Saksofoni aloittelijalle

tyttö vain

Tahtoisin opetella soittamaan saksofonia. Osaisitteko sanoa mitä käytetty, mutta ihan hyväkuntoinen alttofoni maksaa?

Oppiiko fonia soittamaan helposti? Minulla on kokemusta musiikista jonkin verran, osaan soittaa ihan tyydyttävästi kitaraa ja pianoa. Pystyykö fonia harjoitella hyvin yksikseenkin vai olisiko hyvä olla opettaja?

Ai niin, voiko alttofonilla soittaa vähän rokimpaa musiikkia?

19

25459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soittamaan

      Moi! Ei se saxofoni taida niitä kaikkein helpoimpia soittimia olla, mutta kaikkeen oppii! Itse olen soittanut fonia lähes 10 vuotta, mutta siitä on jo aikaa. Edelleen se kiinnostaa, mutta hankkiminen on vielä jäänyt suunnitteluasteelle. Saxofonien hinnat ovat muutamasta sadasta eurosta useisiin tuhansiin. Riippuu ihan siitä, että minkälaatuisen soittimen haluaa. Käytettyjä kannatta etsiä musiikkiliikkeistä tai esim. muusikoiden.netistä. Sieltä tori ja muut soittimet. Siellä niitä on ollut silloin tällöin myynnissä. Kannattaa hankkia asiantuntija mukaan, kun lähtee kauppoja tekemään.
      Löysin netistä tyttärelleni huilun otetaulukon kaavion, mutta saxofoniin en tähän hätään löytänyt, voi olla, että sellainenkin löytyy. Kyllähän se itseopiskelu on tällaisessa soittimessa niitä huonoimpia vaihtoehtoja, mutta jos löytää hyvät ohjeet, niin voithan sitäkin kokeilla. Soittoasento, sormitukset ja mikä nuotti viivastolla vastaa mitäkin otetta, siinä sitä ensin aluksi tekemistä. Sitten on vielä sellainen asia, että soittimia on erilaisella virityksellä, joten voit joutua soittamaan esim. F-avaimella olevista nuoteista, mutta sehän on sinulle tuttua, kun olet soittanut pianoa. Siinähän vasen käsi soittaa F-avaimella. Kyllähän se foni rokkiin sopii ihan hyvin!

    • trbone

      Pari kaveria on ostanut Jupiterin 700-sarjalaisen alton (hinnat n.700 ylösp). Esim. 769 voisi olla aika hyvä aloittelijan pilli. Jupitereissa on laatu noussut viime vuosina ja hinta ei ole ehkä vielä seurannut perässä. Yanagisawalta ja Yamahalta löytyy myös hyviä entry-pillejä. Käytettyjen kanssa on aina oltava tarkkana. Fonin remontti voi olla kallis - Fonistikaveri kannattaa ottaa mukaan kauppaan joka tapauksessa. Fonit olisi aina hyvä saada kokeiltavaksi kotiin joksikin aikaa. Tuolloin voi esim. rauhassa tarkistaa perusvireen.

      Helppoa puhallinta ei varmaan olekaan, mutta luulisin alton olevan yksi helpoimpia ainakin alkuun pääsemisessä. Pianotausta auttaa varmasti nuotinluvussa. Ylipäätään muu musiikillinen tausta antaa hyvää potkua ja voi keskittyä heti enemmän uuden soittimen hallintaanottoon. Yksityistunneilla kannattaa käydä, ettei tule heti alkuun vääriä tottumuksia ja jotta oppii soittimen perusvinkit. Ja sitten vaan bändiin/orkkaan mahdollisimman pian, sillä siellä oppii ja siellä nauttii...

      Sektioissa altto menee kevyemmässäkin/rokimmassa. Jos joutuu olemaan ainoana puhaltajana rokkibändissä, niin mielestäni tenori on sitten kyllä paikallaan.

    • Foni

      Kyllä fonia on helppo oppia soittamaan ja sillä voi soittaa mitä tykkää.Hinnat on n 300€ ylöspäin.Melkeen sanoisin että aluksi tarvii vähän ohjausta mutta myöhemmin pärjää hyvin yksin.

    • nimimerkki

      Itse opettelin tenoria 80-luvulla musiikkikoulussa. Oli usko loppua kesken kun en saanut torvea soimaan kunnolla vaikka kuinka harjoittelin. Kerran kaupassa kokeilin uutta hyvälaatuista soitinta, ja vehje soi vaivatta. Lainasoittimessani paljastui yksi huonosti tiivistyvä läppä joka esti alimpien äänien soimisen. Opetus on, että huono tai epäkuntoinen soitin voi pilata upean harrastuksen. Et koskaan kadu sijoitusta hyvään soittimeen, huono harmittaa alusta alkaen. Hyvästä saat rahasikin pois jos harrastus ei innosta. Tsemppiä opetteluun!

    • fonifoni

      Kyllä saksofonia voi soittaa ilman opetustakin! Itse olen käynyt 9 vuotta viulutunneilla, sekä n. vuoden kitara ja pianotunneilla. Teini iässä sitten lainasin musiikkiopistosta alttosaksofonin ja opettelin itse soittamaan. Alttosaksofonista saa melko helposti äänen syntymään, jos vaikka vertaa vaikeasti puhallettavaan klarinettiin tai oboeen. Nuotteja en osaa fonilla lukea mutta osaan soittaa fonilla esimerkiksi paljon lastenlauluja ihan vain korvakuulolta! Saksofoni on mahtava soitin, pitäisi ostaa sellainen itselleni..mutta on vaan niin hintavia pelejä

    • fonityttö

      oon soittanu fonia jo aika kauan, ja osaan hyvin, ainoa vika on se, että aion ottaa kielikorun. onko kellään kokemuksia, pystyykö edelleen soittamaan samalla tavalla, vai eikö pysty soittamaan lainkaan ? ;s

      • tukutu

        Itse soitan sekä trumpettia, että fonia. En osaa kuvitella tilannetta. Kieli on kuitenkin niin tärkeä elin puhallinsoitossa. oma mielipiteeni on että puhdas soitto on työlästä ilman korujakin


    • Muori-Säävirkku

      Moi!

