Olen kärsinyt ystävän puutetta koko pienen ikäni (olen 40 vuotias 4 murrosikäisen lapsen yksinhuoltaja. Olen ollut aina tosi yksinäinen ja se yksinäisyys ahdistaa minua.
Toivoisin niin kernaasti, että minulla olisi sellaisia tosi hyviä kaveri/kavereita, joiden kanssa pitää yhteyttä, tehdä jotain kivaa esim. lenkkeillä ja harrastaa yhteisiä asioita jne.. Olisin luotettava ja huomioon ottava - en kasaisi omia huoliani ystäväni niskaan - tasapuolisesti kuuntelisin myös toista osapuolta - antaisin apuani pyydettäessä - hyväksyisin ihmisen sellaisena kun hän on
Olen osallistunut minua kiinnostaviin yhteisötoimintoihin mm. paikalliseen MLL yhdistykseen, vanhempainyhdistykseen sekä ala- että yläasteella, mielenterveysseuran toimintaan, 4H-yhdistyksen toimintaan, joissa osassa olen toiminut jopa hallituksen puheenjohtajana/sihteerinä. Toiveena minulla oli saada ystäviä myös arkieläämääni näiden harrastuksieni kautta, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt tämän kuluneen kuuden vuoden aikana, jonka olen ollut aktiivisesti mukana.
Vastikään osallistuin lasteni kanssa viikon mittaiselle kylpylälomalle, suurin toivein tavatakseni mielenkiintoisia ihmisiä, mutta perheet olivat vain kimpassa keskenään ja keskusteluyhteyksiä ei juuri syntynyt..
Olen ollut muutamilla kursseilla, mutta niiden aikana syntyneet hyvätkin kaveruussuhteet ovat loppuneet koulutksen päätyttyä, siitäkin huolimatta vaikka itse aktiivisesti yrititin yhteyttä pitää...
Olen huomannut, että ihmisillä yleensä on seurassani aika vaivaantunut olo, mistä sellainen voi johtua. Olen hyväkäytöksinen, mietin yleensä mitä puhun, enkä ole mikään rääväsuu.. Omasta mielestäni en ole edes niin ujo, että se haittaisi suuremmin kommunikointia ihmisten kanssa. Olen kiinnittänyt tietoisesti huomiota myös sanattomaan viestintään, jota kuidenkin noin 70% meidän viestinnästämme on. Tykkään katsoa ihmisiä silmiin puhuessani ja huumorintajuakin löytyy sopivasti. Olen pyrkinyt antamaan itsestäni "jotain", jolloin minua olisi helppo lähetyä, se toimii ehkä hetken (keskustelu tuokion), mutta ei tuota mitään pysyvämpää. Joskus olen kuuluut olevani ylpeä ihminen, vaikka omasta mielestäni en ole ollenkaan sellainen. Yritän mennä rennosti mukaan, niin kuin muutkin ihmiset mielestäni tekevät.
Mistä tälläinen asia voi kiikastaa, en haluaisi olla niin yksinäinen, vaikkakin viihdyn hyvin kyllä yksinäni.
Toivoisin niin kernaasti, että minulla olisi sellaisia tosi hyviä kaveri/kavereita, joiden kanssa pitää yhteyttä, tehdä jotain kivaa esim. lenkkeillä ja harrastaa yhteisiä asioita jne.. Olisin luotettava ja huomioon ottava - en kasaisi omia huoliani ystäväni niskaan - tasapuolisesti kuuntelisin myös toista osapuolta - antaisin apuani pyydettäessä - hyväksyisin ihmisen sellaisena kun hän on
Olen osallistunut minua kiinnostaviin yhteisötoimintoihin mm. paikalliseen MLL yhdistykseen, vanhempainyhdistykseen sekä ala- että yläasteella, mielenterveysseuran toimintaan, 4H-yhdistyksen toimintaan, joissa osassa olen toiminut jopa hallituksen puheenjohtajana/sihteerinä. Toiveena minulla oli saada ystäviä myös arkieläämääni näiden harrastuksieni kautta, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt tämän kuluneen kuuden vuoden aikana, jonka olen ollut aktiivisesti mukana.
