Onkelmaa

Niin niin, ongelmat ne on minullakin.

Seurustelin muutaman kuukauden ihanan jätkän (22) kanssa, kunnes hän joutui muuttamaan työn perässä pois ja suhteemme loppui.
Hän oli poissa pari kuukautta, ja muutti sitten tänne takaisin. Olin tietysti innoissani ja halusin jatkaa suhdetta (siitä on nyt noin kuukausi). Mies on kuitenkin muuttunut ihmeen etäiseksi ja kylmäksi (vaikka ollaan me taas nähty ja seksiäkin harrastettu paluun jälkeen), tosin se varmasti johtuu siitä että hänellä on nyt aika paljon taloudellisia asioita järjesteltävänä.

Nyt en vain tiedä mitä tehdä. Kun olen työntänyt tunteet syrjään ja miettinyt järjellä, ei ehkä kannattaisi jatkaa. En ehkä saisi sellaista suhdetta mitä haluaisin, mies kun on vähän omalaatuinen ja omaa huonon menneisyyden (kaikenlaista ongelmaa siitä vieläkin).
En saa häneen aina yhteyttäkään, jos herraa ei kiinnosta vastata puheluun tms.
Voisin vielä odottaa, että hän saa taloudelliset ongelmat hoidettua, ja koittaa sitten uudestaan.
Tai voisin mennä nyt heti puhumaan asiat selviksi. Kysyä häneltä, onko hänellä vielä tunteita ja tahtooko hän jatkaa. Mutta joutuisin myös tekemään selväksi, että minua ei kohdella kuin mitäkin viikonloppuhuoraa joka tulee vain kun kutsutaan.

En todellakaan tiedä mitä tehdä, kyselenkin nyt hieman teidän kokeneempien mielipiteitä ;)
Kannattaisiko minun yrittää jatkaa miehen kanssa vai ei? Järki sanoo että ei (ainakaan jos mies ei muuta käytöstään ja tapojaan), mutta tunteet kyllä. Rakastan häntä, mutta en halua sellaista suhdetta jossa olisin joku sivuhenkilö vain, eikä minua oteta tarpeeksi huomioon.
Mutta voiko toista vaatia muuttumaan niin? Pystyykö miehet muuttumaan?

Minulla oli samanlaisia tuntemuksia silloin kun seurustelimmekin. Välillä miehellä oli rahaongelmia ja silloin minun käskettiin vain olla poissa vähän aikaa ja mies oli kylmä ja etäinen. Pelkäsin koko ajan, että koska se nyt jättää, ja mitä tein väärin ja miksi se ei ota yhteyttä ja mitä vielä. Mutta sitten toisaalta, ne hyvät hetket olivat korvaamattomia, enkä haluaisi luopua niistä millään.
On se vaan niin vaikeaa.
Kannattaako hyvistä hetkistä maksaa tuollaista hintaa?
2675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en uskalla sua mitenkään neuvoa tekemään niin tai näin;-) mutta tuntuu nykyään ihmeelliseltä että suhde loppuu jos toinen muuttaa pois paikkakunnalta... ite olen ylläpitäny suhdetta ulkomaillakin olevan työn vuoksi joten kyse on enemmän halusta olla yhdessä.

mutta toisaalta jätkäsi voi tuntea alemmuutta ongelmiensa takia ja ei sen takia osaa kohdella sua tasapuolisesti joten joudut pelkäämään jatkuvuuden puolesta...

ehkä sun kannattais yrittää puhuu hänellä miten sä tunnet ja sitten koittaa tehdä ratkaisus... tosin miehille voi olla vaikeeta puhuu tunteistaan oikeesti joten...

voisin kuvitella että toista on vaikee saada muuttumaan. mut voi hän silti sua rakastaa vaikkei osaa sitä osoittaa tavalla jota sä odotat... vois kuvitella et puhuminen avoimmesti asiata vois auttaa ilman et heti laittaa ite mitään vaatimuksia että jos et ala olee tälläi niin tää nyt loppuu...

Äänestä

Kertomastasi päätellen et mieheesi ei juurikaan ole luottamista, etkä sinä ansaitse tuollaista käytöstä. Hyvistä hetkistänne huolimatta en usko miehen välittävän sinusta niin paljon, kuin sinä hänestä. Vaikka tekee kipeää, sinuna jättäisin tuon miehen, ongelmineen kaikkineen, ei ole sen arvoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunut kirjoitti:

Niin niin, ongelmat ne on minullakin.

Seurustelin muutaman kuukauden ihanan jätkän (22) kanssa, kunnes hän joutui muuttamaan työn perässä pois ja suhteemme loppui.
Hän oli poissa pari kuukautta, ja muutti sitten tänne takaisin. Olin tietysti innoissani ja halusin jatkaa suhdetta (siitä on nyt noin kuukausi). Mies on kuitenkin muuttunut ihmeen etäiseksi ja kylmäksi (vaikka ollaan me taas nähty ja seksiäkin harrastettu paluun jälkeen), tosin se varmasti johtuu siitä että hänellä on nyt aika paljon taloudellisia asioita järjesteltävänä.

Nyt en vain tiedä mitä tehdä. Kun olen työntänyt tunteet syrjään ja miettinyt järjellä, ei ehkä kannattaisi jatkaa. En ehkä saisi sellaista suhdetta mitä haluaisin, mies kun on vähän omalaatuinen ja omaa huonon menneisyyden (kaikenlaista ongelmaa siitä vieläkin).
En saa häneen aina yhteyttäkään, jos herraa ei kiinnosta vastata puheluun tms.
Voisin vielä odottaa, että hän saa taloudelliset ongelmat hoidettua, ja koittaa sitten uudestaan.
Tai voisin mennä nyt heti puhumaan asiat selviksi. Kysyä häneltä, onko hänellä vielä tunteita ja tahtooko hän jatkaa. Mutta joutuisin myös tekemään selväksi, että minua ei kohdella kuin mitäkin viikonloppuhuoraa joka tulee vain kun kutsutaan.

En todellakaan tiedä mitä tehdä, kyselenkin nyt hieman teidän kokeneempien mielipiteitä ;)
Kannattaisiko minun yrittää jatkaa miehen kanssa vai ei? Järki sanoo että ei (ainakaan jos mies ei muuta käytöstään ja tapojaan), mutta tunteet kyllä. Rakastan häntä, mutta en halua sellaista suhdetta jossa olisin joku sivuhenkilö vain, eikä minua oteta tarpeeksi huomioon.
Mutta voiko toista vaatia muuttumaan niin? Pystyykö miehet muuttumaan?

Minulla oli samanlaisia tuntemuksia silloin kun seurustelimmekin. Välillä miehellä oli rahaongelmia ja silloin minun käskettiin vain olla poissa vähän aikaa ja mies oli kylmä ja etäinen. Pelkäsin koko ajan, että koska se nyt jättää, ja mitä tein väärin ja miksi se ei ota yhteyttä ja mitä vielä. Mutta sitten toisaalta, ne hyvät hetket olivat korvaamattomia, enkä haluaisi luopua niistä millään.
On se vaan niin vaikeaa.
Kannattaako hyvistä hetkistä maksaa tuollaista hintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu