun joku välittää hänestä, eikä vain siitä kosteasta reiästä...
Voi perustella hyvin sen, että toinen ei saisi tavata ystäviään?
Okei, ehkäpä olin hieman nenäkäs. Olet oikeassa, että usein suhteessa riidellään juuri tästä ravintolaan tai risteilylle menemisestä. Mielestäni tässä tilanteessa kieltävällä poikaystävällä ei ole muuta HYVÄÄ perustetta kuin kenties tiukka rahatilanne. Muutoin menee rajoituksen ja mustasukkaisuuden puolelle.
Enkä nyt toki tarkoita sitä, että suhteessaelävien pitäisi vapautensa nimissä liihotella yksinään jatkuvasti, mutta irtiotto joskus ilman kumppania tekee hyvää.
Riidan ratkaisee selkeät ja reilut pelisäännöt.
Jos miehellä on oikeus milestään viettää aikaa "jätkien kesken", naisella on yhtälainen oikeus pitää hauskaa tyttökavereidensa kanssa itse valitsemanaan ajankohtana, ei silloin kun poikaystävälle sopii.
Olen huomannut, että avainasemassa on toisen tilalle asettuminen. Silloin on helpompi ymmärtää toisen kanta ja pysyä ns. reilussa pelissä.
Toinen tärkeä seikka on yhteinen aika ja tekeminen. Tunnen paljon pareja jotka riitelevät jatkuvasti esimerkkisi kaltaisista asioista, ja usein riitaan liittyy tämä "miksi emme tee yhdessä?" ja vastaus kuuluu, "koska haluan viettää aikaa/mennä/tavata ystäviäni/ystävien kanssa".
Usein loma arjesta sulkee ulkopuolelle yhteisen vapaan.Miksi? Sitä en ymmärrä, enkä sitä, että kumppanit eivät edes halua mennä yhdessä. Koskaan.
Esimerkissä kenenkään ei pitäisi joutua lepyttelemään, eikä pyytämään anteeksi, jostain kumman syystä monet meistä naisista suosuvat päiväkausien lepyttelyrumbaan hyvitykseksi ystäviensä tapaamisesta.
Meillä ei riidellä ystävien tapaamisesta. Ehkä syynä on se, että menemme mahdollisimman paljon yhdessä. Emme siksi, että on pakko, vaan siksi, että viihdymme toistemme kanssa. Vuodessa on pari-kolme "pojilta kiellettyä" iltaa, samoin näitä "jätkien kesken" saunomisia ja kalareissuja.
Olemme alusta asti pitäneet selvänä, että oikeus omaan aikaan on. Ehkä jo pelkästään tieto siitä riittää. Usein niiden Tyttöjen/Poikien iltojen päätteeksi tapaammekin ravintolassa.
Muista aiheista toki räiskytään. Täytyy tunnustaa, että minä olen se, joka räiskähdän. Minä myös lopetan. Molemmat pyytävät anteeksi, minä asiaa ja pahoja sanojani, mies ehkä sanojaan, tai suuttumiseni aiheuttanutta tekoaan.
Puhumme asiat halki, eikä kummallekaan jää pahaolo.
Mutta mikä sopii yksille ei käy toisille.
se vaikeus piileekin miten nuo pelisäännöt pitäisi sopia silloin, kun erimielisyys on suuri.
Aika kumma, mutta minulla ja miehelläni ei ikinä ole ollut mitään puhuttuja sääntöjä. Kumpainenkin on tehnyt niin kuin on parhaaksi nähnyt ja toinen on sen hyväksynyt.
Olen itse suhteessamme se, joka on paljon menossa. Välillä ns. yritän hillitä menojani, ettei mieheni tarvitsisi viettää iltoja niin paljon yksin (tai pikemminkin lasten kanssa). Tässä juuri taannoin sanoin hänelle, etten mene erääseen tapaamiseen, että olisimme edes kaksi kertaa tällä viikolla yhdessä illalla. Tähän mieheni sanoi, että mene vain. Kyllä hyvää jaksaa odottaa... Miestäni yritän ulkoiluttaa ainakin muutaman kerran vuodessa, ettei hän ihan kotiin pölyttyisi paikalleen. Kavereiden kanssa häntä ei saa kaljalle kuin joka toinen vuosi.
Ymmärrän tavallaan senkin, ettei kumppanit halua mennä yhdessä mihinkään, juuri esimerkiksi ravintolaan, etelään tai risteilylle. Ellei niitä asioita ole tehnyt ennen kumppaniakaan niin tuskin alkaa hänenkään kanssaan tehdä.
Ei niitä pelisääntöjä riidassa voikaan sopia, tarkoitin, että suhteessa pitäisi olla tietyt pelisäännöt, jotta riitaa ei tulisi.
Kuten teillä; sovittuja sääntöjä ei ole, molemmat tekevät kuin parhaaksi näkevät, ja toinen hyväksyy sen.
Et ehkä huomannutkaan, mutta siinä se sääntö on. :)
Toisen päätökset ja ratkaisut hyväksytään. Ja hyvä niin, teillä toimii sillä säännöllä luultavasti siksi, että molemmat arvostatte toisianne, itseänne ja suhdettanne, sekä luotatte toistenne arvostelukykyyn.:)
Meillä taas nuo menot ovat aika kausiluontoisia, joko työn tai jonkun harrasteprojektin takia.
Vaihtelee sekin, kummalla menoja on enemmän. Ei niistä lukua pidetä. Meillä on tapana kiireisimpinä aikoina katsoa kalenterista päivä, jolloin kummallakaan ei ole vielä sovittuna mitään, ja tehdä silloin treffit. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta meillä se toimii. Sopimus on yhtä sitova kuin työtapaaminen, eikä sitä peruta, siihen ei sovita muuta.
Vuosi sitten oli kolmen kuukauden jakso, jossa ei ollut yhtä ainoaa viikonloppua, saati arki-iltaa edes, jolloin jomman kumman ei pitäisi olla jossain, totesimme, että joko alamme kirjeenvaihtoon tai sovimme tapaamisen keskenämme siinä missä muutkin tapaamiset.
Kiireen jaksaa paremmin kun tietää, että se hyvä, josta miehesikin sanoi, tulee aikanaan. Eikä näillä treffeillä mitään kummoista tehdä. Käydään kaksin syömässä, tai vuokrataan illaksi elokuva.
Tärkeintä on se, että aika on varattu vain yhdessä olemiselle, ei siinä mitään erikoisuuksia tehdä.
Tajuan kantasi tähän yhdessämenemättömyyteen, mutta puhuinkin asioista, joita on tehty ennen suhdettakin. En ymmärrä, miksi toinen pitää sulkea kokonaan ulos.
Asia on ratkaistavissa jos toinen on ns. kyläluuta ja toinen kotikissa, mutta jos molemmat haluavat tehdä samoja asioita, miksi niitä ei koskaan tehtäisi yhdessä?