Vastikään osallistuin lasteni kanssa viikon mittaiselle kylpylälomalle, suurin toivein tavatakseni mielenkiintoisia ihmisiä, mutta perheet olivat vain kimpassa keskenään ja keskusteluyhteyksiä ei juuri syntynyt..
Olen ollut muutamilla kursseilla, mutta niiden aikana syntyneet hyvätkin kaveruussuhteet ovat loppuneet koulutksen päätyttyä, siitäkin huolimatta vaikka itse aktiivisesti yrititin yhteyttä pitää...
Olen huomannut, että ihmisillä yleensä on seurassani aika vaivaantunut olo, mistä sellainen voi johtua. Olen hyväkäytöksinen, mietin yleensä mitä puhun, enkä ole mikään rääväsuu.. Omasta mielestäni en ole edes niin ujo, että se haittaisi suuremmin kommunikointia ihmisten kanssa. Olen kiinnittänyt tietoisesti huomiota myös sanattomaan viestintään, jota kuidenkin noin 70% meidän viestinnästämme on. Tykkään katsoa ihmisiä silmiin puhuessani ja huumorintajuakin löytyy sopivasti. Olen pyrkinyt antamaan itsestäni "jotain", jolloin minua olisi helppo lähetyä, se toimii ehkä hetken (keskustelu tuokion), mutta ei tuota mitään pysyvämpää. Joskus olen kuuluut olevani ylpeä ihminen, vaikka omasta mielestäni en ole ollenkaan sellainen. Yritän mennä rennosti mukaan, niin kuin muutkin ihmiset mielestäni tekevät.
Mistä tälläinen asia voi kiikastaa, en haluaisi olla niin yksinäinen, vaikkakin viihdyn hyvin kyllä yksinäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Veikkaisin, että väkisin vääntöä. Epätoivoisuus näkyy ihmisessä yleensä päällepäin ja saa toiset ihmiset ottamaan askeleen taaksepäin. Kukapa haluaisi väkinäistä, yliystävällistä kommunikointia? Jokainen arvostaa mitä suurimmassa määrin luontevuutta..
Älä ota vastaustani tosissasi. Tämä on vain arvauksien arvaus!
Äitini alkoi sikäli kun muksut kasvoivat kouluikään ja aikuisiksi, alkoi hän harrastaa itselleen. Hän kävi kutomassa kutomapaikalla ja sai sieltä uusia tuttavuuksia, ja kaikkien meidän ihmeeksemme alkoi käydä salilla, circuitissa ja spinnigissä ja vaikka missä, päälle nelikymppisenä, pullukka nainen, jolla varmasti kynnys oli suuri, eikä ollut ikinä viihtynyt ihmisten ilmoilla.. olin joskus jo huolestunutkin että mitä hänelle elämään jää kun kotiäitinä ollut vuodesta -78.. sieltäkin sai kunttarilta tuttavuuksia joiden kanssa sitten kokeilivat uusia lajeja ja shoppailivatkin aina ennen tai jälkeen harrasteiden.
Olin onnellinen äitini puolesta, sillä tiedän miten haastavaa on löytää ystäviä, oikeastaan iästä huolimatta, kun ei ole massaihminen joka käy kaikkialla ja tekee kaikkea mitä muutkin.
Äitini on nyt edesmennyt ja häntä jäi kaipaamaan suuri joukko lyhyeksi jääneistä ihmissuhteita, mutta meidän lasten ja läheisten mieltä lämmittää usein useat kynttilät haudalla jotka muistuttavat siitä että äiti ehti nauttia kuitenkin hyvistä ystävistä ennen äkillistä pois menoaan.
Reippaasti vain ikäistesi seuraan kokeilemaan vaikka mitä. Et ole edes vanha käpy, sinun ikäisesi ja sopivasti nuoremmat ja vanhemmat ovat vielä kovin aktiivisia ja innokkaita kokeilemaan ja tekemään asioita. Ala vain valmistautua elämään itsellesikin kun lapsetkin jo pian lentää pesästä.
