Tarina on tavallista arkipäivää, mutta minulle raskasta aikaa.
Olemme keski-ikäinen pari. Omalla tahoillamme elämää eletty.
Olemme olleet yhdessä pari vuotta. Käytännössä asumme yhdessä. Olemme suunnitelleet yhteen muuttoa virallisesti.
Suunnitelma oli ostaa yhteinen asunto.
Esille tuli asioita, jotka jollain tapaa järkytti.
Ns. mieheni ei olekaan jakanut omaisuuttaan aikoja sitten erotessaan.
Asunto, jossa hän asuu, onkin heidän yhteinen...
Keskusteltuamme yhteisestä asunnosta, puhuimme myyvämme asunnot, joissa tahoillamme asumme ja ostamme yhteisen asunnon.
Asian edetessä tulee ilmi, että heillä on yhteisomistus asuntoon jne. Hän on antanut toisen kuvan asiasta.
Samoin ilmi tuli mm. muista yhteisistä omistuksista..
Entisen perään hän ei ole, eikä missään nimessä menisi entiseen elämään.
Näin hän on sanonut.
Eronnut on kuulema vuosia sitten... (uskonko ?)Kaikki tulee järkytyksenä minulle. On vain ilmaantunut asioita, joita kyllä nyt alan ihmetellä.
Täällä on samankaltaisia juttuja, mutta minulla on edessä on suuria päätöksiä ja alan epäilemään asioiden todenperäisyyttä.
Kuulin eräältä taholta hänen pitävän yhteyttä entiseen vaimoonsa. En uskonut, ennenkö nyt alan asioita miettimään.
Kännyyn tulee viestiä..puhelin soi , hän ei viitsi vastata.. siksi varmaan kun olen paikalla.
Olen nyt miettinyt, omissa oloissani itkenyt.. miksi näin ??? Mihin uskon ja luotanko enää mihinkään...
Elämässäni olen saanut pahoja kolhuja. Olen ottanut opikseni.
Vaiheessa olin yksin lapseni kanssa, ( aikuinen nainen jo ) ystäväni olivat huolissaan yksin olostani. En kuitenkaan ollut yksinäinen.
Rakastan ns.miestäni, naimisiin en vonkaa...
Kerran naimisissa olleena, ei koskaan enää. Mietin vain miten jatkan, luotanko häneen ja lähden elämään hänen kanssaan vai jatkan omaa elämää.
Raskasta on, jos toinen vain elää entisessä elämässä. Luotanko hänen sanaan vai omaan järkeen..
Kirjoittaminen jo helpottaa, vaikka ei saisi keneltäkään vastausta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä ala mihinkään yhteisomistukseen ennnenkuin hänellä on kaikki selvää entisessä elämässään.
elä hyväihminen usko kaikkeen,kyllä se järki pitää olla kerjätessäkin