      Itse olen aika tyytyväinen ollut Yamahan YAS-275 -malliin, mitä se nyt joskus vinkuu aika kummallisesti... Ja sehän siis ei johdu minusta =o) Mun pilli on käytetty, kävi hyvä tuuri ja saatiin oikeasti hyvä ja hyväkuntoinen soitin. Siinä pitää tosiaan olla melkein joku mukana kattomassa ja koittamassa sitä soitinta ettei osta huonoa.

      Kyllähän nuo tuntuu ihmiset itsekseenkin oppivan soittamaan, mutta itse olen hyötynyt paljon soittotunneista. Mulla ei oikein musiikkitaustaa olekaan, joten nuotinlukukin tuottaa vaikeutta välillä. Lisäksi puhaltimissa on kuitenkin se puhallustekniikka ja suun asento ja kielitykset sun muut systeemit mistä en tiennyt vallankaan mitään ennen kuin menin tunneille.

      Aloittajalle ja muillekin, www.saxontheweb.com on aikasta hyvä tietopaketti niin altto-kuin tenorifonistillekin!

      • termonent

        Moi,

        itse kun olen harkinnut aloittaa saksofonin soiton, niin olen kuullut huhun että hampaat menevät saksofonin soitossa, niin onko tuo totta? Mun mielestä ei sen pitäis vaikuttaa mitenkkään mutta kun en tiedä niin kysyn kokeneemmilta. :D ja onko sen soitto aluksi tosi hankalaa et ei saa ees ääntä siitä vai onko ihan normaali tasoista?


    • euro pop

      Mä haluun alkaa soittaan saksofonia ja se koko idea tuli moldovan 2010 eurovisiosta. kattokaa hei kaikki molovan eurovision 2010. Se on n i i n b e s t !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Soxofon

      Jag gillar saxofon och spelar saxofon i fältet bredvid falla.

    • Candy-Fani

      ehtinyt jo naisen ikään,,. keskustelu kun on avattu jo 2006. Jos aloittaja lueskelee vielä näitä palstoja, niin mitäköhän saksofoni harrastuksellesi kuuluu??, onko soitin jo hankittu, missä bändissä kenties puhaltelet fonia???
      Löysin youtubesta yhden videon. ootkos kenties kuvan taituri?.... nooh ehkä et... mutta tuosta voisit ottaa mallia..
      http://www.youtube.com/watch?v=ZY7wpabZb1U

    • Hyvä Alto foni

      Jos olette harkitsette saxofonin ostoa älkää sortuko halpoihin soittimiin, panostakaa laatuun. Ostin ensimmäisin Tenorin joka oli Yamaha, sen jälkeen ajattelin että Kiinalainen sopraano foni saattaisi olla hyvä mutta se oli täysin susi, älkää missään nimessä sortuko niihin (hinta 400,0€). Ostin seuraavaksi Alton saxofonin, joka oli Selmeri Super Action 80 ....voi pojat miten se soi kauniisti tosi pehmeä ääni , koneisto vahva ja työnlaatu aivan uskomaton. Oliko se kallis ... ei totta vieköön. ÄLKÄÄ OSTAKO HUONOA SOITINTA.

    • minttu<3<3

      minun mielestäni saxofonin soitto on todella helppoa :D suosittelen kumminkin saxofoni tunteja ! se on kivaa ja svengaavaa :) kuten pink panther on tosi helppo ;) ota yhteyttä minuun jos haluat nuottejaja apua minulta tässä on sähköpostini : [email protected] tai jos olet facebookissa niin pyydä toki kaveriksi minttu hentunen niin voin opettaa soittamaan saxofonia :D HELPPOA JA KIVAA

      • Kiinnostunut

        Sähköpostiosoite ei toimi


      • minttuliini
        Kiinnostunut kirjoitti:

        Sähköpostiosoite ei toimi

        No kannattaa lisätä facebook kaveriks ku toi ei enää toimi toi on mun vanha ja oon sitte minttu


      • Anonyymi

        Höpö höpö. Ei ole soitinta joita on helppoa soittaa. Tietysti mitä pidetään soittamisesta? Äänen lähtö soittimesta ei ole soittaminen


    • Selmer

      Ostin noin 15 vuotta sitten Yamaha tenorin se oli hyvä ostos, toimii hyvin kun huoltaa soittimen säännöllisesti. Muutama vuosi sitten sorruin Kiinalaiseen sopraano foniin ja se oli suuri virhe, puhallin on surkea kaikilla osa alueille. Joten tästä oppineena osti uuden Selmer alton (super action 2). Ja nyt täytyy sanoa että ei soitin voi paremmaksi tulla.Oli sillä hintaa mutta kyllä sointi on kaunis ja pehmeä. Myös koneisto on laadukas. Totuus on että halpaa ja hyvää ei ole, niin se vain. Seuraavaksi hankin Selmeri sopraanon.

    • CharlieParker

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4280
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2161
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1701
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    Aihe