En osaa neuvoa mistä ja miten ystävän saa mutta yrittänyttä ei laiteta ja tuskin se uusi ystävä kotoa tulee hakemaan.. Onnea jatkossa elämääsi. Yksikin löytö on hieno asia, joten pysy aktiivisena. Varsinkin mielekkäistä harrasteista löytyy helposti puheenaiheita, jolloin ystävystyminenkin on askelta lähempänä..
Ymmärrän ongelmasi,mutta usein ongelma on juuri lähempänä sinua kun uskotkaan.
Joku kertoi että yrität liikaa joka näkyy päälle päin,sekin saattaa olla mahdollinen syy muttei ainoa.
Miksi on ihmisiä joilla on kasapäin ystäviä ja he saavat koko ajan lisää uusia kavereita.
Voin kertoa erään huomion itsestäni ja vuotta nuoremmasta veljestäni.
Meillä on siis samanlainen tausta,samanlainen nuoruus ja samanlainen opiskelu historia.
Olemme aika paljon saman näköisiäkin.
Mutta minulla on kavereita ja veljelläni ei ole??
Mietin kerran tuota asiaa,koska se tuntui ihmeelliseltä itsestäni,minulle on aina ollut luonnollista tutustua ja tulla toimeen ihmisten kanssa joten mikä veljelläni sitten mättää??
Luulenpa olevani oikeassa ratkaisuun johon lopulta päädyin,ja siinä voi olla syy myös sinunkin ongelmaasi.
Lopulta kaikki on kiinni kuinka aito olet ihmisenä!
Veljeni tuskin itse tiedostaa puhuessaan ihmisten kanssa sen että haluaa hallita keskustelua ja kääntää puheet aina siten että saisi puhua itsestään,on siis tavallaan itsekäs.
Toisaalta kova halu saada uusi kaveri tuo mukaan liiallisen teennäisyyden,jolla ilmeisesti halutaan tehdä vaikutus toiseen ihmiseen olemalla liian ystävällinen ja huomaavainen.
On asioita joita ei välttämättä itse tiedosta tai huomaa,ja ne johtuu siitä ettei ole sosiaalinen luonne koska kaverien kaipuu onkin ilmaantunut vasta äskettäin.
jokainen ihminen ystävystyy kunhan osaa olla aito oma itsensä,osaa jalon kuuntelemisen taidon eikä esitä mitään roolia.
Myös se että ystävyyteen tarvitaan kaksi,ja aina ei ystävän löytyminen ole helppoa,esim.luulen että ongelmasi on se että kun tapaat jossain uuden ihmisen rupeat heti siitä leipomaan itsellesi kaveria...,ei se homma niin mene!!
Kaveruus syntyy yleensä siitä kun jotain kautta tutustuu uuteen ihmiseen ja joutuu olemaan sen kanssa usein tekemisissä,ja LISÄKSI SIIHEN TARVITAA MYÖS SE ETTÄ MOLEMMAT VIIHTYVÄT TOISTENSA SEURASSA!!
Moni pilaa alkavan ystävyyden kiirehtimällä ja alkamalla sopimaan kaikenlaista yhteistä menoa liian pian,siinä vähemmästäkin säikähtää.
HILJAA HYVÄ TULEE,ja ei kaikkien ihmisten kemiat sovi toisilleen,ja on turha ystävän toivossa kääntää mielipiteensä toista miellyttäväksi koska sellaiset asiat huomataan.
OLIPA ASIAA,toivottavasti sait miettimisen aihetta lisää.
Olen 38-vuotias nainen ja minä olen myös yksinäinen.Olen yksinäinen ja minulla ei ole ystävää jonka kanssa pitää yhteyttä ja keskustella kaikesta,olisi kiva tehdä jotain kivaa,käydä esimerkiksi lenkkeillä tai harrastaa jotain yhdessä.
Minä olen luonteeltani iloinen,huumorintajuinen,positiivisesti elämään suhtautuva.
Haluan olla ystäväsi jos haluat mailata kanssani,niin tässä on sähköposti osoitteeni:
[email protected]