Olen 37-vuotias lapseton nainen. Tutustuin ikäiseeni mieheen samalla työpaikalla kuusi vuotta sitten. Suhteemme syveni kaveruudesta ystävyyden kautta rakkaudeksi, säännölliset tapaamiset työajan ulkopuolella aloitimme kolme vuotta sitten.
Seurustelumme alkaessa elimme molemmat omilla tahoillamme suhteessa. Miesystäväni elää kymmenen vuotta vuotta jatkuneessa avosuhteessa. Miesystäväni perheeseen kuluu myös hänen aiemmasta liitostaan kaksi murrosikäistä lasta. Oma kolme vuotta kestänyt avoliittoni päättyi keväällä 2005 tämän ulkopuolisen suhteen aiheuttamiin ristiriitoihin.
Tunnen miesystävääni kohtaan voimakasta rakkautta, tavalla jota en ole koskaan aiemmin kokenut. Minun on hyvä on hyvä olla hänen seurassaan, pystymme kohtaamaan ja keskustelemaan aivan erityisellä tasolla. Välillämme on myös voimakasta seksuaalista vetovoimaa, varsinainen seksi välillämme alkoi pari vuotta sitten.
Olemme järjestäneet viikottain salaisia tapaamisia erilaisilla verukkeilla tai miesystäväni avopuolison poissaollessa. Useamman kerran olemme päättäneet katkaista yhteydenpitomme asian selkiyttämiseksi. Aina tilanne on kuitenkin muodostunut molemmin puolin kestämättömäksi, mikä on johtanut yhteydenpidon jatkumiseen. Olemme myös vaihtaneet työpaikkaa saadaksemme tilanteeseen etäisyyttä. Miesystäväni avovaimo tietää suhteestamme vain osatotuuden, erilaiset pelot estävät miesystävääni ottamasta asiaa suoraan puheeksi. Miesystäväni ja hänen avopuolisonsa väliseen kommunikaatioon ei ole koskaan kuulunut ihmissuhdeasioiden tai suhteen tilan tarkastelu, minun ja miesystäväni suhteessa nämä asiat ovat saanet sen sijaan korostuneen merkityksen. Koen olevani sekaisin erilaisten tunteiden ristiaallokossa. Myös uskottomuus on minulle uusi asia, kun taas miesystäväni on ajautunut uskottomuuteen myös edellisessä suhteessaan.
Tunnen itseni petetyksi miesystäväni kamppaillessa epäilystensä ja pelkojensa kanssa. Hän on kertonut rakastavansa minua, toisaalta hän sanoo rakastavansa tavallaan myös avovaimoaan, josta hän tuntee olevansa riippuvainen. Miesystäväni kokee nykyisen avopuolisonsa turvalliseksi, eikä voi olla varma kykenenkö minä vastaavaa turvallisuuden tunnetta tarjoamaan. Hänen avovaimollaan on myös lapsiin luottamuksellinen ja tukea antava suhde.
Miesystäväni on antanut minulle useita lupauksia yhteiseen tulevaisuuteemme liittyen. Ajoittain hän on puhunut jopa lapsen hankkimisesta, minkä toki ymmärrän täysin epärealistiseksi tässä tilanteessa. Lupaukset ovat yksi toisensa jälkeen kariutuneet. Viimeisin takaraja oli asetettu tähän kesään, jonka olimme vannoneet viettävämme yhdessä. Sain kuitenkin pettyä miesystäväni lähdettyä yhteiselle lomamatkalle avopuolisonsa kanssa. Miesystäväni rukoilee minua odottamaan ja luottamaan siihen, että hän pääsee yli riippuvuudestaan suhteessa avovaimoonsa ja saa ajatuksensa selkiytymään. Minä taas koen elämäni valuvan osittain hukkaan odottaessani jotain, mitä en ehkä koskaan voi saavuttaa, toisaalta olen rakkauteni tähden pakotettu elämään tässä ristiriitaisessa tilanteessa. En halua puolustella tekemiämme vääryyksiä, itsehän olemme soppamme keittäneet, lähinnä toivon kommentteja muilta samankaltaisessa tilanteessa olleilta.
Seurustelumme alkaessa elimme molemmat omilla tahoillamme suhteessa. Miesystäväni elää kymmenen vuotta vuotta jatkuneessa avosuhteessa. Miesystäväni perheeseen kuluu myös hänen aiemmasta liitostaan kaksi murrosikäistä lasta. Oma kolme vuotta kestänyt avoliittoni päättyi keväällä 2005 tämän ulkopuolisen suhteen aiheuttamiin ristiriitoihin.
Tunnen miesystävääni kohtaan voimakasta rakkautta, tavalla jota en ole koskaan aiemmin kokenut. Minun on hyvä on hyvä olla hänen seurassaan, pystymme kohtaamaan ja keskustelemaan aivan erityisellä tasolla. Välillämme on myös voimakasta seksuaalista vetovoimaa, varsinainen seksi välillämme alkoi pari vuotta sitten.
Olemme järjestäneet viikottain salaisia tapaamisia erilaisilla verukkeilla tai miesystäväni avopuolison poissaollessa. Useamman kerran olemme päättäneet katkaista yhteydenpitomme asian selkiyttämiseksi. Aina tilanne on kuitenkin muodostunut molemmin puolin kestämättömäksi, mikä on johtanut yhteydenpidon jatkumiseen. Olemme myös vaihtaneet työpaikkaa saadaksemme tilanteeseen etäisyyttä. Miesystäväni avovaimo tietää suhteestamme vain osatotuuden, erilaiset pelot estävät miesystävääni ottamasta asiaa suoraan puheeksi. Miesystäväni ja hänen avopuolisonsa väliseen kommunikaatioon ei ole koskaan kuulunut ihmissuhdeasioiden tai suhteen tilan tarkastelu, minun ja miesystäväni suhteessa nämä asiat ovat saanet sen sijaan korostuneen merkityksen. Koen olevani sekaisin erilaisten tunteiden ristiaallokossa. Myös uskottomuus on minulle uusi asia, kun taas miesystäväni on ajautunut uskottomuuteen myös edellisessä suhteessaan.
Tunnen itseni petetyksi miesystäväni kamppaillessa epäilystensä ja pelkojensa kanssa. Hän on kertonut rakastavansa minua, toisaalta hän sanoo rakastavansa tavallaan myös avovaimoaan, josta hän tuntee olevansa riippuvainen. Miesystäväni kokee nykyisen avopuolisonsa turvalliseksi, eikä voi olla varma kykenenkö minä vastaavaa turvallisuuden tunnetta tarjoamaan. Hänen avovaimollaan on myös lapsiin luottamuksellinen ja tukea antava suhde.
Miesystäväni on antanut minulle useita lupauksia yhteiseen tulevaisuuteemme liittyen. Ajoittain hän on puhunut jopa lapsen hankkimisesta, minkä toki ymmärrän täysin epärealistiseksi tässä tilanteessa. Lupaukset ovat yksi toisensa jälkeen kariutuneet. Viimeisin takaraja oli asetettu tähän kesään, jonka olimme vannoneet viettävämme yhdessä. Sain kuitenkin pettyä miesystäväni lähdettyä yhteiselle lomamatkalle avopuolisonsa kanssa. Miesystäväni rukoilee minua odottamaan ja luottamaan siihen, että hän pääsee yli riippuvuudestaan suhteessa avovaimoonsa ja saa ajatuksensa selkiytymään. Minä taas koen elämäni valuvan osittain hukkaan odottaessani jotain, mitä en ehkä koskaan voi saavuttaa, toisaalta olen rakkauteni tähden pakotettu elämään tässä ristiriitaisessa tilanteessa. En halua puolustella tekemiämme vääryyksiä, itsehän olemme soppamme keittäneet, lähinnä toivon kommentteja muilta samankaltaisessa tilanteessa olleilta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No sä olet se helppo pillu. Rakastajatar siellä jossain. Mies ei halua lopettaa sitä tuttua ja turvallista suhdetta avovaimoonsa. Kaksi pettäjää samassa paatissa. Mitenköhän siinäkin sitten käy. Kerran se voi tehdä saman jutun vuorostaan sulle ajan kuluessa, tai sitten sä teet sen sille. Mä henkilökohtaisesti säälin ja hieman inhoan tuollaisia ihmisiä jotka eivät osaa ja uskalla selvittää asioita suoraan puhumalla sen senhetkisen kumppaninsa kanssa. Sullakaan ei taida olla arvot kovin korkealla kerran roikut varatussa miehessä ja toivot, että "voi kun se nyt jättäis sen naisensa, niin mä pääsisin ihan kunnolla apajille". Kuinka kauan sä olet valmis olemaan se toinen nainen, se toinen pettävä osapuoli? Kuinka kauan sä viitsit kuunnella miehen lupailuja, että kyllä hän sitten JOSKUS jättää ja irtautuu siitä omasta naisestaan. Tiedätkö sä edes miksi mies tekee näin omalle avovaimolleen? Onko heillä riitoja, meneekö huonosti, eikö heru, eivätkö osaa puhua mistään? Vai onkohan miehestä vaan jännittävää pitää salarakas, kerran monilla muillakin varatuilla miehillä semmonen löytyy? Eihän tuosta tule yhtään mitään, jos ei jompikumpi ala tekemään nyt jotain päätöksiä. Pystytkö sä omalta puoleltasi pistämään jutun jäihin siksi aikaa kunnes mies saa tunteensa ja muut asiat selvitettyä naisensa kanssa? Mitä jos hänestä ei ole tekemään sellaista päätöstä? Nyt ne himot ja ns. "ihanuudet" syrjään ja järki käteen!
Kiitos mielipiteestäsi. Totuushan on ettei suhde voi hyvin, jos kolmas osapuoli mahtuu mukaan kuvioihin. Syitäkin on varmasti monia, puhumattomuus, pelko kohdata tosiasioita, turvattomuus, itsetunnon heikkous ym. Samat syyt johtavat helposti myös siihen, ettei ratkaisua tärkeissäkään asioissa kyetä tekemään. Fyysisen pettämisen olen kyennytkin lopettamaan, uskoakseni pysyvästi. Henkinen side sen sijaan on hyvin vahva, eikä yhteydenpidon (puhelimitse) lopettaminen onnistu, vaikka se selkiyttäisikin tilannetta kaikkien osapuolien kannalta. En kykene vastaamaan siihen, kuinka kauan olen valmis olemaan se toinen nainen. Välillä tuntuu etten enää hetkeäkään, toisaalta koen että menettäisin jotain täysin ainutkertaista, mikäli päättäisin suhteen. Seurustelusuhteistakin minulla on tähän ikään kertynyt kokemuksia, eikä vastaavaa varmuutta siitä, että toinen on itselle " se oikea" ole aiemmin tullut. Olkoonkin sitten syynä vaikka "sama diagnoosi", mikä saa minut tuntemaan yhteenkuuluvuutta miesystäväni kanssa.
Suhteisiinkin tulee arki. Mitäs jos mies sattuu löytää teidän seurusteluaikana sinä numero kakkosen. Parannellun version sinusta siis. Mieshän se vain on ja ihminen. Hänkin kyllästyy ja haluaa vaihtelua...jne. Harvassa on ne jutut joissa tietää sen kyseisen henkilön olevan just se oikea. Joten mieti nyt ihan kunnolla, haluatko istua nyhjöttää puhelin kädessä, pari vuotta odottaen milloinkohan sillä olis aikaa vaimoltaan ja lapsiltaan sullekin. Mieshän se on siinä missä muutkin, ja sillä on miehen oikut.
Kokemukseni on etten minä välttämättä olekaan saman kaltainen jalat alta vievä, ainoa oikea rakkaus miesystävälleni, mitä hän edustaa minulle. Vielä harvinaisempi kuin "sen oikean" kohtaaminen, on tilanne jossa molemmilla osapuolilla olisi tuo voimakas tunne yhteenkuuluvuudesta. Minulle riittää jos mieystävälläni on hyvä ja turvallinen olo seurassani. Onhan hänkin puhunut rakkaudesta, mutta sanan merkitys lienee eri kuin minulla. Ymmärrän tämän kaiken kertovan suuresta riippuvuudestani, katuisin kuitenkin koko elämäni, mikäli jättäisi tämän, ehkä epätodennäköisen ja epätoivoisenkin mahdollisuuden katsomatta.
voi tietää tätä (suora lainaus tekstistäsi):
"Miesystäväni avovaimo tietää suhteestamme vain osatotuuden, erilaiset pelot estävät miesystävääni ottamasta asiaa suoraan puheeksi. Miesystäväni ja hänen avopuolisonsa väliseen kommunikaatioon ei ole koskaan kuulunut ihmissuhdeasioiden tai suhteen tilan tarkastelu, minun ja miesystäväni suhteessa nämä asiat ovat saanet sen sijaan korostuneen merkityksen."
Mistä sinä voit tietää, mitä heidän väliseensä kommunikaatioon kuuluu? Ai, mies on näin kertonut? just joo..... hiukan kriittisyyttä peliin, hei. Ihan kaikkea ei kannata uskoa, varsinkaan mieheltä, jolla on pettämisiä takana jo useampia. Sulta puuttuu kokonaan sen toisen, eli miehen vaimon, mielipide asiasta.
Olet oikeassa, miesystäväni vaimon näkemys asiaan saattaisi olla hyvinkin erilainen. Minulla on vain miesystäväni sana, minkä luotettavuutta petetyt lupaukset ja valheessa eläminen ovat nakertaneet. Mielestäni keskeinen kysymys kuuluukin, onko meillä mahdollisuutta saada menetettyä luottamusta takaisin, onhan jo suhteen lähtökohtanakin ollut uskottomuus. Toista ihmistähän ei voi muuttaa, mutta voinko uskoa siihen että olisimme kasvaneet ihmisinä siinä määrin, ettei meidän tarvitsisi toistaa samoja virheitä suhteesta toiseen?
Olet epätoivoinen paska joka roikkuu varatussa miehessä koska se on muotia. Voi sua säälittävää raukkaa.